Julkinen anteeksipyyntö on vähintä, mitä Pasi Mustonen voi tehdä Noora Räty -kohussa

Noora Räty on ajautunut myrskyn silmään maajoukkueen päävalmentajan Pasi Mustosen lausuntojen vuoksi.

Jääkiekko

Julkinen anteeksipyyntö on vähintä, mitä Pasi Mustonen voi tehdä Noora Räty -kohussa

Pasi Mustosen olisi Samuel Savolaisen mukaan tajuttava ilman Jääkiekkoliiton hallituksen kokoustakin pyytää Noora Rädyltä julkisesti anteeksi kohulausuntoaan.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 5.11.2021 | KUVAT All Over Press

Noora Rädyn ja Pasi Mustosen välistä jupakkaa on seurattu nyt viikkokaupalla suomalaisessa mediassa. Tuorein käänne tapahtui, kun Mustonen syytti Rätyä ”opetusministeriön lainsäädännön” rikkomisesta. Asiassa on kuitenkin pieni ongelma: Opetus- ja kulttuuriministeriön ylitarkastaja Kari Niemi-Nikkola totesi, ettei sellaista lainsäädäntöä ole olemassakaan. Samuel, miten vakavasta asiasta Mustosen lausunnossa oikeastaan puhutaan?

Kun toista ihmistä syytetään perusteettomasti lainsäädännön rikkomisesta, se on aina vakava asia. Mutta kun maajoukkueen päävalmentaja syyttää siitä tähtipelaajaansa, esimerkiksi viisi kertaa MM-kisojen parhaaksi maalivahdiksi valittua maalivahtiaan, puhutaan jo jostain absurdista.

Viiden ottelun kierros Liigassa perjantaina! Parhaat kertoimet tietenkin Expektiltä!

Tietojeni mukaan – vaikka Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela ei Ilta-Sanomien haastattelussa ole tietävinään  – asiaa tullaan käsittelemään Jääkiekkoliiton hallituksessa ensi viikon perjantaina. Tuo Nummelan lausunto, ettei hän tietäisi, käsitelläänkö suomalaisen jääkiekon tämän hetken ykköskohua kokouksessa vai ei, on kyllä erikoinen. Jos asia on tosiaankin niin, silloin voidaan miettiä, miten hyvin Nummela on tehtäviensä tasalla. Voisiko joku edes unissaan kuvitella, että Kalervo Kummola oli Jääkiekkoliiton puheenjohtajana ollut tietämätön, mitä asioita hallituksen kokouksessa käsitellään?

Millaisia vaikutuksia tällä kohulla voi olla Naisleijonien olympiaprojektille?

Pasi Mustosen tiedetään jättävän pestinsä Pekingin olympialaisten jälkeen ja hänen seuraajansa on Juuso Toivola.

Tilanne on se, että kaiken Mustosen johdolla tehdyn pitkän työn tulisi huipentua noihin kisoihin. Nyt ollaan tilanteessa, jossa päävalmentaja on laukonut käsittämättömän – virheelliseksi ja perusteettomaksi todetun – väitteen yhdestä suomalaisen naisjääkiekon kaikkien aikojen ikoneista. Siltä pohjalta olympiajoukkueen tilanne näyttää huolestuttavalta, kun julkisuudessa kuljetaan kohusta kohuun. Eihän se hyvä tilanne ole kenellekään.

Yksi asia on ihan selvää: Mustosella on tietysti päävalmentajana oikeus valita kenet parhaimmaksi näkee joukkueen kannalta. Yhtä selvää kuitenkin on, että hänen tuoreimmat ja virheelliset lausuntonsa Rädystä eivät voi käydä laatuun maajoukkueen päävalmentajan ominaisuudessa.

Oli taustalla mitä tahansa närää herättävää ja oli Rädystä mitä mieltä tahansa, melko kiistatonta lienee olevan, että hän pelitasoltaan kuuluu olympiajoukkueeseen. Räty ei tietenkään ole ainoa vahva maajoukkueeseen tyrkyllä oleva maalivahti, mutta jos ollaan menossa vaikkapa ratkaisevan ottelun jatkoajalle – haluaako sinne lähteä Rädyn kanssa vai ilman Rätyä?

Sivumennen on sanottava, että joukkueessa on ollut myös muita yllätyksiä, sillä naisjääkiekon liepeiltä on ihmetelty myös sitä, miksei Naisten Liigan pistepörssin kärkinimi Matilda Nilssonia ole kelpuutettu maajoukkueeseen.

Miten tähän tilanteeseen on oikein päädytty?

Tämä saippuaooppera on ollut pitkä ja monisäikeinen, eikä siitä varmasti kaikkea tiedetä. Se tiedetään, että sen laantumista on odoteltu jo pitkään. Mutta jostain kanisterista aina lorisee uutta bensaa liekkeihin. Tietojeni mukaan Räty ja Mustonen tapasivat toisensa perjantaina Hämeenlinnassa ja käsitys oli, että sotakirveet oli haudattu ja rauhanpiippua oltaisiin poltettu. Sitten tuli maanantai ja Mustonen jatkoi MTV Urheilun haastattelussa aivan liian pitkään joukkueen kannalta julkisuudessa jatkunutta sotkua kaikkein oudoimmalla lausunnolla tähän mennessä syyttäessään erheellisesti Rätyä lainsäädännön vastaisesta toiminnasta.

Se tuntuu yllättäneen kaikki HPK:ssa ja siksi HPK:n naisten liigajoukkuetta – joka nykyisin kuuluu liigaosakeyhtiön sateenvarjon alle – on oltu aiheen tiimoilta Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurmiseen yhteydessä.

HPK:nkin saama viesti on ollut seuran toimitusjohtajan suulla se, että aihetta käsitellään Jääkiekkoliiton kokouksessa ensi viikon perjantaina.

Minkälaista ratkaisua tässä voi oikeastaan odottaa?

Se, mitä Jääkiekkoliiton kokouksesta lopulta seuraa, ei luonnollisesti voi vielä tietää. Mutta voisi olettaa, että tästä seuraisi vähintään julkinen anteeksipyyntö, onhan kyseessä ollut julkinen syytös. Tosin voisi olettaa, että virheen tehdessään Mustonen voisi myöntää sen virheen ja ymmärtää pyytää anteeksi ilman liiton kokouksiakaan. Ei tarvitse olla yli-innokas idealisti, jos sanoo, että maajoukkueen päävalmentajalta odotetaan tietynlaista käytöskoodia ja esimerkillisyyttä. Aseman tulisi velvoittaa ja sanoilla on oltava jokin merkitys.

Nyt on ihan selvää, että päävalmentaja on tyrinyt lausunnoillaan pahemman kerran syyttämällä pelaajaa rajuin sanankääntein ja aiheuttanut samalla koko maajoukkueen ylle turhaa hälinää ja kohinaa. Yksi ratkaisu liittyy tietysti myös siihen, että miten Rädyn käy olympiajoukkueen valinnan suhteen. Loppuratkaisua siihen ei tunnu tietävän kukaan asianomainen, mutta johonkin ratkaisuun tässä on päädyttävä mahdollisimman pian oli taustalla sitten ihan mitä tahansa.

Kukaan ei tästä tilanteesta nimittäin hyödy – ei Mustonen, ei Räty eikä myöskään sivulliset eli muut maajoukkueessa.