Manchester Unitedilla on syytä tuulettaa, mutta Liverpoolilla riittää miettimistä
Liverpool kärsi jo neljännen tappionsa putkeen, kun Manchester United kaatoi sen Anfieldilla 2-1. Jukka Rönkä avaa, mikä Liverpoolilla mättää.

Liverpool kärsi jo kolmannen peräkkäisen tappion Valioliigassa, kun Manchester United voitti sen Anfieldilla upean trillerin jälkeen 2-1 (1-0). Jukka, Manchester Unitedin hyvyyttä vai Liverpoolin huonoutta?
Sekä että. Manchester Unitedille on annettava ilman muuta iso tunnustus loistavasta voitosta ja taktisesti viisaasta esityksestä, mutta kyllähän tämä ottelu alleviivasi sitä, että Arne Slotilla ja Liverpoolilla on edessä haastava savotta.
Kukaan tuskin osasi ennakoida ennen kautta tai sen jälkeen, kun Liverpool oli voittanut viisi ensimmäistä Valioliigan otteluaan, että se ajautuu tällaiseen putkeen, jossa se häviää seuraavien viikkojen aikana kolme ottelua peräkkäin Valioliigassa ja vielä neljännen ottelun Mestarien liigassa Galatasarayta vastaan.
Se, että Liverpoolin pelissä oli ongelmia, näkyi jo kauden avausviikkoina. Vaikka se voitti viisi liigaottelua peräkkäin, sen pelaaminen ei mitenkään vakuuttanut. Elo-syyskuussa Liverpool pääsi vielä irti koukusta, mutta nyt julma totuus on iskenyt päin näköä.
Liverpoolin tilanne ei ole näin synkeä, mitä neljästä peräkkäisestä tappiosta voisi päätellä. Ongelmat ovat korjattavissa ja varmasti Slot saa ne myös korjattua, mutta milloin ja miten hyvin – se on se kysymys?
Mikä Liverpoolilla mättää?
Se on monen asian summa, mutta Liverpoolin tilannetta on katsottava kahden kauden perspektiivissä.
Liverpool joutui vaihtamaan vuosi sitten manageria, kun Jürgen Klopp vetäytyi yllättäen Liverpoolin managerin paikalta. Hänen tilalleen palkattu Arne Slot sai valmiin ja äärimmäisen hyvin valmennetun joukkueen, jolla oli Kloppin perintönä selkeä ja toimiva pelitapa.
Slot teki viime kaudella pelitapaan omat säätönsä ja onnistui niissä erinomaisesti. Kaiken lisäksi useat pelaajat selkeästi nauttivat Slotin vapaammasta pelitavasta.
Hurjin esimerkki oli Mohamed Salah. Liverpool oli lähellä myydä hänet kesällä 2024, mutta mitä vielä: Salah pelasi 32-vuotiaana elämänsä kauden ja teki Valioliigassa uskomattomat 29 maalia ja antoi 18 maalisyöttöä.
Kun kaiken lisäksi Manchester City sukelsi ja Arsenalia runtelivat sen tärkeimpien pelaajien pitkät loukkaantumiset, Liverpool tuli, näki ja voitti sensaatiomaisesti Valioliigan mestaruuden. Mitään jättikautta Liverpool ei kuitenkaan pelannut, mistä kertoo sekin, että sille riitti mestaruuden voittamiseen 84 pistettä.
Tällä kaudella tilanne on toinen.
Slot ja Liverpool lähtivät kesällä uudistamaan Kloppin ajan joukkuetta ja Liverpool hankki uusia pelaajia 446 miljoonalla punnalla. Samalla se myi Luis Díazista alkaen useita Kloppin ajan pelaajia.
Paperilla kaikki näytti likimain pelottavalta Liverpoolin hankittua kesällä Alexander Isakin 130 miljoonalla punnalla ja Florian Wirtzin 116 miljoonalla punnalla.
Jalkapalloa ei kuitenkaan pelata paperilla, vaan ruoholla. Slot ja Liverpool kipuilevat nyt sen kanssa, miten he saavat muutokset toimimaan käytännössä.
En epäile, etteikö Slot saisi korjattua ongelmat, mutta nyt monet asiat, jotka viime kaudella toimivat, eivät vielä toimi. Wirtz on ollut alkukauden aikana täysin tuuliajolla ja Isak hakee parasta pelituntumaansa ja sitä, miten hän geelautuu osaksi Liverpoolin pelaamisen konseptia.
Yksi pelaaja, johon nämä muutokset ovat iskeneet erityisen raskaasti, on ollut Salah. Kloppin ja Slotin viime kauden pelitapa hyödynsi Salahin ominaisuuksia. Hänet pelattiin kerta toisensa jälkeen täyteen vauhtiin oikealla sivustalla ja sitten alkoi tapahtua. Nyt Salahille ei ole saatu pelattua enää samanlaisia palloja ja luotua samanlaisia tilanteita, joissa hän on parhaimmillaan.
Samalla Salahin taika on alkanut muutenkin karista. Manchester United -ottelun toisella jaksolla oli tilanne, joka kuvasi hyvin Salahin tämänhetkistä tilaa. Hän sai pallon Unitedin maalin oikealla sivustalla ja hänellä oli aikaa rauhassa ottaa pallo alas ja laukoa. Mutta minne Salah laukoi? Räikeästi ohi maalin. Viime kauden Salah olisi pistänyt siitä tilanteesta sisälle kymmenen kertaa kymmenestä.
