TILANNEHUONE

Hurjasti jäähyjä – KooKoo voitti Ilveksen

28.02.2026 20:07

Liiga

KooKoo kuritti urakalla kotijäällään Ilvestä lauantaina. Ilves taipui peräti lukemin 1–5. Voitto siivitti KooKoon kolmen ottelun voittoputkeen.

Ottelun ensimmäinen erä oli jo täynnä jäähyjä. KooKoo keräsi peräti neljä kaksiminuuttista ja niistä kaksi meni Jesper Ahlrothin piikkiin. Ilves istui kolme kakkosta. Toisessa erässä sama meno jatkui. Kakkosia tuomittiin KooKoolle kaksi, joista yhden napsi taas Ahlroth ja Ilvekselle tuli kolme tuomiota. Erässä päästiin silti myös maalintekoon, kun KooKoon Miska Siikonen osui ylivoimalla erän seitsemännellä minuutilla.

Kolmannessa erässä Ville Meskanen iski Ilvekselle kaksi maalia, Ossi-Petteri Jaakola täräytti ylivoimalla ja Joona Riekkinen laittoi lopulta kiekon tyhjään maaliin. Sitten Ahlroth otti erässä illan neljännen kaksiminuuttisensa.

Ilves jatkoi myös kurittomana. Erän puolivälissä Ilveksen Lukas Jasek lensi suihkuun poikittaisesta mailasta.

Ilveksen ainoasta maalista vastasi kolmannen erän puolivälin jälkeen Erik Borg yllättäen alivoimalla.

Ilveksen maalivahti Dominik Pavlat torjui 28 kiekkoa. Eetu Rendelin torjui kotijoukkueen maalilla 24 kertaa.

Yhteensä ottelussa jaettiin KooKoolle kahdeksan kahden minuutin jäähyä ja Ilvekselle seitsemän kaksiminuuttista, yksi viisiminuuttinen ja yksi 20 minuutin jäähy.

KooKoo käväisi hetken Liigan kärjessä, mutta Tapparan voitto Kärpistä tovi myöhemmin nosti tamperelaiset takaisin piikkipaikalle.

Muut ottelut:

Jukurit-JYP 2–3 VL
Lukko-Pelicans 2–5
SaiPa-HPK 0–3
Sport-Kiekko-Espoo 1–5
Ässät-HIFK 1–4
Kärpät-Tappara 1–4


Heliövaara ja Patten voittoon – jumissa Dubaissa

28.02.2026 19:42

Tennis

Harri Heliövaara ja Henry Patten voittivat tenniksen Dubain ATP-turanuksen miesten nelinpelin häviämättä kilpailussa erääkään. Voitto on nelinpeliparille kauden kolmas.

Maailmanlistan kasipaikalla olevat Heliövaara ja Patten kukistivat loppuottelussa parin Marcelo Arevalo/Mate Pavic suoraan erin 7-5, 7-5. Ottelu kesti puolitoista tuntia.

”On tottakai upeat tunnelmat. Kisavoittoja tuntuu tulevan liukuhihnalta niin nautitaan, kun pallot pomppivat meille päin”, Heliövaara hehkutti finaalin jälkeen liiton haastatteussa.

”Todella hyvä finaaliesitys meiltä. Vahvaa syöttämistä ja tuntuu, että oltiin paremmin vastustajien syötöissä kiinni, kun he meidän. Ansaitusti otettiin voitto. Toki oli kaksi tiukkaa erää pienillä marginaaleilla. Pelattiin kuitenkin kovalla itseluottamuksella ja pysyttiin hyökkäävällä asenteella pelissä alusta loppuun. Hieno fiilis oli, kun ottelupallo meille ratkesi”, suomalaispelaaja lisäsi.

Ottelun jälkeen Heliövaara ja Patten ovat jääneet jumiin Dubaihin alueen ohjusiskujen vuoksi. Maan lentokentät ovat suljettu.

Heliövaaran manageri Jarno Tiusanen vahvisti Iltalehdelle, että pelaajat ovat kunnossa.

”Kaikki on tällä hetkellä ok. Hän on turvassa. Tällä hetkellä odotamme tietoa, kuinka sieltä pääsee pois”, Tiusanen sanoi Iltaledelle.


