Miesten Superpesiksen pelinjohtajakartta saatiin viimeinkin valmiiksi, kun Vimpeli vahvisti Petri Pulliaisen ja Seinäjoen JymyJussit Mikko Vainionpään palkkaamisen uudeksi pelinjohtajakseen. Pekka, miltä pelinjohtajapaletti näyttää?

Miesten Superin ensi kauden pelinjohtajakattauksessa on monta todella mielenkiintoista ulottavuutta.

Ensimmäinen iso kysymys on suuri vaihtuvuus. Seitsemästä kärkijoukkueesta pelinjohtaja vaihtuu peräti viidessä mukaan lukien molemmat finaalijoukkueet, Sotkamo ja Vimpeli. Vain Manse ja Joensuu jatkavat kärkijoukkueista entisin voimin, ja Mansessakin Jani Komulainen hyppäsi ruoriin vasta maaliskuussa.

Muissa kuudessa seurassa tilanne on hieman rauhallisempi. JymyJusseilla on kokonaan uusi mies laikoissa, Kiteellä ja Haminalla on pelinjohtaja, joka tuli kesken päättyneen kauden pelinjohtajaksi, mutta Pattijoella, Alajärvellä ja Imatralla jatketaan pelinjohtajaa vaihtamatta.

Toinen mielenkiintoinen seikka on maantieteellinen. 13 ensi kauden pelinjohtajasta peräti kymmenellä on itäsuomalainen tausta.

Jani Komulainen, Mikko Korhonen ja Mikko Huotari ovat Sotkamon Jymyn kasvatteja, Petri Pulliainen ja Petri Tuuva ovat lähtöisin Imatralta, Iiro Haimi Kouvolasta ja Vesa Toikka Haminasta.

Sen lisäksi ensi kaudella miesten Superin pelinjohtajana on kolme pienen suuren itärajan seuran kasvattia: Sami Partasen kasvattajaseura on Saaren Urheilijat, Perttu Westersundin Suomussalmen Rasti ja Eerik Häkämiehen Summan Ponnistus.

Länsi-Suomesta tulee vain kolme pelinjohtajaa: Jarkko Pokela ja Juha-Matti Jaatinen ovat Alajärven Ankkureiden kasvatteja ja Mikko Vainionpään Nurmon Jymyn kasvatti.

Aloitetaan tuosta vaihtuvuudesta. Mistä se kertoo?

Se kertoo ennen muuta siitä, ettei pelinjohtamista ja valmentamista arvosteta riittävästi.

Pelinjohtajille ei ensinnäkään makseta riittävästi, kun palkkiot suhteutetaan pelinjohtajien nykyisiin työmääriin ja niihin vaatimuksiin ja paineisiin, joissa pelinjohtajat joutuvat tekemään työtään.

Kaiken lisäksi maailma on muuttunut ja monet työnantajat suhtautuvat nykyään nihkeästi siihen, että joku hoitaa vaativaa ja paljon aikaa vievää toista työtä oman työnsä rinnalla. On ymmärrettävää, että tällaisessa tilanteessa pesäpallo on heikoilla.

Vaikka osa ensi kauden pelinjohtajista onkin kokeneita ja osa kokopäiväisiä, pelinjohtajatehtäviin hakeutuu tällä hetkellä ymmärrettävästi nuoria pelinjohtajia, joille ei välttämättä tarvitse maksaa niin kovia palkkioita.

Pidän tätä pelinjohtajien ja ylipäätään valmennuksen heikkoa arvostusta tällä hetkellä pesäpallon yhtenä suurimmista ongelmista. Pelaajatuotanto on saatu jälleen raiteilleen ja junioriputkista tulee paljon uusia ja lupaavia pelaajia joka kausi – se ei ole ongelma.

Jos pesäpalloa halutaan kehittää pelinä uudelle tasolle ja sitä kautta myös mielenkiintoisemmalle tasolle, silloin pesäpallossa olisi satsattava pelinjohtamiseen ja ylipäätään valmennukseen. Toki pelinjohtajiin ja valmentamiseen satsaaminen ei ratkaise vielä seurajohtajien osaamattomuuteen liittyviä ongelmia, mutta se on eri jutun aihe.

Mikä selittää sitten tuon itäpainotteisuuden pelinjohtajissa?

Se on hyvä kysymys ja joku innokas voisi ottaa siitä vaikka tutkimuksen aiheen.

Pesäpallossa on ollut ainakin puheen tasolla sellainen jakolinja, että länsipuolella pesäpallo perustuu enemmän lyöntivoimaan ja suoraviivaisuuteen, kun taas itäpuolella korostuvat pelin taktiset elementit. Vaikka maailma on tältä osin muuttunut ja erot tasaantuneet, tämä voi hyvinkin olla yksi selittävä tekijä siinä, että pelinjohtajia tulee enemmän itäpuolelta.

