Pesäpallossa on tapahtunut paljon positiivisia asioita ja kehitys on ollut voittopuoleisesti oikeansuuntaista.

Seurojen ja varsinkin Pesäpalloliiton välille on kuitenkin kehittynyt selvä halkeama, joka aiheuttaa seuroissa ja pesäpalloarjen tekijöistä närästystä.

Kävin alkuviikosta pitkästä aikaa Kiteen Rantakentällä. Halusin nähdä, missä Imatran meno hitsaa ja missä iskussa loukkaantumista kärsinyt Kitee on ja millaisia sen valokeilaan joutuneet nuoret lupaukset ovat.

Halusin myös kokea Rantakentän iloisen ja välittömän tunnelman sekä nähdä aitiopaikalta pesäpallon kaksi tärkeintä voimaa, jotka Kiteellä on aina osattu tehdä oikein: talkootyön ja juniorikasvatuksen merkityksen.

Ajan henki vie kehitystä siihen suuntaan, että vapaaehtoisia on entistä vaikeampi saada tekemään talkootyötä esimerkiksi pesäpallossa. Kiteellä tätä ongelmaa ei ole koskaan ollut. Kiteellä on ymmärretty talkoolaisten merkitys ja heidän työtään on myös arvostettu. Siksi Kiteellä on aina löytynyt mittaamattoman arvokasta työtä tekeviä talkoolaisia, joiden iloisuus, ystävällisyys ja palvelualttius menevät suoraan sydämeen.

Sama pätee myös juniorikasvatukseen. Välissä oli muutama hiljaisempi jakso, mutta nyt kiteeläisessä juniorikasvatuksessa on palattu samalle tasolle kuin 1980- ja 1990-luvuilla.

Tämä näkyi konkreettisesti Imatra-ottelussa. Kiteen kokoonpanossa oli kahdeksan kiteeläisen pesäpallo-dna:n kasvattamaa pelaajaa. Heistä viisi oli 20-vuotiaita tai sitä nuorempia – nuorimpina 17-vuotiaat Sulo-Veikko Varonen ja Elmo Partanen.

Eikä positiivinen näkymä tähän lopu. Ennen Imatra-ottelua Rantakentällä palkittiin tulevia Superpesis-pelaajia – Kiteen D-poikia, jotka olivat voittaneet Koskenkorvan valtakunnallisella pesisleirillä kultamitalit.

***

Tunnen kiteeläisen pesäpallon ja sen tekijät varsin hyvin. Leppoisena kesäiltana, jännittävän pesäpallo-ottelun lomassa oli avartavaa käydä keskusteluja sellaisten pesäpalloihmisten kanssa, joita en ollut tavannut pitkään aikaan.

Kitee on myös siinä mielessä hyvä esimerkki, ettei Kiteen Pallo ole seurana mikään ”häirikköoppilas”. Kiteellä kynnetään omaa sarkaa sillä kokemuksella ja osaamisella, joka on pitänyt Kiteen – ensin Kiteen Urheilijat ja sitten sen työtä jatkaneen Kiteen Pallon – pääsarjassa yhtäjaksoisesti vuodesta 1978 lähtien ja joka on tuonut Kiteelle tänä aikana kolme Suomen mestaruutta, kolme SM-hopeaa ja yhden pronssin.

Keskustelut vahvistivat entisestään näkemystä niin sanotun kentän tilanteesta ja mielipiteistä. Kysymys ei ole tokikaan vain kiteeläisistä näkemyksistä. Samat huolenaiheet nousevat esille eri puolilla pesäpallo-Suomea.

***

Pesäpalloseuroissa ja kentällä tunnetaan tällä hetkellä suurta tyytymättömyyttä Superpesis Oy:tä ja etenkin Pesäpalloliittoa kohtaan.

Tyytymättömyys kohdistuu useisiin asioihin.

Yksi niistä on Pesäpalloliiton ja Superpesis Oy:n ja seurojen välinen työnjako – mitä asioita Pesäpalloliiton ja Superpesis Oy:n pitäisi tehdä ja mitä jättää tekemättä.

Tilanteen voisi pelkistää siten, että samaan aikaan, kun pesäpallossa nousee huolestuttavia lieskoja isoissa asioissa, varsinkin Pesäpalloliitto on takertunut vallanhimossaan pieniin ja täysin toissijaisiin asioihin.

Pesäpallokesän kaksi suurinta ongelmaa ovat tällä hetkellä ulkopelin ylivalta ja surkeat pelipallot.

Nämä molemmat ovat sellaisia asioita, joissa juuri Pesäpalloliiton pitäisi olla aktiivinen ja johtaa keskustelua ja tehdä linjauksia.

Pesäpallon painopiste on muuttunut liiaksi ulkopelin eduksi, minkä seurauksena otteluista on tullut ennalta arvattavia prosenttipelejä ja otteluiden voittamiseen on äärimmillään saattanut riittää jopa yksikin lyöty juoksu.

Siksi olisi pohdittava, pitäisikö esimerkiksi syöttölinjaa korottaa 10-20 sentillä, mikä nostaisi saman tien sisäpelin merkitystä.

Ja miten pelipallojen kanssa voidaan olla tällaisessa tilanteessa, jossa pesäpalloa pelataan jopa ikonisten pelaajien mielestä umpisurkeilla palloilla? Eikö juuri Pesäpalloliiton olisi pitänyt valvoa ja vaatia, että peliä pelataan kunnollisilla palloilla – varsinkin, kun jokainen pallo maksaa seuroille riihikuivaa rahaa?