Emilia Kangas työnsi uuden hallienkan

28.02.2026 19:32

Yleisurheilu

Emilia Kangas työnsi kuulantyönnön uuden hallien Suomen ennätyksen Espoon yleisurheilun halli-SM-kisoissa. Kangas työnsi viimeisellään ennätyslukemiksi 18,27.

”Yritin olla miettimättä MM-halleja. Tuossa on tullut pari hutikisaa, kun olen miettinyt vähän liikaa tuloksen yrittämistä, ja pakka hajoaa pikkaisen”, Kangas kommentoi liiton haastatelussa.

Espoossa Kangas työnsi voittotuloksen ohella 17,85 ja 18,09 pitkät heitot.

”Eka oli helppo, varma työntö. Toinenkin oli helppo. Sitten rupesin puskemaan ja yritin täysillä sitä isoa kalaa. Viimeiseen työntöön oli pakko hengittää ja rentouttaa, ja se olikin hyvä sen takia”, Kangas lisäsi.

Kangas oli aika omissa lukemissaan. SM-hopeaa otti Senja Mäkitörmä tuloksella 17,05 ja pronssia Minttu Laurila 15,61.


Murto voitti mestaruuden SM-halleissa

28.02.2026 19:15

Yleisurheilu

Loukkaantumisistaan selvinnyt Wilma Murto voitti SM-hallimestaruuden lauantaina Espoossa tuloksella 456, jonka hän selvitti ensimmäisellään. Murto yritti yli myös 466:sta, mutta se ei onnistunut.

SM-hopeaa kisassa hyppäsi Saga Andersson tuloksella 441, jonka ylitti toisellaan. Pronssille nousi Tuuli Järvinen tuloksella 401, jonka hän ylitti kolmannella yrittämällä.

”Tänään tuli verryttelyssä sellainen fiilis, että kyllä taas on menty viikolla eteenpäin, asiat menevät eteenpäin. Hyviä signaaleja, vaikka tulos vähän kaiveleekin”, Murto kommentoi Ylellä.


Kläbo ja Svahn voittivat Falunin sprintit

28.02.2026 18:50

Maastohiihto

Suomen esitys oli vaisu maastohiihdon Falunin maailmancupin sprinteissä. Kisat käytiin lauantaina vapaalla hiihtotavalla.

Suomelta oli mukana Jasmi Joensuu ja Jasmin Kähärä. Molemmat hiihtäjät karsiutuivat heti erävaiheen alussa. Joensuun meno mätkähti kaatumiseen stadionille kaartuvassa alamäkimutkassa. Hän jäi erässään viimeiseksi. Joensuu loukkaantui kaatuessaan.

Kähärä jäi omassa erässään aikavertailuun, mutta lopulta vauhti ei riittänyt jatkopaikkaan.

Naisten kisan voittoon sivakoi Ruotsin Linn Svahn. Toinen oli Norjan Kristine Stavås Skistad 0,29 voittajalle jääneenä ja kolmas oli Sveitsin Nadine Fähndrich 3,73 jääneenä.

Miesten kisassa Joni Mäki ja Emil Liekari karsiutuivat myös ennen välieriä. Kisan voitti Norjan Johannes Hösflot Kläbo. Norja otti kaksoisvoiton, kun Lars Heggen 0,36 maanmiestään jäljessä. Kolmas oli Itävallan Benjamin Moser. Hän jäi Kläbolle 1,63 sekuntia.


Florida hävisi kotonaan Buffalolle

28.02.2026 06:24

NHL

Florida Panthers taipui omassa kotihallissaan Buffalo Sabresille maalein 2–3 (0–1,1–0,1–2). Suomalaistehoja ottelussa ei todistettu.

Buffalon auttoi voittoon maalivahti Alex Lyon 28 torjunnallaan. Buffalon osumat viimeisteli Alex Tuch avauserän lopulla ylivoimalla sekä kolmannessa erässä Beck Malenstyn ja Peyton Krebs ratkaisemalla ottelun tyhjiin vetämällään kiekolla.

Floridan Matthew Tkachuk tasoitti ottelun 1–1:een toisessa erässä ja Sam Bennett onnistui viimeisellä minuutilla. Floridan maalilla Daniil Tarasov teki kuitenkin hulppeat 36 torjuntaa.

Florida on NHL:ssä sijalla 21 ja taistelee paikasta pudotuspeleihin. Buffalo on sarjakutonen ja kahden voiton putkessa.


