TILANNEHUONE

NBA tutkii Markkasen loukkaantumista

26.02.2026 09:56

Koripallo

Lauri Markkanen sai lonkka- ja nilkkavamman joukkueensa Utah Jazzin harjoituksissa keskiviikkona. Markkanen on ollut paljon poissa joukkueensa pelaavasta kokoonpanosta tällä kaudella, mikä on saanut NBA:n jälleen epäilemään Jazzin toimia.

Jazz on kerännyt jättimäisiä sakkoja tällä ja viime kaudella liigalta siitä, että on jättänyt avainpelaajiaan sivuun, penkille tai peluuttanut heitä vain vähän otteluissa. Jazzin uskotaan kalastelevan parempaa varausvuoroa draftiin.

Monet amerikkalaiset NBA-lähteet uutisoivat, että liigan epäilyt Markkasen loukkaantumisen vakavuudesta ovat niin vahvoja, että se lähettää puolueettomat lääkärit tutkimaan Markkasen ja tekemään päätelmät lonkan ja nilkan magneettikuvista.

Markkanen palasi kentälle viime ottelussa Houston Rocketsia vastaan oltuaan kuitenkin sivussa sitä ennen Portland- ja Memphis-ottelusta. Myös vasta Memphisistä hankittu Jaren Jackson Jr on joukkueelta sivussa.


Luukkonen loisti – Anaheimissa maaleja

26.02.2026 08:27

NHL

Buffalo Sabresin Ukko-Pekka Luukkonen, 26, torjui 27 seitsemän kiekkoa maalillaan vierasottelussa New Jersey Devilsiä vastaan. Sabres voitti ottelun maalein 2–1. Joukkueen maalit teki Tage Thompson ja Peyton Krebs. Devilsille osui Timo Meier. Luukkonen valittiin ottelun ykköstähdeksi. Voitto oli vahdille kauden 12:s.

Edmonton Oilers ja Anaheim Duck pelasivat maalirikkaan näytöksen ankkalammella. Ducks voitti lopulta maalein 6–5. Kolmannessa erässä Ducks mätti kolme maalia. Se oli saanut kokonpanoonsa terveeksi myös olympialaiset missanneen ruotsalaistähden Leo Carlssonin, jonka tehot ottelussa olivat 1+2. Olympialaisissa loukkaantunut Mikael Granlund oli yhä pelistä sivussa. Oilersin Kapseri Kapanen oli myös sivussa. Ducksin nuori Beckett Sennecke teki tärkeän 5–5-tasoituksen kolmannen erän alkupuolella. Hän jakaa Montrealin Oliver Kapasen kanssa tulokkaiden maalipörssin ykkössijaa. Voittomaalin iski Ducksin Cutter Gauthier. Ottelun lopuksi Ducks juhli päävalmentajansa Joel Quennevillen uran tuhannetta voittoa.


Dallas Stars selkeään voittoon Seattlesta

26.02.2026 08:08

NHL

Dallas Stars palasi voitokkaana olympiatauolta. Tähtipaidat ottivat selkeän 4–1-kotivoiton Seattle Krakenistä.

Dallas pelasi ilman kirkkaimpia suomalaistähtiään Mikko Rantasta ja Roope Hintziä. Aloitusvitjassa vetelivät Jason Robertson, Wyatt Johnston ja Marvrik Bourque. Puolustuksen paikat pysyivät suomalaisilla Esa Lindellillä ja Miro Heiskasella.

Ottelun avausmaalin teki Johnston ensimmäisen erän loppupuolella Esa Lindellin ja Thomas Harleyn syötöistä. Osuma oli Johnstonin kauden 30:s Toisessa erässä Dallas kasvatti johtoaan Matt Duchenen ja Sam Steelin maaleilla. Johnston osui myös uudelleen ylivoimalla. Samalla hänestä tuli Dallasin historian eniten ylivoimamaaleja yhtenä kautena tehnyt pelaaja. Hän ohitti 19. yv-maalillaan seuralegenda Mike Modanon.

