Pesäpallossa on kaksi ulkopelipaikkaa, jotka ovat pelin sisäisessä hierarkiassa muiden yläpuolella – lukkarin ja kakkospolttajan postit.

Tämä näkyy hyvin pelaajien äänestämisessä Kultainen räpylä -valinnoissa. Parhaille ulkopelaajille annettava Kultainen räpylä on jaettu 26 kertaa. Kakkospolttajat ovat vieneet tittelin 13 kertaa ja lukkarit 10 kertaa. Vain kolmesti palkinto on mennyt muille ulkopelaajille.

Lukkarit ovat ymmärrettävästi pelin ytimessä vieläkin syvemmällä kuin kakkospolttajat, mutta pelaajien sisäisessä arvostuksessa tilanne on kiharaisempi, kuten Kultaisen räpylän tilastotkin osoittavat.

Lukkarit ovat pelipaikan erikoisluonteen vuoksi usein tyyppeinä enemmän yksilöurheilijoita. Kakkospolttajat ovat sen sijaan perinteisesti olleet paitsi joukkueensa parhaimpia ulkopelaajia, myös joukkueen johtohahmoja. Monen juniorin unelmana on edelleen pelata kakkospolttajana, sisällä nelosena ja toimia vielä joukkueen kapteenina.

Kakkospolttajien poikkeuksellista asemaa ja sitä, että kakkospolttajiksi valitaan yleensä joukkueen parhaat pelaajat, kuvaa hyvin kaikkien aikojen parhaiden kakkospolttajien listaaminen. Huippuluokan kakkospolttajia olisi helposti riittänyt TOP25-listaan. Siksi listan laatiminen oli huomattavasti haastavampaa kuin esimerkiksi koppareiden ja etukenttäpelaajien listaaminen.

Kakkospolttajien pelillisessä kehityksessä on kolme eri vaihetta.

Ensimmäinen vaihe oli aika, jolloin pesäpallossa oli pesävahtien lisäksi vain yksi polttaja ja yksi koppari sekä kaksi takavaraa. 1950-luvun lopun ja 1960-luvun alun murroksen vuosina takavaroista toinen siirtyi toiseksi koppariksi ja toinen toiseksi polttajaksi linjaan.

Tästä muutoksesta alkoi toinen vaihe, joka ulottui 1990-luvun puoliväliin. Ulkokentät pelipaikat ja tontit olivat standardisoituja. Kakkospolttajat pelasivat syvällä, mutta heillä oli ulkopelaajista selvästi suurimmat vapaudet liikkua ja haistella lyöntejä myös rohkeammin.

Sumppupelaaminen mullisti ulkopelin 90-luvun puolivälissä. Samalla alkoi ulkopelin kolmas kehitysvaihe, joka jatkuu edelleen. Sumppupelaamisen myötä suurimmasta osasta kakkospolttajista tuli vaihtotilanteissa etulukijoita. He tulivat selvästi lähemmäksi kotipesää ja pelasivat monissa vaihtotilanteissa lähes etukenttämiesten tasolla. Muutenkin heidän vastuunsa kasvoivat. Tontti oli suurempi, samoin vapaus liikkua ja vapaus haistella itsenäisesti lyöntejä. Takatilanteissa kakkospolttajat jatkoivat pelaamista syvässä pussissa.

Kakkospolttajilta vaaditaan äärimmäisen hyvää pelinlukutaitoa sekä vastustajien tuntemista. Kakkospolttajat ovat usein myös kokeneempia pelaajia. Kakkospolttajat joutuvat tekemään usein myös rohkeita ratkaisuja. Jos kakkospolttaja haistaa lyönnin väärin tai lyöntiä ehditään viime hetkillä muuttaa, tilanne saattaa näyttää katsomon kakkospolttajan kannalta rumalta.

Fyysisesti kakkospolttajat on pystyttävä liikkumaan ketterästi ja liikkeiden on oltava sulavia. Myös ulottavuudesta on hyötyä. Hirmuisesta heittokädestä ei ole haittaa, mutta vielä tärkeämpää on nopea heittoliike sekä pallovarmuus. Palloa ei ole yhtään vara häplätä, sillä kakkospolttajille tulevissa palloissa ja tappoheitoissa on usein kyse äärimmäisistä marginaaleista.