Jättiylläri – Wolves voitti Aston Villan

28.02.2026 05:30

Valioliiga

Valioliigan jumbojoukkue Wolverhampton otti kauden toisen voittonsa tekemällä jymy-yllätyksen ja voittamalla perjantaina kotinurmellaan Aston Villan Valioliigan ottelussa maalein 2–0.

Wolverhamptonin maalit viimeisteli Joao Gomes 61. minuutin osumallaan ja Rodrigo Gomes matsin lisäajalla ajassa 90+8.

Voitosta huolimatta Wolvehampton on silti vielä matkalla Mestaruusliigaan. Burnley on viiden pinnan päässä. Wolvesilla on koossa 13 pistettä. Voitolla Wolves varmisti sen, ettei ole sarjahistorian huonoin joukkue. Se titteli pysyy yhä kauden 2007–08 Derby Countylla.


Susijengi kiri vierasvoiton Belgiasta

28.02.2026 05:12

Koripallo

Suomen miesten koripallomaajoukkue Susijengi voitti perjantaina Belgian viime hetken kirillään MM-karsitaottelussa. Voitto Charleroissa pelatussa ottelussa lohkesi lopulta lukemin 71–66.

Suomi lähti viimeiselle kymmenminuuttiselle kahdeksan pisteen takaa-ajossa. Hyökkäys toimi ja erityisesti Olivier Nkamhouan ja Mikael Jantusen esitykset palkitsivat. Nkamhoua iski ratkaisevan kolmosen sisään puolitoista minuuttia ennen ottelun loppua.

Nkamhoua oli Suomen tehokkain pelaaja 23 pisteellään ja hän otti lisäksi 12 levypalloa. Jantunen teki 15 pistettä ja kahmi seitsemän levypalloa.

Suomella on kolmesta ottelusta kaksi voittoa. Niillä se jakaa lohkon kärkipaikkaa Ranskan ja Unkarin kanssa. Belgialla on tilillään häviöt kaikista kolmesta ottelustaan. Lohkon kolme parasta etenee toiselle karsinta kierrokselle.

”Sillä omalla pelillä ei ole niin merkitystä, kunhan lopussa näyttää plussaa”, Jantunen sanoi Ylellä.

”Kun puolustamme hyvin, niin pääsemme tekemään sitä, mitä haluamme eli pelaamaan vauhdilla ja pelaamaan yhdessä. Löysimme lopussa sen, miten hyökkäys lähtee hyvin liikkeelle. Nuo olivat sellaisia pieniä asioita, missä ratkaisimme.”

MM-karsinta jatkuu sunnuntaina, kun Susijengi kohtaa Belgian uudelleen. Ottelu pelataan Espoossa.

 


HIFK:lle viides peräkkäinen tappio

27.02.2026 21:09

Liiga

HIFK taisteli perjantaina tärkeistä pisteistä Jukureita vastaan. Ottelusta tuli trilleri, joka venyi jatkoille. Voittajaksi nousi Jukurit maalein 3–2. Tappio jatkoi HIFK:n tappioputkea jo viiteen otteluun. Samalla arvokas pistepotti taistelussa pudotuspelipaikasta jäi hesalaisilta saamatta. Kuudessa viimeisessä ottelussa HIFK on poiminut neljä pistettä.

HIFK sai toisessa erässä paljon ylivoimaa, kun Jukurien Bogdans Hodass poimi suihkukomennuksen vedettyään IFK:n puolustaja Aron Kiviharjua poikittaisella niskaan. Lisäksi Jukurit otti kaksi kaksiminuuttista muuten erässä. HIFK: ei kuitenkaan osunut ylivoimalla.

Ottelun ensimmäinen maali tuli vasta toisen erän ajassa 18.41 ja siitä vastasi HIFK:n Petrus Palmu. Maalijuhla oli lyhyt. Jukurit vastasi osumaan  jo minuutin sisään Verneri Ahosen 1–1-tasoituksella.

Kiviharju nosti HIFK:n johtoon päätöserässä kolme minuuttia ennen pelin loppua. Osuma oli pakin kauden kuudes. Taas juhla päättyi lyhyee. 45 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päätöstä Jukurien Aleks Haatainen tasoitti ottelun 2–2:een myös kauden kuudennella osumallaan.

Jatkoajalla ottelun ratkaisi ranskalaispelaaja Louis Boudon Liiga-uransa toisella maalillaan.

