Kouvola vahvistuu ensi kaudeksi – vain lajilegenda Toni Kohonen ei jatka

Toni Kohonen pelasi sunnuntaina 1009. ottelunsa Superpesis-tasolla. Ottelu jää näillä näkymin Kohosen viimeiseksi Kouvolassa.

Pesäpallo

Kouvola vahvistuu ensi kaudeksi – vain lajilegenda Toni Kohonen ei jatka

Kouvola on tehnyt jatkosopimuksen Iiro Nokkalan kanssa, mutta kaikkien aikojen pesäpalloilijan Toni Kohosen ura ei jatku Kouvolassa.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 27.9.2021 | KUVAT All Over Press

Manse PP:lle sunnuntaina Superpesiksen viidennessä loppuottelussa hävinnyt SM-hopeajoukkue Kouvolan Pallonlyöjät on lyönyt ensi kauden joukkueen raamit kasaan.

ElmoTV:n tietojen mukaan ainoa merkittävä muutos joukkueessa jo aiemmin uutisoitujen Patrik Vartaman ja Teemu Nikkasen hankintojen lisäksi on se, ettei kaikkien aikojen pesäpalloilija Toni Kohonen jatka pelaamista Kouvolassa, ellei Kouvolan tilanne muutu harjoituskauden aikana. Kohonen on kuitenkin valmis jatkamaan peliuraansa, mikäli hän pystyy selättämään kautta sotkeneet vammansa ja on omasta mielestään riittävän hyvässä kunnossa talven harjoituskauden jälkeen.

Kouvolan tämän kauden joukkueesta oli vielä elokuussa auki Iiro Nokkalan, Juho Hacklinin ja lyöjäjokeri Ossi Meriläisen jatko, vaikka Hacklinilla ja Meriläiselle on sopimus myös ensi kaudesta. Nokkala tutki kesällä muitakin seuravaihtoehtoja, mutta hän on tehnyt nyt sopimuksen Kouvolan kanssa. Myös Hacklinin ja Meriläisen osalta tilanne on Kouvolan osalta selvä.

ElmoTV:n asiantuntija Pekka Arffman ei ole yllättynyt, ettei Kouvola tee Kohosen kanssa ainakaan tässä vaiheessa jatkosopimusta.

”En nyt vielä hautaisi täysin sitä vaihtoehtoa, että Kohosella olisi joku rooli Kouvolassa ja hän pitäisi itsensä sellaisessa kunnossa, että jos pitää hypätä kehiin, Kohonen on siihen valmis. Mutta kun otetaan huomioon Vartaman ja Nikkasen hankinnat ja Nokkalan, Hacklinin ja Meriläisen jatkaminen, ymmärrän hyvin, että Kohoselle ei majatalossa ole enää sijaa, eikä joku 15. pelaajan rooli kiinnosta Kohostakaan.

”Kohonen ei ole muutenkaan hätäillyt viime vuosina sopimustensa kanssa. Hän on antanut veden virrata ja odottanut rauhassa omaa siirtoaan. Niin varmaan tapahtuu nytkin, jos ja kun Kohonen vielä jatkaa uraansa.”

Vahvistuu tästä kaudesta

Arffman pitää Kouvolan hankintoja kokonaisuudessaan järkevinä.

”Kouvola vahvistuu ilman muuta tähän kauteen verrattuna. Vartama on huippuluokan ulkopelaaja ja pystyy pelaamaan linjassa useammassakin roolissa. Vartaman myötä Kouvola saa myös yhdet nopeat jalat. Hän on erinomainen ykkönen tai sitten hyvä kakkoskärjen veturi, joka pystyisi jollakin numerolla 5 tai 6 myös tarvittaessa kotiuttamaan.

”Vartamaa on pidetty myös erittäin lupaavana vaihtajana, mutta siihen rooliin hän ei ole jotenkin istunut. Pelinjohtaja Iiro Haimi tuntee Vartaman jo Hyvinkään ajoilta ja tietää varmasti, mikä hänen paras roolinsa on. Käyttipä Haimi Vartamaa missä roolinsa tahansa, Vartama tuo joka tapauksessa vaihtoehtoja sisäpelin pyörittämiseen.”

”Nikkanen on ollut viime vuosina yksi Superin parhaista koppareista, mutta nyt näyttäisi siltä, että hän on siirtymässä pysyvästi jokeriksi. Siinäkin roolissa Nikkasen potentiaali on mittava. Hän on erinomainen kotiuttaja, mutta sen lisäksi myös erinomainen vaihtolyöjä. Puhuisinkin Nikkasesta jo suorilla vaihtaja- ja kotiuttajajokerina.”

”Näillä muutoksilla Kouvolalla on koossa todella vahva joukkue, josta löytyy myös syvyyttä. Jos mukaan lasketaan vielä se, että nuori lukkarilupaus Elias Pitkänen pelaisi ensi kaudella Kouvolan Ykköspesis-joukkueessa ja kävisi haistelemassa aina välillä Superin ilmastoa ja tuuraamassa Janne Kivipeltoa, silloin kaikille pelipaikoille olisi hyviä vaihtoehtoja ja Kouvola kestäisi loukkaantumisiakin todella hyvin.”

”Toki kaikkien pelaajien pitäminen tyytyväisenä on tällaisessa tilanteessa aina haasteellista, mutta sitähän se elämä on huippu-urheilussa tänä päivänä kaikissa muissakin lajeissa. Kouvolalla on joka tapauksessa ensi kaudella mielenkiintoinen ja järkevästi rakennettu joukkue.”

Lue ElmoTV:n uutinen Patrik Vartaman ja Teemu Nikkasen siirroista Hyvinkäältä Kouvolaan