Sara Kuivisto oli Tokion suomalaistähti yleisurheilussa – nyt koko porukalla ratkaiseva askel
Sara Kuivisto johti suomalaisten yleisurheilun uutta tulemista Tokiossa. Suomalaiset vähintäänkin odotetusti. Ei ollut realistisia perusteita odottaa nähtyä parempaa kokonaisuutta, mutta juuri ne askeleet, joita tässä kohdin piti ottaa, otettiin. Ratkaiseva vaikea viimeinen porras huipulle on kuitenkin yhä nousematta-
@JariKupila
Sara Kuivisto
Neljä juoksua, neljä SE-tulosta – ja finaalipaikat todella lähellä molemmissa. Raju tulosparannus ei sinänsä ollut yllätys. On ollut jo pari kesää tiedossa, että kun hän jossakin vaiheessa pääsee tasonsa mukaisiin kisatilanteisiin, ennätyksistä lähtee iso pala.
Tärkeä kokemus kaikin puolin. Vielä ei kestävyyspohja aivan kestä neljää kivikovaa juoksua, mikä vaatii jatkossa huomiota, jos sekä 800 metriä että 1500 metriä on ohjelmassa. Jatkossa kun pitäisi jaksaa kuusi kovaa juoksua tällä tasolla.
EM-kisoissa nousemassa mitalisuosikiksi, jopa mestarisuosikiksi.
Topi Raitanen
Juoksi sen mihin pystyy, tuloksena upea kahdeksas tila. Tokion olosuhteissa mestarillinen suoritus, etenkin taktisesti. Kun mies tajusi, ettei pysy kärjen matkavauhdissa, hän osasi rytmittää kisansa niin että paras mahdollinen sijoitus oli otettavissa.
Kehossa eväät hurjaan yksittäiseen kisaan jopa SE-tasolla, mutta vielä eivät paukut aivan riitä kahteen kovaan kisaan lyhyellä aikataululla. Finaali eteni kuin Raitasen käsikirjoituksessa, mutta ihan vielä ei ollut alkuerän jäjiltä valmiuksia sellaiseen matkavauhtiin, joka olisi tuonut omalle vahvuudelle, kirikierrokselle, kärkitaistelussa.
Tämä seuraava kehitysaskel on kuitenkin otettavissa jo aivan lähikausina. EM-kisojen mitalisuosikki jatkossa.
Wilma Murto
Kolmen hyppääjän kanssa jaettu viides tila on mahtava saavutus, mutta vielä upeampaa oli nähdä Murron kisailme. Vuosikausia itseään etsiskellyt hyppääjä on oivaltanut kokemuksistaan jotakin tärkeää ja pystyi suorittamaan omat hyvät hyppynsä erittäin haastavassa kisatilanteessa.
Tämän reissun henkinen merkitys on valtava. Finaalihypyt palauttivat uskon siihen mille tasolle tämä hyppääjä jatkossa kuuluu.
Tästä on erittäin hyvä jatkaa. Potentiaalin mukaiset reilusti nykyistä SE-tulosta paremmat – ja vähintäänkin EM-kisojen mitalitaisteluun nostavat – hypyt ovat jatkossa selkeästi tavoiteltavia asioita, eivät kaukaista haavetta – tai painajaista.
Aku Partanen
Lopultakin Partanen alkaa osata kävellä arvokisakävelyn. Muutaman vuoden kateissa ollut oman suorituksen hallinta on taas löytynyt ja tämän kokemuksen kanssa on todella hyvä jatkaa eteenpäin. Hän on nyt sillä tasolla mihin potentiaalinsa mukaan kuuluukin, maailman Top10-sakissa. Siis siinä porukassa, missä kuka tahansa voi huippupäivänään voittaa minkä tahansa kisan.
Kun kuningasmatka lyhenee jatkossa, ei se ainakaan heikennä Partasen näkymiä. Hyvältä näyttää nyt.
Kristiina Mäkelä
Takuuvarmaa laatuhyppäämistä arvokisafinaalista toiseen. Toki Mäkelän vahvuuden, tasaisuuden, kääntöpuolella on koko ajan kysymys siitä, missä viipyy se yksi selkeästi kovemman tason hyppy.
Mutta se ei poista sitä, että tässä on erittäin laadukas yleisurheilija, joka myös on sittenkin pienen kehitysoivalluksen päässä tasosta, jolla oikeasti tapellaan vähintään EM-finaalissa.
Tästä on hyvä jatkaa.
Lassi Etelätalo
Urasta on tullut melkoinen selviytymistarina, mutta myös näyttö siitä, että tämä heittäjä osaa kuntonsa ajoittamisen ja isojen kisojen painetilanteet.
Kun harjoituskauteen ollaan nyt pääsemässä terveenä, kaikkien kasvukokemusten jälkeen, on kaikki realistiset mahdollisuudet nousta uransa parhaisiin kausiin vasta nyt. Etelätalo ei ehkä koskaan ehdi enää nousta sellaisiin 95-metrisiin kaariin, joihin nuoressa Etelätalossa oli potentiaalia, mutta huomattavasti lähemmäksi 90-metrisiä ja arvokisojen kärkisijoja on kaikki edellytykset.
