JymyJussit on ajautunut seuraorganisaationa syvän kuilun partaalle. Samaan aikaan kun Ossi Viljanen yrittää kaikin keinoin pitää yksinään JymyJussit liikkeellä, Seinäjoella voimistuu vanha mailajussihenki. Tämä kausi mennään vielä näillä eväillä, mutta monet odottavat, että syksyllä JymyJussien ympärillä tapahtuisi jotain radikaalia. Tai tarkkaan ottaen: ei edes näillä eväillä, Viljasen tärkeä tukimies, toimitusjohtaja Jukka Marttala sanoutui itse irti ja lopettaa työnsä toimitusjohtajana toukokuun lopussa.

JymyJussien suunnattomuus ei koske vain seuraorganisaatiota. Myös JymyJussien urheilullinen puoli on ajautunut hajuttomuuden ja mauttomuuden tilaan. Ei ole punaista lankaa, eikä suuntaa, minne JymyJussit olisi menossa.

JymyJusseilla on ollut kahdeksan vuoden aikana kaksi urheilullista nousukautta. Ensimmäinen oli Seinäjoen Maila-Jussien ja Nurmon Jymyn fuusion synnyttämä nousukausi, ja toinen joukkueen halventamisen ja nuorentamisen jälkeen kaudella 2016 alkanut yllättävä nousukausi, joka heitti JymyJussit kaudella 2017 runkosarjassa jo lupaavasti viidenneksi.

Mutta nyt urheilullinen käyrä on uhkaavassa luisussa. JymyJussit on päässyt neljällä edellisellä kaudella pudotuspeleihin, mutta tällä kaudella pudotuspeleihin pääseminen vaatisi pienen ihmeen. JymyJussit kuuluu luokitukseltaan sarjan keskikastiin, mutta on siinä erottelussa selvästi heikompi kuin sitä lähimpänä portaikossa olevat Pattijoki ja Kempele, Hyvinkäästä ja Kiteestä puhumattakaan.

Ja mikä pahinta. Luisulle ei näy loppua. Joukkueen ylivoimaisesti tärkein pelaaja Jukka-Pekka Vainionpää on siirtymässä – kuten Iltalehti ensimmäisenä kertoi – ensi kaudeksi Vimpeliin. Elmon tietojen mukaan Vainionpää on jo sopinut siirrosta Vimpelin kanssa. Eivätkä takaiskut tähän lopu. Muut seurat ovat haistaneet tilaisuutensa ja kiikaroivat useampia JymyJussien pelaajia. Varsinkin Elemeri Liedon perässä on Joensuun johdolla jopa useita kärkiseuroja.

Nyt kaikki seuraavat, mitä Seinäjoella tapahtuu seuraavaksi. Löytyykö JymyJusseille uudet omistajat ja ovatko he valmiit lyömään niin paljon taateleita lautaselle, että Viljanen edes harkitsee omistuksensa myymistä? Ja mitä tapahtuu joukkueelle? Hajoaako se tuhannen päreiksi ja jos hajoaa, onko se kaiken loppu vai uuden alku? On hyvä muistaa, että Seinäjoella tehdään vahvaa juniorityötä, mutta siinä Jussi-yhtälössä ei ole Jymy-sanaa.

Heikentynyt viime kaudesta

JymyJussit menetti viime syksynä suurella kohulla hankitun – joskin pettymykseksi jääneen – Henri Puputin Tampereelle. Lukkari Henri Itävalo palasi puolestaan kotikonnuilleen Kankaanpään. Puputin lähtö on menetys, varsinkin ulkona, mutta Itävalon tilalle JymyJussit sai napattua paljon paremman vaihtoehdon Kankaanpäästä, Joona Lehtisen.

Lehtinen on alkavalla kaudella JymyJussien ulkokentän ehdottomista kulmakivipelaajista. Lehtinen on vasta 22-vuotias, mutta kuuluu jo nyt Superin lukkariluokituksessa parhaaseen ryhmään ja käyrä kulkee ylöspäin.

Toinen iso kulmakivipelaaja on linjaa hallitseva Elmeri Lieto. Lieto pelaa vaihtotilanteissa kulmapelaajaa molemmissa kulmissa ja vedetyssä kentässä syvintä pussia. Liedon ja Lehtisen on pelattava maksimaalinen kausi, jos JymyJussit haluaa pitää annettujen juoksujen määrän sellaisena, että mielipuolisia juoksumääriä lyövä Jukka-Pekka Vainionpää voisi edes teoriassa hakata voittoon tarvittavia juoksut.

Muusta ulkokentästä ei löydy tähtipelaajia, vaan lähinnä keskitason peruspelaajia.

Etukenttä on vaatimaton, sillä linjasta eteen siirretty Atte Kontio ja Toni Marjamäki ovat alemman keskitason etukenttäpelaajia.

Liedon rinnalla toisen kakkospuolen paikan ottaa itselleen Ville Hotakainen. Hotakaisen ongelmana on, ettei hänen heittokätensä ole kummoinen.  Kolmospuolelta löytyy kokenut ja pallovarma Tero Tyynelä ja JymyJussien tämän hetken suurin tulevaisuuden valonpilkahdus, 17-vuotias Veeti Kettunen. Kettunen on harjoituspelien perusteella ottamassa paikkansa JymyJussien linjassa jo tällä kaudella. Kettusta on mielenkiintoista seurata myös siinä mielessä, miten valmiita pelimiehiä Seinäjoella osataan junioreista tehdä. Vimpelin, Sotkamon ja Kiteen myllystä tulleet juniorit ovat pudonneet heti jaloilleen, vaikka heidät on heitetty suoraan juniorisarjoista Superiin.

