KuPSin tämän syksyn mielenosoitus on äänetön ja siksi sen kuulee jokainen Kuopion päättäjä
Veikkausliigan päätöskierrosta leimasi HJK:n kannattajien äänekäs mielenosoitus. Myös KuPS on osoittanut mieltään tänä syksynä, mutta se on tehnyt sen äänettömästi. Siksi sen kuulee jokainen Kuopion päättäjä.
Kuopion Palloseura päätti juhlaviikkonsa erikoisen näytelmän keskellä Bolt-Arenalla sunnuntaina.
Samaan aikaan, kun KuPS juhli kannattajiensa edessä seurahistoriansa kahdeksatta Suomen mestaruutta, toisessa päässä kenttää tunnelma oli kuin hautajaisissa. Klubin pelaajat seisoivat syntisinä tuomiolla HJK:n kannattajien edessä ja kannattajat seisoivat paljon puhuvasti yhtä hiljaa. Aplodeja ei annettu, eikä niitä pyydetty – kumminkaan puolin.
Samat kannattajat olivat purkaneet turhautumistaan ottelun alussa niin rajusti, että ottelu jouduttiin keskeyttämään kahdesti, toisella kerralla lähes puoleksi tunniksi. Samalla ilmoitettiin, että jos Klubi-päädyssä nähdään vielä yksikin soihtu tai sieltä ammutaan yksikin raketti, ottelu keskeytetään ja pelataan toisena ajankohtana.
HJK:n kannattajien turhautumisen ymmärtää. Klubi on Suomen suurin ja mahtavin seura, joka on sekoillut pahasti viimeisten vuosien aikana. Kuvaavaa oli, ettei HJK voittanut Mestaruussarjassa tänäkään syksynä yhtään ottelua.
Viides sija tällaisten sekoilukausien jälkeen ei ole vain epäonnistuminen HJK:lta.
Se on häpeä.
Kannattajilla on täysi oikeus osoittaa siitä mieltään ja hiillostaa seurajohtoa. Se ei ole vain heidän oikeutensa. Se on seuraansa rakastavien kannattajien velvollisuus.
Kysymys on vain siitä, miten mieltä osoitetaan, miten paha olo ja huoli omasta seurasta puetaan sanoiksi.
***
Tästä päästään toiseen samanlaiseen tarinaan. Kuopion Palloseuraan.
KuPSilla on takanaan historiallinen viikko. Sen toiselle peräkkäiselle Veikkausliigan mestaruudelle tuli ensin sinetti maanantai-iltana, kun SJK murskasi viimeisten sekuntien huimalla tasoitusmaalillaan KuPSin ainoan uhkaajan, Ilveksen, mestaruusunelman.
Torstaina KuPS kirjoitti täysin uudenlaisen luvun 122-vuotiseen historiaansa kaatamalla Slovakian mahtiseuran Slovan Bratislavan Konferenssiliigassa 3-1.
Sunnuntaina oli juhlien ja tanssien aika HJK:n kotiareenalla Bolt-Arenalla. HJK oli voittanut ennen viime syksyä neljä edellistä Veikkausliigan mestaruutta putkeen, mutta nyt mestaruuskannu on kannettu riemusaatossa kahtena syksynä peräkkäin Kuopioon.
Se on kova saavutus seuralta, joka tulee 125 000 asukkaan kaupungista ja jonka pelaajabudjetti on puolet pienempi kuin HJK:lla.
Vaikka Veikkausliiga päättyi sunnuntaina, KuPSin kausi ei ole vielä paketissa. Sillä on jäljellä vielä Konferenssiliigassa ottelut Jagiellonia Białystokia, Lausanne-Sportia ja Crystal Palacea vastaan – ja mikä hurjinta: KuPSin kausi voi jatkua jopa helmikuulle asti, sillä kuopiolaiset ovat käytännössä yhden voiton päässä Konferenssiliigan jatkopeleihin pääsystä.
Lisää väriä KuPSin syksyyn tuo se, ettei KuPS ole vielä julkistanut ensi kauden valmennuskuvioitaan. Tämä kausi voi teoriassa jäädä Jarkko Wissin ensimmäiseksi ja viimeiseksi kaudeksi KuPSin päävalmentajana, sillä KuPS ei ole käyttänyt Wissin sopimuksessa ollutta jatko-optiota.
