Pääkaupunkiseudun kuntapäättäjien sekä hallituksen, THL:n, HUS:n ja Sosiaali- ja terveysministeriön välille on kehittynyt kummallinen kiista lasten- ja nuorten harrastustilojen kohtalosta.

Helsinki, Vantaa ja  Espoo päättivät, että eivät jatka tammikuun lopussa päättyviä koranaepidemian vastaisia rajoitustoimia alle 20-vuotiaiden kunnallisten harrastustilojen osalta. Tätä perusteltiin kokonaisharkinnalla, jossa päädyttiin siihen, että juuri tämän yksityiskohdan kohdalla lapset ja nuoret joutuvat kantamaan kohtuuttoman suuren kuorman yhteiskunnan yhteisestä koronataistelusta.

Päätös on herättänyt monenlaisia reaktioita.

Urheiluväki on tietysti innoissaan, halu palata treenisaleille on kova. Ja kyllä, varmasti myös urheilua harrastavan nuorison hyvinvoinnille kahden kuukauden pakollinen treenitauko – ja siihen liittyvien sosiaalisten kontaktien puute – on ollut kova paikka.

Silti moni on kuitenkin hieman ihmeissään.

Etenkin kun maan hallitus, asiasta vastaava ministeriö, THL ja jopa pääkaupunkiseudun oma terveydenhuollon ykkösyksikkö HUS pitävät harrastustilojen avaamista juuri tässä tilanteessa riskinä, eivätkä suosittele sitä.

Pohdintaa lisää se, että koronatartunnat ovat aivan viime aikoina alkaneet lisääntyä, vaikka suomalaiset eivät hakeudu testeihin samalla aktiivisuudella kuin joulukuussa. Lisäksi Suomessa tehdään koko ajan uusia havaintoja astetta tehokkaammin tarttuvasta muuntoviruksesta.

Ottamatta nyt ollenkaan kantaa siihen, kuka tässä asiassa on varsinaisesti oikeassa, tekee mieli kuitenkin tehdä pari huomiota.

Ensinnäkin pääkaupunkiseudun kunnat ovat viestineet asiaa hieman turhalla uholla. Vaikka harrastustiloja nyt avataan, ei ovia läväytetä täysin auki, vaan pikemminkin hieman raotetaan. Mikäli urheiluväki toimii kuten on luvannut, siis kunnioittaa turvavälejä ja muita asiaan liittyviä rajauksia, ollaan kovin monen lajin kohdalta kovin kaukana normaaleista harjoitustilanteista.

Lisäksi asian äänekäs uutisointi saattaa johtaa ikävään tilanteeseen, jossa urheiluväelle on luotu aivan katteettomia toiveita. Jos tartuntamäärät jatkavat nykyistä kasvutahtiaan, ollaan nopeasti edessä tautivaiheen kakkostasolle siirtymistä – ja siinä kohdin salien ovet pamahtavat taas kiinni.

Kannattiko ottaa riski tämän kokoisen pettymyksen tuottamisesta?

Kotien syliin ikävä vastuu

Toki ymmärtää, että asiaan liittyy muitakin syitä. Avaamispäätöksellä seurat voivat taas periä kausimaksujaan, valmentajille voidaan maksaa palkkaa. Lisäksi päätöksentekijät voivat tässä, hieman populistisesti, profiloitua urheilun ja ylipäänsä nuorten harrastustoiminnan puolustajiksi. Myöhemmin voi kyllä selitellä mahdollista uutta sulkua sillä että ”minkä me mahdetaan kun maan hallitus jyrää yli…”.

Erityisesti Olympiakomitean puheenjohtajana juuri aloittaneen Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren puheissa kaikuu toisaalta hänen ja pääministerin välisen arvovaltataistelun ja toisaalta urheilujohtajastatuksen tuoma tarve painottaa sanoja kuten hän tekee.

Tosin, pohjimmiltaan koko asian kohukohinassa tahtoo jäädä alleen se kaikkien tärkein nyt huomioitava asia. Lasten harrastustoiminnan kohtaloa ei pohjimmiltaan päätä hallitus, ministeriö, THL, HUS eikä varsinkaan Olympiakomitea tai mikään pääkaupungin koronanyrkki.

Sen asian päättää lasten vanhemmat.

Loppujen lopuksi pääkaupunkiseudun kuntapäättäjät sysäsivät kotien syliin ikävän vastuun.

Lapset haluavat harjoituksiin, mutta mitä tekee vastuullinen vanhempi tilanteessa, jossa tautiluvut kasvavat ja kaikki asian varsinaiset asiantuntijat, mukaan lukien maan hallitus, kehottavat toimimaan toisin kuin kunnanjohtajat neuvovat? Ketä oikein pitäisi uskoa, Olympiakomitean puheenjohtajaa vai hänen kanssaan erimieltä olevaa laajaa asiantuntijajoukkoa?

Monet isät ja äidit epäilevät onko sisätiloissa treenaaminen juuri nyt ihan viisasta. Moni lapsi ja nuori epäilee itsekin.

Jää nähtäväksi miten tässä käy. Moniko ajattelee mieluummin niin, että käytetäänpä nämä treenitunnit kerrankin siihen, että mennään porukalla pulkkamäkeen tai luistelemaan?