Tampa Bay Lightningin huikean menestyksen takana on erikoinen kultasormi
Tampa Bay Lightning voitti toisena vuonna peräkkäin Stanley Cupin. Menestyksen takana on erikoinen kultasormivalmentaja.
@SSavolainen1
Tampa Bay Lightning teki sen taas.
Tampa Bay on Stanley Cupin mestari – ylivoimaisesti. Sen Tampa Bay teki murskaavalla 4–1-ylikävelyllä ohi liki satumaisen matkan haastajaksi nousseen Montreal Canadiensin yli. Joukkueiden viimeiseksi jääneessä viidennessä kohtaamisessa Montreal kaatui torstain vastaisena yönä Suomen aikaa Ross Coltonin osumalla 1–0.
NHL:n palkkakattomaailmassa ja pian 32 joukkueeseen paisuneeksi NHL:ssä tuo temppu on uskomattoman vaikeaa toteuttaa. Takana on pitkä pätkä korona-aikaa, eriskummallisia olosuhteita ja Tampa Bay on kyennyt hallitsemaan kaiken tämän selkeästi parhaiten. Tulokset puhuvat puolestaan.
Kun katselemme partasuisten pelaajien kuvia nostelemassa kannua ja Tampa Bayn matkaa mestariksi – paljon on opittavissa kentältä, mutta myös sen ulkopuolelta.
Paljon tiivistyy myös Tampa Bayn päävalmentaja Jon Cooperiin, jonka matka tähän pisteeseen on ollut erityisen pitkä. Mutta matka on kuitenkin myös ollut pitkä Tampa Bayssa, sillä Cooper on pitkäaikaisin päävalmentaja NHL:ssä.
Mutta nyt juhlinnan siimeksessä olisi helppoa unohtaa, että välillä myös Cooper ehti olla myös kovassa paikassa, paineiden alla ja potkupuheiden kohteena – vain muutama vuosi sitten.
Ratkaiseva puhelinsoitto
Tampa Bayn farmijoukkuetta Syracuse Crunchia valmentanut Jon Cooper oli viettämässä rentoa iltaa maaliskuussa 2013, kun silloinen Tampa Bayn GM Steve Yzerman soitti. Yzermanilla oli tärkeää asiaa, joka kääntäisi lopulta Lightningin organisaation kurssin – Cooper oli valittu Guy Boucherin tilalle seuran uudeksi päävalmentajaksi.
Tuolloin Cooperin nimi ei sanonut paljoakaan – suurin osa jääkiekkoväestäkin joutui varmasti syöttämään nimen Googlen hakukenttään.
Yzerman esiintyi valinnastaan itsevarmana ja totesi silmääkään räpäyttämättä:
”Olen nähnyt hänet, olen seurannut tätä miestä. Olen nähnyt miten hän valmentaa ja miten hänen joukkueensa pelaa. Tunnen miehen, joten valinta tuntui oikealta. Tämä on päätökseni ja olen sataprosenttisen luottavainen. Minulla ei ole epäilystäkään, ettenkö haluaisi mennä tähän suuntaan.”
Nyt kahdeksan vuotta myöhemmin, Yzermanin päätöksen oikeellisuudesta ei tarvitse kansanäänestystä järjestää.
Cooperista ei tiedetty paljoa. Hän ei ollut entinen ammattilaisjääkiekkoilija – vaan hänen taustansa oli toisenlainen. Hän oli toiminut pankkimaailmassa ja työskennellyt juristina.
Polku NHL:ään on ollut hyvin erilainen. Hän otti katolisen lukiojoukkueen pestin vastaan ja voitti mestaruuden. Siitä alkoi polku, jonka aikana Cooper alkoi jättää pienten juniorisarjojen mestaruuksia ja hänen joukkueensa alkoivat voittaa. Esimerkiksi Green Bay Gamblersin USHL:n mestaruuten hän vei seuran, joka oli saavuttanut ennen Cooperia 32 pistettä ja heti Cooperin alaisuudessa sarjan parhaat 82 pistettä. USHL:n, NAHL:n ja AHL:n mestaruuksien jälkeen – oli NHL:n vuoro.
Voitoille ja mestaruuksille ei ole tullut loppua, vaikka sarjatasot ovat vaihtuneet jääkiekon takapihalta maailman kirkkaimpaan seurajoukkuenäyttämön kultatuoliin.
