Kaksi perinteistä suurseuraa, Manchester United (1-3-kotitappio Brightonille) ja Tottenham (2-3-vierastappio Evertonille) hävisivät sunnuntaina ja Englannissa pohditaan jopa, voisiko jompikumpi seuroista pudota jopa Valioliigasta. Jukka, voisiko?

Ei. Jalkapallossa on paljon hokemia ja niiden takana jonkinnäköisiä ”oppeja”. Yksi tällainen vanha hokema on, ettei ole olemassa liian hyvää joukkuetta putoamaan.

Ymmärrän toki ajatuksen, mutta tämä oppi on romuttunut jo ajat sitten. Kaksi viimeksi pääsarjasta tippunutta suurseuraa ovat sattumoisin juuri Manchester United ja Tottenham. Manchester United putosi kauden 1973-74 jälkeen silloiseen II divisioonaan ja Tottenhamille tapahtui samoin kolme vuotta myöhemmin.

Silloinkin puhuminen liian hyvistä joukkueista oli yliampuvaa, sillä molemmat seurat olivat tuohon maailman aikaan enemmän tai vähemmän tuuliajolla.

Manchester Unitedin ja Tottenham putoamisten jälkeen tasoerot ovat englantilaisessa jalkapallossa karanneet käsistä. Varsinkin Valioliiga on kiihdyttänyt eroja entisestään.

Toinen iso kehitystrendi, joka varmistaa Tottenhamin ja Manchester Unitedin säilymisen Valioliigassa, on Valioliigan ja Mestaruussarjan väliin viime vuosina tullut repeämä. Jollei nousijaseura vahvisti rivejään Nottinghamin tavoin suurilla rahoilla ja suurella riskillä, arki Valioliigassa on ankeaa.

Viime kaudella kaikki kolme sarjanousijaa putosivat Valioliigasta eikä saman skenaarion toteutuminen ole tälläkään kaudella kaukana.

Nousijajoukkueista Southampton on yksi kaikkien aikojen surkeimmista joukkueista englantilaisen pääsarjajalkapallon historiassa. Toiseksi viimeisenä Valioliigassa oleva Leicester on hävinnyt seitsemän ottelua peräkkäin ja kolmas nousijajoukkue Ipswich hävisi sunnuntaina kotikentällään Manchester Citylle 0-6 ja on kolmas putoamisviivan alapuolella oleva seura.

Valioliigassa oli pitkään nyrkkisääntö, että sarjapaikan säilyttämiseksi tarvitaan 35-38 pistettä. Viime kaudella paras putoaja, Luton, keräsi kuitenkin kauden aikana vain 26 pistettä, eivätkä Southampton, Leicester ja Ipswich ole sen paremmassa vauhdissa.

Southamptonin voi jo unohtaa. Ipswichin pistekeskiarvo tällä kaudella on 0,73 pistettä, mikä tarkoittaisi tasaisen vauhdin taulukolla 27-28 pistettä kauden päättyessä. Leicesterin pistekeskiarvo 0,64 pistettä eli se on 24 pisteen vauhdissa.

Manchester Unitedilla on jo nyt 26 pistettä ja Tottenhamilla 24 pistettä, joten puheet niiden mahdollisesta putoamista voidaan unohtaa.

Lisäksi on muistettava vielä yksi jokerikortti. Vaikka viime päivinä onkin alettu puhua, että Manchester City selviäisi 115 syytteestään pelkillä sakoilla, tilanne on vielä auki eikä esimerkiksi Valioliigasta tiputtaminen ole poissa laskuista. Jos City pudotettaisiin tällä kaudella pisteitä vähentämällä, silloin Valioliigasta tippuisi vain kaksi muuta seuraa.

Tottenham on hävinnyt 10 viimeisestä sarjaottelustaan seitsemän ja Manchester United kuusi. Miten pitkään joukkueiden managereiden kuminauhat kestävät?

Se onkin mielenkiintoinen kysymys.

