Miesten Superpesikseen on noussut tällä kaudella Perttu Kenttäahon ja Sulo-Veikko Varosen johdolla uusia suurlupauksia, jotka on heitetty saman tien suuriin rooleihin etenkin ulkopelissä.

Myös Pattijoen Urheilijoiden juniorimyllystä on tullut jälleen uusi potentiaalinen tähtipelaaja. Toisin kuin Kenttäaho ja Varonen, juhannuksena 21 vuotta täyttänyt Eemeli Mikkilä on ennen muuta lupaava sisäpelaaja – lyöjäjokeri.

Mikkilä kohahdutti pesäpallopiirejä ratkaisemalla kahdella yhteensä kahdeksan juoksua tuoneella kunnarillaan tiistaina Pattijoelle arvokaan 2-0-voiton Kempeleestä.

Mikkilä oli ennen tiistaita lyönyt 16 ottelussa 13 juoksua. Määrä ei ole tyrmäävä, mutta Mikkilän kohdalla oleellista ei ole se, mitä hän on tehnyt, vaan mitä hän voi tehdä tulevaisuudessa.

Nuoren miehen potentiaali on sitä luokkaa, että jos se pystytään täydellisesti ulosmittaamaan, Mikkilästä voi kehittyä Pattijoen seuraava todellinen huippujokeri sitten Sami Aholan päivien. Ahola voitti 1990-luvulla neljänä kautena peräkkäin Superin lyöjäkuninkuuden – ei tosin Pattijoella, vaan Kiteellä, jossa hän pelasi vuosina 1996–2001.

***

Mikkilän potentiaali on kiistaton, mutta häneen liittyy mielenkiintoinen pelievoluutiollinen kysymys: Mistä tulevaisuuden lyöjäkuninkaat on tehty?

Mikkilä on nykyvaltavirran mukaisesti kasvatettu kumurakotiuttajaksi. Se on sinällään ymmärrettävää, sillä kumurasta on tullut 2000-luvulla pesäpallon tärkein kotiutuslyönti.

Pesäpallo on kuitenkin kehittynyt pelinä siihen suuntaan, että ulkokentät ovat oppineet koko ajan paremmin ja paremmin torjumaan kumuralyöntejä. Tätä on edesauttanut syöttölinjan madaltuminen.

Kumura on edelleenkin erinomainen kotiutuslyönti, mutta kotiutuslyöntien vaaka on kallistumassa selkeästi kovien lyöntien suuntaan.

Lyöjäkuninkuuden viime kaudella voittanut ja Superin lyöjätilastoa tällä hetkellä ylivoimaisesti johtava Patrik Wahlsten on tunnettu ennen muuta kovista lyönneistään.

Roope Korhosen asekaapista löytyy toki myös kumura, mutta Korhosen vahvuus on siinä, että hänellä on lisäksi monipuolinen arsenaali kovia lyöntejä, joita hän lyö ympäri kenttää.  Se, että lyöjä hallitsee Korhosen tavoin täydellisesti kumuran ja kovat lyönnit on tänä päivänä pesäpallossa todella harvinaista.

***

Vaikka Mikkilä luokitellaankin nyt kumurakotiuttajaksi, hän pystyy lyömään myös äärimmäisen kovaa, kuten Kempele-ottelussa konkreettisesti nähtiin.

Mikkilä löi ensimmäisen kunnarinsa kovalla vaakamailalyönnillä kakkosluukusta. Toisen kunnarinsa hän löi pitkällä pompulla siepparin yli kakkosrajasta. Lyönti, jota ennen muinoin käyttivät etenkin Hyvinkään voimalyöjät Simo Eerikäisen johdolla, vaatii, että lyönnin takana on valtavasti voimaa.

Mikkilän kannalta avainkysymys on nyt se, miten hän itse ja Pattijoen valmennusjohto näkevät Mikkilän kehityskaaren painopistealueet.

Kumurasta ei kannata missään tapauksessa luopua, mutta Mikkilän peruslyönti on niin armottoman kova, että hänestä voisi kehittyä Wahlstenin ja Aholan kaltainen voimalyöjä, joka pystyisi kovilla lyönneillään repimään auki saumoja, luukkuja, rajoja ja lyömään tappimiestä vastaan, kuten varsinkin Ahola teki aikoinaan.

Jos ja kun Mikkilältä löytyisi monopuolisten kovien lyöntien lisäksi kumura ja toimiva perussetti lyhyitä lyöntejä, hänen torjumisensa olisi ulkokentille haasteellista – jopa niin haasteellista, että Mikkilästä voisi kehittyä valtakunnan pelätyin lyöjäjokeri.

Sen tason lupaus Mikkilä on.