Raimo Helminen Turun Palloseuran päävalmentajaksi!

Uutinen ei herättänyt suuria intohimoja ja odotuksia, pikemmin pelkoja. Viime kausi oli turkulaisilta mahalasku, eivätkä sen ulkomaalaishankinnat vakuuttaneet. Ja sitten tuota kaaosta olisi selvittämässä kaikista maailman valmentajista Raimo Helminen.

Se, että TPS pelaa lopulta Liigan välierissä, on samaan aikaan sekä pienimuotoinen ihme, mutta toisaalta ei ihme alkuunkaan.

TPS:ään ja Helmiseen kulminoituu erittäin paljon eri näkökulmia ja asioita valmentamisesta ja koko suomalaisesta jääkiekkokulttuurista. Tapaukseen kulminoituu ennen kaikkea se, kuinka monitasoinen ympäristö joukkuepallopelin valmentaminen on ja kuinka paljon siihen kytkeytyy eri osa-alueita. Ja kenties se auttaa ymmärtämään sitä viidakkoa, jossa valmentaminen tapahtuu.

Selvää on, että Helminen on täydellinen valmentaja nimenomaan tämän kauden TPS:ään.

Tapaus Raimo Helminen ja TPS pakottaa avaamaan silmiä ja katsomaan valmentamista ja valmentajuutta laajemmasta perspektiivistä kuin siitä, jossa Suomessa vellomme. Se perspektiivi on hyvin usein hyvin pelikeskeinen ja pelikeskeinen vieläpä hyvin kapealla osa-alueella. Kyse on lähinnä pelin rytmeistä ja rakenteista, jotka ovat tietysti tärkeä osa peliä, mutta ei koko totuus.

Ei koko totuus pelistä eikä valmentamisesta.

Kun seura esittelee uuden valmentajan, toimittajan vakiokysymys ei ole se, kuinka joukkue tulee harjoittelemaan, mitkä ovat harjoittelun painopisteet tai mihin fyysisen harjoittelun osa-alueisiin panostetaan. Ei. Valmentajalta kysytään ennen kuin hänelle on vielä edes nimetty valmennustiimiä tai joukkuetta ympärilleen, minkälaista jääkiekkoa joukkue tulee pelaamaan.

Ei ole ihme, että kysymys on valmentajille vaivaannuttava, eikä siihen saada mitään järkevää vastausta.

”Ymmärtääkö Helminen peliä?”

Helmisestä esitettiin ennen kautta yhtä kysymystä kenties enemmän kuin mitään muuta: ymmärtääkö hän peliä? Kysymystä esitettiin siksi, että joskus aiemmin Helmisen valmentamat joukkueet eivät ole pelanneet jonkun kapean ihanteen mukaista jääkiekkoa.

Kysymys on absurdi.

Jos nyt hetki mietitään, minkälainen pelaaja Helminen oli, ja siinä samassa kysytään kysymys, että ymmärtääkö Helminen peliä, niin kysymys on lähinnä niin huono, että se ei ansaitse vastausta.

On eri kysymys se, millä eri tasoilla valmentaja ymmärtää peliä millä tavoin ja kuinka hyvin. Peliä voi ymmärtää ja tarkastella karkeasti pelaajan, osajoukkueen tai joukkueen tasoilla.

Jokaisella valmentajalla on vahvuutensa ja heikkoutensa. Se, että valmentajalla, sanotaan tässä tapauksessa Helmisellä, olisi puutteita esimerkiksi siinä, miten hän ymmärtää pelin ison kuvaan liittyviä asioita, kuten rytmejä, ja osaa valmentaa niiden kautta, on sitten kuitenkin vain osa peliä.

Kyse on siitä, kuinka valmentaja kykenee myös kompensoimaan heikkouksiaan, hyödyntämään vahvuuksiaan, osallistamaan muun valmennustiimin osaamista ja hyödyntämään koko organisaation vahvuuksia.

Lisäksi toinen tärkeä seikka on se, minkälaisessa kilpailuympäristössä eletään. Onko Suomen SM-liiga niin korkeatasoinen huippu-urheilun kilpailuympäristö, että kaikkialla on kaikki kivet käännetty paitsi jotkin aivan pienet, pelin organisointiin liittyvät asiat? Kuten on ehkä kansainvälisessä huippujalkapallossa asian laita.