Jos katsotaan yksistään viime vuosina voitettuja Suomen mestaruuksia, niin kyllähän niissä itäinen dna korostuu. Kaksi mestaruutta Vimpelissä vuosina 2016 ja 2017 voittanut Sami-Petteri Kivimäki on oikeastaan ainoa viime vuosina länsipuolelta tullut mestaruuden voittanut pelinjohtaja, jos ja kun Mansen mestaruuteen 2021 luotsannut Matti Iivarinen lasketaan Maaningan Mahdin kasvattina itäsuomalaiseksi.

Nyt kun ensi kauden pelinjohtajat ovat selvillä, miltä seurojen voimasuhteet näyttävät pelinjohtajien osalta?

Sotkamossa ja Vimpelissä on siinä mielessä mielenkiintoinen tilanne, että molemmissa seuroissa kohtaa ensi kaudella kaksi kulttuuria.

Sotkamolla on oma valmennuksellisensa kulttuurinsa, jota nyt tulee johtamaan Iiro Haimi, joka tunnetaan erittäin rohkeana pelinjohtajana. Rohkeaa peliä ei kavahdeta Sotkamossakaan, mutta Haimi on viime kausina innoissaan sotkeutunut ratkaisuissaan ja kokeiluissaan omaan näppäryytensä.

Petri Pulliaisen tilanne Vimpelissä samankaltainen. Vimpelissä on oman peli- ja valmennuskulttuurin kasvattama ja hioma joukkue, jota nyt tulee johtamaan toisenlaisesta kulttuurista tuleva intomielisen räiskyvä pelinjohtaja, joka kaiken lisäksi johtaa vain joukkueen peliä eli hän ei asu talvella Vimpelissä eikä osallistu juurikaan talviharjoitteluun.

Sitten on seuraava kategoria, johon kuuluvat Jani Komulainen Mansessa, Mikko Korhonen Kempeleessä, Mikko Huotari Joensuussa ja Petri Tuuva Kouvolassa. Heillä kaikilla on edessään ensi kaudella näytönpaikka.

Komulainen voitti toki yhden mestaruuden Sotkamossa, mutta hänen uransa pelinjohtajana on ollut vuoristoratamainen eikä Jymy enää uusinut hänen sopimustaan vuosi sitten.

Korhonen voitti Sotkamossa jopa kaksi mestaruutta, mutta hänen mainettaan rasittaa raskas epäonnistuminen ja potkut Joensuusta.

Huotari johtaa ensi kaudella kolmatta kautta Joensuun peliä ja vaikka avauskaudella tulikin pronssia, Huotarilta on odotettu enemmän. Jos ensi kaudella enempää ei tule, Joensuussa voi hyvinkin vaihtua pelinjohtaja.

Tuuva sai kaksi vuotta sitten hieman erikoisella tavalla potkut Kiteeltä, mutta hän johti päättyneellä kaudella Kempeleen pronssille. Ensi kaudella mitataan, onko Tuuva oikeasti kypsymässä oikeasti huippupelinjohtajaksi. Tuuva saa Kouvolassa käsiinsä Kempeleen kaltaisen lyöntivoimaisen joukkueen, mutta hän ei voi unohtaa ulkopeliä, joka on ollut viime vuosina Kouvolan menestyksen perusta.

Lue myös: Vimpeli vetämässä pakasta uudeksi pelinjohtajaksi todellisen yllätyskortin

Hyvinkään, Kiteen ja Pattijoen pelinjohtajatilanne on myös erittäin mielenkiintoinen, sillä kaikilla on potentiaaliltaan tulevaisuuden huippuluokan pelinjohtaja.

Jarkko Pokelalla on kovat näytöt naisten puolelta ja nyt nähdään, miten hyvin hänen osaamisensa toimii miehissä. En epäile yhtään, etteikö Pokela voisi menestyä Tahkossa.

Sami Partanen ja Perttu Westersund ovat myös matkalle ylöspäin, mutta kummallakin on sama kysymys: ovatko he nyt välttämättä seurassa, jossa he nousevat huipulle? Westersund on merkitty mies jo suuremmissa seuroissa ja Partanen oli sitä jo ennen pelinjohtajaksi siirtymistä.

Juha-Matti Jaatinen on osoittanut olevansa hyvä pelinjohtaja Alajärvelle enkä usko, että hän lähtisi Alajärveltä kovin helposti. Vesa Toikan haasteena Imatralla on se, että vaikka häneltä löytyisikin vääntöä pelinjohtajana, löytyykö joukkueesta sellaista osaamista, jota Toikka haluaisi?

Mikko Vainionpään näytöt edellisestä JymyJussit-pestistä ja Koskenkorvasta eivät vakuuta ja hänellä on varmasti edessään haasteellinen kausi nuorehkon joukkueen kanssa.

Eerik Häkämiehellä on myös edessään iso kausi Haminassa. Hänellä on käsissään hyvin rakennettu joukkue, joka voi materiaalinsa puolesta haastaa jopa Kiteen ja Pattijoen. Haminassa ei varmasti jäädä näiden satsauksien jälkeen odottamaan tuloksia, jos niitä ei ensi kaudella tule.