Newcastle voitti Liverpoolin sensaatiomaisesti 2-1 (0-0) Englannin Liigacupin finaalissa sunnuntaina Wembleylla. Jukka, mitäs tästä tempusta pitää ajatella?

Tässä Newcastlen voitossa on kaksi äärimmäisen hienoa ulottavuutta.

Niistä ensimmäinen on se, että Newcastle voitti 70 vuoden pitkän ja piinaavan odotuksen jälkeen viimeinkin oikean pokaalin. Sen edellisestä liigamestaruudesta on kulunut 98 vuotta ja sen edellinen iso voitto, FA Cupin voitto, tuli keväällä 1955, kun se kaatoi finaalissa Manchester Cityn 3-1.

Englannissa on toki muitakin joukkueita, jotka ovat joutuneet odottamaan suuria pokaaleita pitkään – useat jopa ikuisesti –, mutta Newcastle on tästä perspektiivistä katsottuna eräänlainen poikkeus. Olen aina pitänyt Newcastlen kannattajia kaikista intohimoisemmin jalkapalloon suhtautuvina kannattajina Englannissa.

Sen lisäksi heidän pitkässä odotuksessaan ei ole ollut kysymys vain odotuksesta, vaan piinasta, koettelemuksesta, jolla on testattu Newcastlen kannattajien rakkautta omaan seuraansa.

Newcastle luokiteltiin pitkään suurseuraksi, jonka historia oli tehty suurten voittojen lisäksi Hughie Gallacherin ja Jack Milburnin kaltaisista elämää suuremmista pelaajista. Vuoden 1955 FA Cupin voiton jälkeen Newcastlen asema alkoi murentua ja Newcastle on joutunut hakemaan jopa Valioliigan vuosinaan vauhtia sarjaporrasta alemmaksi.

Vaikka menestys on kiertänyt Newcastlea, glamour ei ole sitä koskaan hylännyt. Me muistamme Malcolm Macdonaldin, Kevin Keeganin, Peter Beardsleyn ja Alan Shearerin kaltaiset tarunhohtoiset pelaajat – ja me muistamme ne raastavat hetket, kun satumaista jalkapalloa pelanneelta Kevin Keeganin Newcastlelta vietiin varmalta näyttänyt liigamestaruus käsistä kaudella 1995-96 – tai ne muut läheltä piti -voitot, joita se ei koskaan saavuttanut.

Tässä on jäänyt välistä monta Magpies-kannattajien sukupolvea, jotka eivät ole voineet kertoa omille lapsilleen ja lastenlapsilleen suurista voitoista. Nyt kerrottavaa ja muisteltavaa jälleen on.

Toinen hieno asia tämänpäiväisessä voitossa on se, että Newcastlen 1-0-johtomaalin kaikista maailman jalkapalloilijoista teki toppari Dan Burn.

Burn on yksi niistä Englannin liigakenttien muinaisjäänteistä, joita me kutsuimme ennen vanhaan puujaloiksi. Burn on ollut kuitenkin nöyrä jalkapallon palvelija ja tällä viikolla jalkapallojumalat palkitsivat nöyrän palvelijansa upeimmalla tavalla.

Burn sai ensin ensimmäisen kerran – 32-vuotiaana – kutsun Englannin maajoukkueeseen ja kahta päivää myöhemmin hän teki elämänsä tärkeimmän maalin, joka pohjusti Newcastlen historiallisen Liigacupin voiton ja palautti Newcastlen jälleen voittavaksi joukkueeksi.

Mikä ratkaisi sunnuntaina Newcastlen voiton?

Kyllähän ottelussa näkyi ennen muuta se, minkälaisesta asetelmasta joukkueet lähtivät finaaliin. Newcastle oli pystynyt keskittymään tähän finaaliin 150-prosenttisella fokuksella niin fyysisesti kuin henkisestikin, kun Liverpoolin päähuomio on ollut koko ajan Valioliigan mestaruuden varmistamisessa ja Mestarien liigassa.