On myös hyvä kysymys, onko Salahin ikä alkanut näkyä hänen jalkanopeudessaan. Toki hän on edelleenkin nopea, mutta luotijuna ja pikajuna ovat kaksi eri asiaa.
Ja jotta Slotin haasteet eivät ihan heti lopu, hänen kuormaansa on lisättävä myös Liverpoolin puolustuspelaaminen.
Ymmärrän toki, että Liverpool teki jatkosopimuksen Virgil van Dijkin kanssa, mutta van Dijk on jo 34-vuotias ja se alkaa näkyä hänen nopeudessaan. Liverpool olisi huutanut van Dijkin pariksi ja tueksi Marc Guéhia, mutta hänen jättisiirtonsa kaatuminen siirtoikkunan viimeisenä päivänä on käymässä Liverpoolille kalliiksi.
En sano, että Liverpoolin keskuspuolustuksen muodostaa nyt kaksi puujalkaa, mutta Manchester United – aivan kuten Crystal Palace kaksi viikkoa sitten – hyödynsi Liverpoolin linjaa pelaamalla palloja linjan taakse. Ne eivät olleet aina mitään pitkiä sivalluksia, vaan pieniä siirtoja, joihin Liverpoolin linja ei ehtinyt reagoida.
Tällaisen pienen siirron jälkeen syntyi myös Manchester Unitedin avausmaali, kun Bryan Mbeumo irtosi Liverpoolin toppareiden välistä muutamalla askeleella linjan taakse ja pisti pallon sisälle.
Varmasti Slot saa korjattua monta asiaa ja uskon, että Isak ja Wirtz nostavat kauden aikana tasoaan, mutta toppariongelman korjaaminen vaatii todennäköisesti sitä, että Liverpool hankkii uuden topparin.
Mitä Manchester Unitedin voitosta pitää ajatella?
Manchester Unitedilla oli sunnuntaina kaksi asiaa, joita sen on syytä tuulettaa: ensimmäinen on tietenkin voitto, mutta sen lisäksi United voi tuulettaa voiton takana ollutta peliesitystään.
Manchester Unitedin voitto oli täysin ansaittu. Vaikka Cody Gakpo kolisuttelikin maalikehikkoa toisessa päässä kenttää kolmesti ja vaikka Liverpool loi ottelussa sitä kautta maaliodottamaa puolitoista maalia enemmän (2,76–1,26), myös Manchester Unitedilla oli omat paikkansa. Esimerkiksi huippupaikat kirjattiin joukkueille 5–5 ja laukaukset maalia kohti olivat Liverpoolin eduksi vain 6–4.
Esimerkiksi avausjaksolla Bruno Fernadesin olisi pitänyt pistää pallo maaliin ja siirtää United kahden maalin johtoon Amad Diallon upean syötön jälkeen, mutta Fernandes laukoi boksin sisältä avopaikasta pallon käsittämättömästi katsomoon.
Manchester Unitedin pelaamisessa oli paljon hyvää. Sen linja toimi hyvin ja Senne Lammens on nopeasti nousemassa sellaiseksi muuriksi maalilla, että kenttäpelaajat uskaltavat luottaa häneen. Andre Onana oli täysin arvaamaton klovni eikä Altay Bayındır herättänyt sen enempää luottamusta maalipuiden välissä.
Unitedin keskikenttä pelasi Anfieldilla puolustuksellisesti kelvollisen pelin, mutta suurin yksilötason ilonaihe oli tässäkin ottelussa se, millainen ase Mbeumosta on kasvamassa.
On mielenkiintoista nähdä, miten hyvin Rúben Amorimin sunnuntaina käyttämä taktiikka toimii sellaisissa otteluissa, joissa Manchester United hallitsee palloa, mutta sunnuntaina myös Amorim voi onnitella itseään. Hän väläytti oikeastaan ensimmäisen kerran, että hänenkin taktisesta asekaapista löytyy erilaisia ja ennen kaikkia toimivia asioita.
Unitedin kannattajien ei vielä kannata alkaa hyppiä, mutta olihan tämä Amorimin ajan suurin voitto, joka antaa hyvän pohjan tähdätä korkeammalle. Kun vielä muutama viikko sitten puhuttiin vain Amorimin potkuista ja ilkuttiin Manchester Unitedin surkeille hankinnoille, nyt Amorim ja koko joukkue saa happea hengittää vapaammin.
Vaikka Manchester Unitedin ensimmäinen voitto yhdeksään vuoteen Liverpoolista Anfieldilla olikin loistava voitto ja vaikka se antaakin täysin uudenlaista itseluottamusta koko joukkueella, kuminauha on kuitenkin edelleen hauras.
Manchester Unitedilla on nyt vyöllään kaksi peräkkäistä voittoa ensimmäisen kerran Amorimin alaisuudessa, mutta tuo kuminauha voi katketa rutisten, jos joukkue häviää ensi viikonloppuna kotonaan Brightonille.
Siksi odottaisin vielä seuraavaksi putkessa olevat Brighton-ottelun sekä vierasottelut Nottinghamia ja Tottenhamia vastaan ennen kuin Old Traffordilla voidaan alkaa oikeasti unelmoida jostain muusta kuin kaaoksesta.
Hyvältä näyttää ja varmasti hyvältä maistuu, mutta kannattaa vielä malttaa.




