Joensuun Maila

Kausi 2022

Kun kautta 2022 katsotaan Joensuussa kymmenen vuoden päästä, siitä muistetaan pronssiset mitalit. Ja niin pitääkin muistaa, sillä mitali on aina mitali.

Mutta todellisuus mitalin takana ei ollut kuitenkaan yhtä kimaltava. Suurin toivein kauteen lähtenyt Joensuu oli runkosarjassa paha pettymys. Se jäi sarjassa kuudenneksi ja eroa runkosarjan voittaneeseen Vimpeliin oli räikeät 32 pistettä.

Joensuu ei löytänyt missään vaiheessa sisäpeliinsä selkeää pelaamisen kaavaa ja lyöntijärjestystä. Jopa sisäpeli paras osa, kärkenä erinomaisen kauden pelannut Konsta Piironen siirrettiin runkosarjan lopussa sekä puolivälierissä ja välierissä kakkoseksi ja lopulta kuutoseksi. Juuri takuuvarman kakkosen löytäminen oli tälläkin kaudella Joensuun ongelmana.

Toinen ongelma oli kotiutusosaston kapeus. Imatralta hankittu Juho Toivola pelasi hyvän kauden, mutta toinen lyöjäjokeri, Patrik Wahlsten, pystyi pelaamaan loukkaantumisten vuoksi vain 13 runkosarjan ottelua.

Ulkopeli toimi sisäpeliä paremmin. Kauden aikana Joensuussa nähtiin kaksi suurta ja jopa yllättävää ulkopelillistä muutosta viime syksyn suunnitelmiin. Ville Väliaho pelasi erinomaisen kauden ja otti ykköslukkarin paikan omakseen. Viime syksynä hankittu Topi Kosonen sai toki peliaikaa myös lukkarina, mutta haastetusta tuli selkeästi haastaja ja lähinnä jokeriosaston mies. Topi Hurskaisen pörssikurssi romahti ulkopelin suhteen niin paljon, että hän siirtyi Justus Niemeläisen alta vaihtaja- ja lyöjäjokeriksi, missä tehtävässä Hurskainen onnistui varsinkin loppukaudesta.

Uusi pelinjohtaja Mikko Huotari ei vielä mitenkään vakuuttanut, vaikka kausi päättyikin pronssimitaliin.

Vuoden pelaaja: Konsta Piironen

Konsta Piironen aloitti kautensa ykkösenä ja pelasi kärkimiehenä jälleen vahvan kauden. Piironen menee kentälle hyvin ja hän on nopea ja hyvä etenijä. Ulkona hän on ottanut johtavan kopparin roolin itselleen ja vaikkei Piironen vielä olekaan aivan eturivin koppari, ei hän enää kauaksi jää Superin parhaista koppareista.

Piironen pelasi JoMan pelaajista tasaisimman kauden ja sopeutui kauden lopussa jopa uudelle pelipaikalleen kakkoseksi erinomaisesti.

Muutokset

Joensuu palasi siirtomarkkinoiden rumpaliksi hankkimalla kaksi kokenutta raskaansarjan pelaajaa, Joni Rytkösen Sotkamosta ja Juho Hacklinin Kouvolasta. Juna toi Kouvolasta myös Iiro Nokkalan.

Tämän kauden joukkueesta Patrik Wahlsten siirtyi Kouvolaan ja vähälle peliajalle jäänyt Erkka Gröhn pelaa ensi kaudella Pattijoella. Topi Hurskainen ei myöskään jatka Joensuussa, mutta hänen tilanteensa uran jatkumisen suhteen on vielä auki.

Arvio

Paperilla Joensuu vahvistuu, sillä Rytkönen on Superin parhaita, ellei jopa paras kakkonen, ja Hacklin valtakunnan parhaita pomppuvaihtajia. Paperilla Joensuu saisi nyt kaipaamansa selkeän ykköskärjen, jos Piironen, Rytkönen ja Hakclin ottaisivat hihaansa numerot 1, 2 ja 3.

Rytkösessä ja Hacklinissa on kuitenkin myös kysymysmerkkinsä. Rytköstä ovat vaivanneet loukkaantumiset ja hän on luonteeltaan arvaamaton kuin merituuli. Jos asiat menevät niin kuin Rytkönen haluaa, hän on kiistatta Superin parhaita pelaajia. Jos kuitenkin rattaisiin menee hiekkaa, silloin alkaa rytistä. Rytkösen tämän kauden loukkaantumisia ei voi vähätellä, mutta oliko kysymys tämän kauden vaihtelevissa esityksissä kuitenkaan pelkästään loukkaantumisista vai siitä, ettei leijona päässyt häkistään jo viime syksynä, kuten olisi halunnut?

