Suomi voisi olla yhdessä asiassa Euroopan paras – ja se asia voi heittää Huuhkajat jatkoon

Suomi blokkasi 75 prosenttia Tanskan laukauksista maalia kohti.

EM2021Huuhkajat

Suomi voisi olla yhdessä asiassa Euroopan paras – ja se asia voi heittää Huuhkajat jatkoon

Suomi kohtaa huimaavassa alkulohkon ottelussa Venäjän keskiviikkona. Tasapeli veisi Huuhkajat jatkopelien porteille.

Jussi Leppälahti
TEKSTI Jussi Leppälahti
JULKAISTU 16.6.2021 | KUVAT All Over Press

Suomi kohtaa B-lohkon toisessa ottelussa keskiviikkona Venäjän. Tässä ottelussa aletaan jakaa jo kovia asetelmia jatkoonpääsyn kannalta. Suomelle tappio ei ole katastrofi, ja tasapelikin olisi todella arvokas tulos. Tasapeli voisi tuoda Suomelle jo jopa jatkopaikan, mikäli muut pelit menevät suotuisasti.

Suomi voitti ensimmäisessä ottelussa Tanskan 1-0 Parkenilla. Tulos oli todella kova suoritus. Pelaajamateriaaliero Tanskan hyväksi oli tuntuva, mutta niin vain Suomi kampesi itselleen ottelusta tuloksen. Tanska myllytti avoimesta pelistä noin maalin verran odotusarvoja pilkun lisäksi, joten Suomi selvisi taidon lisäksi tuurilla. Maalinsa Suomi teki ainoasta yrityksestään.

On myös pakko muistaa, että Christian Eriksenin saama sairauskohtaus vaikutti satavarmasti Tanskan pelaajien suorittamiseen toisella puoliajalla. Oli Tanskan kannalta epäreilua, että EM-ottelu ratkaistiin vallitsevissa olosuhteissa.

Suomen kannalta on ymmärrettävä, että peliesitys ei anna mahdollisuuksia kestävälle menestykselle. EM-kisoissa pelataan kuitenkin tasan yhdestä asiasta – voittamisesta juuri siinä käsillä olevassa ottelussa. Jos tulos tulee todennäköisyyksiä vastaan, se otetaan vastaan. Samalla on kuitenkin pyrittävä pelaamaan seuraavissa peleissä paremmin, muuten tuuri loppuu.

Venäjä hävisi ensimmäisessä ottelussaan Belgialle ja oli ottelussa selvästi heikompi joukkue. Venäjä on myös selvästi heikompi joukkue kuin Tanska, mutta silti massiivinen ennakkosuosikki Suomea vastaan. Suomella on mahdollisuus yllättää, mutta jälleen tarvitaan huippuesitys sekä paljon onnea.

Mihin Suomen boksiblokki voi venyä?

Suomi

Lukas Hradecky ja Paulus Arajuuri juhlivat lauantaina – juhlivatko myös keskiviikkona?

Tanska-ottelussa Suomen hyökkäyspelissä nähtiin vain muutamia suonenvetoja, joissa edettiin hyvän rakenteen kautta kohti maalia. Puolustuspelissä prässiä ei ollut laisinkaan, mutta puolen kentän blokkipuolustus hidasti vähän Tanskan etenemistä etenkin karmean alun jälkeen.

Toden teolla ja hyvällä laadulla Suomen pelissä toimi ainoastaan yksi asia – omassa boksissa puolustaminen.

Pelin virta oli Suomen kannalta erittäin haasteellinen, joten boksissa puolustamista tarvittiin. Tanska voitti 56 prosenttia kaksinkamppailuista, piti 70 prosenttia palloa ja eteni Suomen boksiin hämmentävät 28 kertaa. Tanska laukoi 19 kertaa ja kuusi näistä meni kohti Suomen maalia. Nämä numerot kertovat rajusta myllystä Suomen kenttäpäädyssä.

Suomen pelasti se, että se pystyi jotenkuten riittävällä tavalla häiritsemään Tanskan pelaajien viimeistely-yrityksiä oman rangaistusalueen sisällä. Tanska muodosti vain noin yhden maalin maaliodottaman lukuun ottamatta lopussa nähtyä rangaistuspotkua. Se tarkoittaa, että Tanskan yritykset olivat keskimäärin noin viiden prosentin yrityksiä. Se taas tarkoittaa, että vaikka Tanska pääsi yrittämään monesti hyviltä paikoiltakin, niin Suomi pystyi häiritsemään Tanskan yrityksiä kohtalaisen hyvin.

Suomen boksipuolustamisessa oleellista on väkimäärä vaarallisilla alueilla. Suomi pyrkii miehittämään toppareidensa, wing-backiensa ja keskikenttäpelaajiensa avulla rangaistusalueen vaara-alueet täyteen, jotta vastustajilla ei ole tilaa viimeistellä. Asia perustuu todennäköisyyksiin. Maalit tehdään rangaistusalueen sisältä tai sen välittömästi läheisyydestä. Jos Suomi saa pelaajia näille alueille, ei vastustajilla ole tilaa viimeistellä.

