Turkkilainen Trabzonspor on voittamassa kilpajuoksun Liverpoolin legendaarisesta egyptiläishyökkääjästä ja vuosi sitten vielä maailman parhaana pelaajana pidetystä Mohamed Salahista.

Siinäkin on jo ihmettelemistä, mutta vieläkin suurempi mysteeri on, mistä ihmeestä turkkilaiset seurat pystyvät kaivamaan tällaisia rahoja, joiden kanssa Valioliigan ja La Ligan kärkiseuratkin ovat helisemässä?

Sitä voisi pitää eurooppalaisen jalkapallon suurimpana mysteerinä.

Salahin tapauksessa Trabzonsporin tilannetta helpottaa se, että kesäkuussa 34 vuotta täyttänyt Salah pääsi lähtemään Liverpoolista ilmaiseksi. Näin kaksivuotisen sopimuksen kokonaiskulut ovat täysin eri luokkaa verrattuna siihen, jos Salahista olisi pitänyt maksaa useamman kymmenen miljoonan euron siirtosumma.

325 000 euroa viikossa eli 17 miljoonaa euroa vuodessa on joka tapauksessa hurja palkka, sillä se maksettaisiin Salahille puhtaana käteen.

***

Tässä kohtaa aletaan tulla turkkilaiseen mysteeriin.

Turkissa jalkapalloilijat maksavat tuloistaan veroja vain 20 prosenttia, mutta esimerkiksi Englannissa ja Espanjassa pelaajien henkilökohtaisen palkan verotus on 45-50 prosenttia.

Jos esimerkiksi englantilainen seura haluaisi tarjota Salahille yhtä suuren nettopalkan kuin Trabzonspor, sen pitäisi maksaa Salahille noin 590 000 euron viikkopalkkaa. Trabzonsporilla Salahin bruttopalkkakulut ovat sen sijaan vain vajaat 410 000 euroa.

Tämä selittää sen, miksi Turkin Süper Lig voittaa taisteluita Salahin, Leandro Trossardin, Mason Greenwoodin, Leroy Sanen, Edersonin, Marco Asension ja Nathan Akén kaltaisista pelaajista, joilla olisi ottajia Valioliigassa ja muualla Euroopassa.

Salahin ohella toinen ja vieläkin enemmän talousmatemaattisia lukuja ravisteleva pelaaja Turkin liigassa on Victor Osimhen.

Hän pelasi aluksi lainalla kauden Galatasarayssa, mutta siirtyi vuosi sitten istanbulilaisseuraan 75 miljoonan euron siirtosummalla Napolista.

Galatasaray maksaa Osimhenille vieläkin kovempaa nettopalkkaa, mitä Trabzonspor on tarjonnut Salahille – 365 000 euroa viikossa.

Osimhenille, Salahille ja muille Süper Ligan tähtipelaajille maksettavat palkat ja siirtosummat ovat sellaisia summia, etteivät rahat niiden maksamiseen ilmesty tyhjästä.

***

Mysteeriä lisää se, että Turkista mahtuu uusimmassa Deloitten Money Leaguessa maailman 30 rikkaimman seuran listalle vain yksi turkkilainen seura, taulukossa sijalla 21 oleva Galatasaray.

Sen tulot olivat 273 miljoonaa euroa. Galatasarayn edellä tulotaulukossa olivat West Ham, Benfica, VfB Stuttgart ja Newcastle.

West Ham, Benfica ja VfB Stuttgart olivat vielä samassa suuruusluokassa, mutta Newcastlen tulot olivat jo 125 miljoonaa euroa suuremmat kuin Galatasaraylla. Euroopan kärkiseurojen tulot ovat Galatasarayhin verrattuina kolminkertaiset.

Turkin toiseksi suurimmalla seuralla, Fenerbahçella, tulot ovat vuositasolla noin 220 miljoonaa euroa ja kolmanneksi suurimmalla seuralla, Beşiktaşilla, noin 150 miljoonaa euroa. Beşiktaşin tulot vastaavat Valioliigasta tippuneen Burnleyn tulotasoa.

Nyt otsikoissa olevan Trabzonsporin tulot jäävät vuodessa alle 100 miljoonan euron.

***

Turkkilaisseurojen poskettomilta näyttävän rahankäytön takana on monimutkainen vyyhti.

Turkissa ihmisten keskipalkat vaihtelevat 600-900 euron välissä kuukaudessa. Ongelmana on kuitenkin se, että 30 miljoonasta palkansaajasta 10 miljoonaa ansaitsee kuukaudessa 600 euroa. Sillä rahalla Turkissa on haastavaa tulla toimeen.

Turkin valtiovalta on ymmärtänyt vanhan viisauden. Jos ihmisten mielenkiinto ei kohdistu arjesta selviämiseen, vaan jalkapalloon, arjen murheet muuttuvat maallisiksi.

Valtiovalta haluaa, että Turkissa pelataan huippujalkapalloa ja sitä pelaavat huippupelaajat. Siksi asioita on pitänyt säätää. Tulojen perusteella jalkapalloilijoiden veroprosentin pitäisi olla 40 prosenttia, mutta valtio on pudottanut prosentin 20:een.