Kaikkien aikojen kakkospolttaja

1. Pasi Pirinen

Kaikkien aikojen kakkospolttaja. Täydentää Kiteen hurjan värisuoran parhaiden ulkopelaajien listauksessa kaikkien aikojen lukkarin Toni Kohosen ja kaikkien aikojen etumiehen Sami Partasen ohella.

Pirisellä oli kaikki ominaisuudet, joita kakkospolttajalta vaaditaan. Hän oli erinomainen pelinlukija ja hänen liikkeensä olivat kissamaisia sulavia. Kimmoisuutensa ja ulottavuutensa vuoksi Piristä oli vaikea ylittää ja ohittaa. Hänen liikkumisessaan näkyi nuoruusvuosien lentopallotausta. Pirinen oli pallovarma ja hänen heittoliikkeensä nopea. Hän oli myös joukkueensa ehdoton johtohahmo, jonka johtajuus näkyi koko seurassa.

Pirisen ura alkoi jo vuonna 1987 vanhan kakkospolttajapelin aikana Kiteen Urheilijoissa. 90-luvulla Pirinen oli keskeinen voima Kiteen Urheilijoiden tilalle perustetun Kiteen Pallon nousussa Superin huipulle. Pirinen pelasi 23 kautta kestäneellä urallaan yli 600 Superin ottelua ja voitti kolme Suomen mestaruutta, kolme hopeaa ja yhden pronssin. Pirinen valittiin kahdesti Vuoden pesäpalloilijaksi ja hän voitti Kultaisen räpylän kolmesti.

2. Jarkko Kokko

Alatemmeksen Vesan kasvatti aloitti Superin uransa Pattijoella, mutta teki lopullisen läpimurtonsa Sotkamon Jymyssä. Valittiin heti avauskaudellaan Jymyssä 1995 Vuoden pesäpalloilijaksi. Valittiin Vuoden pesäpalloilijaksi myös 2002. Voitti kerran myös Kultaisen räpylän. Kahdeksan Suomen mestaruuden ja kahden SM-hopean mies. Kovakanttinen ratkaisupelaaja niin mailassa kuin ulkona. Erinomainen pelinlukija ja pallovarma. Ulkopelin pelätyin ase oli kuitenkin hurja heittokäsi. Mutta mitäpä muuta entiseltä keihäänheittäjältä olisi voinut odottaa?

3. Sami Haapakoski

Ylivieskan Kuulan kasvatti, joka on pelannut urallaan Superia Kuopiossa, Pattijoella, Vimpelissä ja seuraavaksi Kempeleellä. Pelannut paljon myös kakkosvahtina, mutta oli parhaimmillaan yksi kaikkien aikojen kakkospolttajista ja loistava etulukija. Nopeat jalat, dominoi isoa aluetta. Valittu kahdesti Vuoden pesäpalloilijaksi, voittanut kolmesti Kultaisen räpylän. Neljä mestaruutta, viisi hopeaa, kaksi pronssia, 16 Itä-Länttä. Ja mikä hienoa: ura huipulla jatkuu edelleen 39-vuotiaana.

4. Pekka Peltomäki

Alajärven Ankkuroiden suurin legenda. Oli ennen pelinjohtajaksi siirtymistä pesäpallokenttien johtava ulkopelaaja, joka oli loistavan pelilukutaitonsa ja nopeiden jalkojensa ansiosta kentällä joka paikassa. Saattoi pelata joissakin tilanteissa jopa koppareiden välissä, mutta yhtä hyvin hän saattoi olla selvästi linkan alapuolella. Muistetaan myös nopeasta ja yllättävästi ranneheitosta kolmospesälle, jolla poltti lukuisia kolmoselta kärkkyjiä, jotka maalyönnin aikana olivat ennakoidessaan irronneet metrin tai pari kolmospesältä. Pelasi Superissa 14 kautta, joista 13 kautena valittiin Itä–Länteen. Vuoden pesäpalloilija 1978. Voitti pelaajana yhden hopean ja kaksi pronssia.