Lopputulos oli se, että Newcastle oli tänään kentällä selvästi parempi joukkue, vaikka siltä puuttui elintärkeä Anthony Gordon pelikiellon vuoksi.

Liverpool oli sen sijaan kaukana parhaastaan. Eron voisi tiivistää siihen, miten selvästi ja miten helposti keskikenttien välinen taistelu ja sitä kautta koko ottelu kääntyi Sandro Tonalin ja Bruno Guimaresin johtaman Newcastlen keskikentän eduksi.

Samoin monissa pienissä taktisissa yksityiskohdissa – esimerkiksi kulmapotkuissa – Newcastle oli selvästi paremmin valmistautunut kuin Liverpool.

Tämänpäiväinen ottelu oli Newcastlen viime viikkojen ja viime kuukausien paras esitys. Kun tämän päälle lisätään kaksi erinomaista voitto-ottelua Arsenalia vastaan Liigacupin välierissä, se kertoo juuri siitä, miten kiihkeästi Newcastle halusi murskata kirouksensa ja voittaa viimeinkin sen suuren pokaalin, joka on kiertänyt sitä 70 vuotta.

Voidaanko tästä Liverpoolin vaisusta esityksestä tehdä syvempiä johtopäätöksiä?

Se on totta, ettei Liverpool ole ollut viime viikkoina enää parhaassa iskussaan.

Esimerkiksi Mestarien liigan ensimmäisessä osaottelussa PSG:tä vastaan se oli 1-0-vierasvoitosta huolimatta pelillisesti täysin köysissä. Tiistainen toinen osaottelu oli selvästi parempi esitys, mutta on muistettava, että Liverpool tahkosi tiistainakin Anfieldilla 120 minuuttia tekemättä maalin maalia.

En kuitenkaan lähtisi loihtimaan tämän päivän tappiosta sen suurempia näkymiä. Liverpool voi tästä eteenpäin keskittyä vain ja ainoastaan Valioliigan mestaruutensa varmistamiseen – ja sillä on 12 pisteen ero Arsenaliin, kun kummallakin joukkueella on pelaamatta enää yhdeksän ottelua.

Se tarkoittaa, että vaikka Arsenal voittaisi kaikki loput ottelunsa – mihin en tältä istumalta usko –, Arsenal nousisi 85 pisteeseen. Liverpoolilla on jo nyt 70 pistettä, joten sille riittäisi lopuista yhdeksästä ottelusta 15 pistettä, jos se kykenee pitämään maalierovertailussa Arsenaliin etumatkansa, joka on nyt 13 maalia.

Vaikka Liverpoolin tahti hieman hyytyisikin viimeisen puolentoista kuukauden aikana, on vaikea nähdä, että Liverpool hyytyisi niin paljon, että se menettäisi enää liigamestaruutensa – varsinkin, kun se pystyy Mohamed Salahin kaltaisen maagisen ratkaisijan johdolla voittamaan myös ensimmäisen PSG-ottelun kaltaisia otteluita, joissa se on pelillisesti heikompi joukkue kentällä.

Toki Liverpoolin loppuohjelma on puolivaikea, sillä se kohtaa enää vain yhden pisteautomaatin, Leicesterin, mutta toisaalta se kohtaa tämän hetken TOP6-joukkueista enää vain Arsenalin, ja senkin kotonaan, sekä Chelsean vieraissa.

Voittaminen on tunnetusti mukavampaa kuin häviäminen, mutta Liverpoolilla tänään kysymys oli pelkästään siitä, että siltä meni yksi alkupala sivu suun. Mestarien liigasta putoaminen kirpaisi sitä todennäköisesti paljon enemmän, mutta tämän kauden kaikista tärkein ja himoituin palkinto, Valioliigan mestaruus, Liverpoolilla on vielä sen omissa käsissään.