Krakenin ainoan teki Ryker Evans kolmannen erän alussa. Seattle oli voittanut edellisen ottelunsa ennen taukoa. Dallas on voittanut seitsemän viimeistä otteluaan. Krakenin Kaapo Kakko ei pelannut. Eeli Tolvanen oli mukana -1-tehoilla.

***

Colorado Avalance voitti vieraissa Utah Mammothin maalein 4–2. Joukkue pelasi ilman tähteään Nathan MacKinnonia. Artturi Lehkonen  ja Joel Kiviranta olivat kokoonpanossa. Tehoja suomalaiset eivät keränneet. Ottelun kaikki maalit tehtiin toisessa erässä. Avalanchelle osuivat Parker Kelly, Victor Olofsson, Brock Nelsson ja Martin Necas ylivoimalla. Utahille osui Dylan Guenther kahdesti, joista toisen ylivoimalla. Colorado voitti myös viimeisen ottelunsa ennen olympiataukoa. Utah oli voittanut kaksi edellistä otteluaan.


Juventuksen nousu vajaalla ei riittänyt jatkopaikkaan

26.02.2026 00:55

Mestarien liiga

Juventuksen komea nousu vajaalla pelatessa ei riittänyt viemään sitä Mestarien liigan 16 parhaan joukkoon Delle Alpin trillerissä Galatasarayta vastaan keskiviikkona.

Galatasaray oli voittanut viikon takaisen avausosan 5-2, joten Juventuksen jatkomahdollisuudet näyttivät heikoilta ennen ottelua. Manuel Locatteli rankkariosuma avausjaksolla nostatti toiveita Juve-leirissä, mutta Lloyd Kellyn ulosajo suoralla punaisella toisen jakson alussa näytti romuttavat jatkohaaveen lopullisesti.

Juventus taisteli kuitenkin urhoollisesti ja Federico Gatti ja Weston McKennie toivat Juventuksen yhteismaaleissa 5-5-tasatulokseen. Juventuksen bensa loppui kuitenkin jatkoajalla ja Victor Osimhen ja Barıs Alper Yılmaz iskivät maalin mieheen. Näin Juventus voitti ottelun 3-2, mutta Galatasaray meni jatkoon yhteismaalein 7-5.

Illan toinen italialaisseura Atalanta teki myös komean nousun kotiottelussaan Borussia Dortmundia vastaan. Se oli hävinnyt avausosan Saksassa 1-3, mutta voitti keskiviikkona 4-1 ja meni jatkoon yhteismaalein 5-4.

Ratkaisu syntyi dramaattisesti jatkoajalla, kun Ramy Bensebaini potkaisi nappuloilla Nikola Krstovicia päähän. Bensebaini sai videotarkastuksen jälkeen punaisen ja Atalanta rankkarin, jonka Lazar Samardzic kiskaisi upeasti maalin yläkulmaan.

Real Madrid ei suuresti vakuuttanut kotiottelussaan Benficaa vastaan, mutta Aurelien Tchouamenin ja Vinicius Juniorin osumat riittivät tuomaan sille 2-1-kotivoiton ja jatkopaikan yhteismaalein 3-1.

PSG oli myös kotonaan vaikeuksissa Monacon kanssa, vaikka Monacon Mamadou Coulibaly sai toisen jakson alussa kaksi keltaista ja lensi suihkuun. Monaco johti peliä siinä vaiheessa 1-0, mutta Marquinhos ja Khvicha Kvaratskhelia käänsivät tilanteen isännille.

Vahvan ottelun pelannut Monaco ei kuitenkaan taipunut ja Jordan Teze iski lisäajalla tasoituksen 2-2:een. Se ei kuitenkaan riittänyt, sillä PSG oli voittanut avausottelun 3-2.

Mestarien ensimmäisen varsinaisen pudotuspelikierroksen parit arvotaan sarjavaiheen mukaisten parien kesken perjantaina.

