Mikko Koivu näytti pitkään sitoneensa NHL-uransa ikuisiksi ajoiksi Minnesota Wildiin.  Nyt tuo tarina on kuitenkin takana ja tie vie Koivun GM Jarmo Kekäläisen Columbus Blue Jacketsiin.

Koivu solmi Columbuksen kanssa yksivuotisen ja puolentoista miljoonan dollarin sopimuksen.

Columbuksessa on pitkään rakennettu menestykseen tähtäävää joukkuetta Kekäläisen johdolla, mutta joukkue on päässyt vain kerran pudotuspelien toiselle kierrokselle kahdeksan parhaan joukkoon. Odotukset ovat kasvaneet ja menestysnälkä on kova. Niin johtoportaassa kuin joukkueen sisällä.

Mutta mitä Columbus jo 37-vuotiaassa Koivussa saa?

Jos odottaa Koivusta enää hyökkäyspään pistemiestä, joutuu todennäköisesti pettymään, mutta puolustavammassa kolmosketjun roolissa – johon häntä mediatietojen mukaan lähtökohtaisesti istutetaan – Koivu voi olla edelleen käyttökelpoinen pelaaja kovaa puolustuspelikuria edellyttävässä John Tortorellan pelisysteemissä. Siinä systeemissä Koivulla voi olla hyvä paikka ulosmitata turkulaiskoneen viimeiset mailit ulos.

Mutta ennen kaikkea saattoi olla niin, että Koivu alkoi muodostua jo Minnesotalle rasitteeksi ja Minnesota rasitteeksi Koivulle.

Ei pidä käsittää väärin. Ne valmentajat, jotka ovat Koivua Minnesotassa valmentaneet, ovat arvostaneet Koivua tämän työstä kapteenina. Siinä ei ole kyse julkisuuteen annetusta diplomatiasta vaan pöytäkirjan ulkopuolelta annetuista puheenvuoroista.

Myös Minnesotan uuden GM:n Bill Guerinin kerrotaan minnesotalaislähteistä arvostaneen Koivua kilpailijana, koska pelasi tätä vastaan ja tiesi miten Koivun luonne ei anna piiruakaan periksi. Silti Guerinin tehtävä ei ole miettiä, missä Koivun olisi ollut mukavaa päättää uraansa – vaan mikä on joukkueelleen parhaaksi. Ja siihen yhtälöön Koivu ei yksinkertaisesti enää sopinut.

Kunniavelkaa ei NHL:n bisnesmaailmassa ja palkkakattoaikakaudella ole. Se on maksettu jo dollareissa Koivulle isoin shekein. Seurat tekevät parhaaksi näkemänsä ratkaisut eikä mennyt palvelus voi niissä painaa.

Asiassa on myös se positiivinen puoli, että maisemanvaihdos voi tehdä Koivulle hyvää. Nyt Koivu voi keskittyä omassa ruudussaan oman osuutensa hoitamiseen, eikä yhtään enempään.

Näin ei Minnesotassa ollut.

Koivu oli Wildin kasvot

Seurasin yhden kauden (2012-13) aitiopaikalta Minnesotassa NHL-kirjeenvaihtajana Wild-organisaatiota ja sen olosuhdetta ja toimia.

Sen kauden aikana kävi ilmi, miten suurissa paineissa Mikko Koivu kapteenina oli.

Minnesota Wild markkinoi itseään jääkiekko-osavaltiona (state of hockey) – ja sitä se todella on. Osavaltiossa on monia mielenkiintoisia jääkiekkoyliopisto-ohjelmia ja esimerkisi Shattuck St. Mary’sin sisäoppilaitoksen jääkiekko-ohjelma on hyvin tunnettu jääkiekkopelaajien joukossa. Sen koulun ovat käyneet Sidney Crosby, Jonathan Toews, Nathan McKinnon ja esimerkiksi Zach Parise. Myös yliopistojääkiekossa on totuttu menestymään.

NHL:ää seuraava väki on kuitenkin joutunut pettymään kerta toisensa jälkeen. Niiden viidentoista kauden aikana, jolloin Koivu pelasi Minnesotassa – suurimman osan niistä kapteenina –, Wild ei kuitenkaan menestynyt. Se selviytyi ainoastaan kaksi kertaa toiselle kierrokselle ja usein kyyti ei riittänyt edes pudotuspeleihin.

Suurin ongelma Minnesota Wildissa oli se, ettei se ollut koskaan valmis edes menestymään. Kun Minnesotassa yritettiin löytää menestysreseptiä, kärsivällisyys loppui kesken. Koivun pelivuosien aikana seurassa on nähty kuusi valmentajaa, neljä GM:ää ja pelaajat ovat vaihtuneet tiuhaan ympäriltä. Mitään kovinkaan pitkäjänteistä ei ole syntynyt.

Vertailun vuoksi esimerkiksi Tampa Bay Lightningin päävalmentaja Jon Cooper sai pitkään rapaa vain runkosarjamenestyksestä, kunnes kahdeksannella (!) kaudella tärppäsi ja tänä keväänä juhlittiin Stanley Cupia. Edellisen kauden mestari St. Louis Bluesin GM Doug Armstrong puolestaan on ollut tyylilleen uskollinen ja rakentanut joukkuettaan isokokoisten ja työteliäiden pelaajien varaan – huipputaidolla höystettynä. Joukkueissa oli oma identiteettinsä.

