Skotlannin pääsarjassa pelaava St. Johnstone piti keskiviikkona lehdistötilaisuuden, jossa median tentattavana oli seuran uusi manageri Simo Valakari. Jukka, miten merkittävä pesti tämä on Valakarille?

Tämä on Valakarille ennen muuta loistava mahdollisuus.

Vaikka Skotlannin liiga on menettänyt osan hohdostaan ja pudonnut Neuvostoliiton hajoamisen ja itäblokin murroksen jälkeisinä vuosikymmeninä keskitason sarjaksi, se on edelleen kokoaan seuratumpi jalkapallosarja varsinkin Britanniassa.

Tässä mielessä Valakari pääsee erinomaiseen, mutta samalla myös raadolliseen näyteikkunaan.

Jos Valakari onnistuu tehtävässään, St. Johnstone voi olla hänelle parhaimmillaan loistava ponnahduslauta vieläkin suurempiin haasteisiin. Eihän tästä ole kuin vuosi aikaa, kun Tottenham löysi itselleen uuden managerin Skotlannin liigasta palkatessaan Ange Postecogloun Celticistä.

Jos taas tulokset eivät seuraa Valakaria, hänelle tulee nopeasti lähtö. Valakarin edeltäjä Craig Levein kesti jakkaralla 10 kuukautta ja hänen edeltäjänsä Steven MacLean vain viisi kuukautta.

Mitä siis Valakarilta voidaan odottaa St. Johnstonessa?

Hänen tehtävänsä on selkeä. St. Johnstone on kunnianhimoinen seura ja sen siirryttyä kesällä amerikkalaisen Adam Webbin omistukseen, odotukset ovat korkealla.

Valakarin ensimmäinen ja kiireellisin tehtävä on korjata St. Johnstonen tämän kauden tulokset. Saints on tällä hetkellä sarjassa kolmanneksi viimeisenä vain kaksi pistettä sarjassa viimeisenä olevan Heartsin yläpuolella.

Kiireellisyydestä ja Valakaria odottavista paineista saa hyvän kuvan sitä kautta, että Levein sai potkut, kun uutta sarjakautta oli pelattu vain viisi ottelua. Varmasti Valakarilla on enemmän kuminauhaa, mutta ei kovin paljon enempää. Tuloksien on tultava ja heti.

Vaikka Valakari puhui keskiviikon lehdistötilaisuudessa uudesta alusta ja pidemmästä projektista, hänen on ostettava itselleen työrauha ja aikaa hyvillä tuloksilla. Muuten Valakari on vaikeuksissa.

Monet ovat korostaneet sitä, että Valakari pelasi aikoinaan neljä vuotta Skotlannissa. Hän tuntee varmasti skottilaista ajattelutapaa ja jalkapalloa, mutta siitä ei ole apua ilman tuloksia.

Levein ja MacLean ovat skotteja ja molemmat pelasivat Skotlannissa lähes koko uransa. Lisäksi Levein on menestyksekäs valmentaja, joka valmensi aikoinaan jopa kolme vuotta Skotlannin maajoukkuetta.

Se ei kuitenkaan heitä pelastanut, kun tulokset olivat huonoja – ja sama raaka logiikka pätee myös Valakariin, joka kaiken lisäksi on St. Johnstonen historian ensimmäinen ei-brittiläinen valmentaja.

Valakari ei myöskään ollut ykkösvaihtoehto Leveinin seuraajaksi, vaan vasta kolmas tai neljäs vaihtoehto, mikä sekin on aina pieni miinus uudelle valmentajalle. Ykkösvaihtoehtona oli Larnen manageri Tiernan Lynch. Kaikki oli jo sovittu hänen nimittämisestään, mutta sopimus kaatui lopulta Lynchin palkkapyyntöön.

Tässäkin mielessä Valakarille korostuvat ennen muuta tulokset. Kaikki muut asiat – hänen pelityylinsä, valmennusmetodinsa, julkiset esiintymiset ja Skotti liigan tuntemus – ovat toissijaisia kysymyksiä tulosten rinnalla.

Suhtaudutko jotenkin skeptisesti Valakarin mahdollisuuksiin menestyä Skotlannissa?

En, korostan vain sitä, kuinka tärkeää tulokset ovat Valakarin kannalta St. Johnstonessa ja miten vaarallisella miinakentällä hän joutuu Perthissa taituroimaan.

