Kari Jalonen on tehnyt upeaa työtä, vaikka Kanada murjoikin Tšekin ulos MM-finaalista

JääkiekkoJääkiekon MM2022

Kari Jalonen on tehnyt upeaa työtä, vaikka Kanada murjoikin Tšekin ulos MM-finaalista

Tšekin tie MM-finaalin katkesi tylyllä tavalla, mutta Pekka Virran mukaan se ei himmennä Kari Jalosen tekemään upeaa työtä Tšekin päävalmentajana.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 28.5.2022 | KUVAT All Over Press

Kanada jyräsi Suomen vastustajaksi sunnuntaiseen MM-finaaliin murskaamalla Tšekin lauantain toisessa välieräottelussa 6-1 (1-1, 3-0, 2-0).

Tšekin ilonaiheet ottelussa jäivät lyhyiksi. David Krejci vei Kari Jalosen miehistön johtoon seitsemän minuutin pelin jälkeen ylivoimalla. Jäähyjensä kanssa avauserässä tuskaillut Kanada tasoitti erän lopussa, kun Dylan Cozens iski kiekon maaliin Pierre-Luc Duboisin esityöstä.

Toinen erä oli Tšekin kannalta tyrmäävä. Ensin Adam Lowry vei Kanadan 2-1-johtoon ajassa 27.33 Tšekkien ykköstähden David Pastrnakin istuessa jäähyllä. Kent Johnson lisäsi Kanadan johtoa vain reilua minuuttia myöhemmin lyömällä Karel Vejmelkan eteensä torjuneen kiekon sisään. Tšekin sysimusta kolmeminuuttinen huipentui erän puolivälin jälkeen, kun Mathew Barzal laukoi Krejcin istuessa jäähyllä Kanadan neljännen osuman.

Kolmannessa erässä Tšekin niska naksahti lopullisesti, kun Cole Sillinger teki vajaan neljän minuutin jälkeen Kanadan viidennen osuman. Loppunumerot viimeisteli Dylan Cozens, kun ottelua oli jäljellä reilut seitsemän minuuttia.

Kova projekti Jaloselta

ElmoTV:n jääkiekkoasiantuntija Pekka Virran mukaan Kari Jalonen voi lähteä pronssipeliin pää pystyssä, vaikka Tšekin tie MM-finaaliin katkesikin tylyin numeroin.

”Jalosen lähtökohdat MM-kisoihin olivat haastavat. Hänen piti nopealla aikataululla löytää oikeat pelaajat ja järjestää sen päälle lyhyt ja positiivinen leiritys. Superhyvät tulokset ennen MM-kisoja loivat odotusarvoa ja uskoa Tšekki-kiekkoon sekä todella positiivisen nosteen. Toki alussa oli myös soraääniä. Tšekissä oltiin pettyneitä ulkomaalaisen valmentajan valinnasta eikä pienimpänä kriittisenä äänenä ollut Jaromir Jagr, joka kritisoi ulkomaalaisen valmentajan valintaa”, Virta sanoo.

”Jalonen hiljensi kuitenkin kritiikin tuloksillaan päivästä yksi ja koko Tšekki-kiekko näytti freesimmältä kuin vuosiin. Pelaajat olivat todella sitoutuneilta ja Tšekki näytti oikeasti joukkueelta kisoja ennen pelatuissa EHT-turnauksissa.”

”Kisojen lähestyessä Tšekin joukkueeseen alkoi olla imua ja tulijoita aina suurimpia NHL-supertähtiä myöten. David Krejcin oli mukana jo Euroopan leirityksessä. Tilanne alkoi olla herkullinen, mutta noin nopeassa aikataulussa on haastavaa tutustua ja oppia tuntemaan pelaajien persoonia ja taustoja.

”Emme tiedä tarkkaan, mitä Tšekin kopissa tapahtui ja miksi esimerkiksi yksi Tšekin  pistepörssin voittaja jätettiin ulos kisajoukkueesta ja joukkueen NHL-tähti jouduttiin poistamaan sisäisten ongelmien vuoksi, mutta ratkaisut Jalosta jonkin verran tuntien on todennäköisesti tehty joukkueen edun nimissä. Esimerkiksi Jan Skotka ei välttämättä ollut paras saatavilla oleva pelaaja, mutta hän sopi pelaajana ja tyyppinä joukkueeseen.”

”Tuskin Jalosen tämän hetken joukkueesta kaikkien pelaajien kuvat löytyvät jatkossa etusivuilta,, kun Jalonen pääsi nyt paremmin tutustumaan pelaajiin. Pelaajien todellinen luonne nähdään vasta pelin ja paineen sisällä ja siksi Jalosen kannalta oli mahdotonta, että tulos olisi ollut heti täydellinen. Siksi pidän tätä tulosta, että Tšekki eteni välieriin asti, loistavana saavutuksena Jaloselta ja varsinkin, jos Tšekki voittaa pitkän odotukset jälkeen sunnuntaina vielä MM-mitalin.”