Minnesotalla ei selkeää punaista lankaa ja johdonmukaista identiteettiä ollut koskaan havaittavissa, jonka päälle rakentaa tulevaa. Ja jos oli jotain orastavaa, se muuttui aina seuraavan GM:n ja valmentajan myötä.

Kun identiteettiä ei löytynyt, ei löytynyt myöskään tapaa menestyä.

Koivu tuli erilaiseen NHL:ään

Mikko Koivu saapui NHL:ään aikana, jolloin pelaaminen oli hyvin erilaista kun se on tänä päivänä.

Koivu ei ole koskaan ollut luistimilla mikään raketti eikä myöskään maalitykki, mutta luotettavana kahden suunnan pelaajana hän onnistui nousemaan jopa ykkössentteriksi asti. Hänen tehokkain kautensa osui kaudelle 2009–10, jolloin hän iski 71 pistettä ja voitti joukkueen sisäisen pistepörssin. Seuraavaksi tehokkaimmat pelaajat olivat Andrew Brunette ja Martin Havlat, mikä alleviivaa sitä, että mitään NHL:n kärkipään timantteja ei rinnalle löytynyt.

Aina Koivu ei kuitenkaan ykkössentterinäkään ollut huipputehokas. Vaikka kuinka arvostaisi Koivun vastuullista puolustuspelaamista ja kahden suunnan peliä, ykkössentterinä myös tulosta on tultava. Aina sitä ei tullut niin paljon kuin olisi pitänyt.

Totuus kuitenkin on, että Koivun ympärille rakennettiin tuolloin Minnesotan tulevaisuutta ja menestyshaaveita. Vaikka seura epäonnistui rakennuksessa, saa Koivukin ottaa osansa – ja on ottanutkin piikkiinsä – siitä, että Wild ei ole menestynyt.

Näitä kuvia kaikki eivät katsoneet Minnesotassa suopeasti. Miksi Koivun Suomi voitti, mutta Koivun Wild ei?

Johtavana pelaajana hänen vastuulleen menee paljon erityisesti siksi, että Koivu ei koskaan onnistunut olemaan huikea tai tasaisen hyvä pudotuspelisuoriutuja. Siitä Koivu on saanut runsaasti kritiikkiä ja fanit ovat jopa nostaneet keskusteluun vuosien varrella C-kirjaimen poistamista Koivun pelipaidan rintapielestä. Tämä oli kuitenkin enemmän fanien puhetta kuin asia, jota kukaan valmentaja olisi vakavasti oikeasti harkinnut.

Kun Koivu voitti MM-kultaa Suomen paidassa keväällä 2011, jotkut olivat ehkä onnellisia Koivun puolesta Minnesotassa – mutta osaa kannattajista jäi korpeamaan, miksi Koivu ei pysty tekemään vastaavia suorituksia Minnesotan paidassa pudotuspeleissä. Kaikesta tästä paistoi yhteisön turhautuminen jatkuvaan häviämiseen. Koivu kapteenina ja joukkueen parhaiten palkattujen pelaajien joukossa oli kritiikin ytimessä.

Vaikka yhden miehen niskaan kaikkea ei voikaan laittaa, Koivuun henkilöityi kuitenkin paljon.

Kun Minnesota palkkasi Eric Staalin Carolinasta, Mikko Koivu alkoi myös pudota senttereiden hierarkiassa. Kärkiketjun sentteri hän ei enää ole ollut vuosiin. Viime kaudella vaivojenkin rasittamana Koivu putosi jo nelosketjun keskelle. Monen mielestä muutos olisi pitänyt alkaa jo aikaisemmin.

Yhtäkkiä Koivulle, joka oli ollut linkki Minnesotan laajennusjoukkueena matkaan lähteneen seuran tähän päivään, ei löytynyt enää paikkaa Minnesotasta. Koivu alkoi olla rasite.

Tarkemmin sanottuna Koivu ei ollut rasite – hänen palkkansa oli. Koivun viimeisin kahden vuoden sopimus rasitti Minnesotan palkkakattoa 5,5 miljoonaa dollaria ja edellinen seitsemänvuotinen sopimus keskimäärin 6,75 miljoonaa dollaria. Niille rahoille ei koettu tulevan sitä vastinetta kuin odotettiin.

Koivu oli kapteeni ja siksi kallis

Kun pelaaja tienaa Koivun nauttimia kausiansioita, pelaajan odotetaan NHL:ssä tuottavan paljon pisteitä ja Minnesotan kaltaisessa paikassa myös olevan yhteisössä tukipilareita. Heiltä odotetaan johtajuutta kaukalossa ja sen ulkopuolella ja heidän odotetaan kantavan vastuuta.

Siksi yhä useammin kapteenit ovat NHL:ssä joukkueidensa parhaita pelaajia ja todelliset kopin johtajat – joita pukuhuone seuraa vaikka palavaan taloon – eivät edes kanna kirjainta. Esimerkiksi Edmontonin introvertti supertähti Connor McDavid tuskin kantaa seuran sisäisestä herättelemisestä vastuuta.