Seuran uusi omistaja Adam Webb on mitä ilmeisemmin puhunut Valakarille pidemmästä projektista, mutta pidän tällaisia puheita juhlapuheina. Jokainen toivoo, että niin maailma toimisi ja niin tavoitteisiin päästäisiin, mutta juhlapuheiden takana on aina arki ja lopulta vain se ratkaisee.

Kaiken lisäksi St. Johnstone on tällä hetkellä vaarallisella vaijerilla.

Kukaan ei tiedä tarkkaan, millainen seurajohtaja Webb on. Onko hän – toki pienemmässä mittakaavassa – Liverpoolin omistavan Fenway Sports Groupin kaltainen maltillinen omistaja, joka antaa ammattilaisten johtaa seuraa, vai onko hän Chelsean Todd Boehlyn kaltainen sählääjä, joka työntää sormensa myös sellaisiin asioihin, joita hän ei oikeasti hallitse.

On hienoa, että Valakari tuli valituksiksi, mutta St. Johnstonen uuden managerin valintaprosessia johti – ja hän vielä korosti sitä – Webb itse. Vaikka Webb olikin aiemmin vähemmistöosakkaana Cambridge Unitedissa, hän on silti ammatiltaan juristi, ei jalkapallorekrytoinnin ammattilainen.

Webbiä kohtasi aiemmin syksyllä myös henkilökohtainen tragedia, kun hänellä todettiin pään ja niskan alueelta syöpä. Webb kertoi asiasta kaksi viikkoa sitten ja ilmoitti samalla, että vaikka toivoa on, hän joutuu kuitenkin vähentämään omaa aktiivista rooliaan St. Johstonen johtamisessa.

Se on tietenkin uusi muuttuja, jonka vaikutusta kukaan ei osaa etukäteen ennakoida.

Miten tärkeä pesti Valakarin valinta St. Johnstonen manageriksi on suomalaisten valmentajien kannalta?

Tässä on kaksi ulottavuutta.

Suomalaisilla valmentajilla on toki vaikea saada ulkomaisia valmennuspestejä, mutta monilla valmentajilla on myös kohtalaisen korkea kynnys lähteä etsimään ulkomaisia valmennuspestejä. Ajatellaan vaimoa, perhettä, lasten koulunkäyntiä ja muita ”siviilielämään” liittyviä kysymyksiä.

Jokaisella on oikeus tehdä omat arvonvalintansa, mutta jos jalkapallovalmennus on valinnoissa tärkeysjärjestyksessä vasta sijalla viisi tai kuusi, silloin on varmasti turvallisempaa ja helpompaa jäädä Suomeen.

Toinen kynnys on se, ettei suomalaisuus ole vielä jalkapallomaailmassa mikään ratkaiseva arvo. Esimerkiksi koripallossa suomalaisilla valmentajilla alkaa olla jo sellainen imago ja maine, että heistä ollaan aidosti kiinnostuneita.

Toivottavasti Jarkko Tuomiston ja Jyri Niemisen upeat pestit Ajaxissa ja Feyenoordissa nostavat samalla tavalla suomalaisten maalivahtivalmentajien statusta kuin mitä suomalaisten koripallovalmentajien kohdalla on käynyt.

Valakarin nimittäminen St. Johnstoneen ja varsinkin hänen mahdollinen onnistumisensa rohkaisisi toivon mukaan muitakin suomalaisia valmentajia hakeutumaan ulkomaalaisiin pesteihin.

Valakarin, Tuomiston ja Niemisen esimerkit osoittavat, ettei Suomesta ole välttämättä suoria lentoja huippupesteihin, vaan tie niihin kulkee todennäköisemmin pienempien seurojen ja pestien kautta.

Vaikka Valakari onnistuisi Skotlannissa, se ei vielä yksinään muuta tilannetta. Hyvä vertailukohta on Mixu Paatelainen. Hän teki erinomaista työtä Skotlannissa ja valittiin jopa kaudella 2010-2011 Vuoden manageriksi Skotlannissa. Se ei kuitenkaan johtanut mihinkään suomalaisvalmentajien palkkaamisen buumiin.

Myös nyt tilanne on sama. Valakari voi viedä suomalaisvalmentajien soihtua eteenpäin, mutta soihdunkantajia tarvitaan koko ajan lisää ja lisää, jotta suomalaisuus alkaisi olla jalkapallomaailmassa merkitsevä arvo.