Miesten Superpesiksen alkukautta on hallinnut tasaisuus. Tasaisuus kuulostaa hienolta asialta, mutta Superpesis-kauden tasaisuudessa on yksi ongelma: tasaisuus kertoo enemmän siitä, ettei yhdenkään kärkiseuran otteet ole vielä pelillisesti vakuuttaneet.

Vimpeli oli viime ja toissa kaudella jo tässä vaiheessa kautta konemaisen varma, mutta yhtään samalla tavalla pelillisesti vakuuttavaa joukkuetta ei tällä kaudella ole ollut. Ainakaan vielä.

Joensuu on tästä hyvä esimerkki.

Kaikki näyttää ensimmäisellä vilkaisulla hyvältä.

Joensuu on sarjassa toisena, vain pisteen päässä kärjessä olevasta Sotkamosta. Se on tehnyt eniten juoksuja ja Joensuun pelaajat dominoivat tilastoja: Niko Korhonen johtaa ylivoimaisesti kärkilyöntitilastoa, Konsta Kettunen on tuoduissa ykkösenä ja kauden sensaatio Joosua Rättö on lyöjätilaston kakkonen.

***

Joensuu on myös hyvin rakennettu joukkue.

Kettusen, Konsta Piirosen ja Korhosen muodostama ykköskärki on alkukauden paras ykköskärki koko sarjassa ja Joensuulla on kaksi kovatasoista lyöjäjokeria, Rättö ja Juho Toivola. Kakkoskärkikin on käyttökelpoinen.

Kotiutusosasto voisi olla leveämpi, sillä numerolla lyövistä kotiuttajista vain Henri Litmanen täyttää Superin kriteerit. Rätön ja Toivolan vahvuus jokereina paikkaa kuitenkin puutetta, kunhan herroilla vain lyönti kulkee.

Ulkona Joensuu on myös vahva. Ville Väliaho on sarjan hankalimpia lukkareita mataline syöttöineen. Joni Lehikoinen on erinomainen korvaaja Iiro Kuosalle etukentällä ja Korhosen vahvistama polttolinja on sarjan vahvimpia. Takakenttä on Joensuun ulkopelin heikoin osa, mutta sama ongelma on muillakin kärkiseuroilla Sotkamoa, Vimpeliä ja tietyin varauksin Mansea lukuun ottamatta.

***

Kaikki siis hyvin – vai onko?

Miesten Superpesiksen sarjaohjelma on erikoinen luomus. Joukkueiden alkukauden ohjelmat ovat olleet epätasaisia niin vastustajien vaikeuden kuin ottelumäärien suhteen.

Esimerkiksi Joensuu on pelannut ennen tiistain kierrosta neljä ottelua enemmän kuin Vimpeli ja Manse ja kolme ottelua enemmän kuin Hyvinkää. Ei siis ihme, että Joensuu keikkuu sarjassa kakkosena ja sen pelaajat juhlivat henkilökohtaisissa tilastoissa.

Joensuun tulosten tarkempi tutkiminen alkaa muuttaa Joensuun alkukauden kuvaa. JoMa on pelannut tähän mennessä 12 ottelua eli puolet runkosarjan ensimmäisen vaiheen otteluista.

Se on kohdannut 12 ottelussa kuusi kärkiseuraa ja kuusi ennen alkukautta heikommiksi luokiteltua seuraa. Joensuu on voittanut viisi heikompia joukkueita vastaan pelaamaansa ottelua, mutta vain kaksi kuudesta kärkiseuroja vastaan pelaamistaan otteluista.

***

Mistä tämä kertoo?

Äärimmäisen hyvä ja mielenkiintoinen kysymys.

Pesäpallo on kehittynyt jo pitkään pelinä selkeästi analyyttisempaan suuntaan. Joku voisi sanoa kauniisti, että jopa tieteellisempään suuntaan.

Peliä analysoidaan tarkasti ja pelin keskeiset muuttujat muutetaan matemaattisiksi yhtälöiksi. Tätä kautta on alettu puhua prosenttipesäpallosta. Ajatellaan, että on olemassa todennäköisyyslaskentaan perustava kaava, millä tavalla peliä kannattaa pelata.

Varmasti onkin, mutta tällainen pelaaminen johtaa helposti kaavamaisuuteen ja virheiden välttelyyn. Joensuun ja Sotkamon maanantainen ottelu oli tästä hyvä esimerkki. Ottelua ei voinut parhaalla tahdollakaan pitää pelillisesti korkeatasoisena pesäpallo-otteluna.

***

Kun arvostelin Itä-Lännen pelinjohtajavalintoja, kritiikin ydin oli siinä, että Kiteen Sami Partanen ja Pattijoen Perttu Westersund olivat alkukauden näyttöjen perusteella Idän ja Lännen parhaat pelinjohtajat yksinkertaista syystä: he ovat oman peluuttamisensa kautta pystyneet repimään joukkueistaan suhteellisesti paljon enemmän irti kuin Idän pelinjohtajaksi valittu Sotkamon Iiro Haimi ja Lännen pelinjohtaja Jarkko Pokela.

Saman kysymyksen voi esittää koskemaan kaikkien kärkiseurojen pelinjohtajia: Onko heistä kukaan – Joensuun pelinjohtaja Mikko Huotari mukaan lukien – saanut irti kaikkea tai edes lähelläkään kaikkea joukkueensa potentiaalista?

Tässä kohtaa on kuitenkin turha julistaa mitään lopullisia tuomioita. Kausi on vielä pahasti kesken ja kärkiseurojen tähtäin on siinä, missä iskussa joukkueet ovat kauden tärkeimmissä otteluissa. Tässä mielessä prosessi on vielä kesken.

Alkukausi on joka tapauksessa esittänyt kysymyksen, johon jokainen pelinjohtaja joutuu loppukauden aikana vastaamaan: Mikä on tehokkain, paras ja voittavin tapa pelata pesäpalloa?

***

Pudotuspelien alkuun on vielä kaksi kuukautta aikaa, mutta nyt näyttää selvältä, että jo puolivälieristä tulee ennätyksellisen tasaiset. Ainakin kolme otteluparia tulee todennäköisesti olemaan niin tasaisia, että niissä voi käydä miten tahansa. Sama tasaisuuden asetelma pätee myös välieriin ja lopulta myös loppuottelusarjaan.

Joensuun kannalta haaste on ennakolta selvä. Joukkueen potentiaali riittää taistella vaikka Suomen mestaruudesta, mutta silloin materiaalista on saatava kaikki irti. Nyt sitä ei ole saatu.

Sitä haastetta Huotari ja Joensuun valmennusjohto eivät pääse pakoon.