***
KuPS ei ole tänä syksynä marssinut vain Veikkausliigan mestariksi ja kirjoittanut ikimuistoista historiaa eurokentillä. Myös sillä on ollut kaikki perustelut esittää oma vahva protestinsa.
Kuopiossa on taistelu jo vuosikausia uuden jalkapallostadionin rakentamisen puolesta. Asia on siirtynyt kerta toisensa jälkeen. Tänä syksynä Kuopion kaupunginhallitus päätti päivittää stadionsuunnitelmia ja aloittaa stadionin suunnittelun uudelta pohjalta. Tarkoituksena on rakentaa uusi 8000 katsojaa vetävä stadion, jonka pitäisi toiveikkaimpien uskomusten mukaan olla valmiina viimeistään kaudella 2028.
Historia on kuitenkin opettanut, ettei mikään ole varmaa ennen kuin kuokka isketään oikeasti maahan Mölymäessä. Siihen tarvitaan kuitenkin suunnitelma ja rahoitusmalli, jonka kaikki hyväksyvät ja joka menee Kuopion kaupungin vastuiden puolesta läpi myös Kuopion kunnallisissa elimissä.
Ja juuri tässä on edelleen haasteista suurin. Kuopiolla on perinteikkään jalkapallokaupungin maine, mutta maineella ei uutta stadionia rakenneta.
Kaupungin päättäjiä painaa se, että Kuopiossa olisi muitakin kipeästi rahaa huutavia asioita. Kun raha ei riitä kaikkeen, joudutaan miettimään, mihin sitä käytetään ja mihin ei. Kysymys on viime kädessä valinnasta – mille hankkeelle näytetään vihreää ja mitä hanketta lykätään ja lykätään, kuten uuden jalkapallostadionin rakentamisen kohdalla on tehty.
***
Tässä tullaan KuPSin protestiin.
KuPS selviytyi tänä syksynä ensimmäisen kerran seurahistoriansa aikana eurocupien lohkopeleihin, kun se raivasi tiensä Konferenssiliigan sarjavaiheeseen 35:n muun eurooppalaisen seuran kanssa.
Saavutus oli KuPSin historiassa ainutlaatuinen, mutta siinä oli yksi ongelma: Kuopiossa ei ole kenttää, joka olisi täyttänyt Euroopan Jalkapalloliiton UEFA:n kriteerit. Siksi KuPSin on pelattava kaikki kotiottelunsa Tampereella.
Kuopiolaiset jalkapallopiirit eivät kuitenkaan marssi pitkin Kuopion katuja tai kärrää kuorma-autoilla kumirouhetta kaupungintalon portaille osoittaakseen mieltään.
Sen sijaan KuPS tekee sitä, minkä se parhaimmin osaa – pelaa menestyvää jalkapalloa eurooppalaisten valokeilojen loisteessa.
KuPSilla ei ole Konferenssiliigan otteluissa tukenaan perinteistä kotikenttäetua, mutta eurocup-otteluiden pelaaminen Tammelassa voi olla arvokas investointi tulevaisuuteen.
Niin kauan, kun uuden jalkapallostadionin rakentaminen ei ole varmaa, KuPSin ja kuopiolaisten jalkapalloihmisten on taisteltava stadionin puolesta. Luotava sellainen paine, etteivät kuopiolaiset päättäjät voi enää lykätä stadionin rakentamista.
Jo nyt ollaan menty sen rajan yli, ettei KuPSin menestyksessä puhuta vain kunniasta. Kysymys on samalla tavalla häpeästä kuin HJK:n heikosta menestymisessä kentällä. Jokainen Tammelassa pelattu KuPSin Konferenssiliigan ottelu on muistutus siitä, että Kuopio pystyy tarjoamaan kotikaupunkinsa jalkapalloylpeydelle vain niin kälyisen stadionin, että sen kotiottelut on siirrettävä 300 kilometrin päähän.
***
HJK:n kannattajien protesti oli sunnuntaina näkyvä ja sille kävi, kuten monille sinällään oikeutetuille mielenosoituksille käy.
Ne kääntyvät itseään vastaan
KuPSin tänä syksynä kentällä osoittama mielenosoitus ei ole samalla tavalla äänekäs.
Itse asiassa se on äänetön, mutta juuri siksi sen äänen kuulee jokainen kuopiolainen päättäjä.





