Liigan paras puolustaja Robin Press on illuusio, jolla on edessä vaikeuksia KHL:ssä

JääkiekkoLintu vai kala

Liigan paras puolustaja Robin Press on illuusio, jolla on edessä vaikeuksia KHL:ssä

Lukon pelitapa on suojellut Robin Pressiä ja nostanut hänet Liigan parhaaksi puolustajaksi. Ensi kaudella Press pelaa KHL:ssä.

Juuso Kokkonen
TEKSTI Juuso Kokkonen
@JuusoKokkonen
JULKAISTU 11.5.2021

Robin Press

Kuka

Robin Press on 26-vuotias puolustaja Rauman Lukossa. Toista kauttaan Raumalla pelaava Press on noussut joukkueensa ja koko Liigan kärkipuolustajaksi. Runkosarjan 48 tehopistettä on kovaa valuuttaa, eikä siten ole ihmekään, että Press siirtyy tämän kauden jälkeen KHL:ään Severstal Tsherepovitsiin.

Ruotsalainen Press on varattu vuonna 2013 seitsemännellä kierroksella NHL:ään, mutta yhtäkään NHL-peliä miehellä ei ole. Press saapui pari vuotta sitten Lukkoon SHL:n Färjestadista. SHL:ssä Press ei ollut varsinaisesti profiilipuolustaja, vaan on Lukossa kahden kauden aikana kasvanut aimoharppauksin.

Pohjois-Amerikassa Press kävi parin kauden ajan kokeilemassa siipiään vuosina 2016–18. AHL:kin oli kiven takana, ja puolustaja pelasi suurimman osan ajastaan NHL:n farmin farmissa eli ECHL:ssä.

Vahvuudet

Hyökkäystaitojen osalta Press on erinomainen pelaaja. Hänen laukauksensa on uhka kaukaa siniviivaltakin. Syöttötaito ja kyky havainnoida kenttää ihastuttavat.

Press on mitä sopivin pelaaja pelitapaan, jossa puolustajilta vaaditaan hyvin täsmällistä kiekollista peliä ja jossa puolustajat pääsevät nimenomaan pelaamaan paljon kiekolla. Näin on Pekka Virran pelitavassa Raumalla asian laita ollut.

Kun Press pääsee operoimaan kiekon kanssa rintamasuunta kohti kenttää, hän on omimmillaan. Hän lukee, antaa väärää informaatiota, peittää aikeensa ja yllättää.

Press, vaikka onkin profiililtaan hyökkäävä puolustaja, on Raumalla vahvistanut koko ajan myös puolustuspeliosaamistaan ja selviää varsin vaativasta vartiointiin perustuvasta puolustusalueen puolustuspelaamisesta Lukossa.

Heikkoudet

Press on pelaaja kymmenen vuoden takaa. Ajastaan jäljessä. Hitaan ”positional playn” pelaaja, joka skannaa kenttää, skannaa vielä kerran ja vielä kolmasti ennen kuin tekee jäätävän hyvän ratkaisun.

Pelaaja mallia Erik Karlsson.

Mutta nykyjääkiekossa tuo ei yksinään riitä. Puolustajilla pitää olla raakaa, eläimellistä nopeustaitavuutta ja viiveetöntä kykyä toimia. Kun tempo nousee, ratkaisujen pitää tulla heti. Pelaajan pitää toimia heti.

Moderni jääkiekko on Batmanien, ei Robinin peli.

Tämä selittää Pressin vaikeuksia pudotuspeleissä. Hyvä hän on edelleen ollut, mutta hänellä on ollut selvästi enemmän vaikeuksia kiekollisena, ja ylipäätään, kuin runkosarjassa. Syy on yksinkertainen. Pelin tempo on noussut siitä, kun runkosarjassa oli Jukurit tai SaiPa vastassa. Hän ei toimi riittävän nopeasti.

Pressin nopeustaitavuusominaisuudet eivät ole järin hyvät. Hänen kiekonkäsittelynsä ahtaassa tilassa, pienessä ajassa tukahtuu. Hänen luistelutaitonsa laitojen lähellä ei hivele silmää. Hän on avojään luistelija.

Tulevaisuus

Pressin KHL-valloitus on erittäin mielenkiintoista seurattavaa tämän kauden jälkeen. KHL on pelillisesti erittäin kova sarja, jossa on siirrytty pelaamaan usealla paikkakunnalla 26 metrin kaukaloon.

Se on myrkkyä Pressin tavalle pelata jääkiekkoa, koska hän joutuu toimimaan paljon laitojen lähellä ja kamppailemaan ahtaassa tilassa. Hän voi kyllä onnistua ja kehittyä, mutta todennäköisesti KHL-pelin vaade iskee Pressin silmille.

Press oli Kalle Sahlstedtilta loistorekrytointi Lukkoon. Mutta on aivan pakko nostaa esiin kysymys: kuinka hyvä pelaaja Press absoluuttisesti on ja kuinka paljon Pressin sensaatiossa on kyse siitä, että ympäristö on tukenut valtavasti Pressin ominaisuuksia?

Lintu vai kala?

Kala. Silakka. Tarvitsee huippukokin tekemään kunnon annoksen.