Ikä on tässä kohdin todellakin vain numeroita.
Kristian Pulli
Niin lähellä, niin lähellä. Nämä kisat olivat kovin monelle suomalaisella senttien ja sadasosien taistelua. Niin Pullillekin.
Iso plussa siitä, miten Pulli hoiteli karsinnan ja punnersi itsensä finaaliin. Eikä finaalissa oltu kaukana jatkokierroksilta.
Hieman jäi kuitenkin piippuun, kuten arvofinaaleissa aina suurimmalle osalle hyppääjistä jää. Tärkeintä on kuitenkin hänellekin se, että yhdessä talven EM-hallimitalin kanssa tämäkin reissu vahvistaa paikkaa maailman kovimpien hyppääjien seurassa. Tämä mies kuuluu arvokisafinaaleihin.
Näissä ympyröissä on hyvä oppia toimimaan. Se lisää todennäköisyyttä siihen, että jonakin päivänä tärähtää se oma huippuhyppy näissäkin oloissa. Sehän olisi tällä potentiaalilla mitalisuoritus.
Silja Kosonen
Erittäin tärkeä ja onnistunut opintomatka. Omat hyvät heitot vaikeassa paikassa. Nuori heittäjä teki kisapaikalla sen mitä tässä uravaiheessa pitääkin ja sai arvokkaan kokemuksen tulevien vuosien kisatilanteiden hallintaa varten.
Finaalipaikka ei kauas jäänyt, mutta sitä on turha harmitella. Tärkeintä on nähdä miten paljon Kososella on vielä harjoituksellista takamatka kaikkiin finalisteihin – ja silti hän heittää jo niin lähelle heitä.
Senni Salminen
Reissu menee vielä tärkeän ja opettavaisen opintomatkan piikkiin. Finaalipaikka jäi sentin päähän, mutta aamukisan ja karsintarytmin ja erityisnopean alustan haltuun saaminen kolmella karsintahypyllä ei ole helppoa haaste kenellekään – ei varsinkaan urheilijalle, joka vasta tänä kesänä on noussut tälle tasolle.
Jatkossa Tokion opit on omaksuttu ja karsinnoista mennään läpi.
Tätä pettymystä on turha liikaa murehtia. Tie huipulle pitää kulkea jokaisen reitillä olevan mutkan kautta – ja nyt oli tämän mutkan aika. Potentiaalia jatkossa EM-kisojen mitalitaisteluun ja lähikausina jopa 15 metrin lukemiin. Keskitytään siihen.
Viivi Lehikoinen
Tähän urheilijaan tiivistyy niin paljon kaikkea sitä mitä suomalaisessa yleisurheilussa on nyt käynnissä laajemminkin. Takana on vaikeita vuosia, jopa koko uran katkeamisen uhkaa, mutta niin vaan on saatu taas juonesta kiinni.
Jatkopaikka jäi todella lähelle, mutta vähät siitä. Kaikki viittaa siihen, että seuraavissa arvokisoissa mennään jatkoon reilusti, ja finaaliin asti.
Tässäkin Lehikoiseen tiivistyy jotakin mikä kertoo koko joukkueesta. Siinä missä suomalaiset vielä muutama vuosi menivät alkueriin ja karsintoihin toivomaan jatkopaikkaa, nyt niistä on lähdetty taistelemaan. Vaikka mitaleja ei tullut, nyt tuli aiempaa enemmän jatkopaikkoja – ja moni putoaminen tapahtui äärimmäisen täpärästi.
Se palauttaa uskottavuutta.
Maria Huntington
Ei voi mitään, mutta vähän alavireisesti meni. Ottelu on siitä raaka laji, että kaudessa on käytännössä yksi ainoa kisa, jossa voi täräyttää parhaan tuloksensa ja aina ei se paras kuntovire niihin päiviin osu.
Huntington ottelee kuitenkin vähän nihkeämmässäkin kisassa laadukkaalla tasolla eikä tämä reissu mikään katastrofi ollut. Pieniä tärkeitä kokemuksia kisatilanteen hallinnan haasteista kertyi. Myös viimeistelyharjoittelussa on pienten säätöjen tarvetta.
Mutta ei tätä kauheasti murehtia kannata. Tärkeimmät kisat ovat edessä ja ainakin EM-tasoilla ollaan hyvin lähellä nousua mitalitason taisteluun.
Annimari Korte
Hieman tekee nyt mieli jossitella. Tällä radalla, joka vie juoksijaa vauhdilla, korostuu kyky juosta teknisesti oikein ja oman vauhtireservin äärirajoilla. Siis olosuhde olisi ollut kuin tehty huippukuntoiselle Kortteelle.
Kun tähän lisää kisan yleisen tason, ei voi kuin harmitella. Ilman terveyshuoliaan Korte olisi ollut juuri tässä kisassa erittäin korkealla.
On silti turha harmitella liikoja. Kaikki tausta huomioiden erittäin hyvä kisasuoritus. Samalla vahvistuu näkymä siitä, että kunhan keho maltetaan syksyllä hoitaa ja kuntouttaa treenikuntoon, ensi vuonna mennään todella kovaa.