”Sitten on vain toivottava, että Tšekin liiton päättäjät ymmärtävät palkanneensa huippuosaajan, joka nostaa tutustuttuaan pelaajiinsa vähän pitempään Tšekin maajoukkueen taistelemaan mitaleista joka kisoissa niin kuin hän jo näissäkin kisoissa teki.”

Suunnitelma muuttui

Tšekki sai kisojen jo käynnistyttyä David Pastrnakin johdolla kovia vahvistuksia NHL:stä. Virran mukaan NHL-supertähtien tulo joukkueeseen muutti väkisinkin Jalosen suunnitelmia.

”NHL-starojen saapuessa Jaloselle ei jäänyt enää hirveästi vaihtoehtoja. Oli päästettävä irti siitä pelistä, jossa kaikki saivat tasaisesti peliaikaa ja jossa jokainen taisteli toisilleen. Jalosen oli valittava huippupelaajien kautta voittaminen, mikä oli vielä tänäänkin mahdollista ja hän oli annettava heille tila ja aika keikauttamatta jo valmiiksi tulehtunutta ilmapiiriä. Kun jotkut saavat enemmän peliaikaa, jotkut toiset saavat silloin sitä vähemmän.”

”Uskon, että pelaajat hyväksyivät myös Jalosen valinnan ja että Tšekki pelaa mitalipeleissä pitkälti supertähtien ansiota. ja heidän ison peliajan ja onnistumisen ansiosta. Ja tämän Jalonenkin varmasti ymmärsi. Hän näki, että supertähtien ehdoilla pelaaminen voisi tuoda jopa maailmanmestaruuden, mutta huonoimmillaan yksittäiset pelaajat olisivat voineet myös murtua sen kuorman alla, kuten Kanadaa vastaan kävikin.”

Selvästi parempi

Virran mukaan Kanada oli välieräottelussa lopulta selvästi parempi joukkue kuin Tšekki.

”Peli alkoi Tšekin kannalta parhaalla mahdollisella tavalla, koska aina todella tarkat suomalaistuomarit puhalsivat Kanadalle isoja jäähyjä ja Tšekin supertähdet pääsivät käyttämään parasta asettaan. He tekivät johtomaalin ja oli todella lähellä, että Krejcin olisi yv-pelissä osunut tyhjään maaliin ja peli olisi ollut 2-0.”

”Jokainen peliä vähänkin seurannut tiesi, että tuomarit ottaisivat toisessa erässä isolla kiikarilla kiinni Tšekin virheitä, koska tuomarit ymmärsivät inhimillisesti jäähyjen tasapainon. Tšekin pinna ei siinä tilanteessa sitten pitänyt. Se Pastrnakin ottama typerä jäähy oli seurausta kenties väsymyksestä, turhautumisesta ja egosta, ettei minua sovi taklata. Joku Lassi Heikkistä heikompi tuomaria olisi puhaltanut siitä tilanteesta huipputähdille Salomonit, mutta Heikkinen toimi oikein ja pisti vain Pastrnakin jäähylle.”

”Kun joukkueen suurin tähti turhautui, se oli lopun alkua ja ne toisen erän Tšekin jäähyt olivat odotettuja. Tšekki antoi niihin jokaiseen syyn ja peli oli ohi.”

”On mielenkiintoista, miten Tšekki nollaa pronssipeliin. Toinen vieläkin suurempi kysymys on se, mikä on Tšekki-kiekon tuleva suunta. Toivottavasti Tšekeissä ymmärretään antaa Jaloselle työrauhan, sillä kun Jalonen saa aikaa, tällaiset romahdukset ja turbulenssit häviävät. Jalonen on tehnyt jo nyt lyhyessä ajassa upeaa työtä.”

”Tšekki ei huonolle hävinnyt ja Suomi saa sunnuntaina vastaansa kovimman mahdollisen vastustajan MM-finaalissa. Kanada on taas kerran näyttänyt heidän kulttuuriaan ja kykyään omaksua, sitoutua ja oppia kulloiseenkin haasteeseen, vaikka ollaan maailman toisella laidalla. Odotettavissa on todella huikea finaali ja on hienoa, että taas kerran lopulta vastakkain on kisojen kaksi parasta ja viisaimmin turnauksen elänyttä joukkuetta. Ne, jotka hosuu, väsyy – ja jotka pelaavat järkevästi itseään säästämällä, pelaavat turnauksen viimeisessä ottelussa”, Virta sanoo.

Kari Jalonen

MM-finaaliunelma murskana, mutta kisat jatkuvat Kari Jalosella.