 

 


Harkimo pamautti heti maalin Sportille

25.02.2026 20:58

Liiga

Sarjakolmonen KooKoo lähti hakemaan lisäpisteitä Vaasasta. Viimeisen erän kahden maalin spurtilla vieraat onnistuivat aikeissaan viemällä lopulta voiton lukemin 3–4. Tappio oli Sportille jo 13:s peräkkäinen.

Sport sai ennen ottelua vahvuuteensa Hjallis Harkimon pojan Dan Harkimon, 21, Ilveksen U20-joukkueesta. Liiga-tulokas sytytti pelejä lähinnä vain pois pelaavaan Sportin nuoren joukkueen tekemällä uransa ensimmäisen Liiga-maalin ensimmäisessä Liigan ottelussaan. Osuma oli ottelun avausmaali ja tulu ensimmäisestä erässä reilun viiden minuutin pelin jälkeen. Maalia syötti Ville Immonen ja Aatu Aarnio. Erän loppupuolella KooKoo tasoitti ottelun 1–1:een maalilla, josta vastasi Santeri Sulku.

Toisessa erässä Sport mätti kaksi osumaa. Joukkueen 2–1-maalin värkkäsi Oliver Hult ja 3–1-maalin tälläsi Samuel Timonen. Se oli hänen ensimmäinen kotiosumansa Sport-paidassa. Erän lopulla KooKoo roikkui mukana Miska Siikosen 2–3-kavennusmaalilla.

Kolmannessa erässä Sportin vire alkoi hyytyä. KooKoon 3–3-tasoituksen teki Ville Meskanen ennen erän puoliväliä. Heti perään KooKoo otti 4–3-johtoaseman Samuel Valkeejärven iskulla. Hän vainusi paikan, kun Sportin maalivahti Masi Härkönen oli juuri seikkaillut maalin takana. Viimeisellä minuutilla Sportilla oli vielä tasoitusmahis, mutta Eetu Randelin torjui KooKoon maalilla varmasti.

Randelin teki ottelussa 13 torjuntaa. Sportin Härkönen torjui kiekkoja 36.

Kohtaaminen oli joukkueiden viimeinen tällä kaudella.

”Hieno kokemus päästä pelaamaan ensimmäinen Liiga-peli. Hienot fiilikset, vaikka hävittiin”, Harkimo sanoi MTV:n haastattelussa.

”Aika paljon jännitti. Yritin olla jännittämättä ja nauttia tästä hetkestä. Avautui mahdollisuus, että saisin liigakokemusta ja tartuin siihen”, pelaaja lisäsi.

Muut ottelut:

JYP-Kiekko-Espoo 2–0
Pelicans-Ilves 2–1
Lukko-Jurkurit 2–1
TPS-SaiPa 1–3


Hyry nostettiin Dallas Starsin pelaajistoon

25.02.2026 20:14

NHL

Dallas Stars palaa NHL-toimiin olympiatauon jälkeen keskiviikkona ilman hyökkääjiään Mikko Rantasta ja Roope Hintziä sekä Radek Faksaa. Dallas Stars kohtaa kotijäällään Seattle Krakenin.

Joukkueeseen on kutsuttu AHL:n Texas Starsista suomalaissentteri Arttu Hyry, 24. Samalla NHL-ryhmän mukana harjoituksissa pari päivää ollut maalivahti Remi Poirier on lähetetty takaisin AHL:ään.

Hyry on pelannut koko kauden tähän asti AHL:ssä. Pelaamissaan 26 ottelussa hän on iskenyt tehot 7+10. Hän pelasi NHL:ää viimeksi viime kauden tammikuussa viisi ottelua ja oli niissä syöttämässä yhtä maalia. Viime kaudella hän pelasi Texas Starsissa 67 ottelua tehoilla 24+25.


Heliövaara ja Patten välieriin luovutuksella

25.02.2026 17:29

Tennis

Harri Heliövaara ja Henry Patten etenivät keskiviikkona Dubain ATP500-turnauksen miesten nelinpelin välieriin luovutusvoitolla.