5. Ilpo Kytösalmi

Imatran Pallo-Veikkojen kaikkien aikojen legenda, joka oli pelaajana monipuolisuusihme. Valittiin vuoden lukkariksi 1970, mutta oli myös yksi kaikkien aikojen parhaista kakkospolttajista. Pelasi 13 Itä–Länttä, joissa niissäkin Kytösalmi pelasi useimmilla linjan paikoilla ja jopa etukentällä. Vuoden pesäpalloilija 1971. Pienikokoinen, mutta erittäin ketterä ja liikkuva ulkopelaaja, joka huokui hiljaista johtajuutta. Maneesin Taikuri voitti urallaan kaksi Suomen mestaruutta ja yhden pronssin. Pelasi SM-sarjassa 21 kautta 1964-1985.

6. Tuomas Jussila

Viime vuosien johtavia pesäpalloilijoita valtakunnassa. Valittu Toni Kohosen ja Jussi Kiikerin ohella ainoana pelaajana kolmesti Vuoden pesäpalloilijaksi, viimeksi viime kaudella. Voittanut neljästi Kultaisen räpylän. Voittanut Suomen mestaruuden kolmessa eri seurassa, Pattijoella, Joensuussa ja Mansessa. Neljä mestaruutta ja seitsemän pronssia. Luottaa kovaan käteensä ja nopeisiin jalkoihinsa, ja uskaltaa siksi pelata todella syvässä. Uskaltaa myös haistella lyöntejä rohkeasti keskelle. Johtaja ja kovien ratkaisupaikkojen mies.

7. Jussi Kiikeri

Kakkospolttajien kantaisä. Pelasi urallaan ensin kakkosvarana, josta siirtyi kakkospolttajaksi. Oli moderni ja liikkuva ulkopelaaja, jolla oli erinomainen heitto. Ciceron ura kesti vuodesta 1953 vuoteen 1971. Pelasi koko uransa yhtä Kouvolan kautta lukuun ottamatta kasvattajaseurassaan Ilmajoen Kisailijoissa. Valittiin kolmesti Vuoden pesäpalloilijaksi. Voitti kaksi mestaruutta, yhden hopean ja kaksi pronssia. Oli ensimmäinen pesäpallon megatähti.

8. Hannu Litmanen

Isokokoinen ja kulmikkaanoloinen, mutta oli 1980-luvulla valtakunnan johtavia kakkospolttajia ja pitkään itseoikeutettu Idän kakkospolttaja. Dominoiva ulkopelaaja. Pelasi 12 kautta pääsarjassa. Valittiin 11 kertaa Itä-Länteen. Nosti SiiPon Ykköspesiksestä suoraan SM-hopeajoukkueeksi 1986.

9. Ossi Rajala

Koskenkorvan Urheilijoiden kasvatti, joka aloitti SM-sarjauransa Seinäjoen Maila-Jusseissa. Voitti Suomen mestaruuden 1972 Oulun Lipossa. Valittiin samana vuonna Vuoden pesäpalloilijaksi. Siirtyi Liposta Jyväskylän Kiriin ja sieltä Hongikon Nuoriseuran Urheilijoihin. Voitti urallaan yhden mestaruuden lisäksi kuusi SM-hopeaa ja kaksi pronssia. Vakuuttava, varmaotteinen ja liukas kakkospolttaja. 10 Itä-Länttä.

10. Markku Vainio

Yksi Seinäjoen Maila-Jussien suurpelaajista ja seuran kaikkien aikojen paras kakkospolttaja. Oli keskeisessä roolissa Jussien 70-luvun menestysvuosina. Voitti urallaan yhden mestaruuden, kolme hopeaa ja yhden pronssin. Valittiin Vuoden pesäpalloilijaksi 1975. Kaikki kakkospolttajan ominaisuudet huippuluokkaa. Erittäin liikkuva, hyvä käsi.

Extrat

Kakkospolttajien kohdalla on pakko tehdä poikkeus ja listata aikajärjestyksessä 15 seuraavaksi parasta kakkospolttajaa: Antti Elomaa, Uuri Ståhlhammar, Allan Karvonen, Antero Vatto, Kari Lindberg, Pertti Wirtanen, Jyrki Falin, Hannes Rajala, Jari Tyynelä, Riku Kytösalmi, Kari Myllyniemi, Jaakko Heikkinen, Timo Rautiainen, Immo Rautiainen ja Severi Lassila.