Hacklinissa on samanlaisia piirteitä. Parhaimmillaan hän on pomppunsa kanssa pysäyttämätön, mutta Hacklin on herkkä asemastaan, sillä hän siirtyi Joensuuhun pitkälti ulkopelipaikan perässä. Toki Hacklin on kokenut koppari ja kättäkin häneltä löytyy, mutta mikään luottokoppari hän ei ole. Olisi mielenkiintoista nähdä Hacklinin naama, jos ja kun Huotari alkaisi puhua hänelle siirtymisestä jokeriksi.

Muutenkin Joensuun hankinnoissa arveluttaa niiden tasapaino. Rytkönen ja Hacklin vahvistavat molemmat sisäpeliä, mutta molempien heikkoutena on ulkopeli. Rytkönen pelasi toki parhaimmillaan Sotkamossa hyvin niin edessä kuin kolmoskulmassakin, mutta tällä ja viime kaudella Rytkönen oli Sotkamon heikoimpia lenkkejä ulkopelissä.

Iiro Nokkalan hankinta on kaikista ihmeellisin, sillä hänelle ei ole tarjolla muuta kuin haastajan rooli. Kaiken lisäksi Nokkalakin on vaihtaja, joita Joensuulla on jo ennestään enemmän kuin omiksi tarpeiksi.

JoMa olisi tarvinnut toisen lyöjäjokerin Juho Toivolan rinnalle, mutta ehkä niitä ei ollut tarjolla. Jos siirtomarkkinoilla ei tapahdu enää mitään radikaalia, Joensuun on löydettävä lisää kotiuttajia omistaan. Elmeri Lieto, Iiro Kuosa, Konsta Kettunen ja Topi Kosonen voisivat kaikki ottaa suurempaa roolia kotiuttajana. Lisäksi yksi radikaali ratkaisu voisi olla Henri Litmasen siirtäminen lyöjäjokeriksi. Silloin Nokkalalle löytyisi paikka linjasta, vaikka Litmanen onkin myös ulkona Nokkalaa selvästi parempi vaihtoehto.

Joensuu on joka tapauksessa yksi ensi kauden potentiaalisista kärkiseuroista. Se voi kaiken mennessä nappiin edetä teoriassa jopa loppuotteluun, mutta kauteen liittyy paljon suuria kysymysmerkkejä, jotka pitäisi saada purettua ilman rytinöitä.

Kysymys

Joensuu näytti nousevat vuosien 2018 ja 2019 mestaruuksien myötä uudeksi valtaseuraksi pesäpallossa, mutta sitten sen ote alkoi luistaa. Tuomas Jussilan,Juha Puhtimäen ja Aleksi Rautiaisen mukana lähti paljon taitoa, mutta myös paljon johtajuutta, jonka arvoa mestaruuksien voittamisessa ei voi sivuuttaa ja korvata.

Ongelmana on, että Joensuulta puuttuvat edelleen Jussilan, Puhtimäen ja Rautiaisen kaltaiset suuret johtavat pelaajat. Niin hyviä pesäpalloilijoita kuin Rytkönen ja Hacklin parhaimmillaan ovatkin, he ovat kuitenkin enemmän viihdetaiteilijoita kuin teräspalkkeja, joiden varassa joukkue tiukoissa paikoissa seisoo.

Siksi päästäänkin varsinaiseen kysymykseen: Miksi JoMasta ovat kadonneet suuret johtavat pelaajat?

Vastaus löytyy siitä, miten Joensuun joukkueet on rakennettu ja ketkä pelaajahankinnoista ovat päättäneet. Viime syksyn siirtomarkkinoita leimasi Elmeri Liedon ja Juho Toivolan hankintojen vastapainoksi hätäiset ja poukkoilevat liikkeet siirtomarkkinoilla. Hyvinkäältä hankittu Kristian Malinkine ei ehtinyt aloittaa edes kautta Joensuussa ja Siilinjärveltä tullut Ville Lantiainen katosi heinäkuussa täysin kartalta.

Myös tämän syksyn hankinnoista paistaa läpi se, että jotakin Joensuussa on kadotettu. Joukkueeseen hankittiin lisää lisää vaihtopelivoimaa, mutta ei joukkueen kipeästi kaipaamaa johtajuutta. Janne Vuorinen ja Petri Pennanen ymmärsivät, miten voittavat joukkueet rakennetaan, mutta ymmärtääkö sitä tällä hetkellä Joensuussa kukaan?

Näyttöjen perusteella ei välttämättä ymmärrä.