Kun Manchester United erotti lokakuun lopussa Erik ten Hagin ja palkkasi hänen tilalleen Rúben Amorimin, kaikki odottivat painajaisen päättyvän. Tilanne on kuitenkin vain pahentunut tuloksellisesti. Ten Hagin aikana Unitedin pistekeskiarvo tällä kaudella oli 1,2 pistettä, kun Amorimin alaisuudessa se on 1,0 pistettä.

On selvää, ettei Amorim voi jatkaa ikuisesti tällä vauhdilla, mutta hänen työnsä on vasta alussa. Amorim on selkeästi käyttänyt nämä ensimmäiset kaksi kuukautta testatakseen pelaajia – ketä heistä kannattaa pitää Old Traffordilta ja kenestä kannattaa päästä eroon ja millä aikataululla.

Vaikka tulokset ovat olleet surkeita, Amorimin strategiassa on oma logiikkansa. Hän on selkeästi valmistautunut pitkäkestoiseen urakkaan.

Hyvän kuvan haasteen suuruudesta ja Amorimin ajattelutavasta antoi se, että Amorimin mukaan hän tarvitsee kuusi siirtoikkunaa saadakseen muokattuaan joukkueen sellaiseksi kuin haluaa. Kuusi siirtoikkunaa tarkoittaa kolmea vuotta – ja samalla todennäköisesti sitä, että nykyisistä pelaajista sen jälkeen Old Traffordilla on vain 2-3 pelaajaa.

Tottenhamin tilanne on viheliäisempi ja arvaamattomampi. Puheenjohtaja Daniel Levy olisi erottanut näillä tuloksilla kaikki muut 2000-luvulla Tottenhamia luotsanneet managerit, mutta hän ja ilmeisesti myös Tottenhamin johtokunta on jostain ihmeen syystä hirttäytynyt Postecoglouun.

En siis edes yritä ennakoida, mitä Tottenhamissa tulee tapahtumaa. Säätä, jopa brittiläistä, voi ennustaa, mutta ei sitä, mitä Levyn päässä liikkuu.

Jos Postecoglou saisi nyt potkut, uudella managerilla olisi aikaa nopeasti toimimalla mahdollisuus hankkia tammikuun siirtoikkunassa 2-3 pelaajaa joko pysyvällä siirrolla tai lainalle.

Toinen vaihtoehto voisi olla katsoa, miten Tottenhamille käy Liigacupin toisessa välieräottelussa Liverpoolia vastaan 6. helmikuuta ja FA Cupin 4. kierroksen ottelussa Aston Villaa vastaan 9. helmikuuta ja päättä sitten Postecogloun kohtalosta.

Jos Postecoglou saisi potkut kesken kauden, ketkä olisivat vaihtoehdot hänen seuraajakseen?

Vastaus riippuu siitä, onko Tottenhamin mahdollisesti haluama vaihtoehto saatavilla nyt vai vasta kesällä.

Jos Tottenham jäisi odottamaan kesää, silloin jo nyt Tottenhamin valmennustiimiin kuuluva Ryan Mason olisi todennäköisin vaihtoehtoehto loppukauden ajaksi.

Besiktasin presidentti Serdal Adali totesi aiemmin tässä kuussa, että Borussia Dortmundin viime kauden päävalmentaja EdinTerzic olisi kieltäytynyt Besiktasin päävalmentajan pestistä, koska hän olisi sopinut siirtyvänsä Tottenhamin manageriksi.

Kova väite, joka voi pitää paikkaansa – tai olla pitämättä.

Muina vaihtoehtoina on nostettu esille muun muassa Erik ten Hag ja Paulo Fonseca, joita molempia Tottenham haastatteli tehtävään kesällä 2021.

Olisin kuitenkin yllättänyt, jos Tottenham ei olisi sondeerannut myös Ipswichin Kieran McKennan ja Bournemouthin Andoni Iraolan kaltaisia nuoria managereita. Heissä olisi samaa kuin aikoinaan Mauricio Pochettinon palkkaamisessa.

On myös muistettava, että McKenna toimi aikoinaan Tottenhamin akatemiassa useammassa roolissa.