Kun katsoo tämän kauden TPS:ää, vastaus on ei. TPS on nuorella joukkueellaan, hyvin simppelillä pelitavalla päässyt Liigan välieriin asti. Periaatteessa tekemällä perusasiat hyvin.

Pelejä pelin sisällä

Palataan puolivälieräsarjaan Pelicansia vastaan. TPS voitti sen otteluvoitoin 3–2. Olivatko TPS:n pelin rytmit ja rakenteet aivan viimeisen päälle kyseisessä sarjassa? Tunnistiko joukkue optimaalisesti tilanteet, milloin hyökätä nopealla ja milloin hitaalla rytmillä? Osasiko se prässätä aina juuri oikea-aikaisesti?

Ei varmasti. Pelicans oli monessa näissä asiassa TPS:ää edellä.

Mutta kyse ei ole varsinaisesti siitä. TPS oli näissä asioissa aivan riittävän hyvä pelatakseen voitosta erinomaisesti pelannutta Pelicansia vastaan. Peli on muutakin kuin edellä mainittuja asioita, ja TPS:llä oli monella muulla osa-alueella etua.

Ratkaisevassa viidennessä pelissä TPS oli vastustajaansa jalkavampi. Siinä näkyi se, että TPS on koko kauden harjoitellut laadukkaasti ja sen pelaaminen on ollut intensiivistä.

Olennaista olivat Helmisen valmennustiimin onnistuneet taktiset painotukset ratkaisevassa pelissä. TPS:n viisikkopelaamisen ei tarvitsisi olla huipputasoa, jos se onnistuisi peluuttamisen voimalla syömään Pelicansin kärjen, ennen kaikkea Hannes Björnisen.

TPS oli erittäin tarkka siinä, ketkä ovat jäällä, kun Björninen on jäällä. Lopputulos? Björninen jäi pisteittä. Hänen aloitusprosenttinsa, joka muuten huiteli 60–70 tienoilla, oli nipin napin yli 50. Tehotilasto kaksi astetta pakkasella.

Peli on rytmejä. peli on rakennetta. Mutta peli on myös aloituksia, peluutusta ja satoja, satoja muita pieniä nyansseja. Pieniä pelejä pelin sisällä.

Helminen on hyvä valmentaja

Valmentajan taito on moninaista. Joukkueen pelaaminen ja lopputulos ovat lopputuote, mutta valmennustyössä on paljon muutakin kuin peliä. Valmentaminen on usein monella tapaa yksinäistä työtä, mutta huipputasolla sitä ei tehdä yksin, vaan valmentajan ympärillä on tiimi. Joukkueen ja pelaajien johtaminen on yksi osa, toinen on se, miten valmentaja johtaa ympärillään olevaa tiimiä ja mitä hän siltä haluaa.

Kategorisesti, ja kärjistetysti, voidaan ajatella, että on kahdenlaisia päävalmentajia.

On sellaisia päävalmentajia, jotka haluavat lähtökohtaisesti kontrolloida itse mahdollisimman paljon eri osa-alueita. Voidaan puhua tietynlaisesta autoritäärisestä valmennustiimin johtamisesta. Tällaisissa tapauksissa päävalmentajan ympärille ei välttämättä edes koota, tai ainakaan kannata koota, kovin mittavaa tiimiä. Päävalmentajalla on usein itsellään vahva visio ja hän haluaa ja tietää itse, miten tuota visiotaan toteuttaa.

Sitten on valmentajia, jotka pitävät kyllä langat käsissään, mutta jotka antavat enemmän siimaa muulle tiimille. Ote on kenties keskustelevampi. Siinä toteutetaan yhteistä visiota. Päävalmentajan työhön kuuluu paljon nimenomaan tiimin johtamista. Tällaiset valmentajat voivat potentiaalisesti saada ympärillä olevista ihmisistä paljon irti, mutta toisaalta kokonaisuus on paljon kompleksisempi ja vuorovaikutteisempi.

Se, kumpi näistä on parempi tyyli ja tapa, sitä on vaikea sanoa. Ideaali on varmaan jossain puolessa välissä: eli valmentaja osaa hyödyntää tiimiään, mutta hänellä on myös vahva ote jokaiseen osa-alueeseen ja hän osaa arjessa säädellä taidokkaasti sitä, kuinka paljon hän ottaa kontrollia itse asioista ja kuinka paljon ei.

