Kopparipeli on kokenut pesäpallon historian aikana kolme suurta muutosta.

Niistä ensimmäinen tapahtui 1950- ja 60-lukujen taitteessa. Siihen saakka ulkopeliä oli pelattu siten, että polttolinjassa oli pesävahtien lisäksi vain yksi polttaja ja takakentällä vain yksi koppari, jotka molemmat pelasivat kentän keskellä. Heidän välissä pelasi kaksi takavaraa, kakkosvara ja kolmosvara. Nämä neljä pelaajaa muodostivat eräänlaisen salmiakkikuvion.

Tämän jälkeen takavarat katosivat pesäpallosta. Toinen takavara siirtyi polttolinjan pelaajaksi ja toinen toiseksi koppariksi.

Seuraava suuri muutos tapahtui 90-luvulla hiekkatekonurmien tulon myötä. Aiemmin alustoina olleet hiekka- ja kivituhkakentät olivat koppareiden kannalta haasteellisia. Kentät olivat kuivalla ilmalla herkästi kivikovia ja kimmoisia, jolloin pallo liikkui nopeasti ja pomppasi korkealle. Myös virhepomput olivat yleisiä. Sateisella ilmalla pallon liikkumista oli myös vaikea ennakoida.

Hiekkatekonurmet tekivät kentistä tasalaatuisimpia. Ne myös hidastivat pallon nopeutta ja kestivät kelivaihteluja paremmin. Koppareiden kannalta hiekkatekonurmet helpottivat pelaamista.

Kolmas suuri muutos tapahtui 2000-luvulle tultaessa, kun kumurasta tuli eniten käytetty ja merkittävin kotiutuslyönti. Kumuroiden yleistyminen johti uudenlaiseen ulkopeliryhmitykseen. Perusryhmityksessä kakkospuoli on ”tukittu” siten, että kakkospolttajaa pelaa takatilanteissa syvintä pussia ja kakkoskoppari hänen takanaan kakkoskulmassa. Kolmoskopparin eteen jää sen sijaan suuri tyhjä tila, jonne valtaosa kumuroista lyödään ja ohjataan.

Uusi muodostelma on muuttanut kakkos- ja kolmoskoppareiden vaatimuksia. Aiemmin kopparit olivat ”tasavahvoja” ja esimerkiksi Kaikkien aikojen koppareiden TOP10-listalla kakkosena oleva Rauli Rapo pelasi kakkoskopparina.

Nykypesäpallossa kolmoskopparin rooli on selvästi korostunut kakkoskoppariin verrattuna. Kolmoskopparin tontti on suurempi ja pelipaikka vaativampi. Siksi joukkueen paras koppari pelaa nykypesäpallossa kolmoskopparina hakevana kopparina ja kakkoskoppari varmistavana kopparina. Kolmoskoppari joutuu esimerkiksi heittämään täyden voiman heittoja lähes jokaisessa vuoroparissa, kun kakkoskopparille kotipesään suunnattuja pitkiä polttoheittoja takakentältä tulee vain yhdestä kolmeen koko ottelussa.

Perusryhmityksen rinnalle on tullut viime vuosina erilaisia uusia takatilannekuvioita, joiden myötä myös koppareiden tontit ja heidän roolinsa ovat varioituneet, eikä suurinta tilaa enää automaattisesti tehdä aina kolmoskopparin eteen.

Koppareiden pelaamisessa korostuu neljä ominaisuutta: jalkanopeus, kiinniottovarmuus, heitto ja pelirohkeus.

