Harkimot voivat haista kuinka pahalle tahansa, mutta Liiga ei voi tanssittaa lakeja miten tahtoo

Joel Harkimo oli parrasvaloissa aiemmin syksyllä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa Maikkarilla.

JääkiekkoLiiga

Harkimot voivat haista kuinka pahalle tahansa, mutta Liiga ei voi tanssittaa lakeja miten tahtoo

Voiko Jokerit palata Liigaan, jos sen paatissa on mukana yksikin Harkimo tai Harkimoille läheinen taho? That is the question.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 4.11.2022 | KUVAT All Over Press

Ilta-Sanomat, Iltalehti ja Yle ovat kaikki uutisoineet perjantaina Jokereista ja sen taustalla olevista henkilöistä.

Ilta-Sanomat kertoi aamulla, että Jokereiden paluuhanketta ajava Team Jokerit Oy on merkinnyt virallisiin dokumentteihin lisätietojen antajaksi yhtiöstä Hjallis Harkimon luottonaisen ja Helsinki-hallin pitkäaikaisen talousjohtajan Sarah von Weissenbergin.

Yle kertoi puolestaan iltapäivällä, että Team Jokerit Oy:n omistaa kaupparekisteriin toimitettujen dokumenttien mukaan 100-prosenttisesti Joel Harkimo.

Uutiset eivät sinällään ole yllättäviä. ElmoTV kertoi jo maaliskuussa, että Hjallis Harkimo selvitti Jokereiden pelastushanketta ja sitä, voitaisiinko pakettiin kytkeä myös entinen Hartwall Areena. Silloin rahantarpeeksi halli mukaan arvioitiin 50-100 miljoonaa euroa. Sen suuruisen pelastuslautan rakentamista Harkimo sondeerasi.

Jo tuolloin oli selvää, että isä-Harkimo ei aio olla mukana missään hallinnollisessa tai operatiivisessa toiminnassa, jos Jokereiden ympärille saadaan rakennettua pelastushanke. Hankkeen yhdeksi mahdolliseksi vetäjäksi kaavailtiin nimenomaan Joel Harkimoa.

Kesän aikana Jokereiden ympärillä on pyörinyt eri värisiä ja toinen toistaan suurempia intohimoja herättäneitä otsikoita, mutta Harkimoiden hanke on edennyt niistä välittämättä kohti omaa maaliaan.

Nyt hankkeesta tiedetään varmuudella kaksi asiaa: Harkimon perheellä on Jokereiden pelastushankkeessa keskeinen rooli ja jos Jokerit haluaa Liigaan, sen on – ainakin Liigan tämänhetkisen päätöksen mukaisesti – noustava sinne pelaamalla Mestiksen kautta.

***

Missä siis Jokereiden pelastushankkeessa ja Jokereiden paluussa Liigaan mennään?

Kysymyksen tekee kiehtovaksi ennen kaikkea yksi sana – Harkimo.

Liiga linjasi, että jos Jokerit haluaa palata Liigaan, sen on katkaistava kaikki vanhat siteet KHL-Jokereihin. Vaikka Hjallis Harkimon nimeä ei ääneen lausuttukaan, hänen henkilönsä ja nimensä oli tuolla listalla pyhällä paikalla. Itse asiassa isä-Harkimo oli jo ennen Venäjän hyökkäämistä Ukrainaan kaikista suurin este sille, että Liiga-seurat olisivat edes harkinneet Jokereiden päästämistä takaisin Liigaan. Muita Liiga-seuroja hiersi etenkin se tapa, jolla Harkimo vei Jokerit aikoinaan KHL:ään.

Se tapa ei ollut eikä ole vieläkään anteeksi annettavien asioiden listalla.

Se, että Joel Harkimo omistaa nyt Team Jokerit Oy:n 100-prosenttisesti, ei tarkoita, että niin olisi myös jatkossa. On todennäköistä, että jos ja kun Jokereiden Liiga-hanketta viedään eteenpäin, yhtiön omistuspohja laajenee.

Oleellinen kysymys ei kuitenkaan ole desimaalien tarkka paikka osakepapereissa, vaan se, miten paljon uusi Jokerit haisee Harkimoille? Koetaanko muissa Liiga-seuroissa, että Hjallis Harkimo on mukana hankkeessa, jos omistus olisikin juridisesti Joel Harkimon nimissä ja Joel olisi Jokereiden suurin tai suurimpia vallankäyttäjiä?

***

Harkimo-kysymys ei ole mikä tahansa kysymys muiden Liiga-seurojen kannalta. Itse asiassa se on monien Liiga-seurojen silmissä täysin keskeinen kysymys.

Se, mikä tekee asian hankalaksi ja moniulotteiseksi, on juridiikka. Liiga-pomot voivat huutaa kuorossa, että Jokerit ei palaa koskaan Liigaa, jos paatin kyydissä on yksikin Harkimo tai liian läheinen taho Harkimoille.

Kaiken koetut ja eletyn perusteella huudon voi ymmärtää, mutta Liiga ei ole kuitenkaan mikään omalakisessa maailmassa elävä moottoripyöräkerho. Tunnettu huippujuristi Olli Rauste näki jo Kurri-ulvonnan yhteydessä, että pelkästään Jari Kurrin tai Jokereiden blokkaaminen ulos Liigasta ei lain mukaan onnistuisi.

”Tärkein periaate on tasapuolisuuden velvoite. Liigalla on kirjalliset kriteerit, millä ehdoilla Liiga-lisenssin voi saada ja näiden kriteereiden on oltava samat niin nykyisillekin kuin tulevillekin seuroille. Jokereille ei voida asettaa vain Jokereita koskevia ehtoja”, Rauste sanoi ElmoTV:n haastattelussa heinäkuussa.

***

Harkimoiden osalta ollaan saman kysymyksen äärellä. Jokereiden blokkaaminen ulos Liigasta pelkästään sillä perusteella, että hanke haisee Harkimoilta tai että siinä on mukana Joel Harkimo tai edes Hjallis Harkimo, ei välttämättä onnistu.

Tarvitaan sellaiset perusteet, että ne kestävät ääritilanteessa myös oikeudessa.

Liigalla on itsellään kokemusta siitä, että se osaa kyllä linjata asioita, mutta ne eivät välttämättä kestä pykäläviidakossa. Liiga-seurat päättivät KHL-kiihkon vallassa aikoinaan, etteivät ne hanki Jokereiden pelaajia, mutta Kilpailu- ja kuluttajavirasto katsoi Michael Keräsen tapauksen yhteydessä, että Liigan ja Liiga-seurojen sopimus Jokereiden pelaajien sulkemisesta pois Liigan siirtomarkkinoilta oli laiton ja sääntö kumottiin.

Siksi nytkin kannattaa olla tarkkana – olipa isä-Harkimosta lähtevä hajuhaitta kuinka pisteliäs tahansa ja tulipa se hajuhaitta poika-Harkimon takin mukana.