Kouvola katkaisi kolmen ottelun tappioputkensa kaatamalla Kempeleen vieraissa 2-0 (6-3, 7-1). Pekka, joko Kouvolan kriisi on ohitse?

En puhuisi mistään kriisistä, vaan jostain ihmeellisestä hetken häiriöstä. Jos joku ehti kuvitella, että Vimpeli ja Manse ratkaisevat syksyllä mestaruuden, ne ajatukset kannattaa unohtaa. Kouvola näytti tässä ottelussa jälleen sen, miten äärettömän kova joukkue se on.

Hyvä todistus tästä oli se, että Kempele pelasi tänään todella hyvän ottelun, mutta se ei mahtanut Kouvolalle silti mitään. Tällainen Kouvola on todella paha vastus kaikille muille kärkiseuroille ja se on yhtä vahva mestariehdokas kuin Vimpeli tai Manse.

Mikä Kouvolasta tekee niin vahvan?

Samat asiat, jotka sillä on ollut koko kauden kasassa. Kaiken perustana on äärimmilleen viritetty ulkopeli. Kaikille pelipaikoille löytyy kovakätisiä ja pallovarmoja huippuluokan pelaajia tai jopa useampikin.

Kouvola on saanut myös hiottua huippuunsa takatilannekuvionsa, jossa Arttu Ruuska pelaa kakkospuolella tappina ja Patrik Vartama, Jasperi Luoma ja Valtteri Luoma pelaavat lähestulkoon rinnakkain syvällä torjumassa kumuroita. Tätä kuviota on käytetty aiemmin lähinnä vasemmalta lyöville kotiuttajille, mutta Kouvola käyttää sitä myös oikealta lyöville kotiuttajille.

Sisällä materiaali on myös huippukova. Teemu Nikkasen saaminen takaisin kehiin on iso asia ja pelasipa hän syksyn kovissa peleissä numero hihassaan tai jokerina, hän on hurja lisä kotiutusosastolle, minkä lisäksi Nikkanen on myös hyvä vaihtaja. Mutta onhan tuo Kouvolan kotiutusosaston muutenkin hyvää tasoa. Ossi Meriläinen on hyvässä vireessä, Nikkanen on yhtä vahva kotiuttaja ja sitten tulevat nämä vanhat herrat Matti Latvala ja Janne Kivipelto. Samoin Arttu Ruuska alkaa olla oikeasti vakavasti otettava kotiuttaja, mitä kuvaa se, että Kivipelto pelasi tänäänkin kakkoskärjen kotiuttajana.

Iiro Haimi halusi laatua ja leveyttä täksi kaudeksi ja hän sai sitä niin paljon, että Haimilla on oikeasti kovia valintoja pöydällä, kun Valtteri Hämäläinen palaa omalle paikalleen kolmoskoppariksi. Jos Haimi aikoo pudottaa ratkaisupeleissä esimerkiksi Juho Hacklinin kokoonpanosta, niin kova on Haimin kantti. Hacklin on tällä hetkellä idioottivarman pomppunsa kanssa korvaamaton sisäpelaaja.

Entä sitten Kempele. Taas tappio yhdelle kärkiseuralle. Missä se ero Kempeleen ja kärkiseurojen välillä tulee?

Tietenkin siellä on paljon hienojakoisia yksityiskohtia, mutta oleellinen asia on suoritusvarmuus. Se näkyi hyvin myös Kouvolaa vastaan.

Kouvola löi juoksunsa sinällään hyvillä lyönneillä, mutta ennen tilanteiden syntymistä Kempeleelle sattui virheitä, joita Kouvola ei tee. Kempeleellä pallo poltteli jopa kokeneilla pelaajilla ja sen sijaan, että koppi olisi esimerkiksi tyhjentänyt kentän, pallo ei pysynytkään räpylässä ja siitä tuli juoksu ja painostustilanne jatkui.

Tämä sama ero näkyi käänteisesti myös sisäpelissä. Kempele pelasi sisälläkin hyvän ottelun, mutta kun vastassa oli Kouvolan tasoinen ulkopelijoukkue, sieltä ei saatu juoksuja edes hyvillä lyönneillä. Eron voisi tiivistää siten, että Kouvola tylsytti Kempeleen sisäpelin tekemällä hyviä tai huippuhyviä ulkopelisuorituksia, mutta Kempele antoi juuri tuon verran Kouvolalle siimaa tekemällä hyviä ja hieman huonompia ulkopelisuorituksia. Erot eivät ole suuria, mutta niiden kautta ne erot ja ratkaisut tulevat.