Kouvolan tähtihankinta on tehty kiistattomasta potentiaalista, mutta myös suurista riskeistä

Patrik Wahlstenin ura jatkuu seuraavat kaksi kautta Kouvolassa.

Pesäpallo

Kouvolan tähtihankinta on tehty kiistattomasta potentiaalista, mutta myös suurista riskeistä

Patrik Wahlsten on Pekka Arffmanin mukaan Kouvolalta mielenkiintoinen, mutta samalla riskialtis hankinta ensi kaudeksi.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 30.9.2022 | KUVAT All Over Press

Kouvolan Pallonlyöjät vahvisti viimeinkin lyöjäjokeri Patrik Wahlstenin siirron Joensuusta.

Kouvola teki Wahlstenin kanssa sopimuksen jo viime talvena, mikä tarkoitti, että Kouvola päätti Wahlstenin ostamisesta aiempien kausien näyttöjen perustella. 26-vuotias Wahlsten pelasi loukkaantumisten vuoksi päättyneellä kaudella vain 13 runkosarjan ottelua, joissa hän löi 19 juoksua.

ElmoTV:n pesäpalloasiantuntija Pekka Arffman pitää Wahlstenin hankintaa mielenkiintoisena, mutta riskialttiina hankintana.

”Kouvola luopui Ossi Meriläisestä eli yksi lyöjäjokeri vaihtui toiseen, mutta kysymys kuuluu, paraniko tilanne mitenkään?”

”Wahlstenin potentiaali on kiistaton. Hänellä on erittäin kova lyönti ja kovan lyöntinsä ansiosta suuri läpilyöntiuhka. Tässä mielessä hän ei ole perinteinen kumurajajokeri, kuten suurin osa lyöjäjokereista. Wahlsten kuuluu myös tähän etenemiskykyisten lyöjäjokereiden sukupolveen, mikä on aina plussaa.”

”Mutta onhan tämä toisaalta myös riskihankinta. Wahlsten oli parhaimmillaan Koskenkorvalla, jossa hänen asemansa oli kiveen hakattu ja hän sai lyödä vapaasti palojenkin uhalla. Joensuun ja Kouvolan kaltaisissa huippujoukkueissa rooli on kuitenkin kurinalaisempi, sillä tilanteen on myös yleensä jatkuttava eikä lyöjäjokerilla ole vapaita vitjoja.”

”Päättyneestä kaudesta ei voi tehdä johtopäätöksiä, mutta eihän hänen ensimmäinenkään kausi Joensuussa kesällä 2021 ollut mitenkään vakuuttava. 57 lyötyä juoksua oli esimerkiksi pienempi kuin Koskenkorvan lyöjäjokerin Petteri Kortelaisen ja Kankaanpään lyöjäjokerin Miikka Riikosen lukemat.”

”Jos Kouvola saa kaivettua Wahlstenista esiin hänen potentiaalinsa, silloin kysymyksessä voi olla loistohankinta, mutta riskitön hankinta Wahlsten ei ole.”

Kouvola vahvisti samalla, että sen ensi kauden joukkue on nyt kasassa. Tämän kauden ryhmästä lähtevät Kempeleeseen siirtyvän Ossi Meriläisen lisäksi uransa lopettamisesta ilmoittanut lukkari Janne Kivipelto sekä Kouvolaan siirtyvät Juho Hacklin ja Iiro Nokkala. Wahlsten on ainoa uusi hankinta. Uusia kasvoja ovat myös Kouvolan kakkosjoukkueesta nostetut Aapo Kinnunen ja Eemeli Laine. Kivipellon paikan lukkarina ottava Elias Pitkänen on pelannut jo aiemmin Koplan Superin miehistössä.

”Paperilla Kouvola heikkenee ensi kaudeksi, mutta toisaalta sen tilanne selkeytyy.  Pelinjohtaja Iiro Haimilla on selkeä 12 pelaajan perusavaus ja sitten kaksi omaa junioria, jotka varmasti saavat vastuuta ensi kauden aikana. Tällaista nippua on helpompi hallita siihen verrattuna, että kokoonpanon ulkopuolelle jäi jokaisessa ottelussa raskaasti pettyneitä pelaajia.”

”Ulkopelissä muuttujia on vähemmän, mutta sisäpelissä lyöntijärjestykseen ja peluuttamiseen on lukuisia vaihtoehtoja ja on mielenkiintoista nähdä, millä strategialla Haimi peluuttaa sisäpeliä ensi kaudella.”

”Kouvola kuuluu ensi kaudella ilman muuta kärkiryhmään. Joukkueessa on nopeutta ja vaihtotilannevoimaa, mutta kotiuttajia ei suuren suurta määrää ole. On myös hyvä kysymys, miten kovassa lyönnissä Wahlsten ja Teemu Nikkanen ovat ensi kaudella ja miten paljon apuja saadaan Arttu Ruuskalta ja Elias Pitkäseltä. Matti Latvala on ainoa takuuvarma kotiuttaja ensi kaudellakin.”

”Ulkona Kouvola on edelleen huippukova. Ehkä ainoa kysymys on, miten hyvin Pitkänen kestää ne paineet, että hän vastaa nyt kokonaisvaltaisesti koko kauden Kouvolan lukkaripelistä”, Arffman aprikoi.