Jukurien maalilla Jokereiden Sisu Heikkeri torjui 27 kiekkoa ensimmäisessä Liigan ottelussaan. IFK:n maalilla Paavo Kohonen pysäytti 14 kiekkoa.

Jukurit on tehnyt tyhjennysmyyntiä ja joukkueesta on viime päivinä lähtenyt tärkeät pelaajat Juuso Arola, Alberts Smits sekä Alexander Ruuttu. Joukkueen muut pelaajat painoivat isoja minuutteja jäällä, mutta taistelivat silti voiton.

Muut ottelut:

HPK–SaiPa 1–5
JYP–KooKoo 2–3
Pelicans–Sport 3–2 VL
KalPa-Tappara 1–10


HJK hankki vahvistuksen Turkista

27.02.2026 19:51

Veikkausliiga

Veikkausliigan HJK on hankkinut keskikentälleen gahnalaisen Emmanuel Boatengin, 28. Sopimus kattaa kauden 2026, mutta siinä on optio myös seuraavasta kaudesta.

Boateng siirtyy Helsinkiin Turkista. Hän pelasi viime kaudella Konyasporissa, mutta hänen sopimuksensa päättyi syksyllä.

”Olemme etsineet puolustusorientoitunutta keskikenttäpelaajaa, joka pystyy puolustamaan isoja alueita. Uskon hänen istuvan joukkueeseen todella hyvin”, urheilujohtaja Petri Vuorinen sanoo.

Pelaajan odotetaan saapuvan Suomeen pian. Sopimus viimeisteltiin jo tammikuussa, mutta maahantulomuodollisuudet ovat vielä kesken.


Tiivolalle ja Ruohomaalle sopimusjatkot

27.02.2026 18:57

Liiga

Porin Ässät on tehnyt vuoden jatkosopimuksen hyökkääjä Peter Tiivolan, 32, kanssa. Sopimus on yksivuotinen.

Tiivolalle ensi kausi on jo kuudes Ässä-paidassa. Tällä kaudella 51 ottelussa on tullut pisteitä 8+16.

”Tiivola on iso palanen Ässien pukukopin ydintä. Hän on vahva aloittaja, alivoimapelaaja ja kantaa isoa vastuuta pelin ratkaisuhetkillä. On hienoa, että saimme kokeneen pelaajan jatkamaan ja olemaan myös nuorille pelaajille arjen esimerkkinä”, Ässien urheilujohtaja Jarno Kultanen kommentoi.

Länsirannikolla jatkaa ensi kaudella myös hyökkääjä Mikael Ruohomaa, 37, kun Rauman Lukko käytti pelaajan sopimuksessa olleen vuoden jatko-option.

Tämän kauden 51 ottelussa Ruohomaa on tehnyt pinnat 14+41. Hän on niillä Liigan pistepörssin neljäs.

”Ruohomaa on meille todella, todella arvokas pelaaja, niin on äärimmäisen tärkeää ja hienoa, että hän meillä jatkaa tulevallakin kaudella”, urheilujohtaja Kalle Sahlstedt sanoo.

”Niin kuin olemme kaikki nähneet, niin kyseessä on todellakin klassinen taitosentteri. Itseoikeutetusti meidän ykkössentterimme ja ykkösylivoiman ydin – aika lailla juuri sitä mitä osattiin toivoa ja odottaa.”


Kärppien Nutivaara siirtyy Saksaan

27.02.2026 18:07

Liiga

Oulun Kärpät tiedottaa purkaneensa pelaajasopimuksensa puolustaja Markus Nutivaaran, 31, kanssa. Pelaajan ura jatkuu loppukauden ajan Saksan DEL-liigassa Kari Jalosen luotsaamassa Kölner Haiessa.

Nutivaaran ura keskeytyi 2023 lonkkavamman vuoksi, eikä hän pelannut kahtena seuraavana vuonna. Lopulta keinonivel mahdollisti kuntoutumisen ja paluun jääkiekon pariin. Tällä kaudella tehoja on 35 ottelussa kertynyt 7+9.

”Olen onnellinen siitä, että olen saanut jälleen tehdä sitä mitä rakastan. Nyt eteen avautui uusi mahdollisuus Kölnissä, ja koen, että tämä liikku on minulle oikea ratkaisu tällä hetkellä”, Nutivaara kommentoi.