Ja asiat ovat aina suhteessa ympäristöön ja kulttuuriin, myös. Siksi se, millainen valmentaja on muutenkin kuin pelin osaamisen näkökulmasta, on rekrytointiprosessissa äärimmäisen tärkeä seikka.

Kyse ei ole siitä, kuinka hyvä valmentaja on, koska sitä on absoluuttisesti vaikea määritellä ja mitata. Kyse on enemmän siitä, onko valmentaja hyvä ja sopiva tiettyyn ympäristöön, organisaatioon ja kulttuuriin.

Helminen on ensinnäkin hyvä valmentaja. Se on selvä. Hän on valmentanut Liigassa, nuorten maajoukkueissa sekä KHL:ssä. Ei sellaisiin pesteihin pääse, jos on huono valmentaja.

Nyt hänellä on ollut hyvä ympäristö.

Eheä paketti

TPS:n onnistuneen kauden ydin on tiimissä ja siinä, että Helminen on osannut johtaa tiiminsä työtä ja hyödyntää ympärillä olevia ihmisiä. Ja osaamista Helmisen ympärillä on: Rauli Urama, Ari Moisanen, Kimmo Rintanen, Sami Salo, Janne Hietaniemi muiden muassa.

Urama on kyltymätön pelin tutkija. Jääkiekkoliitossa hän sparrasi ahkerasti pelin suhteen maajoukkuevalmentajia. Se, että nuorten maajoukkueet ovat menestyneet viime vuosina, ei ole sattumaa.

Pelin suhteen vastuuta on ollut paljon myös maalivahtivalmenaja Moisasella. Hän on myös antanut TPS:n pelaamiseen liittyen kommentteja medialle.

Valmentajan taitoa on ymmärtää, mitä itse osaa ja mitä muut osaavat paremmin. Ja osata yhdistää nämä palaset toimivaksi kokonaisuudeksi. Helposti sanottu, vaikea toteuttaa. Siinä on niin paljon vuorovaikutuksellisia elementtejä ja ihmisten yhteistoimintaa: kommunikaatiota, ymmärtämistä, puhumista, kuuntelemista, eri mieltä olemista. Ja tästä tulvasta on pystyttävä muodostamaan eheä paketti.

Helpommalta tuntuisi se, että ottaa rukkaset käteen ja tekee kaiken itse. Mutta kun kompleksisuus lisääntyy, eräs ydinoppi korostuu: kokonaisuus voi olla suurempi kuin osiensa summa.

Sitä TPS on ollut.

Nuorista voittavia pelaajia

On hyvä nähdä realiteetit. Ne lähtöpalaset, joista Helminen lähti TPS:n palapeliä kasaamaan, eivät olleet helposti sovitettavissa. Olkoonkin, että TPS:llä oli syksyllä jalkeilla nippu kelvollisia pelaajia, mutta koska urheilujohto oli aloittanut tehtävissään varsin myöhään, TPS ei ehtinyt kuumimmalle pelaajamarkkinalle. Se joutui hakemaan myös arpoja.

Olennaista on nähdä, mitä nämä palaset olivat ja mitä niistä on reilussa puolessa vuodessa hioutunut.

Läjästä ulkomaalaishankintoja on karsittu heikot lenkit pois. Josh Kestneristä on kehkeytynyt huipputason viimeistelijä. Ruslan Iskhakov ei millään muotoa pelaa täydellisesti neljän pelitilanneroolin kautta, mutta hän tuo erikoisosaamista kiekollisten taitojensa myötä.

Helmisen isoin ansio on kuitenkin se, miten hän onnistui puolessa vuodessa rakentamaan pelaajistaan, erityisesti TPS:n omista junioreista, voittavan joukkueen. Vaikka TPS tippuisikin välierissä HIFK:lle, runkosarjan kolmas sija ja välieriin yltäminen on hyvä suoritus.

Millaisia jättiaskelia Eemil Viro ja Ruben Rafkin ovat ottaneet TPS:n puolustuksessa?