Valtio auttaa jalkapalloseuroja myös muilla tavoin. Valtion omistavat pankit myöntävät avokätisesti lainoja turkkilaisseuroille, järjestelevät niiden jättimäisiä velkoja ja rahoittavat tarvittaessa myös turkkilaisseurojen osakeanteja, joilla seurat paikkaavat talouttaan.

Monet seurat kuten Galatasaray, Fenerbahçe ja Beşiktaş ovat mukana myös kiinteistöbisneksessä – ainakin virallisesti. Sitä kautta niille virtaa myös merkittäviä tuloja.

Mestarien liigassa ja muissa eurocupeissa pelaavat turkkilaisseurat ovat hyötyneet myös siitä, että UEFA maksaa tv-tulot ja muut palkkiot euroina.

Turkin liira on viimeisen kahdeksan vuoden aikana menettänyt arvostaan euroon verrattuna 80-90 prosenttia ja vaikka inflaatio laukkaakin kovaa vauhtia, turkkilaisseurojen ostovoima Turkin liiralla tapahtuvissa kotimaisissa liiketoiminnoissa on parantunut kurssilaskun myötä merkittävästi.

Kurssilasku on hyödyttänyt turkkilaisseuroja myös ulkomaille tapahtuvissa pelaajasiirroissa, sillä siirrot maksetaan kansainvälisenä valuuttana, valtaosin euroina.

Ongelmana on vain se, että Turkin siirtosummat ovat moneen muuhun maahan verrattuna maltillisia. Kalleimmat Süper Ligasta ulkomaille myydyt pelaajat ovat olleet Brightoniin siirtynyt Ferdi Kadıoğlu ja Bayern Müncheniin siirtynyt Sacha Boye, jotka molemmat maksoivat 30 miljoonaa euroa.

***

Vaikka turkkilaiset seurat ovat repineet isoja otsikoita siirtomarkkinoilla, ne elävät koko ajan veitsi kurkulla.

Galatasarayn, Fenerbahçen, Beşiktaşin ja Trabzonsporin yhteenlaskettu velkamäärä on reilut 1,1 miljardia euroa. Seurojen tuloihin nähden velkamäärä on massiivinen.

Seurat kamppailevat myös UEFA:n ja Süper Ligan kulurajoitusten kanssa. UEFA tuomitsi heinäkuun alussa Fenerbahçelle seitsemän miljoonan euron sakot kulurajoitusten ylittämisestä viime kaudella. Galatasarayta rangaistiin kulurajoitusten ylittämisestä kaudella 2016-2017 vieläkin rankemmin, sillä se suljettiin kokonaiseksi kaudeksi ulos eurocupeista.

Myös Turkin Jalkapalloliitto on asettanut La Ligan tavoin seuroille tiukat kulurajoitukset, jottei tilanne pääse karkaamaan täysin käsistä.

Suurin limiitti on Galatasaraylla, joka saa tällä kaudella hankkia pelaajia palkat mukaan lukien maksimissaan 170 miljoonalla eurolla. Fenerbahçella limiittiä on 118, Beşiktaşilla 77 ja Trabzonsporilla 47 miljoonaa euroa.

Pelaajien myynnit ja heidän palkanmaksunsa loppuminen tuovat lisää limiittejä, mutta marginaalit ovat ahtaat. Siksi turkkilaisseurojen on pakko myydä pelaajia pitääkseen koneet käynnissä.

Turkin Jalkapalloliitto on kiristänyt otettaan eikä salli enää minkäänlaisia ylityksiä ja eikä selityksiä. Jos limiitit ylittyvät, siitä seuraa automaattisesti siirtokielto tai pistevähennys.

***

Trabzonspor tietää tilanteen ja oman liikkumavaransa. Silti se puskee pelottomasti kohti tulta ja ajaa Salahin jättisiirtoa kohti maalia, koska sen on pakko.

On arvioitu, että 90 prosenttia turkkilaisista kannattaa joko Galatasarayta, Fenerbahçea tai Beşiktaşia. Trabzonspor ei kuulu armoitettujen joukkoon – eikä se pääse sinne, ellei se selviydy Mestarien liigaan kaudesta toiseen.

Viime kaudella se oli jo lähellä, sillä se jäi sarjassa kolmanneksi Galatasarayn ja Fenerbahçen jälkeen. Eroa Galatasarayhin ja suoraan paikkaan Mestarien liigassa oli kahdeksan pistettä.

Trabzonspor lähtee nyt ajamaan tuota tavoitetta kiinni. Jos se voittaa alkavalla kaudella Turkin mestaruuden kahdeksannen kerran, hienoa. Se olisi kuitenkin vain bonus Mestarien liigan rahavirtojen päälle.

Niitä Trabzonspor tarvitsee – ja niihin rahoihin kiinni päästäkseen se on valmis maksamaan itsensä kipeäksi saadakseen Salahin.