Kulttuurin mies
Cooper on sanonut, että hänen valmennuksessaan kulttuuri on tärkeämpää kuin strategia. Lightningin kärkipuolustaja Victor Hedman on sanonut, että Tampa Bayssa ei odoteta vain hyvää suorittamista vaan erinomaisuutta. Valmennuksen asettama rima on siirtynyt joukkueen sisäiseksi rimaksi.
Cooper on myös alleviivannut maalivahtipelin merkitystä ja kun katsoo, mitä nollapelin viidennessä finaaliottelussa torjunut Andrei Vasilevski on Tampa Bayssa tehnyt, sen merkitystä ei voi myöskään väheksyä.
Tietysti Tampa Baylla on riveissään myös maailman terävimmän kärjen huippupelaajia. On sukupolvitasolla kovinta mahdollista lahjakkutta Vasilevskissa, Nikita Kutsherovissa, Braden Pointissa, Steven Stamkosissa ja Hedmanissa.
Mutta on myös laatua alemmissa kentissä kuten Yanni Gourden, Barclay Goodrow’n ja Blake Colemanin vitjassa. Ketju. joka pystyy pelaamaan mitä tahansa kenttää vastaan, pystyy hyökkäämään, pystyy nollaamaan vastustajan ja ketju, jolla on kaikki modernin jääkiekon menestyvälle kolmannelle ketjulle tarvittavat työkalut. Jalkanopeiden pelaajien tila ja aika viedään nopeudella. Ei mitään kiekko päätyyn ja perään -peliä. Cooper on sanonut haluavansa nähdä joukkueessaan pelaajia, jotka mieluummin menevät seinästä läpi kuin kiertävät sen.
Tietysti myös palkkakattosääntöjä on käytetty hyväksi, mutta niinhän urheilussa sanotaan, että kaikki kivet pitää kääntää.
Oli miten oli, Cooperin alaisuudessa Tampa Bay on noussut korona-ajan dynastiaksi. Kun pandemia katkaisi NHL-kauden, Cooper ei levännyt laakereillaan. Hän käytti ajan kehittymiseen ja piti esimerkiksi yhteyttä muihin NHL-valmentajiin keskustellakseen pelitavoista ja erilaisista pelaajien kanssa tulevista tilanteista. Hän halusi olla muita parempi.
Ei Cooper varmasti ainoa ollut ja tämä on vain yksi mikroskooppinen esimerkki. Mutta jonkinlainen esimerkki se on siitä, että kyseessä ei ole peliuran NHL-miljoonien laiskistama valmentaja, jolle kaverit ovat lananneet eteen punaisen maton ohituskaistaa pitkin maailman kovimpia jääkiekon valmennuspestejä. Mutta ehkä esimerkki pitää sisällään kuitenkin jotain siitä, miksi Cooperia on kehuttu johtamisestaan ja myös pelikirjastaan, jota yleisesti kehutaan NHL:n parhaaksi.
Suomessa on puhuttu esimerkiksi Tuomo Ruudun NHL-apuvalmentajavalinnan yhteydessä siitä, miten pelaajaurasta ja suhdetoiminnalla voikaan olla näin paljon vaikutusta ja Jukka Jalosen kaltainen kilometrin pidemmän valmentajameriittilistan mies jää näissä valinnoissa paitsioon. Sitten suomalainen NHL-legenda Teemu Selänne vielä sanoo, että Jalonen olisi ollut Columbukselle ja GM Jarmo Kekäläiselle riski – mutta ensimmäiseen päävalmentajapestiinsä nouseva entinen NHL-nyrkkitappelija ei sitä ilmeisesti ole.
Cooperin tarinan osalta voi myös kysyä, että mitenkähän monta joncooperia NHL-tutkan alla jää valitsematta, kun pelaajaura ja sen aikana luodut suhteet painavat tunnetusti enemmän kuin valmentajanäytöt.
Kriittinen paikka
Keväällä 2019 vitsit olivat kuitenkin Tampa Bayssa vähissä.
Vaikka Tampa Bay oli voittanut ennätykselliset 62 ottelua runkosarjassa, jo pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella tuli shokeeraava lähtö Columbus Blue Jacketsia vastaan.
Tuon finaalisarjan jälkeen John Tortorellan ”paloa” ja keuhkoamista ihailtiin. Se oli eräällä tavalla jo osittain mennyttä äijähenkeä kaipaaville syy kyseenalaistaa se suunta, jonne NHL:ssä on oltu jo parhaissa organisaatioissa pitkään matkalla. Tortorellan voitto Cooperista antoi hetkeksi taantumuksen miehille mahdollisuuden ähäkutti-henkiseen kuittailuun.