TPS:n ykkösketju on koostunut Juuso Pärssisestä, Lauri Pajuniemestä ja Mikael Pyyhtiästä. Ykkösketjun keski-ikä siinä kahdenkymmenen paikkeilla. Eivät he täydellistä voittavaa jääkiekkoa pelaa vieläkään, mutta he pelaavat riittävän hyvin ja riittävän kypsästi.

Eikä heistä kukaan ole lahjakkuus tasoa Sebastian Aho. Ja silti TPS on välierissä tuollaisella ykkösketjulla.

Sanotaan, että voittavaksi pelaajaksi kehittyminen vie vuosia. Helminen on tehnyt tempun puolessa vuodessa monen TPS:n nuoren pelaajan kohdalla. Sitä ei ihan ymmärretä, kuinka pitkä matka usein on siihen. Se, että pelaajalla on hyviä ominaisuuksia, kuten TPS:n nuorilla on, ei tarkoita, että pystyisi pelaamaan vielä voittavaa jääkiekkoa miesten tasolla.

Mutta on sanottava myös se, että kolmos- ja nelosketjujen kokeneet Petteri Wirtanen ja Juhani Jasu ovat olleet merkittäviä palasia siinä, että nuoret ovat voineet pelata voittavaa peliä. Helminen on ottanut kaksikosta parhaan irti peluuttamisen kautta.

Lisäksi on edelleen hyvä huomioida, että käynnissä on rampa koronakausi, joka ei ole ollut kilpailulliselta vaatimustasoltaan yhtä korkea. Se ei tietenkään pienennä TPS:n suorituksen arvoa, mutta konteksti on hyvä ymmärtää.

Helminen on löytänyt olennaisen. Tässä tilanteessa, näillä lähtöpalasilla, miten TPS voisi voittaa ja mistä se löytäisi kilpailuetua. Valmentaminen on aina priorisointia: mihin panostetaan ja mitä jätetään sivummalle. Kaikkea ei pysty tekemään. Onko tässä kohtaa TPS:n kannalta olennaista se, että jokainen pelin vaihe olisi hiottu aivan viimeisilleen?

TPS:n pelitapa on ollut simppeli. Avauspelaamisen malleissa ei ole mitään erityisiä nyansseja. TPS kunnioittaa siniviivoja, pelaa kiekkoa päätyyn ja kamppailee kiekoista. Tempojääkiekkoa. Intensiivinen pelitapa toi TPS:lle myös etua runkosarjassa.

Nyt tullaan pelin eri tasoihin. Se, että TPS on kyennyt pelaamaan tempojääkiekkon korkealla tasolla, perustuu siihen, että pelaajien peruspelaamisen taidot ovat kehittyneet. TPS:n pelitapa on simppeli ja ylätason kontrolli on maltillista. Sen sijaan pääpaino on siinä, että pelaajien peruspelaamisen taidot ovat korkealla, jotta he selviävät eteen tulevista, sadoista tilanteista, joita jääkiekko tuottaa. Kamppailuja, syöttöjä, irtokiekkoja, mailapuolustamista.

Pelaajien valmentaminen on pelin valmentamista, koska pelaajien peruspelaamisen taitojen kehittäminen tähtää pelin kehittämiseen, luonnollisesti. Helminen ei ole laiminlyönyt pelin valmentamista, vaan tehnyt sitä eri tasolla kuin joku muu. Priorisoinut, löytänyt olennaisen.

Peli vai tulos?

Kun valmentajaa, valmentamista ja valmentajuutta arvioidaan ja on arvioitu hyvin kapeasta, pelikeskeisestä perspektiivistä, tehdään yksittäisten asioiden perusteella liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Helmisen kohdalla kyse on paljon tästä.

Jos valmentaja ei ole mahtunut tähän ahtaaseen, pelikeskeiseen narratiiviin, hänelle ei ole ollut Liigassa sijaa. Seurat palkkaavat nuoria pelin osaajia, kokeneet valmennusosaajat ovat jossain muualla.

Eikä ymmärretä sitä, kuinka paljon valmentaja voi oppia, lyhyessäkin ajassa. Sillä, että Helminen epäonnistui vuonna 2012 Ilveksen päävalmentajana ja sai potkut, on aika vähän tekemistä nykyhetken kanssa.

