Suomi selviytyi välieriin lopulta 4-2-voitolla. Ottelu oli kuitenkin todella vaikea ja Suomi joutui tulemaan kahden maalin takaa voittoon. Samuel, millainen ottelu nähtiin?

Henkistä puolta ei pidä väheksyä. Tässä ottelussa kotiyleisön edessä Leijonilla oli enemmän hävittävää kuin voitettavaa. Tappio tästä olisi ollut suurelle yleisölle valtaisa pettymys ja jopa katastrofi. Siksi pelissä ei ollut vain välieräpaikka, vaan myös kasvojen menetys. Vaikka kuinka esimerkiksi puhutaan pelaajien suulla, miten kentälle lähdetään nauttimaan, niin sanotaan näin, että ei se ihan niin ole. Tuskin leijonapesueessa kovin moni olostaan nautti tuossa kahden maalin takaa-ajotilanteessa.

It’s the Semifinal Saturday! Finland or USA? Canada or Czechs? Check the odds at Leo Vegas!

Se näkyi. Slovakia meni 2-0-johtoon ja hetkeksi sormi ehti mennä suuhun. Hienoa tässä oli se, että Leijonat nousi takaa rinnalle ja ohi luottamalla omaan systeemiinsä ja taas leijona jauhoi voittoon. Mutta ei kauniisti sanottuna tämä silti millään tavalla mikään Suomen jääkiekkohistorian rennoin esitys ollut.

Lopulta, kun Suomi oli pinteessä, tarvittiin Hannes Björnisen, Marko Anttilan ja Saku Mäenalasen nelosketju iskemään huojentavia ja tärkeitä maaleja. Kun osalla joukkueesta oli vetelät housuissa, työmiehet nousivat esiin.

Esimerkiksi NHL-tähtipuolustajilla Miro Heiskasella ja Esa Lindellillä oli heikko ilta. Erityisesti Heiskanen surffaili jotain erikoista Dallas-lätkää jopa peliltä varastaen ja Slovakian 1-0-maaliin johti Heiskasen onneton ratkaisu kiekollisena. Tuon lisäksi on sanottava, että myös kakkos- ja kolmosketju olivat aika lailla pimennossa.

Miten ottelu alkoi kääntyä?

Tutuilla lääkkeillä. Kuten sanottua Leijonat luotti totuttuihin asioihin ja jauhamalla jauhoi lopulta voittoon. Ja kuten aivan loistava C Moren asiantuntija Lauri Marjamäki studiosta mestarillisesti näytti, ongelmia oli Slovakian tolppa-trapin kanssa.

Eikä tämä voitto mitenkään kaunista ollut, eikä rentoakaan, mutta kuivin tassuin tästäkin Leijonat selvisi. Tosiaan, luottomiehiä hätiin tarvittiin. Työn sankari Marko Anttila teki kaksi tärkeää maalia ja Mikael Granlund, Mikko Lehtonen ja Sakari Manninen taituroivat kolmannen maalin. Ei se ole sattumaa, että nämä veljet olivat taas esillä.

Esimerkiksi Lehtosen peluutusta ohi esimerkiksi Miro Heiskasen on mietitty, mutta tässä turnauksessa on sanottava, että Lehtonen on paikkansa tuossa ansainnut. Lehtonen uskalsi harhauttaa ennen Mannisen maalia viivassa. Eikä sovi unohtaa, että alkusarjassa Ruotsia vastaankin Suomen ollessa kusessa, Lehtonen nousi esiin, ampui itse maalin ja syötti lähes heti perään pakkiparilleen Sami Vataselle tyhjiin maalin kulmalle. Voidaan laskeskella palkkapusseja, mutta juuri nyt Lehtonen on tärkeämpi pelaaja Leijonille kuin on hieman eksynyt Heiskanen.

Pitääkö tässä olla huolissaan jatkon kannalta, että ottelu oli Suomelle näin vaikea?

Suomen pelitapa ja joukkue on koottu myös siksi, että joukkue on parhaimmillaan turnauksen kaikista vahvimpia vastaan. Niin alun alkaen pelityyli syntyi, että vahvemmat voi kaatua. Esimerkiksi sen vuoksi Leijonien rekordi näistä kisoista sivussa ollutta Venäjää vastaan on niin kova, että Venäjä harvoin osasi reagoida Leijonien träppiin, kiekotteluun ja rytmittelyyn. Lisäksi kahdeksan pakin peluuttamisen takana on myös se, että säästetään myös energiaa näihin peleihin.

Slovakia ei ehkä nyt kaikella kunnioituksella silti ole ihan tämän turnauksen kovimpia vastustajia, siksikin joskus voi olla tahmeaa. Ja niin oli myös samaa maata vastaan olympiavälierässäkin.

Mutta tässä ottelussa oli kuitenkin se hieno piirre, että Leijonat jälleen jauhoi peliään. Se on tälle joukkueelle oma laskuvarjonsa, jos koneesta ollaan putoamassa.

Kun on hätätilanne käsillä, siihen voi tukeutua ja se on iso asia tässä nykyisessä Leijonien voittokulussa. Ja siksi se peli-identiteetti lopulta on niin tärkeä asia, että siitä sietää vatvoa jopa joidenkin kyllästymiseen saakka. Paineen alla ei kannata alkaa uutta keksimään.

Ja ehkä Leijonat tarvitsi tähän turnaukseen seuraavan pykälän löytääkseen tämän kiirastulen, että tämä joukkue kasvaa vieläkin suurempien otteluiden voittajaksi kotikisojen painekattilassa. Ehkä.

Onhan se pakko kysyä. Mitäs sanot illan sankarista, Marko Anttilasta?

Onhan tässä ainutlaatuinen hahmo suomalaisen jääkiekon historiassa. En tunne MM-kisojen kaikkien aikojen maalitilastoa pudotuspeleissä, mutta alkaa Anttila siellä aika korkealla ainakin suomalaisittain olla. Hänellä ei mene ruikulit housuun tiukassa paikassa ja siksi hän lopulta tuossa joukkueessa on, vaikka monella muulla olisi parempia henkilökohtaisia ominaisuuksia. Ja tuo lopun syöttö tyhjän maalin odottaessa edessä… Se ei hetkeen unohdu.

Anttilan hattutemppu olisi varmasti ollut hieno tarina, mutta olen sitä mieltä, että tämä oli vielä hienompi tarina. Siis se, että Anttila syötti kuitenkin Saku Mäenalaselle. Jollain tavalla siihen tilanteeseen kiteytyy paljon tästä nykyisestä leijonaidentiteetistä.