Tämä kuva kertoo, miksi Ville Peltonen on HIFK:n murhenäytelmässä vain sivujuoni

HIFK on voittanut kevään 1983 jälkeen vain kaksi Suomen mestaruutta 41 vuoden aikana - 1998 ja 2011. Ville Peltonen kipparoi kevään 2011 mestaruusjuhlia.

JääkiekkoLiiga

Tämä kuva kertoo, miksi Ville Peltonen on HIFK:n murhenäytelmässä vain sivujuoni

HIFK:n kausi päättyi jälleen katastrofiin, mutta Jukka Röngän mukaan päävalmentaja Ville Peltonen on vain yksi osa suurempaa murhenäytelmää.

Mari Salmela
TEKSTI Mari Salmela
JULKAISTU 2.4.2024 | KUVAT Juha Tamminen

HIFK:n kausi päättyi jälleen kerran karmeaan pettymykseen, kun Pelicans passitti sen kesälomalle jo puolivälierissä otteluvoitoin 4-3. Jukka, puhut usein mielelläsi laajemmasta perspektiivistä. Löydätkö tähän katastrofiin mitään perspektiiviä?

Kysymys on tulosurheilusta ja tässä kohtaa on pakko katsoa ensimmäisenä päävalmentaja Ville Peltosta.

Hän tuli HIFK:n päävalmentajaksi kaudeksi 2021-2022 eli hänellä on ollut kolme kautta aikaa rakentaa HIFK:sta menestyvä joukkue. Lopputuloksena on ollut kuitenkin kahdesti putoaminen jo puolivälierissä ja yksi neljäs sija.

Kun otetaan huomioon HIFK:n resurssit ja joukkueen materiaali näinä kolmena kautena, tätä voidaan pitää Peltoselta täydellisenä mahalaskuna. Peltosella ei ole minkäänlaista koloa, minne hän voisi paeta omaa vastuutaan – ei varsinkaan enää tällä kolmannella kaudella.

Peltosen nostaminen tämän kauden katastrofin kasvoiksi on perusteltua, sillä päävalmentaja vastaa viime kädessä tuloksesta. HIFK:n kannalta ongelma ei ole kuitenkaan näin yksioikoinen. Jos vaakakupin toiselle puolelle laitetaan se, millainen seura HIFK on ja millaisilla resursseilla se toimii, ja toiselle puolelle se, mitä se on viimeisten vuosikymmenten aikana voittanut, silloin Peltonen on tässä tarinassa vain yksi surullinen sivujuoni muiden surullisten sivujuonien joukossa.

Mitä tarkoitat?

Joukkueurheilusta on tullut huipputasolla viimeisten vuosikymmenten aikana yhä selvemmin organisaatioiden välistä kilpailua. Suurimmilla ja parhaimmin taloudellisesti hoidetuilla seuroilla on parhaat resurssit hankkia parhaat valmentajat ja parhaat pelaajat ja maksaa heille suurimpia palkkoja.

Kun katsotaan suurten jalkapallosarjojen viimeisten vuosikymmenten mestariluetteloita, ne ovat suurimpien seurojen nimiluetteloita, joita rikkoo joku satunnainen poikkeus.

Sama pätee myös SM-liigaan. Viimeisen 40 vuoden aikana Tappara, TPS, Kärpät ja Jokerit ovat voittaneet neljästään 30 mestaruutta. Sitten ovat sääntöjen rikkojat eli mestaruuksia vastoin odotuksia voittaneet pienemmän seurat Lukko, HPK, Ässät ja JYP.

Ja nyt tullaan oleelliseen kysymykseen HIFK:n kannalta: Kumpaan kategoriaan se kuuluu?

Ei kumpaankaan. Sitä ei voida organisaation koon ja toimintaympäristönsä puolesta edes verrata HPK:hen, Ässiin, JYPiin tai Lukkoon. HIFK on suomalaisen jääkiekon mittakaavassa samanlainen jätti kuin Tappara, TPS, Kärpät tai Hjalliksen ajan Jokerit, mutta kuinka monta mestaruutta HIFK on voittanut ikimuistoisen kevään 1983 jälkeen eli yli 40 vuoteen?

Kaksi!

Kaksi mestaruutta 40 vuodessa!

Se on niin tyrmäävä tilasto, ettei HIFK voi seurana ja seuraorganisaationa juosta sitä pakoon.

Peltosta voidaan ja pitää syyttää tämän ja kahden edellisen kauden pettymyksistä. Samalla tavalla Tobias Salmelainen joutuu ottamaan vastuun siitä, mitä hän on – tai oikeammin mitä hän ei ole – saanut aikaan tultuaan HIFK:n urheilujohtajaksi reilut kuusi vuotta sitten marraskuussa 2017.

Mutta kysymys kuuluu, ratkeaisiko HIFK:n ongelmat sillä, että Peltonen ja Salmelainen pantaisiin lankulle?

