Pesäpallossa on huudettu viime vuosina persoonien perään. On kysytty, minne suuret ja värikkäät persoonat ovat pesäpallokentiltä kadonneet?

Huudon voi ymmärtää, mutta kysymys ei ole yksiulotteisesta asiasta. On ensin määriteltävä, millaisia persoonia pesäpallossa on aiemmin ollut ja millaisia on tänä päivänä – ja sitten verrattava kahta kuvaa toisiinsa.

Olen seurannut pesäpalloa pitkälti yli kuusi vuosikymmentä. Tänä aikana pesäpallokentillä on ollut lukematon määrä ikonisia ja suuria pelaajia. Heitä voi kutsua suuriksi ja värikkäiksi persooniksi – pelaajiksi, jotka haluttiin nähdä tositoimissa ja joita tultiin katsomaan.

Pelastuuko Kärpät? Konttaako HIFK? Tsekkaa Liigan ja NHL:n kertoimet, nappaa uuden pelaajan bonukset kyytiin ja pistä pelimerkit sisään 247Betillä!

Jos Mauri Pyhälahti tuli kylään tai kaupunkiin ja toi mukana jäljittelemättömän persoonansa, oli selvää, mistä kylillä puhuttiin ennen ottelua ja mistä ottelun jälkeen.

Eikä Pyhälahti ollut ainoa sellainen pelaaja. Tässä muutama esimerkki:

Kuka tulee ensimmäisenä pelaajana mieleen Imatran Pallo-Veikoista? Ei kahta sanaa: Ilpo Kytösalmi.

Entä Kankaanpään Mailasta? Lyöjävirtuoosi Seppo Uusi-Oukari.

Kenen ylvääseen hahmoon piirtyvät Kouvolan Pallonlyöjien mestaruusvuodet? Lukkari Pertti Lonkan.

Alajärven Ankkureiden legendaarisimmasta pelaajasta ja pelinjohtajasta ei tarvitse äänestyksiä järjestää. Pekka Peltomäki on edelleen kasvot koko alajärveläiselle pesäpallolle.

Listaa menneistä suurpelaajista voisi jatkaa loputtomiin Vesa Liikalasta, Jukka Peltoniemestä, Toni Kohosesta, Janne Vuorisesta, Pasi Pirisestä, Jarkko Kokosta, Kari Hakkaraisesta, Jani Komulaisesta, Simo Eerikäisestä ja Asko Laineesta alkaen.

***

Ovatko heidän kaltaiset suuret pelaajat ja suuret persoonat kadonneet minnekään?

Eivät ole.

Pesäpallokenttiä hallitsevat edelleen Roope Korhosen, Jukka-Pekka Vainionpään, Henri Puputin, Mikko Kanalan ja Tuomas Jussilan kaltaiset loistavat pelaajat eikä Sami Haapakoskeakaan voi pitää vielä menneenä suuruutena, vaikka hän sanoikin viime syksynä lopettavan uransa.

He ovat yhtä lailla suuria ja värikkäitä persoonia kuin menneiden vuosikymmenten tähtipelaajat.

Näitä menneiden vuosikymmenten ja nykypolven suuria persoonia yhdistää se, että heidän suuruutensa perustuu loistaviin ja monipuolisiin lajitaitoihin. Toki hekin saattoivat ja saattavat edelleenkin purnata tuomioista, mutta he eivät välttämättä riko hyvän käytöksen normeja.

Jos nämä pelaaja ja persoonat pitäisi paketoida yhteen pelaajaan, tuo pelaaja voisi olla Juha Puhtimäki.

Puhtimäki on loistava lukkari ja loistava pesäpalloilija ja kunnianhimoinen urheilija, mutta samalla hän on myös nykyarvoihin istuva urheilija. Hyväkäytöksinen, hyvä esiintyjä, hyvä puhuja ja erinomainen pesäpallokommentaattori kaiken muun ohessa.

Siksi Puhtimäki on pesäpallokenttien tämän hetken pidetyin pelaaja ja lajin valovoimaisin suurlähettiläs, vaikka pelaakin Ykköspesiksessä.

***

Jos suuret persoonat eivät ole kadonneet pesäpallokentiltä, mitä sitten on kadonnut?

Millaiset ovat ne suuret persoonat, joiden perään pesäpallossa huudetaan?