Suomi blokkasi Tanskan laukauksen viisi kertaa, eli yli neljäsosa laukauksista päätyi Suomen pelaajan jalkoihin.

Boksissa on osattava peittää laukausta ja tarvittaessa tehdä pelkäämätön lähi- tai keskimatkan reaktioblokki. Tätä sääntöä Paulus Arajuuri rikkoi antaessaan hölmön pilkun. Näihin ei missään nimessä ole varaa, vaikka Tanskaa vastaan Suomi selvisikin säikähdyksellä.

On keskusteltu siitä, missä Suomen kaltainen jalkapallojoukkue voi repiä kilpailuetua vastustajiin nähden. Miksei oman boksin puolustaminen voisi olla osa-alue, jossa Suomi kehittäisi Euroopan parhaan henkilökohtaisen tason ja kollektiivisen tason toiminnan? Mikseivät Suomen pelaajat voisi olla Euroopan intensiivisimpiä oman boksin puolustajia ja oman maalin suojelijoita?

Siinä olisi kova, mutta herkullinen tavoite lähitulevaisuuden maajoukkuetoiminnalle.

Mikä uhkaa Suomea?

Suomi

Artjom Dzjuba on Venäjän avainpelaajia keskiviikkona.

Venäjä tarjoaa suoraviivaisemman uhan, kuin Tanska. Venäjä ei myöskään prässää yhtä organisoidusti ja aggressiivisesti, kuin Tanska. Siksi Suomi tulee saamaan pallonhallintaa Venäjää vastaan enemmän, kuin Tanskaa vastaan. Mutta, Venäjän target-pelaaja Artjom Dzjuba on täysin poikkeuksellinen pelaaja kohdata puolustuspeliä ajatellen.

Venäjä käytti Belgiaa vastaan yllättäen 4-2-3-1-muotoa, joka venyi puolustaessa 4-4-2-blokkimuodostelmaksi. Venäjä saattaa pelata myös 3-4-2-1-muodolla.

Venäjä tulee etsimään Aleksandr Golovinia kymppialueelta tai vahvaa Dzjubaa korkein target-palloin. Näin ollen Venäjä tarjoaa hieman samanlaisen uhan kuin Bosnia ja Hertsegovina taannoin. Edin Dzeko osoittautui vaikeaksi pideltäväksi target-palloissa, kun Suomi hävisi ykkös- ja kakkospalloja. Näistä Suomea haavoitettiin maalinkin arvoisesti. Dzjuba voittaa keskimäärin 52 prosenttia pääkamppailuista.

Hän siis ohjaa pallot suojaten omille toiseen aaltoon tai ottaa toppariin kontaktin, jotta Venäjän mahdollisuudet kakkospalloissa paranevat. Suomen on oltava parempi kakkospallojoukkue Venäjää vastaan. On täysin oleellista, miten Suomi hoitaa Venäjän target-pallojen jälkeiset kakkospallot. Muuten Venäjä saa target-pallojen jälkeen pallonhallintoja syvällä ja sitä kautta mahdollisia maalipaikkoja tai erikoistilanteita.

Huomattavaa on, että target-syötöt voivat olla alhaalta lähteviä pysty- tai diagonaalisuuntaisia palloja tai syvältä ja laitakaistalta lähteviä keskityksiä. Venäjä keskittää noin 13 kertaa ottelua kohden ja lyö ne 25-prosenttisesti omalle pelaajalle.

Seuraa häntä: Tim Sparv

Suomi

Tim Sparv pelasi erinomaisen ottelun Tanskaa vastaan.

Venäjän yksi vaarallisimmista pelaajista on kymppipaikan Aleksandr Golovin. Golovin osaa ottaa pallon vastaan pienissä tiloissa, kuljettaa korkealla tempolla ja laukoa sekä syöttää vauhdista. Hänelle ei saa antaa yhtään ylimääräistä tilaa.

Tämän asian kanssa painii Suomen Tim Sparv. Sparv pelasi erittäin hyvän ottelun Tanskaa vastaan. Hän pystyi ajoittain rauhoittamaan Suomen peliä oikeilla siirroilla. Hän myös puolusti todella isoa aluetta katkoen syöttöjä ja tukien Suomen toppareita. Nyt Sparv joutuu – tai pääsee – erittäin kovaan testiin. Ottelussa tullaan näkemään Golovin-Sparv-asetelma monta kertaa.

Yksi asia on toimia, kun Golovinilla on pallo. Toinen asia on toimia jo ennen kuin Golovinilla on pallo. Sparvin sijoittuminen 5-3-2-muodon ytimessä on avainasemassa siinä, että syöttöketjut Golovinille screenataan pois.

Kapteenin on jälleen venyttävä.

Tulosveikkaus: Suomi – Venäjä 0-0

Video

Suomi alitti Tanskaa vastaan 1-0-voitosta huolimatta pelillisesti oman rimansa, mutta Venäjä on Huuhkajille helpompi vastustaja, ElmoTV:n jalkapalloasiantuntija Gert Remmel arvioi.