Ainakin historian antama vastaus on, ettei ratkea. Ongelma on paljon syvemmällä organisaatiossa kuin pelkästään Peltosessa tai Salmelaisessa – alkaen siitä, kuka palkkasi Peltosen, kuka palkkasi Salmelaisen ja kuka esimerkiksi teki vielä Peltosen kanssa jatkosopimuksen kahden kauden näyttöjen jälkeen?

Eli missä ongelman ydin sitten on?

Pelkistetysti sanottuna osaamisessa. Siinä, ettei HIFK:ta ja sen toimintaa ole osattu organisoida siten, että HIFK:n resurssit realisoituisivat jäälle asti samalla tavalla kuin esimerkiksi Tapparalla tai Kärpillä. Ei ole onnistuttu avainhenkilöiden rekrytoinnissa, eikä joukkueen rakentamisessa eikä arjen toiminnan ja tekemisen laadussa.

Jokainen seura tekee varmasti virheratkaisuja ja virhevalintoja, mutta HIFK:n ongelma on ollut, ettei se ole tehnyt kovinkaan paljon oikeita ratkaisuja viimeisen 40 vuoden aikana. Jopa silloinkin, kun se sattuu saamaan jonkun avainratkaisun oikein, se tuhoaa itse tilaisuutensa.

Hyvä esimerkki on se, mitä tapahtui Jarmo Kekäläisen, Erkka Westerlundin ja Raimo Summasen kanssa.

Kekäläinen, Westerlund ja Summanen tulivat seuran ulkopuolelta ja rikkoivat HIFK:n sisäänpäin lämpenevän toiminnallisen kulttuurin, jossa kumarrettiin huippu-urheilun kannalta toissijaisia haamuja ja arvoja. Lopputuloksena oli, että HIFK juhli keväällä 1998 ensimmäistä mestaruuttaan 15 vuoden jälkeen – monien mielestä vieläpä joukkueella, jota monet pitävät perustellusti SM-liigan historian kaikkien aikojen parhaana joukkueena.

Kekäläisen lähtö NHL:ään oli oma tapauksensa, mutta sisäpiiritietojen mukaan HIFK seuraorganisaatio oksensi Westerlundin ja Summasen pihalle, koska he eivät olleet ”IFK:n arvojen” mukaisia valmentajia.

Westerlund ja Summanen kostivat kohtelunsa tekemällä kesken kauden 1998-1999 sopimuksen Hjallis Harkimon ja Jokereiden kanssa.

Se, että seuralla on omat arvonsa, joiden mukaan se toimii, on sinällään hieno asia. Kysymys, jota HIFK:n kohdalla olisi syytä pohtia ja miettiä, on, ovatko sen arvot sellaisia, että niiden seurauksena HIFK ajaa jäällä käsijarru päällä?

Ulkopuolisen on vaikea tietää, mitä kulisseissa on tapahtunut esimerkiksi Peltosen palkkaamisen ja varsinkin hänen jatkosopimuksensa HIFK:n yhteydessä, mutta olisiko esimerkiksi Jarno Pikkarainen saanut viime lokakuussa samoilla näytöillä jatkosopimusta, kuten Peltonen sai?

Itse asiassa kysymykseen on helppo vastata: Pikkarainen ei olisi enää ollut viime lokakuussa HIFK:n päävalmentajia samoilla näytöillä kuin Peltonen.

Ja tämä on vain yksi esimerkki.

Eli ymmärränkö oikein, että Peltosen tai Salmelaisen erottaminen ei sinusta olisi ratkaisu, jolla HIFK korjaisi kurssiaan?

Yksi HIFK:n perusongelmista on osaamattomuus avainhenkilöiden rekrytoimisessa – siitä Salmelainen ja Peltonen ovat erinomaisia esimerkkejä. Tämä ongelma ei poistu sillä, että Salmelainen ja/tai Peltonen pantaisiin lankulle. Ongelmana olisi edelleen se, kenen silmillä ja ammattiosaamisella uusi Salmelainen ja uusi Peltonen palkattaisiin?

Ennuste olisi HIFK:n aiempien näyttöjen valossa edelleen heikko – mutta tässä kornissa tilanteessa sinne jäisi myös se mahdollisuus, että puolisokea kana sattuisi löytämään oikean jyvän, kuten aikoinaan Kekäläisen, Westerlundin ja Summasen tai kevään 2011 mestaruuden arkkitehdin Kari Jalosen kohdalla.

Salmelainen ja Peltonen ovat näyttönsä antaneet ja pitää olla kohtalaisen kovapäinen, jos uskoo, että Salmelaisen ja Peltosen johdolla tilanne ratkaisevasti korjaantuisi. Siksi ratkaisun ydin heidän osaltaan tiivistyy siihen, tyydytäänkö tähän tasoon vai yritetäänkö edes jotain, joka voisi nostaa HIFK:n sinne, minne se kuuluu – pelaamaan joka kevät Suomen mestaruudesta.