Tullaan persoonan määritelmään. Nuo edellä luetellut suuret pesäpallopersoonat olivat suuria persoonia erinomaisten ja monipuolisten pelitaitojensa kautta, mutta sen lisäksi pesäpallon historiassa oli vielä yksi erikoisryhmä suuria ja värikkäitä persoonia – peliä suuremmat persoonat.

Heistä ylivoimaisin oli Kari Kuusiniemi.

Kuusiniemi oli loistava pelaaja, itse asiassa oman aikakautensa loistelian pelaaja, ja edelleen ainoa pelaaja pesäpallon historiassa, joka on voittanut uransa aikana etenijä-, lyöjä-, kärkilyönti- ja tehotilaston.

Kuusiniemi oli pelaajana kunnianhimoinen ja monipuolinen. Hän täytti jokaisella pelin osa-alueella huippupelaajan kriteerit ja etenkin etenijänä hän oli yksi kaikkien aikojen ilmiömäisimmistä etenijöistä.

Hänen itseluottamuksensa oli täysin ylivertaisella tasolla ja hänen luonteensa niin pelottomista aineista tehty, ettei Kuusiniemeä kiinnostanut pätkääkään se, mitä vastustajat, muut pelaajat tai katsojat hänestä ajattelivat.

Jos Kuusiniemi oli jollakin lyönnillä päättänyt mennä kentälle tai lähteä etenemään pesältä, hän ei empinyt ja pelännyt turhia. Moni muu pelaaja ei olisi uskaltanut hievahtaakaan, mutta Kuusiniemi uskalsi ja onnistui yleensä täydellisesti.

Sen lisäksi Kuusiniemi oli särmikäs ja räiskyvä pelaaja, joka haukkui tarvittaessa samanlaisella raivolla niin vastustajat, tuomarit kuin katsojat ja omansakin.

Monelle nykypelinjohtajalle särmikäs ja pelaajana itsenäinen Kuusiniemi olisi kauhistus, mutta pelinjohtajat, varsinkin Aulis Paski Hyvinkäällä, ymmärsivät Kuusiniemen arvon niin pelaajana kuin joukkueen kovakanttisimpana henkisenä johtajana – ja antoivat siksi hänen pelata vahvuuksillaan.

Ymmärtämistä helpotti se, että vaikka Kuusiniemi tekikin suurimman osan ratkaisuista omin päin, hän ymmärsi, mitä missäkin tilanteessa piti ja kannatti tehdä.

Kuusiniemelle särmikäs ja räiskyvä käytös oli synnynnäistä ja syvällä hänen luonteessaan. Kaikkia se ei kuitenkaan miellyttänyt, ei varsinkaan Pesäpalloliittoa. Jos Vuoden pesäpalloilijaksi olisi valittu joka vuosi aidosti vuoden paras pesäpalloilija, Kuusiniemi olisi pitänyt valita Vuoden pesäpalloilijaksi lukuisia kertoja.

Nyt hän sai tuon tittelin vain kerran.

***

Toinen erinomainen esimerkki peliä suuremmista persoonista oli lukkarilegenda Kari Kallio.

Kallio ei ollut fyysisesti ja teknisiltä taidoiltaan huippulukkari, mutta sotki vastustajien lyöntipeliä epämääräisillä syötöillään ja kaikenlaisella huseeramisellaan. Kallio oli 1990-luvulla Superin parhaita lukkareita ja Oulun suurjoukkueen tärkeimpiä kulmakivipelaajia.

Kallion lahja oli siinä, että hän pääsi vastustajien ihon alle. Jopa Sotkamon Jymyn mahtava koneisto joutui tunnustamaan, että Kallio pystyi horjuttamaan otteluiden aikana Jymyn pelaajia siten, että se vaikutti heidän pelaamisensa – ainakin osalla pelaajista.

Kalliolla oli Kuusiniemen tavoin ehtymätön itseluottamus, jota ruokki hänen dna:ssaan ollut pohjalainen uho. Hänen suunsa kävi otteluissa koko ajan ja verbaalisesti lahjakkaan Kallion kieli oli terävä kuin partaveitsi.

Kallion vahvuuksiin kuului myös se, että mitä enemmän katsojat raivosivat hänelle, sitä paremmin Kallio pelasi. Syöttötuomareiden kanssa Kallio kävi koko ajan omaa sotaansa ja yleensä hän oli siinäkin sodassa voittaja.

***

Kolmas esimerkki peliä suuremmista pelaajista löytyy Sotkamosta. Jymyn pelaajia on syytetty usein sotkamolaisille pesäpallo-opeille lojaaleiksi pelaajiksi, mutta kaikki eivät ole siihen muottiin istuneet.

