Pesäpallopiireistä kuului vuosi sitten kesällä kohahdus. Jyväskylässä oli perustettu legendaarisen Jyväskylän Kirin raunioille uusi pesäpalloseura, Jyväskylän Kiri 2020. Puhuttiin siitä, että uusi Kiri pelaisi tänä kesänä Ykköspesiksessä ja jo ensi kaudella miesten Superissa. Puhuttiin kovista hankinnoista aina Jere Dahlströmiä myöten.

Nyt, vuosi myöhemmin, tilanne on se, että Jyväskylän Kiri 2020 pelaa Suomensarjassa, eikä sen nousu Ykköspesikseen ole varmaa. Kouvola voitti Itälohkon ennen Kiriä ja on suosikki parhaillaan käynnissä olevissa Itälohkon pudotuspeleissä.

Kiriä ei kannata kuitenkaan lyödä määräänsä enempää. Se rakensi täksi kaudeksi Perttu Hautalaa, Kimmo Carlsonia ja Atte Brandtia myöten joukkueen, jolla olisi noustu monena vuotena heittämällä, mutta talvella Itälohkossa tapahtui Kirin kannalta dramaattinen asia. Kouvolan Pallonlyöjät päätti, että se nostaa kakkosjoukkueensa ensi kaudeksi Ykköspesikseen.

Ja sen aikoo tehdä – tosissaan. Kouvola voitti Itälohkon ennen Kiriä ja se ilmoitti perjantaina palkanneensa pudotuspeleihin joukkueen vahvistukseksi vielä viime kaudella Superissa pelanneen kokeneen Anssi Lammilan. Näin se haluaa varmistaa  Itälohkon voiton, mikä vaatii vielä Lahden ja Kirin lyömistä Itälohkon pudotuspeleissä – ja sen jälkeen Ykköspesis-karsinnoissa Pohjoislohkon voittajan lyömistä paras kolmesta -ottelusarjassa.

Hyvä asia pesäpallolle, huono Kirille

Vaikka Kouvolan päätös nostaa kakkosjoukkueensa Ykköspesikseen saattaa olla kylmä suihku Kirin suunnitelmille, sen takana on kuitenkin merkittävä ajatus pesäpallon ja ennen kaikkea Ykköspesiksen tulevaisuuden kannalta.

Ykköspesis on tällä hetkellä omalla tavallaan irvokas sarja. Joukkueita on kolmenlaisia – sellaisia, jotka aidosti pyrkivät ylöspäin, sellaisia, joiden taso riittää Ykköspesikseen ja sellaisia Superin farmijoukkueita, jotka pelaavat Ykköspesiksessä lähinnä Superin seurojen armosta.

Kysymys kuuluu, miten tällainen sarja palvelee pesäpallon etua?

Vastaus: Käytännössä ei mitenkään. Tai korkeintaan marginaalisesti.

Pesäpallossa on puhuttu yhä voimakkaammin siitä, että Superissa on liikaa seuroja. Se ei ole enää edes mielipideasia, vaan fakta, joka heikentää koko Superpesiksen tasoa ja kiinnostavuutta. Pesäpalloprofessori Janne Vuorinen totesi viimeksi Ruudun lähetyksessä, ettei hän viitsi katsoa edes kaikkia Sotkamon Jymyn otteluita sen enempää paikan päällä kuin fanikamerasta, koska osassa otteluita joukkueiden tasoerot ovat niin suuria.

Siinä Vuorinen on täysin oikeassa. Superin joukkuemäärää pitäisi ehdottomasti pudottaa – ja mitä nopeammin sen parempi. Jos Pesäpalloliitossa on oikeasti tahtoa, 12 joukkueen sarjaan voitaisiin siirtyä jo kaudella 2023. Nyt vain pitäisi tehdä nopeasti päätöksiä, jotka palvelevat koko pesäpallon etua eikä vain jonkun muutaman Superin pohjalla rämpivän seuran näennäistä etua.

Ykköspesiksen etu

Jos Superin joukkuemäärä pudotettaisiin 12 seuraan, se loisi pohjan myös Ykköspesiksen nostamiselle sarjaksi, joka aidosti palvelisi pesäpallon laajempaa etua – varsinkin, jos sitä tukisi Kouvolan kaltaiset ratkaisut oman kakkosjoukkueensa nostamisesta Ykköspesikseen.

Tehdään yksinkertainen laskutoimitus. Raa’asti toki, mutta tehdään kuitenkin.

Jos Superin seurojen määrä pudotettaisiin 12 joukkueeseen, se tarkoittaisi, että nykyisistä Superin joukkueista Ykköspesiksessä pelaisivat Hamina, Siilinjärvi ja Kankaanpää, ja jos joku joukkue putoaisi Superista tämän kauden perusteella, putoaja olisi nyt – teoreettisesti toki – Koskenkorva.

Hyvä. Lisätään ensi kauden Ykköspesikseen nämä joukkueet ja lisätään siihen nyt ne Ykköspesiksen seurat, jotka aidosti tavoittelevat sarjanousua – eli Oulu, Puijo, Jyväskylän Lohi ja Alajärvi. Toki yksi näistä seuroista nousisi ensi kaudeksi Superiin, mutta tällä tavalla Ykköspesiksessä olisi ensi kaudella laskennallisesti  seitsemän vahvaa seuraa.

Sen päälle tulisi ainakin Kouvolan kakkosjoukkue.

Oltaisiin siis 7-8 kovassa joukkueessa. Listalle voisi lisätä jonkun toisenkin Superin seuran kakkosjoukkueen. Esimeriksi Vimpelissä on puhuttu samasta asiasta – tosin sillä erotuksella, että Vimpelillä itsellään taloudelliset ja tekijäresurssit eivät välttämättä riitä Ykköspesis-joukkueen pyörittämiseen, mutta esimerkiksi joku Vetelin kaltainen seura voisi hyvinkin olla Vimpelin sateenvarjon alla ja pelata Ykköspesistä Vimpelin voimakkaassa ohjauksessa ja tuella.

Kouvolan kaltaiset suorat kakkosjoukkueet eivät toki voisi nousta Superiin, mutta oleellista olisi, että nekin nostaisivat Ykköspesiksen pelillistä, kilpailullista ja toiminnallista tasoa – ja kehittäisivät tätä kautta pelaajia paremmin kuin Suomensarjassa pelaaminen.

Nyt vain tarvittaisiin päätöksiä – ja nopeasti, sillä nykyinen malli ei palvele Superin etua ja vielä vähemmän Ykköspesiksen etua. Näillä muutoksilla Ykköspesiksestä saataisiin kilpailullisesti mielenkiintoinen sarja, jota pitäisi ryydittää entisestään sillä, että voittaja nousee suoraan Superiin. Lisäksi Ykköspesikselle tarvittaisiin omat vastuuhenkilönsä, jotka tekisivät kaikkensa Ykköspesiksen eteen eivätkä hoitelisi asioita vain vasemmalla kädellä silloin kuin ehtivät.

Mutta löytyykö sitä tahtoa ja ennen kaikkea rohkeutta tehdä näitä päätöksiä?

Siinäpä se kysymys onkin, sillä jos historia on yhtään opettanut, asiaa kysytään ensimmäiseksi Superin heikommilta seuroilta ja niiden vastaus tiedetään. Niille on ensiarvoisen tärkeää, että ne pelaavat Superia.

Mutta pitääkö pesäpallon etu määritellä sellaisten seurojen kautta, joiden taso ja osaaminen eivät riitä Superiin – vai niiden kautta, joiden riittää?