Kahden vuoden jälkeen Cooper on kuitenkin se, joka on voittanut kaksi Stanley Cupia ja Tortorella luotsasi viime kaudella Columbuksen divisioonansa jumboksi ja on nyt työtön valmentaja.
Cooperin selitys ei mennyt Columbus-katastrofin jälkeen suurimmalle osalle läpi. Cooper koetti selitellä tappiota sillä, että kun joukkue ei ollut runkosarjan lopulla pelannut aidosti merkityksellisiä pelejä, tason nostaminen pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle ei ollut helppoa – eikä se lopulta onnistunut.
Kun joukkue putoaa, katseet ja syyttävät sormet kiinnittyvät useasti valmentajaan. Niin myös Cooperiin.
Puhuttiin joukkueesta, joka pärjää kyllä hyvin runkosarjassa – mutta että Cooperin kanssa se ei saa hommaa hoidettua pudotuspeleissä. Siitäkin huolimatta, että Tampa Bay oli selviytynyt kahdesti Cooperin kanssa konferenssifinaaleihin ja kerran Stanley Cupin finaaleihin.
Cooper sai kuitenkin jatkaa. Siihen saattoi vaikuttaa myös se, että Yzermanin jälkeen Tampa Bayn GM:ksi saapunut Julien BriseBois oli paitsi aikoinaan palkannut Cooperin, myös voittanut Cooperin kanssa Norfolkissa AHL:n mestaruuden Calder Cupin.
Cooper ei kuitenkaan sortunut odottamaan eri lopputuloksia samoilla menetelmillä.
Kiekkokontrolli, pelin rytmittäminen, viisikon tiiveys, lyhytsyöttöpeliä olivat termejä, jotka yhdistettiin jo varhain Cooperin Lightningiin. Cooper on itse kertonut, että Tampa Bay pyrki hoitamaan paremmin oman alueen puolustuspeliä ja määrittämään sen, että vastustaja joutuu ampumaan huonojen todennäköisyyksien alueilta enemmän.
Kohentuneen puolustuspelin DNA näkyi myös NHL:n välierien seitsemännessä ottelussa New York Islandersia vastaan. Puolustuspelaamisestaan kiitetty Barry Trotzin New York Islanders hävisi Tampalle puolustuspelitaistelun ja Islanders jätettiin vain 18 laukaukseen maalia kohti. Islandersin laukauksia jäi enemmän Tampa Bayn blokkauksiin (21), mikä kertoi myös tiiviistä puolustusmuodosta omalla alueella.
Yksi elementti, joka saattoi olla viimeisten voittojen kannalta ratkaiseva.
Erilainen tarina
Cooperin tarina on monella tavalla erilainen.
Kyseessä on valmentaja, joka ei ole saanut annettuna ainuttakaan almua matkallaan eteenpäin. On tarvittu voittoja ja sensaatiomaisia tulosparannuksia.
Takana on paljon oikeita päätöksiä, mutta yhtä päätöstä Cooperkaan ei ole voinut tehdä. Sen, että hän sai jatkaa, kun ympärillä kuohui kaikkein kovimmin. Se päätös tehtiin seurajohdossa.
Ei kuunneltu kärkkäitä faneja tai yleistä ilmapiiriä, vaan uskallettiin antaa jotain mikä on valmentajamarkkinoilla entistä katoavampi luonnonvara: Luottamus. On tietysti selvää, että huonoa prosessia on turha jatkaa, mutta hyvää prosessia ei ole syytä lopettaa vain siksi, että takana on jo ollut melko paljon yhteisiä vuosia.
Tarvitaan osaajia ylipäätään näkemään, että se, mitä seurassa tehdään, tulee johtamaan pitkällä jänteellä suuriin voittoihin. Niitä päättäjiä seurajohdoissa NHL:ssä ja muissakin huippusarjoissa riittää, jotka tekevät päätöksiä tuuliviirien tavoin ja huippu-urheiluun kuulumattomin argumentein. Niitä päättäjiä on, joiden mielipide seuran suunnasta on tasan yhtä vahva kuin viime viikon tulokset.
Tampa Bayn seurajohdossa ei kuitenkaan panikoitu. Sen seurauksena, että se luotti siihen, että oikeaa suuntaa ei tarvitse hakea – vaan se löytyy seurasta jo, Tampa Bay on nyt NHL:ssä eräänlainen dynastia, jota muut katsovat ylöspäin.
Ja täysin syystä.