Pesäpalloihmisiä närästää myös nykyinen sarjajärjestelmä. Ottelumäärä on noussut monista pesäpalloihmistä liian suureksi ja sarjaohjelma on laadittu epätasaisesti. Jollakin joukkueella saattaa olla yhtenä viikkona neljä ottelua ja seuraavan puolentoista viikon aikana vain yksi ottelu.

***

Mutta mitä tekee Pesäpalloliitto?

Se näyttää valtaansa ja ilmoittaa, että vuoronvaihtojen on tapahduttava 60 sekunnissa tai lukkari voi pistää pallon peliin riippumatta siitä, onko sisäpelijoukkue vielä valmiina?

On selvää, etteivät vuoronvaihdot voi venyä rajattomasti, mutta korjattiinko tässä suuressa viisaudessa jälleen asia, joka ei oikeasti ollut edes rikki?

Saman voisi sanoa Pesis-TV:stä?

Monet kenttätason ihmiset ovat sitä mieltä, että systeemi – siis lähinnä pesisleirien ja alempien sarjojen otteluiden kuvaaminen – oli aiemmin täysin toimivalla tasolla. Sitten Pesäpalloliitto haistoi, että tuossahan on rahastuksen paikka. Luotiin teknisesti huonosti toimiva maksullinen järjestelmä, joka ei tällä hetkellä saa osakseen muuta kuin lähinnä pelkkää kritiikkiä.

***

Seuroja korpeaa voimakkaasti myös se, ettei Pesäpalloliitto ja Superpesis Oy ole kertoneet uuden Sanomien Ruutu-sopimuksen rahallista arvoa.

Pesäpalloliitto ja Superpesis Oy vetoavat salassapitosopimukseen, mutta onhan seuroille pakko kertoa jossain vaiheessa, maksetaanko yksittäiselle seuralle vuodessa 5 000, 50 000 vai 150 000 euroa – tai jos jaettavaa ei riitä seuroille asti, sekin olisi hyvä kertoa niille, että ne tietävät varautua siihen ensi vuoden budjetteja laatiessaan.

Joka tapauksessa seurat tulkitsevat sopimussumman suuruuden salailun siten, ettei seuroihin yksinkertaisesti luoteta – ei siihen, että ne ymmärtäisivät sopimusteknisiä asioita eikä siihen, että niille voitaisiin kertoa salassa pidettäviä asioita.

***

Tällaisen kaksipuoleisen luottamuspulan ilmapiirissä onkin hyvä lähteä ratkomaan seuraavaa suurta asiaa – vedonlyöntimarkkinan vapautumista.

Pesäpalloliiton ja Superpesis Oy:n viesti on ollut selkeästi se, että ne tekevät jonkun peliyhtiön kanssa yhden keskitetyn yksinoikeussopimuksen. Toisin sanoen sopimuksen, joka kieltäisi seuroja tekemästä omia sopimuksia muiden peliyhtiöiden kanssa.

Seuroissa ihmetellään aidosti, onko Pesäpalloliiton ja Superpesis Oy:n mallissa mitään järkeä. Seurat laskevat, että vaikka tällainen keskitetty sopimus olisi ennätyksellisen suuri, pesäpalloon tuleva kokonaisrahamäärä olisi moninkertainen, jos pesäpallossakin toimittaisiin niin sanotulla hybridimallilla, jossa Pesäpalloliitto ja Superpesis Oy tekisivät oman sopimuksen, mutta seurat saisivat vapaasti tehdä omia sopimuksia.

Pesäpalloliiton ja Superpesis Oy:n ajama malli on kuin muisto Neuvosto-ajalta. Miksi rahavirtojen pitäisi kulkea Keskuskomitean kautta, kun seurat voisivat aidosti kilpailla oman osaamisensa kautta Suomeen väistämättä virtaavista peliyhtiöiden euroista?

Tässä olisi myös Superpesis-seuroilla ryhtiliikkeen paikka. Jos ne eivät pysty kokoamaan yhteisrintamaa ja nousemaan ajoissa barrikadeille, kohta on myöhäistä kitistä.

***

Pesäpalloliiton ja Superpesis Oy:n toimintatavassa on muutenkin huolestuttavinta ajattelutapa. Ajatellaan, että viisaus valuu ylhäältä alaspäin, lajiliitosta kentälle.

Kattojärjestö voi olla parhaimmillaan isoja linjoja linjaava loistava voima – kuten se oli 1980- ja 1990-luvuilla –, mutta nyt Pesäpalloliiton johtopaikoille on valittu pienisieluisia ja jääräpäisiä vallankäyttäjiä.

Totuus on kuitenkin se, että pesäpalloa eikä Pesäpalloliittoa olisi ilman toimivia seuroja.

Seurat tekevät tärkeimmän työn pesäpallon arjessa ja ne ymmärtävät parhaimmin myös arjen ongelmat ja haasteet – ja ne joutuvat ne joka tapauksessa ratkaisemaan.

Pesäpalloliitto ja Superpesis Oy voisivat pakata suuret aivonsa bussiin ja ajaa joku kesäilta Kiteelle tai jonkun muun omaleimaisella tavalla hyvin toimivan pesäpalloseuran kotiotteluun.

Ei pitämään esitelmiä eikä neuvomaan, miten asioita pitää tehdä – vaan ainoastaan katsomaan, mitkä asiat toimivat ja mitkä eivät.

Yksi ottelu kertoisi konkreettisesti sen, mihin asioihin Pesäpalloliiton kannattaisi tarmonsa keskittää ja mitkä asiat se voisi huoletta jättää seurojen itsensä hoidettavaksi.

Nyt Pesäpalloliito keskittyy täysin toisarvoisiin lillukanvarsiin eikä tee mitään sille, missä pesäpallon tämän hetken suurimmat ongelmat ovat.