Toni Kohonen ei ole saavuttanut urallaan mitään ilmaiseksi eikä ilman rankkoja ristiriitoja

Toni Kohonen on pesäpallon kaikkien aikojen suurin lajilegenda.

Pesäpallo

Toni Kohonen ei ole saavuttanut urallaan mitään ilmaiseksi eikä ilman rankkoja ristiriitoja

Toni Kohonen pelaa perjantaina historiallisen 1000. pääsarjaottelunsa. Kohonen perkaa uraansa yhdessä Pekka Arffmanin ja Jukka Röngän kanssa hieman erikoisemmassa jutussa.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 23.7.2021 | KUVAT All Over Press

Rönkä: Pekka, olemme kirjoittaneet Kohosesta jokusen jutun vuosien aikana. Mitä jos nyt tekisimme sellaisen jutun, jossa me kertoisimme Kohosen urasta, sillä olemmehan me molemmat sitä aika läheltä seuranneet – ja otetaan Kohonen messiin. Mikä sinulla on ensimmäinen muistikuva Kohosesta?

Arffman: Ensimmäinen muistikuva on vuodelta 1985, jolloin Kiteellä järjestettiin valtakunnallinen tenavaleiri. Kohonen pelasi alle 9-vuotiaiden joukkueessa, joka voitti oman sarjansa. Olihan se Kohonen jo silloin ihan kuningas niin lukkarina kuin mailassa, ja kyllähän ne Kiteen sen aikaiset mitalit ja Suomen mestaruudet nuorten sarjoissa perustuivat pitkälti Kohoseen, vaikka tokihan niissä juniorijoukkueissa oli muitakin ikäluokassaan lahjakkaita pelaajia Järvisen Antin ja Varosen Jukan johdolla. Vähän vanhemmissa ikäluokissa oli Monnin Jannen kaltaisia pelaajia ja nuoremmista puski Varosen Mikkoa ja Partasen Ekoa.

Kouvola, Sotkamo ja Tampere voittavat kaikki omat ottelunsa perjantaina – LeoVegasin kerroin 5,25! Pitäisikö kokeilla? 

Seuraavan kerran tiemme kohtasivat kesällä 1992, kun vedin Kiteen suomensarjan joukkuetta ja A-poikia ja Järvisen Lallun apuna B-poikia. Sen kauden jälkeen Kohonen nostettiinkin sitten toisen lupaavan lukkarin, Leskisen Jukka-Pekan, kanssa Superiin ja ne syöttivät sen kauden puoliksi. En pitänyt sitä silloin niin vääränä ratkaisuna, koska Jukellekin piti antaa mahdollisuus. Lisäksi Juke oli helpompi käsitellä luonteensa puolesta kuin Kohonen. Juke teki sen, mikä sovittiin, mutta eihän Kohonen silloinkaan ketään kuunnellut. Teki kaiken oman päänsä mukaan varsinkin lukkarina.

Rönkä: Minun ensimmäinen muistikuvani Kohosesta on juuri tuolta samalta kaudelta 1993. Pidin pesäpalloa pakanoiden lajina, joten minulla ei ollut mitään käsitystä, oliko Kohonen hyvä vai huono pelaaja, kun teimme Veikkaajassa diilin Kiteen kanssa ja kävin muutaman kerran Kiteellä. Minua alkoi kuitenkin saman tien kiehtoa asetelma, että joku 17-vuotias poika aiheutti ympärillään niin voimakkaita ja jopa vihamielisiä reaktioita. Ajattelin, että kyllä tuossa pojassa jotain täytyy olla.

”Opin kaiken matkimalla”

Toni Kohonen

Kohonen on ollut aina rakastettu hahmo Vimpelin Saarikentällä. Varsinkin Sotkamon vuosinaan.