Takakenttä on monen muun seuran tavoin JymyJussien pelottavin kohta. Tässä mielessä Puputin lähtö tekee kipeää, sillä Puputti on edelleen Superin kolmen parhaan kopparin joukossa. Tuomas Raunio pelaa pitkälti sisäpeliansioidensa takia myös ulkona kakkoskopparina. Viljo Sillanpäältä on odotettu paljon, mutta hän ei ole pystynyt lunastamaan niitä odotuksia, joita esimerkiksi Vimpeli häneen asetti hankkiessaan Sillanpään Alajärveltä. Mikko Kytömäki ei ole kaukana paikasta takakentällä, jos Sillanpään ulkopeli yhtään yskii.

Mahdollisuus

Seinäjoen ainoa todellinen toivonkipinä on sisäpeli, jossa kysymys tiivistyy yhteen seikkaan: miten hyvin JymyJussien kärki pysty rakentamaan tilanteita tajuttomia juoksumääriä lyöneelle Vainionpäälle. Superissa on monta omalle joukkueelleen tärkeää pelaajaa, mutta ei yhtään – ei edes lähelle – niin tärkeää pelaajaa kuin Vainionpää on JymyJusseille.

JymyJussien kärki on kelvollinen. JymyJusseilla ei ole ollut vielä kahdeksan vuoden aikana yhtään huippuhyvää kärkimiestä, eikä Rauniokaan ole sitä. Raunio on kuitenkin suuressa roolissa, sillä hänen on käytännössä lähes pakko päästä kentälle vaikka palon uhalla.

Raunion jälkeen alkaa tapahtua. Vaihtajajokeri Ville Viita on Superin parhaita ykköstilanteen purkajia ja yksi JymyJussien sisäpelin kulmakivistä. Viidan jälkeen ryhmityksessä tulee Kontio, jolle kaavaillaan entistä suurempaa vastuuta sisäpelissä. Kontio pysty vaihtamaan ja myös etenemään.

Ollaan siis jo numerossa 3, vaikka Kontio pelaakin hihanumerolla 2. Sitten on mielenkiintoista nähdä, miten JymyJussit rakentaa seuraavat palat. Vaihtoehtona on heittää ”neloseksi” Lieto ja ”vitoseksi” Hotakainen. Tällä varmistettaisiin se, että Vainionpäälle saataisiin varmemmin tilanne päälle. Toinen vaihtoehto on siirtää Hotakainen kakkoskärkeen. JymyJussit saa joka tapauksessa varsin kelvollisen kakkoskärjen, alkoipa se mistä numerosta tahansa.

JymyJussien sisäpelin ongelmana on kuitenkin se, ettei joukkueessa ole montaa kovan luokan etenijää. Raunio, Viita, Kontio ja Tyynelä menevät kyllä, miksei myös Lietokin. Veeti Kettusessa on myös potentiaalia etenijänä, mutta nyt hänen roolinsa jäänee vielä vähäiseksi.

JymyJusseilla on kaksi erinomaista jokeria, Vainionpää ja Viita. Toinen lyöjäjokeri, Miika Anttila, on keyven välisarjan kotiuttaja. Numerolla pelaavista Liedon lisäksi myös Hotakainen on kohtalainen kotiuttaja. Vainionpää lyö kyllä yli 100 juoksua, mutta mitä tapahtuisi, jos hän ei jostakin syystä pystyisi muutamaan viikkoon pelaamaan. Parempi olla ajattelematta.

Pelinjohtaja Jussi Parven todellista osaamista ei ole mitattu, sillä varsinkaan JymyJussien sisäpelin sapluunassa ei ole paljoa liikkuvia osia. On rakennettava keinolla millä hyvänsä tilanne Vainionpäälle ja sen jälkeen laskettava vain juoksuja.

Isoja kysymyksiä

JymyJussien suurimmat urheilulliset kysymykset eivät liity kuitenkaan tähän kauteen, vaan ylipäätään sen urheilulliseen osaamiseen ja näkemyksellisyyteen – tai oikeammin näköalattomuuteen.

Henri Puputin lähteminen Tampereelle on yksi kysymys. Toinen on se, että miksi oikeastaan mikään ei muuttunut, vaikka JymyJussit osti syksyllä 2018 Puputin tasoisen vahvistuksen. Mistä ongelmat alkavat ja mistä ne johtuvat? Hyvä kysymys, johon ilmeisesti JymyJussit itsekään eivät tiedä vastausta.

Myös JymyJussien hankintapolitiikka on erikoinen. Nyt Seinäjoelle naarattiin kaksi jo parhaat vuotensa nähnyttä entistä pelaajaa, Ville Hotakainen ja Miika Anttila, sekä varsin epävarma koppari Viljo Sillanpää. Joona Lehtinen oli loistohankinta, mutta isommassa kuvassa kysymys kuuluu, onko vanhoihin sotaratsuihin satsaaminen sittenkään se, missä JymyJussien tulevaisuus on – vai olisiko JymyJusseissa käytävä perusteellinen keskustelu seuran suunnasta ja strategiasta, ja siitä, miten JymyJusseissa pitäisi suhtautua Maila-Jussien tekemään vahvaan juniorityöhön.

Näin ei kannata jatkaa – paitsi, jos se on ainoa vaihtoehto.