Kopparit ovat valtaosin joukkueensa nopeimpia pelaajia, yleensä ykkösiä tai kakkosia. Jalkanopeuden merkitys on elintärkeä juostessa ottamaan palloa kiinni tai katkoessa läpilyöntejä. Kiinniottovarmuutta korostaa se, että pienikin virhe näkyy helposti taululla. Kova heittokäsi on varsinkin kolmoskopparille elinehto, sillä heiton olisi ihannetilanteessa oltava mahdollisimman laakamainen ja sen pitäisi tulla lukkarille pompun kautta. Pelirohkeutta vaaditaan paitsi pelillisiä päätöksissä, myös esimerkiksi syöksykopeissa, sillä epäonnistunut syöksykoppi voi merkitä pahimmillaan jopa neljää juoksua. Lisäksi koppareiden on hallittava keskinäinen yhteistyö.

Kaikkien aikojen kopparit

1. Henri Puputti

Kankaanpään Mailan kasvatti pelasi uransa alussa polttolinjassa, mutta vakiinnutti nopeasti paikkansa takakentällä, jossa Puputista kehittyi huippuluokan koppari. Itse asiassa pesäpallon historian paras koppari. Puputilla on kaikki kopparin perusominaisuudet priimatasoa. Hän oli varsinkin nuorempana huippunopea. Sen lisäksi hänen heittokätensä on edelleen armoton, hän on pelirohkea ja muutenkin Puputin persoonsa huokuu johtajuutta. Kaiken lisäksi pitkä kokemus on marinoinut entisestään Puputin pelaamista.

Puputti pelasi uransa parhaat vuodet Vimpelissä, mutta oli vielä viime kaudella isossa roolissa Manse PP:n voittaessa Suomen mestaruuden. Puputti aloitti viime kauden linjassa, mutta siirtyi kauden edetessä omalle paikalleen kolmoskoppariksi. Kankaanpään, Vimpelin ja Mansen lisäksi Puputti on pelannut urallaan Seinäjoen Maila-Jusseissa, Nurmon Jymyssä ja JymyJusseissa.

Puputti on pelannut 16 Itä-Länttä ja valittu Vuoden pesäpalloilijaksi kahdesti. SM-mitaleita on 14, joista neljä kultaista. Puputin suuruutta kuvaa se, että hän on edelleen, 38-vuotiaana, valtakunnan paras koppari ja pysynyt mukana pelin evoluutiossa 20 vuotta.

2. Rauli Rapo

Kaikkien aikojen paras kakkoskoppari, joka oli Imatran Pallo-Veikkojen 70-luvun suurjoukkueen kurkihirsipelaaja yhdessä Ilpo Kytösalmen ja Pentti Lipposen kanssa. Alkujaan Riihimäen Pallonlyöjien kasvatti. Pääsarjaura kesti vuodesta 1971 vuoteen 1987 saakka, joskin väliin mahtui 80-luvulla kaksi kautta Lahden Maila-Veikoissa Suomensarjassa. Karismaattinen, tyylikäs ja äärimmäisen varmaotteinen koppari, jota kunnioittivat kaikki. 10 Itä-Länttä, kaksi SM-kultaa. Vuoden pesäpalloilija 1974.

3. Mikko Vitikainen

Toinen IPV:n suurpelaaja. Alkujaan Kouvolan kasvatti. Voitti ensimmäisen mestaruutensa Kouvolassa 1976, toisen Jyväskylän Kirissä 1982 ja kolmannen Imatralla 1986. Pääsarjaura kesti yhteensä 14 kautta 1974-1987. Suuri joukkuepelaaja ja joukkueen liima. Vikkeläliikkeinen ja älykäs koppari, joka ymmärsi peliä syvemminkin, kuten hänen menestyksensä myöhemmin pelinjohtajana osoitti. Vuoden pesäpalloilija 1981. 8 Itä-Länttä.

