Suomi jäi rannalle EM-kisojen jatkopeleistä, kun Huuhkajat sijoittui parhaiden lohkokolmosten vertailussa viidenneksi. Jussi, miten summaisit Suomen EM-kisat?

Suomen selviytyminen kisoihin oli jo uroteko. Toki 24 maan kisoihin on helpompi selvitä kuin 16 maan, mutta Suomen suoritus karsinnoissa oli vakuuttava. Suomesta tuli EM-kisamaa ja se on jo hieno onnistuminen.

Suomen kisat alkoivat todella vaikealla ottelulla, josta muodostui muutenkin vaikea tapahtuma kuin vain pelillisten asioiden takia. Siinä ottelussa tuurille annettiin pieni sauma ja kaikki parhaat skenaariot lopulta toteutuivat tuloksen suhteen. Venäjä-ottelusta olisi ehkä voitu saada jotakin, mutta kun maalipaikkojen luonti oli mitä oli, ei siitä ansaittukaan mitään. Viimeinen Belgia-ottelu oli ihan puhdasta puolustustaistelua ylivertaisen vastustajan edessä, eikä siitä sitten selvitty.

Sanoisin, että nämä kisat olivat joukkueelta suurin piirtein 90-prosenttinen onnistuminen. 100 prosenttia olisi vaadittu jatkopaikkaan. Kymmenen prosenttia miinusta tulee kysymyksistä, joita piti esittää jokaisen ottelun jälkeen Suomen pallollisesta pelaamisesta. Ottelunaikaisiin valmennuksen reagointeihin on vaikea sanoa mitään, koska emme tiedä taustoja esimerkiksi Tim Sparvin kuormituksen seurannan ja peluuttamisen suhteen.

Mitä kisat kertoivat Suomesta. Missä me olemme eurooppalaisella jalkapallokartalla?

Olemme pieni jalkapallomaa. Olemme liikuntayhteiskunta, jossa jalkapallokulttuuri, huippujalkapallo ja näiden vaaliminen ovat todella pienen ihmismarginaalin underground-juttuja. Tämä kisaurakka ei ole muuttanut sitä, että seurojen on sekä hallinnollisella että urheilullisella tasolla kehitettävä toimintaansa edelleen rajusti. Parempia pelaajia on pystyttävä tuottamaan ja niitä on pystyttävä myymään enemmän ja aiemmin ulkomaille.

A-maajoukkueen osalta on otettu paljon hyviä askeleita. On tuotu järki ja logiikka toimintaan. Suunnittelu ja analysointi. Ja toimintakulttuuri. Maajoukkueen uskottavuus on näiden asioiden kautta palautunut.

Jos kisamenestyksestä halutaan haaveilla, tarvitaan parempien pelaajien lisäksi aivan huippuunsa viritetty maajoukkueprosessi nuorimmista nuorten maajoukkueista A-maajoukkueeseen. Tämä putken toiminnan laatua on kehitettävä tulevina vuosina. Suomen A-maajoukkueessa on nyt vieläkin sellainen maku, että se on yhden joukkueen yksittäinen prosessi siitä lähtien, mihin pelin arvoihin uskotaan ja miten niitä toteutetaan. Tähän asiaan pitäisi löytää organisaation läpi kulkeva linjakkuus. Pelin arvot yhteisiksi, pelin periaatteet yhteisiksi ja dokumentoiduiksi. Tapa pelata ja tapa harjoitella linjakkaiksi.

Kisojen aikana on puhuttu paljon Suomen pelitavasta – varsinkin siitä pelaako Markku Kanervan Suomi liian passiivisesti ja liian puolustusvoittoisesti. Näetkö, että Suomi voisi pelata toisin nykyisellä materiaalilla?

Voisi varmaankin pelata, mutta saataisiinko tuloksia, on toinen asia. Pelitavan on palveltava pelaajien ominaisuuksia ja sitä, mitä valmentaja osaa tehdä.

Huuhkajat yritti nyt maksimoida joukkueen pelaajamateriaalin kyvykkyydet näin. Puolustettiin oikeastaan ainoastaan oman rangaistusalueen viivaa ja sen jälkeen rangaistusalueen sisällä. Olisiko ”aktiivisempaan” puolustuspeliin tarvittu erilaisia pelaajatyyppejä, on hyvä kysymys.

Suomi satsasi vastaiskuihin, mutta oltiinko niissä lopulta kovinkaan vaarallisia. Sekin on hyvä kysymys.

Suomen vastustajat veivät useasti hyökkäyksensä loppuun asti ja Suomi joutui lähtemään maalipotkusta liikkeelle, jolloin hyökättiin usein vastustajan maalipotkuprässiä vastaan. Jouduttiin löytämään pidempiä pallonhallinnan ketjuja, joilla haavoittaa. En ole varma, maksimoitiinko niissä pelaajien ominaisuuksia ja saatiinko kaikki mehut irti. Kun vastustaja sai avoimessa pelissä muotonsa kasaan, ei Suomi saanut oikein mitään aikaan – paitsi tietysti sen Tanska-ottelun yhden huikean maalin.

Pitää muistaa, että maan paras keskikenttäpelaaja pelaili kisojen aikana Espoonlahdessa harrastesarjoja. Toiseksi paras keskikenttäpelaaja istui Ylen studiossa analysoimassa pelejä. Ja paras pallollinen toppari on kesälomilla. Tähän päälle Alexander Ringin lopetuspäätös. Suomelta siis puuttui neljä avainpelaajaa. Tämä on jollain tavalla pelaajien näkökulmasta ymmärrettävä, mutta maajoukkuetoiminnan kannalta hämmentävä asia. Onko millään muulla EM-kisamaalla tällainen tilanne?

Onko Suomi mennyt pelillisesti eteenpäin EM-karsintojen ja toissa Kansojen liigan jälkeen vai onko se taantunut?

Tulokset ainakin ovat heikentyneet. Suomen on vaikea suorittaa tavaramerkkiään, eli vastaiskumaaleja nyt kahdesta syystä. Vastustajat ottavat ne omalla toiminnallaan taktiikan kautta pois. Toiseksi taso EM-kisoissa on kovempi kuin karsinnoissa. On siis vaikea sanoa, onko Suomi taantunut vai ovatko vastustajat vain kovempia.

Varmaan jossain pelin osa-alueissa on kehitytty, mutta on myös osa-alueita, joissa on vaikea nähdä kunnollista kehitystä.

Sitten vielä sensitiivisempi kysymys. Näetkö että Markku Kanerva voi vielä viedä Suomea pelillisesti ja tuloksellisesti pidemmällä vai joko limiitit on nähty?

En osaa sanoa. Vaikea kysymys, jota Palloliiton toimistolla varmasti pohditaan. A-maajoukkueen tulevaisuus ja maajoukkuetoiminnan rakenteet ovat varmasti asioita, jota konseptoidaan ja rakennetaan seuraavina kuukausina ja vuosina, jotta kisaherkkua saataisiin vastaisuudessakin.