Kaksikon oli määrä pelata puolivälierässä Kazakstanin Alexander Bublikia ja Kiinan Juncheng Shangia vastaan, mutta matsi peruuntui, koska Bublikilla oli ottelusumaa kaksinpelissä.

Heliövaara ja Patten kohtaavat välierässä joko britit Julian Cashin ja Lloyd Glasspoolin tai ranskalaset Theo Arribagen ja Albano Olivettin.

Heliövaara ja Patten ovat sijoitettu Duban turnauksessa kolmanneksi.

Viime viikolla Qatarin Dohassa Heliövaara ja Patten voittivat Cashin ja Glasspoolin suoraan kahdessa erässä 6–3, 6–3.


PSG murskasi HJK:n Nuorten Mestarien liigassa

25.02.2026 16:48

Eurocupit

PSG päätti HJK:n upeasti tähän asti sujuneen matkan nuorten Mestarien liigassa nuijimalla PSG:n Akatemiakeskuksessa pelatussa ottelussa Klubin tylyin 6-1 (3-0) numeroin.

PSG karkasi heti Klubilta, sillä pariisilaiset johtivat Adam Ayarin kahdella osumlla 2-0 jo 16 minuutin pelin jälkeen. Tauolla tilanne oli jo 3-0 ja Mathis Jangeal iski numeroiksi jo 4-0, kunnes Art Berisha laukoi Klubin kavennuksen rangaistuspotkusta 64 minuutin pelin jälkeen.

PSG voitti ottelun lopulta 6-1 ja eteni puolivälieriin.


Sport sopimukseen Dan Harkimon kanssa

25.02.2026 12:01

Liiga

Vaasan Sport tiedottaa tehneensä sopimuksen hyökkääjä Dan Harkimon, 21, kanssa. Pelaaja siirtyy Sportiin loppukauden kattavalla sopimuksella Ilveksen U20-joukkueesta.

Urallaan Harkimo on pelannut myös Yhdysvalloissa nuorten Selects Hockey Academyssa, BCHL:ää Kanadassa ja NAHL:ää Minnesotassa. Suomessa hän on pelannut U20-sarjan pelejä Ilveksen lisäksi myös Jukureissa.

Harkimoa odotetaan Sportin paidassa kentälle jo keskiviikkona ottelussa KooKoota vastaan. Ottelu on Harkimon Liiga-debyytti.

”Danille aukesi mahdollisuus päästä pelaamaan Sportissa Liiga-otteluita loppukauden aikana. Emme olisi pystyneet takaamaan hänelle otteluita loppukauden aikana U20-joukkueessamme, koska meillä olisi ollut kokoonpanossamme mahdollisesti viisi 2004-syntynyttä pelaajaa playoffseissa ja vain neljä heistä saa olla kokoonpanossa, joten emme halunneet estää hänen siirtoaan”, Ilveksen junioriurheilujohtaja Pekka Hemmilä selvitti Ilveksen tiedotteessa.

Harkimo pelaa Sportissa ainoastaan Liigan otteluita, sillä hän ei voi aiemmin helmikuussa sulkeutuneen Jääkiekkoliiton alaisten sarjojen siirtorajan vuoksi edustaa enää Sportin U20-joukkuetta.


Rovanperä petrasi hieman toisella jaksolla

25.02.2026 11:49

Formulat

Kalle Rovanperä ajoi sijalle 19. Suzukan Super Formuloiden toisella testijaksolla keskiviikkona. Aamupäivän testeissä Rovanperä jäi teknisen vian hyydyttämänä koko listauksen viimeiseksi. Hän ei saanut ajettua silloin yhtään nopeaa kierrosta. Lisäksi ajojakso päättyi lopulta punaisiin lippuihin.

Niin kävi myös iltapäivällä, kun brittikuski Luke Browning ajoi radalta ulos. Sää Suzukasssa on ollut heikko.