4. Roope Korhonen

Kaikkien aikojen lyöjä, mutta Korhonen oli sen lisäksi myös huippuluokan koppari. Nousi Sotkamon edustusjoukkueen 2000 ja kamppaili tasapäisesti Henri Puputin kanssa Suomen parhaan kopparin tittelistä. Siirtyi jokeriksi kaudella 2015, osittain loukkaantumisen vuoksi. Poikkesi kopparina muista huippukoppareista siinä, ettei ollut etenijätyyppi, vaan kotiuttaja. Kovakätinen ja huippuvarma koppari, joka muodosti Mikko Korhosen kanssa yhden kaikkien aikojen parhaista kopparipareista. Kaikkien aikojen mitalihirmu. Tilillä 12 mestaruutta, kuusi hopeaa ja kaksi pronssia. Ja ura sen kun jatkuu

5. Veijo Parhiala

1970-luvun alkuvuosien paras koppari. Kokkolan Kirin kasvatti, joka nousi Halsuan Toivon ja Ilmajoen Kisailijoiden kautta Seinäjoen Maila-Jussien 70-luvun huippujoukkueen yhdeksi kulmakivipelaajista. Nopeat jalat ja nopea yläkroppa, erittäin liikkuva. Pienikokoinen, mutta solakasta varresta löytyi lihasta ja ruutia. Vaikuttava persoona. Vuoden pesäpalloilija 1973. Yhdeksän Itä-Länttä. Voitti yhden mestaruuden, kaksi hopeaa ja kolme pronssia.

6. Vesa Liikala

Vimpelin Vedon kasvatti, jonka lempinimi, Härkä, kertoo kaiken. Erittäin atleettinen ja lihakas, mutta silti äärimmäisen nopea koppari, joka pelasi suurimman osan urastaan sisällä numerolla 1. Armoton käsi. Tunnettiin myös näyttävistä syöksykopeistaan. Pelasi Vimpelin lisäksi Alajärvellä ja Oulussa. Vuoden pesäpalloilija 1994, 12 Itä-Lännen mies.

7. Sami Sirviö

Roope Korhosen ohella toinen sotkamolainen huippukoppari. Oli elintärkeässä roolissa Sotkamon ensimmäisessä 90-luvun kulta-aallossa, kunnes siirtyi Kaisaniemen Tiikereihin. Pelasi myös Hyvinkäällä ja Järvenpäässä. Pieni ja ketterä, joka oli pienestä koostaan huolimatta heittovoimainen. Lensi heittonsa perään usein samalla tavalla rähmälleen kuin keihäänheittäjät. Yhdeksän mitalia, joista viisi kultaista. Kahdeksan Itä-Länttä.

8. Asko Laine

Lammin Lujan kasvatti, jolla on ikuinen paikka Hyvinkää Tahkon historiassa. Tunnettiin sisäpelistään, mutta oli myös erinomainen kakkoskoppari. Oli 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa Suomen johtavia koppareita. Tyylittelijä, jonka otteissa ja eleissä oli myös vivahde diivamaisuutta. Vuoden pesäpalloilija 1990. 11 Itä-Länttä.

9. Jouko Etula

Alajärven Ankkureiden kultakauden tärkeimpiä pelaajia. Luotettava peruskoppari, joka teki peruspelaamisesta taidetta. Pystyi pelaamaan yhtä hyvin kolmos- kuin kakkoskopparinakin. Oli pelaajana turhaan aliarvostettu. Ura kesti vuodesta 1978 vuoteen 1992. Seitsemän SM-mitalia, joista kaksi kultaista.

10. Kalevi Ihalainen

Pesäpallon alkuvuosikymmentä suurpelaaja, jonka ura ulottui vuodesta 1930 vuoteen 1958. Pelasi koko uransa Helsingin Pallotovereissa lukuun ottamatta sotavuosia 1940 ja 1941, jolloin Pallotoverit ei saanut lainkaan joukkuetta ja Kallari joutui pelaamaan Helsingin Pallonlyöjissä. Ei tarkkaan ottaen ollut koppari, sillä pelasi kolmosvarana. Hallitsi kuitenkin takakenttää ja siksi tällä listalla. Tunnettiin Viistotaipaleen kuolemana. Kolme SM-hopeaa ja neljä pronssia, 13 Itä-Länttä.