Yksi sopeutumattomista oli Jimi Heikkinen.

Heikkisellä ei ollut mittavaa sisäpeliroolia, mutta hän oli 2000-luvun ensimmäisenä vuosikymmenenä ja vielä 2010-luvun alussa yksi valtakunnan parhaista etumiehistä. Heikkinen voitti Sotkamossa kaikkiaan seitsemän Suomen mestaruutta ja neljä muuta mitalia, ja pelasi urallaan viisi Itä-Länttä.

Heikkisen persoonaa eivät tehneet kuitenkaan hänen pelitaitonsa, vaan hänen luonteensa.

Heikkinen oli Kallion tavoin synnynnäinen provokaattori, jonka tehtävänä oli hiillostaa vastustajia. Siinä tehtävässä Heikkinen oli parhaimmillaan Superissa ylivertainen, ja Sotkamon silloiset pelinjohtajat Mikko Kuosmasen johdolla ymmärsivät Heikkisen henkisen sodankäynnin arvon.

Heikkinen vei vastustajan ihon alle menemisen niin pitkälle, että joskus räjähti oikeasti. Vuoden 2008 finaalisarjassa Heikkinen otti yhteen Pattijoen Pertti Mäkelän kanssa niin railakkaasti, että Heikkinen tuomittiin kesken finaalisarjan kahden ottelun pelikieltoon ja Mäkelä yhden.

Sotkamo johti finaalisarjaa siinä vaiheessa 2–1, mutta Pattijoki käänsi sarjan itselleen ja voitti historiansa ainoan Suomen mestaruuden otteluvoitoin 3–2.

***

Suuret persoonat eivät ole pesäpallokentiltä kadonneet, mutta Kuusiniemen, Kallion ja Heikkisen kaltaiset peliä suuremmat ja suuria intohimoja puolesta ja vastaan herättäneet värikkäät ja samalla kiistanalaiset persoonat ovat tänä päivänä harvinaisia. Hyvä jos heitä on miesten Superpesiksessä yhtään – ellei sellaiseksi lasketa Kempeleen Kirin kakkospelinjohtaja Santeri Haipusta, joka pitää kunniakkaasti yllä vanhaa perinnettä.

Ensimmäinen ongelma tällaisten persoonien syntymisen tiellä ovat säännöt ja se, että Pesäpalloliitto on halunnut kitkeä tämän kaltaiset ilmiöt pesäpallosta.

Suolainen tupla FA Cupiin: Newcastle-Man City 1 ja West Ham-Brentford 1. Kympillä 97,50 egeä 247Betillä!

Nykysäännöillä ja nykytuomarilinjalla Kuusiniemi ei välttämättä ehtisi pelata kuumimmissa otteluissa kuin muutaman vuoroparin, kunnes hänet heitettäisiin punaisella katsomoon. Kallion syötöistä tuskin monikaan läpäisisi syöttöasentoa- ja syöttöliikettä kyyläävää nykylinjaa ja Pesäpalloliitossa on hieman helpompi hengittää, kun Heikkinen ei aiheuta provosoimisellaan enää kaaosta ja kiusallisia tilanteita.

Toinen jarruttava tekijä on pelin evoluutio. Aiemmin pelinjohtajat määrittelivät vain periaatteet ja raamit ja pelaajat saivat itse pitkälti päättää sisä- ja ulkopeliratkaisunsa. Pelaajien roolittaminen sekä pelin analysointi ja tilanteiden ja otteluiden pitkälle viety ennakkokäsikirjoittaminen ovat johtaneet siihen, että pelaajilla on tänä päivänä tiukat ohjeet, mitä missäkin tilanteessa saa tehdä ja mitä ei. Heistä on tullut pikemminkin annettujen tehtävien toteuttajia kuin itsenäisesti ja omilla vaistoillaan ajattelevia huippupelaajia.

Värikkäistä persoonista värikkäin, Kari Kuusiniemi, oli oman aikakautensa lapsi, mutta ne ominaisuudet ja ehtymätön itseluottamus, joita Kuusiniemellä oli, tekisivät hänestä edelleenkin loistavan pesäpalloilijan.

Kysymys olisi vain siitä, kuka pelinjohtaja osaisi ja uskaltaisi ajaa niin räiskyvällä, voimakastahtoisella ja itsepäisellä villihevosella?