Viime kaudella Helminen valmensi Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkuetta. Nuoret Leijonat oli turnauksessa neljäs, eli tuloksellisesti varsin kelvollisesti. Mutta koska Suomi ei pelannut koko turnausta sellaisen peli-ihanteen mukaisesti, joka Suomessa on muodostettu, tuo turnaus oli huono ja Helmisen kyvyt valmentajana kyseenalaistettava.

Suomi hävisi välierässä Kanadalle pystyyn. Suomella ei ollut mitään mahdollisuutta.

Kun vuotta myöhemmin Antti Pennanen valmensi Suomen tuloksellisesti lähes samaan, eli kolmanneksi, ääni kellossa oli täysin eri.

Myös Pennasen joukkue hävisi turnauksessa Kanadalle pystyyn vailla mahdollisuuksia.

On tietenkin tärkeä arvioida sekä tulosta että peliä, koska peli antaa osviittaa siitä, voiko joukkue menestyä tuloksellisesti. Lähtökohta on kuitenkin se, että peli ei ole itseisarvo vaan väline tehdä tulosta.

Tuulinen TPS

TPS:ssä ovat olleet peruspalaset olemassa. Helminen on päävalmentajana koonnut ja hionut palaset. Ei tässä ole kyse siis varsinaisesti ihmeestä, vaan hyvästä ja laadukkaasta perustyöstä ja valmennuksesta.

Ja kyllähän TPS:n, jos jonkun, tulee olla välierissä, vähintään. Sen verran seura on panostanut ja satsannut. Sen verran siellä on osaamista ja resursseja.

Vähempi olisi sittenkin pettymys.

Raimo Helminen on ollut likimain täydellinen valmentaja TPS:ään. On hyvä huomioida, että moni on viime vuosina Turussa yrittänyt – ja epäonnistunut. TPS on tämän maan yksi suurimmista, johon kohdistuu aina paineita ja odotuksia. Niin Turun ulkopuolelta kuin sen sisältä.

Päävalmentajalta vaaditaan hyvää itsetuntoa ja itseluottamusta, että osaa tuossa viidakossa tehdä sitä, mitä aikoo, ja osaa sulkea ylimääräisen ulkopuolelle.

Niitä Helmisessä eittämättä on. Hän ei anna ulkopuolisten tunkeutua pään ja valmennusprosessin sisään. Helminen ei yritä miellyttää ulkopuolisia, vaan hän valmentaa tavalla, jonka hän parhaaksi näkee. Kuinka hyvä tapa absoluuttisesti on, on vähemmän tärkeä kysymys kuin se, luottaako valmentaja omaan prosessiinsa vai ei.

Raimo Helminen ei keräile narsistisesti irtopisteitä median edessä. Hän ei lätise. Hän puhuu melko vähän ja melko vaatimattomasti medialle.

Suomalaisesta pelikeskeisyydestä kertoo se, että ihastumme ja ihailemme valmentajaa, joka tulee median eteen puhumaan nollatason lätinää rytmeistä ja rakenteista. Sen perusteella sitten tehdään arvioita valmentajan osaamisesta näkemättä yhtäkään harjoitusta tai ymmärtämättä kontekstia ja ympäristöä, jossa valmentaja kulloinkin toimii.

Kaiken tämän jälkeen herää yksi kysymys, ja sen jälkeen liuta muita. Miten TPS:ssä arvotetaan ja määritellään valmentamista, jos ja kun Helmisen pesti jää vain vuoden mittaiseksi? Miten Helmisen seuraaja käsittelee TPS:ään kohdistuvan paineen? Onko hän yhtä kovapäinen kuin Helminen?

Helmisessä on voittajan vimmaa. Hän elää tunteella ja haluaa voittaa. Hän edustaa voittamiskeskeistä kulttuuria ja ajattelua – ei pelikeskeistä. Peli on yksi työkalu matkalla voittamiseen.

Olennaista ei ole se, voittaako TPS HIFK:n välierissä vai ei. Olennaista on se oppi, jonka TPS ja Raimo Helminen ovat suomalaiselle jääkiekolle tällä kaudella tarjonneet.

Sitä sopii makustella.

 

Tilaa Elmo  tarjoushintaan  6 kk 49 e .

Voit ostaa Elmon myös irtonumerona

Lehtipisteestä tai diginä Lehtiluukusta