Ainakaan EM-tasolla ei kovin moni ohi enää mene.
Ella Junnila
Vaikea kausi tuotti sen tuloksen, mitä tämän kesän realismin kanssa saattoi odottaakin. Jatkopaikka jäi nyt haaveeksi, mutta uran jatkon kannalta on nyt tärkeintä asettua kaikessa rauhassa kohtaamaan ne vuodet, jotka niin monella teholajien urheilijoilla ovat haastavia. Fysiikkaa pitää saada, tehoa lisätä, mutta samalla pitää ylläpitää tekniikka mukana – ja vahvistaa keho kestämään tämän hullun lajin huippuhyppäämisen tuomat iskut.
Potentiaali ei ole kadonnut mihinkään, arvokisojen finaalitaso ei ole kaukana, mutta juuri nyt on syytä malttaa kiiruhtaa hitaasti. Ei tässä kuitenkaan niin kauhean monen sentin parantamisesta enää kyse ole.
Reetta Hurske
Teki Tokiossa sen minkä pystyi. Kun urheilija tekee arvokisassa oman suoritustasonsa mukaisen suorituksen, on turha hirveästi kritisoida.
Olennaista on jatkon kannalta nyt miettiä sitä, mitä harjoittelussa pitäisi säätää toisenlaiseksi, että päästäisiin irti kehästä, joka toistaa nyt turhankin varmasti itseään.
Tasaisen laadukkaita suorituksia tulee, kaikin puolin hallittua tekemistä näkyy – mutta seuraavalle tulostasolle nousu vaatisi nyt jotakin uutta.
Elmo Lakka
Viime vuosien iloisimpia yllättäjiä. Muistutus siitä, että yleisurheilu on muutakin kuin säkenöivää poikkeuslahjakkuutta. Hieman tavallisimmillakin lahjoilla voi pala kertaa tehdä itsestään olympialaisten välieräjuoksijan pikajuoksuissa.
Erittäin kannustava tarina koko lajiporukalle.
Hämmentävä tosiasia on, että finaalipaikkakaan ei jäänyt enää mitenkään epärealistisen kauaksi. Jos kauteen olisi voinut valmistautua niin, että paras isku olisi voitu säästää juuri olympiakisaan, niin…
Jarkko Kinnunen
Päällimmäisenä tunteena on kiitos ja kumarrus. Kinnusen ura on upea muistutus siitä, että urheilu-ura voi olla antoisa ja onnistunut niin urheilijan itsensä kuin katsojankin näkökulmasta, vaikka se uran paras kävely jäi niillä ihan parhailla hetkillä sittenkin hieman mietityttämään.
Upea ura, mutta kun matka jatkossa lyhenee, Kinnusen tie huipulle muuttuu käytännössä entistäkin vaikeammaksi nousta.
Aleksi Ojala
Tulevaisuuden nimi, joka vielä opettelee oman elimistönsä rajoja ja kokonaisen kävelykisan hallintaa. Lahjakkuutta riittää, isoja kehitysaskelia vielä otettavissa. Lisäksi matkan lyheneminen sopii hänelle, kokonaisuudenhallinnan vaatimustaso helpottuu juuri ratkaisevan verran.
Oliver Helander
Tokion jälkeen edessä on uran jatkon kannalta kriittisten pohdintojen syksy. Terveystilanteen jatkuva kriisiytyminen pitää saada kuriin.
Potentiaali ei ole kadonnut mihinkään, edellytyksiä on vaikka arvokisavoittajaksi. Edelleen.
Mutta jos kisapaikalle tullaan niin vaikeaa reittiä kuin taas kerran tultiin, ei kerta kaikkiaan voi syntyä nähtyä parempaa tulosta.
Nyt pitää malttaa olla fiksu. Hyvä mahdollisuuksia on yhä, mutta nyt pitää oppia rakentamaan huippuheittämisen edellytykset huomattavasti aiempaa kokonaisvaltaisemmin ja yksityiskohtaisemmin. Jotakin samaa mitä Lassi Etelätalo uskalsi pakon edessä Rion jälkeen tehdä, kaivattaisiin nyt.
Krista Tervo
Joskus homma ei vaan suju. Nyt kävi niin. Aamukarsinnan kisarytmi ei oikein sopinut, heittotilanteista tuli kokemus, jossa ei oikein pysynyt hallinta mukana. Kolme yliastuttua – ja lauluun.
Tätä voisi tietysti voivotella paljonkin, mutta se on turhaa. Epäonnistumisen murehtiminen ei vie mitään eteenpäin, mutta sen syiden purkaminen on nyt tärkeä – ja tulevaisuuden kannalta ratkaiseva kysymys.
Potentiaali ei ole kadonnut mihinkään. Heittäjä on yhä nuori. Maailmanhuippu ei ole tavoittamattoman kaukana omaa perustasoa.
Tässä on paljon hyviä aineksia, vaikka palaset tällä kertaa käsiin levisivätkin.
Toni Kuusela
Samat sanat kuin edelliseen
Elina Lampela
Samat sanat kuin edelliseen.