Koivu kuitenkin kantoi. Minnesotan vuosina luodut kontaktit – myös toimittajalähteet – kertovat, että jo päättyneen kauden alussa Koivu ei epäröinyt ottaa Minnesotan Kevin Fialaa tilille. Fiala oli menettänyt alkukaudella kiekkoja jatkuvasti ja lopulta Koivu antoi Fialalle tuntuvan löylyn ilmaisemalla tyytymättömyytensä koko joukkueen edessä. Oli sen vaikutus mikä hyvänsä, lopputulos on kiistaton: Fiala nousi Wildin parhaaksi pistemieheksi, pelasi paremmin ja oli parhaimmillaan jopa NHL:n parhaita hyökkääjiä.

Mikään lämmin ilopilleri Koivu ei ole. Hän on pikemminkin antanut itsestään kuvan kuivana, etäisenä, mutta jämptinä johtohahmona.

Koivu piti C-kirjaimen loppuun asti

Kaiken tämän ajan Minnesotan pettymyksissä Koivu kuitenkin toimi Minnesotan kapteenina, vaikka panos kaukalossa oli pudonnut. Moni näki Minnesotassa joukkueen todellisen johtajan olevan toinen ikääntyvä hyökkääjä, oman kylän poika Zach Parise.

Koivun kuitenkin koetaan olevan joukkueen kapteeni enää kirjaimena, sillä Zach Parise on joukkueen kasvot. Julkisuudessa on keskusteltu pitäisikö Koivun C-kirjain ottaa pois, mutta koetaan, että se oli enemmänkin fanien puhetta kuin asia, jota yksikään valmentaja olisi oikeasti vakavasti harkinnut. Nyky-NHL:n trendi kuitenkin tuntuu olevan, että yhä useammin paras pelaaja on joukkueen kapteeni. Joukkueissa on johtajia, joilla ei ole kirjainta rinnassa, jota joukkue seuraisi vaikkapa palavaan taloon.

Mutta mikä on lopulta Koivun perintö Minnesotassa?

1028 NHL-ottelun mittaisen NHL-uran jälkeen Koivu jättää Minnesotan seuran pitkäaikaisimpana kapteenina. Minnesotassa keskustellaan parhaimmillaan siitä, että pitäisikö Koivun pelinumero jäädyttää ensimmäisenä Minnesota Wildin historiassa. Se olisi kova ja harvinainen kunnianosoitus suomalaiselle. Sitä voi – ja on syytä – kunnioittaa. Eikä ihan helppoa ole ollut kasvaa tekemään veljensä veroista uraa NHL:ssä, kun Saku-veli on ollut koko nuoruuden yksi Suomi-kiekon arvostetuimmista pelaajista. Mutta sen Mikko Koivu kuitenkin teki.

Samalla menestymättömyydestä jää myös pysyvä haava Minnesotan ja Koivun sieluun. On myös niin, että Koivu – jonka ympärille Minnesotaa välillä rakennettiin – oli korkeintaan keskinkertaisen seuran kapteeni vuosikaudet.

Tiukka paikka

Lähteminen Minnesotasta on Koivulle epäilemättä tiukka paikka. Hän on viettänyt Minnesotassa lähes koko  aikuisikänsä ja hänen elämäntyönsä jääkiekossa on annettu Minnesotalle, vaikka suurin voitto tapahtuikin Jukka Jalosen Leijonissa Bratislavassa vuonna 2011.

Samalla lähtö Minnesota saattaa olla myös valtava helpotus. Columbuksessa Koivu voi olla vain yksi pelaaja joukkueessa. Se joukkue on vieläpä sellainen, jossa on tällä hetkellä paremmat todennäköisyydet menestyä kuin Minnesotassa. Tortorellan puolustuspelisysteemiin Koivu voi olla oikeasti oiva pala, mutta aika näyttäköön, mitä tankissa on jäljellä. Jarmo Kekäläinen on kommenttiensa perusteella ainakin vakuuttunut siitä, että Koivun käsi nousee lyömään vielä kerran.

NHL ei kuitenkaan ole enää se sarja, johon Koivu saapui yli 15 vuotta sitten. Peli on nopeutunut, mutta Columbuksen keinojen mukaan Koivulla on kykyä vielä sopeutua ja pelata uran kalkkiviivoillakin. Lisäksi Koivu voi tuoda kaivattua johtajuutta ja vetää rimaa ylös niissä tilanteissa, jossa vetelehtimistä tai muita lieveilmiöitä alkaa esiintyä. Eli tilanteissa, jonne valmentajan käsi ei ulotu.

Isoin syy seurasiirtoon saattaa kuitenkin olla kaikessa paljaudessaan myös se, että Koivu on päättänyt, että alavireiseen nuottiin hän ei halua NHL-uraansa lopettaa.

Se, saako Mikko Koivu Columbuksessa sen, mitä Minnesotassa ei saanut – menestystä – on kuitenkin jo kysymys erikseen.