Kempeleen Kirin ja Vimpelin Vedon sunnuntaisesta viidennestä puolivälieräottelusta on noussut tunteita herättänyt myrsky.

Syynä kohuun on se, että Kempele jätti pelaamatta toisella jaksolla kaksi viimeistä sisävuoroaan oltuaan siinä vaiheessa tappiolla juoksuin 1-11.

Pelaamatta jättäminen tarkoitti käytännön tasolla sitä, että Kempele ilmoitti tuomaristolle tekevänsä kahdessa viimeisessä sisävuorossa kolme teknistä paloa. Ei siis tartuttu edes mailaan, riitti kun asiasta ilmoitettiin.

Kempeleen temppu oli poikkeuksellinen, muttei ainutlaatuinen. Yhden palon teknisiä paloja nähdään peleissä säännöllisesti, mutta kokonaisen sisävuoron ja tässä tapauksessa kahden sisävuoron pelaamatta jättäminen on äärimmäisen harvinaista.

ElmoTV:n pesäasiantuntijan Pekka Arffmannin mukaan tempun tarkoituksena oli saada Vimpelin hurja hurmos poikki ennen ratkaisevaa supervuoroa ja mahdollista kotiutuslyöntikisaa.

Ja siinä Kempele onnistui. Se löi supervuoron aloittavalla viisi juoksua ja puolivälieräsarja oli käytännössä ratkaistu. Kempeleen voitoksi.

***

Kempeleen ratkaisua on kauhisteltu. Sitä on pidetty urheiluhengen vastaisena ja värikkäimmissä puheenvuoroissa on sanottu, ettei tällainen olisi mahdollista missään muussa urheilulajissa.

Myös Veikkaukselta on kysytty kantaa, rikottiinko tässä jotain vedonlyönnin sääntöjä, mutta Veikkauksen mukaan ei rikottu. Kempele pyrki ratkaisullaan vaikuttamaan siihen, että se voittaisi ottelun,

Kempeleen ratkaisusta voidaan piirtää monta kuvaa. Yksi on se, että vaikka mitään sääntöjä ei olekaan rikottu, toimiko Kempele asiassa jotenkin väärin tai moitittavasti?

Hyvä kysymys.

Vaikka kilpaurheilussa kysymys on voittamisesta, voittamista ei yleisesti hyväksyttyjen normien mukaan voida kuitenkaan tavoitella kaikin mahdollisin keinoin.

Ensin vastaan tulevat säännöt. Toki niitäkin ja niiden tulkintaa voidaan venyttää, mutta säännöissä – niin pelin ja kilpailun sisältöä koskevissa säännöissä kuin lajikohtaisissa säännöissä – määritellään se, mikä on sallittu ja mikä ei.

Sääntöjen jälkeen siirrytään vaikeammin määriteltävään asiaan – moraaliin. Siihen kuuluisaan rehtiin kilpailuun.

***

Urheilussa rehti kilpailu on venyvä käsite ja me olemme sen hyväksyneet.

Kukaan ei ihmettele sitä, jos jalkapallossa johdossa oleva joukkue siirtää pelaamisensa painopistettä hyökkäämisen sijasta puolustamiseen turvatakseen johtonsa tai joissakin tapauksissa jopa tasapelin.

Kukaan ei ihmettele enää myöskään sitä, jos Ferrarit vaihtavat kesken kiihkeän F1-kisan paikkaa radalla tallimääräyksellä.

Miksi siis ihmettelemme, mitä Kempele teki sunnuntaina?

Vastaus on ilmeinen. Kempeleen tempussa keskeinen syy ihmisten voimakkaisiin tunnereaktioihin on Kempeleen ratkaisun harvinaisuus. Ei ole totuttu siihen, että näinkin voidaan sääntöjen puitteissa tehdä.

Innokkaimmat ovat ehtineet jo vaatia, että sääntöjä pitäisi muuttaa, mutta jos Kempele olisi halunnut jättää pelaamatta kaksi viimeistä sisävuoroa toisella jaksolla, se olisi voinut tehdä sen toisinkin – käymällä tekemässä palot kentällä. Siihen olisi mennyt muutama minuutti.

Itse asiaa se ei olisi muuttanut, ainoastaan sen, miten temppu olisi tehty.

***

Jokainen voi olla Kempeleen ratkaisusta mitä mieltä tahansa, mutta jos me hyväksymme tallimääräykset formuloissa tai sen, ettei voitolla oleva joukkue pyri enää kaikin keinoin tekemään lisää maaleja, silloin myös Kempeleen ratkaisun tuomitseminen on turhaa hurskastelua.

On myös hyvä kysymys, mitä urheilun oma sääntökoodisto lopulta tarkoittaa.

Pidin yhtä juniorivalmentajaani vuosikausia jonkinlaisena gangsterina, kun hän opetti aikoinaan, etteivät jalkapallon säännöt kiellä minkään asian tekemistä. Ne vain määrittelevät, millaisen rangaistuksen esimerkiksi läpiajoon pääsemässä olevan vastustajan hyökkääjän kaatamisesta saa.

Oli siis olemassa kaksi vaihtoehtoa: päästää hyökkääjä läpiajoon tai kaataa hänet – kumpi niistä oli parempi ratkaisu oman joukkueen edun eli ottelun voittamisen kannalta?