Manse purki toisen peräkkäisen kuolemantuomionsa Imatraa vastaan niukimmalla mahdollisella tavalla, kun se kävi hakemassa Ukonniemestä 2-1 (1-2, 6-0, 0-0, 2-1) -vierasvoiton toisen kotiutuslyöntikierroksen jälkeen. Pekka, ei vieläkään Manselta mikään murskaava esitys?

Ei todellakaan. Itse asiassa Mansen esitys sisäpelissä oli todella huono, suorastaan luokaton. Ulkona Manse pelasi Juha Puhtimäen johdolla tutun vahvan ottelun, mutta sisällä peli tökkii edelleen pahasti.

Tällaisissa ottelusarjoissa sanotaan, että altavastaaja joukkue voi voittaa yhden ottelun, mutta mitä pidemmälle sarja etenee, sitä selvemmin tasoero alkaa näkyä. Tässä sarjassa se ei kuitenkaan ole pätenyt. Imatralla oli kaikki mahdollisuudet voittaa torstainen ottelu ja mikä oleellista, senkin pelaaminen oli välillä todella heikkoa.

Siitä, mistä Imatralle on nostettava hattua, oli se, että vaikka kaikki olettivat Mansen menevän menojaan varsinkin supervuoroparissa ja kotiutuslyöntikisassa, niin Imatra ei suostu taipumaan, vaan torjui Mansen hyökkäykset. Tässä mielessä ottelu oli käsittämätön ja vuoristoratamainen trilleri.

Ensimmäinen jakso oli molemmilta joukkueilta heikkoa peliä. IPV oli sen verran parempi, että se voitti jakson Konsta Hyötyläisen läpilyönnillä ja Juho Toivolan kumuralyönnillä.

Toinen jakso ratkesi käytännössä jo ensimmäisessä vuoroparissa, kun Juha Puhtimäki, Juha Niemi ja Lauri Kivinen löivät hyvillä lyönneillä Mansen 3-0-johtoon. Mansen oli sen jälkeen helpompi hengittää, mutta ei se loppujaksokaan mitään juhlaa ollut.

Pelin kuva tiivistyi hyvin supervuoroon ja varsinkin kotiutuslyöntikisaan, jotka olivat molemmilta joukkueilta mailassa luokattomia lukuun ottamatta niitä juoksun tuoneita lyöntejä.

Mikä Mansella mättää?

Pakkohan se on olla henkisellä puolella. Eivät näiden kokeneempien pelaajien taidot minnekään oli kadonneet. Nämä suuret tähtipelaajat vakuuttavat, ettei paineita ole – mutta jos paineita ei ole, niin mitä siellä korvien välissä sitten on? Pelkotiloja? Jännitystä? Onko Imatra Mansen suurille tähdille joku outo kummajainen, jota vastaan he eivät vain osaa pelata tai asennoitua pelaamaan? Vai onko siellä taustalla joku syvempi syy, esimerkiksi se, että pelaajat eivät luota täysin Matti Iivariseen pelinjohtoon? Jotakin siellä joka tapauksessa on, joka selittää tämän ahdistuksen ja sen, että se ei ole helpottanut.

Onko IPV:llä viidennessä ottelussa mitään jakoa?

Manse on ilman muuta suosikki, mutta toisaalta Mansen peli ei ole kehittynyt tässä ottelusarjassa yhtään mihinkään. Jos tämä puristus jatkuu, silloin nähdään taas arvaamaton ottelu – mutta minä olisin Mansen kannattajana huolissaan jo siitä, mitä sitten tapahtuu, vaikka Manse menisikin jatkoon. Tason on pakko nousta, koska tällaisella pelillä heillä ei ole palaa Sotkamoa tai Joensuuta vastaan. Mutta ehkä nämä suuret tähdet sitten syttyvät eri tavalla, kun vastaan tulee heidän mielestään oikea pesäpallojoukkue.

Entä Imatran esitys?

Kyllähän se on pakko sanoa, että vaikka Imatra on tehnyt jo nyt täysin käsittämättömän sensaation, niin kyllä se Imatran materiaalin taso myös näkyy.

Ehkä yhden pelaajan nostaminen tikunnokkaan on kohtuutonta, mutta jollakin tavoin Imatran materiaalissa olevat ongelmat tiivistyy siihen, miten lyöjäjokeri Tommi Piirainen pelasi torstaina. IPV oli päättänyt ottaa pommituksen kohteeksi kokemattoman kolmosvahdin Severi Tikkakosken, mutta miksi Piirainen ei pommittanut Tikkakoskea – lyönyt luukkuihin, pesän päälle tai rajaleikkureita, vaan nosteli summittaisia lyöntejä kaikkialle muualle?

En sano, että IPV:n voitto kaatui Piiraiseen, mutta jos IPV aikoo vielä hangoitella vastaan, sen on pelattava järkevämmin ja rohkeammin. IPV:n ei olisi tarvinnut olla torstaina kovin paljon parempi, kun ihmettelisimme nyt vuosituhannen pesäpalloyllätystä.

Pakko vielä ottaa luupin alle jälleen Rasmus Surakka. Mikä hänen roolinsa on Mansen vaikeuksissa?

Kyllähän näiden suurimpien tähtien pitäisi pystyä pelaamaan paremmin Surakkaa ja ketä tahansa lukkaria vastaan, mutta Surakalle on pakko antaa jälleen iso tunnustus torstain ottelusta.

Monet uuden sukupolven lukkarit on hiottu sellaisiksi tehostetuiksi sarjatuotantolukkareiksi, joiden syöttötyöskentely on kyllä vahvaa ja ennalta tarkkaan mietittyä, mutta usein myös ennalta arvattavaa. Surakan vaikeus on siinä, että kukaan ei voi ennakoida, millainen syöttö sieltä Surakalta lähtee – tuleeko sieltä matala vai puolikorkea, ja onko syöttöliike sääntöjen mukainen vai ei ja niin edelleen. Se vaikeuttaa lyöjän, ulkokentän, pelinjohtajan, mailamiesten ja syöttötuomareiden ratkaisuja.

Ilman muuta hurja ja mielenkiintoinen nuori mies.