Aloitetaan positiivisesta. Tyttöleijonat kokosi rivinsä turnauksen tärkeimpään otteluun ja käänsi Tshekin puolivälierässä niukasti katolleen, vaikka olikin kolmannessa erässä vielä maalin tappiolla. Maalierolla 2–22 alkusarjassa kaikki kolme otteluaan hävinnyt ryhmä pelaa mitaleista, vaikka totuuden nimissä joukkueen esitykset Östersundissa ovat karulla tavalla osoittaneet maamme ikäluokan parhaiden olevan kaukana maailman kapeasta kärjestä.

Tämän tekstin tarkoitus ei olekaan kritisoida alaikäisistä urheilijoista koostuvaa ryhmää vaan Suomen Jääkiekkoliiton toimintaa liittyen nais- ja tyttökiekkoon. Jääkiekkoliiton strategiassa nais- ja tyttökiekko mainitaan painopistealueena, mutta todellisuudessa toiminta on yhä totaalisen retuperällä.

***

Kun puhutaan naisten jääkiekosta Suomessa, usein keskustelu pyörii nimenomaan maajoukkuetoiminnan ympärillä. Maajoukkueet ovat näkyvä osa naiskiekkoa, kun sarjakiekko pysyy esimerkiksi tällä hetkellä mukavasti piilossa surkean Leijonat-tv:n syövereissä.

Niinpä tämäkin tarina alkaa maajoukkueista. Naisten maajoukkueen ympärillä on kohistu viime vuosina. Kohina on ollut kuitenkin pääosin negatiivista, eikä se läheskään aina ole liittynyt suorituksiin kaukalossa.

Naisleijonien edellinen päävalmentaja Pasi Mustonen oli myrskyn silmässä useampaan otteeseen. Ja vaikka hän ei saanutkaan saattaa esimerkiksi Pekingin olympiaprojektiaan maaliin asti, kun joutui henkilökohtaisista syistä palaamaan Suomeen kesken kisojen, ehti hän ennen kisoja nostaa aaltoja jättämällä esimerkiksi tähtimaalivahti Noora Rädyn joukkueen ulkopuolelle.

Selitys ykkösmaalivahdin kotiin jäävästä varamaalivahdista oli kaikkien aikojen koomisin. Vuonna 2019 sensaatiomaisesti Naisleijonat MM-loppuotteluun kotikisoissa torjunut Räty ei sen koommin ole maajoukkuepaidassa torjunut.

Nykyinen päävalmentaja Juuso Toivola sen sijaan oli puikoissa, kun edellisissä MM-kisoissa Susanna Tapani oli alkusarjassa kokoonpanon ulkopuolella, koska hän lähti ystävänsä häihin kesken kisojen. Taas myrsky oli valmis.

Lopulta Suomi pelasi myös urheilullisesti kammottavan turnauksen ja putosi lopulta ennakolta heikompien maiden B-lohkoon tämän vuoden turnaukseen.

***

Kohut ovat vain kohuja, mutta kysymys kuuluukin, miten Jääkiekkoliitto on antanut niiden velloa? Puheenjohtaja Harri Nummela on lausunut lähinnä ympäripyöreitä mediassa tulevista keskusteluista, mutta mitään konkreettista emme ole nähneet.

Samoin tikunnokkaan on nostettava liiton huippu-urheilujohdon rooli. Kun erillistä huippu-urheilujohtajaa ei Rauli Uraman jälkeen ole ollut, vastuu on juuri nyt Leijonien päävalmentajan Jukka Jalosen ja Nuorten Leijonien päävalmentajan Tomi Lämsän.

Lämsän tai Nuorten Leijonien edellisen päävalmentajan Antti Pennasen emme ole kuulleet ottavan kantaa naisten jääkiekkoon. Jalonen lähinnä puolusti vanhaa opiskelukaveriaan Mustosta MTV:llä viime vuoden lokakuussa, kun SUEK tutki entistä päävalmentajaa epäasiallisesta kohtelusta.

Jos esimerkiksi Jalosen tai Pennasen nimekkäät meritoituneet valmentajat olisivat vieneet siivun toimintakulttuureistaan esimerkiksi Naisleijonien käyttöön, olisi liitto todennäköisesti selvinnyt huomattavasti vähemmillä kohuotsikoilla.

***

Palataan kuitenkin vielä käynnissä olevaan MM-turnaukseen, joka Suomen osalta jatkuu vielä välierällä ja mitaliottelulla. Tyttöleijonien suorituksessa ei niinkään ole merkittävää se, että paikka neljän joukossa varmistui niukasti.

Tulosten takaa nimittäin löytyy ryhmä pelaajia, jotka häviävät kovimmille kilpailijoilleen juuri jääkiekon perustaidossa. Pohjoisamerikkalaiset ja ruotsalaiset esimerkiksi luistelevat ja syöttävät yksinkertaisesti laadukkaammin.

Tasoerolle on helppo löytää selittäviä tekijöitä pelaajien arjesta. Kun suomalaiset ikäluokan kärkipelaajat pelaavat kotimaisessa liigassa, jossa pelien taso heittelee ja on ajoittain todella heikko, saattavat varsinkin pelit pohjoisamerikkalaisia vastaan yllättää pahemman kerran vaateeltaan.

Myös kilpailu pelipaikoista on omiaan kasvattamaan eroja. Kanadalaiset ja yhdysvaltalaiset pelaavat omissa juniorisarjoissaan paikasta auringossa, yliopistojääkiekossa. Kilpailu on äärimmäisen kovaa.

Ruotsin SDHL:ssä pelataan jo ammatikseen. Ruotsin ikäluokan kärki kamppailee pelipaikoista ammattilaisia vastaan. Suomessa vastaavasta kilpailusta voi vain haaveilla.

Ruotsissa ammattilaisuuden mahdollistaa pitkälti vahva yhteistyö naisten SDHL- ja miesten SHL-joukkueiden välillä. Suomessa toistaiseksi vain Helsingin IFK:n ja Hämeenlinnan Pallokerhon miesten ja naisten joukkueet toimivat saman organisaation alla.

***

Alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa pelaavasta joukkueesta peräti kymmenen pelaajaa edustaa Team Kuortanetta kotimaan pääsarjassa. Lukion tai ammatillisen koulutuksen yhdistäminen pääsarjajääkiekkoon on varmasti ajatuksena hyvä, mutta Suomen ainoana vastaavana mallina reitistä tulee kovin yksipuolinen.

Sekä Team Kuortanetta että Tyttöleijonia valmentaa Mira Kuisma. Parhaat kiekkoilijan alut ovat Suomessa siis melko paljon yhden käsiparin varassa.

Pelit sekä nuorten että aikuisten MM-jäillä ovat näyttäneet, että nais- ja tyttökiekko on Suomessa kilpailijoihinsa nähden lähinnä taantunut sen jälkeen, kun se lisättiin liiton strategiaan painopistealueena.

Se osa strategiaa näyttää vain huonolta valheelta suomalaisen jääkiekon synkimmästä sokeasta pisteestä. Erilaista lopputulosta on turha odottaa, jos toimintatavat pysyvät samoina. Varsinkin, kun kilpailijat kehittyvät jatkuvasti.