KCMG-kuski Rovanperä ehti kuitenkin ajaa tällä kertaa 24 kierrosta. Hän jäi 3,4 sekuntia kärjestä. Tallin toinen kuski Kenta Yamashita oli testin kymmenes. Hän jäi sekunnin kärjestä

Iltapäivän testisession ykköskuski oli Ponos Nakajima Racingin Ren Sato. Toinen oli Docomo Teamin Tadasuke Makine 0,092 kärjelle jääneenä. Kolmas oli aamupäivän nopeimman ajan ajanut Igor Omura Fraga 0,605 kärkiaikaa hitaampana.

Super Formula -testit jatkuvat torstaina.

 


KalPassa iso muutos – johtaja lähtee

25.02.2026 11:38

Liiga

KalPa tiedottaa urheilujohtajansa vaihtuisesta. Tehtävää vuodesta 2020 lähtien hoitanut Anssi Laine jättää pestin ja siirtyy uusiin haasteisiin ulkomaille.

Laine ehti toimia kuusi kautta urheilujohtajana. Viime keväänä pesti huipentui KalPan voittaessa Suomen mestaruuden.

”Anssi on tehnyt erinomaista työtä urheilujohtajana ja hän oli merkittävä tekijä seurahistorian ensimmäisen Suomen mestaruuden takana. Toivomme hänelle menestystä uusien haasteiden parissa”, KalPa Hockey Oy:n toimitusjohtaja Toni Saksman kommentoi tiedotteessa.

”Päällimmäisenä tunteena mielessäni on suuri kiitollisuus. Tämä on ollut hieno paikka tehdä töitä ja kehittyä ammatillisesti. KalPa on todella tiivis yhteisö, johon kuuluu joukkue ja sen taustat, toimisto, fanit ja muut sidosryhmät. KalPa-perhe on upea paikka tehdä töitä”, Laine hehkutti.

KalPan uutena urheilujohtajana aloittaa Sami Kaartinen, 46.  Kaartinen on toiminut KalPan Liiga-joukkueen fysiikka- ja luisteluvalmentajana kaudesta 2019–2020 alkaen.

”Kaartinen tuntee KalPan seuraidentiteetin läpikotaisin ja hän on ollut iso tekijä urheilupuolen tekemisessä ja kehittämisessä jo pitkään. KalPassa urheilujohtajan vastuussa ja keskiössä on nimenomaisesti johtaa koko urheilupuolta ja rakentaa yhteisöllisyyttä – joukkueenrakennus on vain yksi osa tehtävää”,  Saksman valottaa.


Rovanperän testiavaus Suzukassa fiasko

25.02.2026 07:02

Formulat

Kalle Rovanperä oli mukana Suzukan sadesäässä ajettujen Super Formula -autojen virallisten testien ensimmäisenä päivänä. Rovanperän ajot jäivät keskiviikoaamupäivällä vähiin.

Ensin Rovanperän KCMG-autoon tuli tekninen vika, jota korjattiin pitkään. Rovanperä pääsi takaisin radalle kaksi tuntisen testijakson viimeisen 30 minuutin aikana, mutta pian testeissä myös mukana oleva ex-F1-kuski Kamui Kobayashi liukastui ulos märällä radalla ja testisessio keskeytettiin punaisilla lipuilla. Lopuksi Rovanperä sai vielä ajaa kymmenisen minuuttia, ennen kuin testijakso päättyi. Hän jäi tulosluettelossa jumboksi. Hän jäi kärkiajasta lähes 16 sekuntia.

Harjoituksen nopein oli Ponos Nakajima Racingin Igor Omura Farga. Toinen oli Docomo Teamin Kukunoshin Ohta ja kolmas Ponosin Ren Sato.

Super Formula -testit jaetaan keskiviikkona ja torstaina. Molempina päivinä kaksi kahden tunnin jaksoa, joista toinen aamupäivällä ja toinen iltapäivällä. Keskiviikon toinen ajojakso alkoi kello 7.