Arffman: Kohonen oli kieltämättä eri leiriä kuin monet keskeiset kiteeläiset pesäpallopiirit ja pesäpalloperheet. Totta kai Kohosellakin oli omat kaverinsa, mutta kyllähän sitä pidettiin erikoisena tyyppinä. Naureskeltiin sille, miten paljon se esimerkiksi harjoitteli, vaikka juuri nuo valtavat harjoitusmäärät ovat tehneet Kohosesta sellaisen pelaajan kuin millainen se on ollut. Se on sinällään hyvä kysymys, mikä hänestä teki hyvän lukkarin. Minä en ainakaan opettanut Kohoselle lukkaripelistä mitään ja luulen, ettei häntä ole opettanut kukaan mukaan. Itse se on kaiken opetellut.

Kohonen: Kyllä se aika pitkälti juuri niin oli. Voisin sanoa, että opin kaiken matkimalla. Kävin katsomassa satoja otteluita ja kun tulin kotiin, otin mailan ja räpylän käteen, ja menin tekemään takapihalle tai siihen tielle niitä samoja juttuja, joita olin pelissä nähnyt. Saattoi siinä muutama ikkunakin rikkoontua, kun löin pomppua asfalttitiellä, mutta kyllä se kannatti.

Holttisen Jukka oli yksi lukkari, jota matkin paljon, Toropaisen Julle toinen ja sitten oli tietenkin Pyhälahden Make, joka pelasi Kiteellä yhtenä kesänä. Itse asiassa Pyhis veti minulle ja Leskisen Jukelle jopa lukkarikoulua. Myöhemmin yksi lukkari, jota tutkin ja matkin tosi paljon, oli Hartikaisen Olli.

Sitten jossain vaiheessa aloin miettiä itsekin, miten voisin kehittää itseäni ja mitä uutta voisin kehitellä, mutta se tapahtui vasta myöhemmällä iällä. Esimerkiksi kierresyöttöjen opettelun ja kehittelyn sekä lautasen käytön treenaamisen aloitin tosissani vasta 90-luvulla.

Rönkä: Tuo tuntuu jotenkin erikoiselta, että Kohosta ei ole oikeastaan kukaan opettanut lukkariksi, kun ajatellaan vaikka Tappi Korhosen tekemää työtä Iivarisen Matin kanssa tai ylipäätään eri urheilulajien valmennushistoriaa. Siihen aikaan puhuttiin paljon, että Kohonen olisi harjoitellut isänsä kanssa syöttämistä kesät talvet kotonaan. Kode syötti ja Eezo löi näppiä sänkyyn.

Expekt tarjoaa Kouvolan kotivoitosta (1) Joensuuta vastaan kertoimen 2,25. Kannattaisiko kokeilla?

Kohonen: Ei minua isäkään valmentanut tai opettanut. En tiedä, onko se oikein vai väärin, mutta en ole neuvonut myöskään omaa poikaani Pyryä oikeastaan mitenkään, miten sen kannattaisi lukkarina pelata. Jos Pyry on kysynyt jotain, olen toki vastannut, mutta se tekee asiat samalla tavalla kuin minäkin. Kun Jymyn peli on päättynyt, se nappaa mailan ja räpylän ja menee harjoittelemaan ja tekemään niitä temppuja, joita se on pelissä nähnyt.

Itselläni se toimi. Kun pelissä tuli vastaan erilaisia tilanteita, minun ei tarvinnut keneltäkään kysyä tai miettiä, mitä tässä tilanteessa pitää tehdä. Tiesin sen itsekin.

”Minua pidettiin vittumaisena”

Arffman: Se on totta, että Kohonen ei koskaan kysellyt keneltäkään mitä se lukkarina teki, eikä se muutenkaan ollut sellainen Pirisen Pasin kaltainen pelaaja, joka olisi pohtinut porukalla miten pesäpalloa piti ja kannatti pelata. Palavereissakin Kohonen istui yleensä hiljaa jossain pöydän takaosassa ja oli paljon kiinnostuneempi Kievarin ohi ajaneista autoista kuin siitä, mitä palaverissa puhuttiin. Mutta ei se mikään ongelma ollut. Kaikki tiesivät, että Kohonen hoitaa oman tonttinsa ja on varmasti miettinyt ja tutkinut sen itse, millaisia syöttöjä jollekin Makelle tai Jakelle piti syöttää. Kaikki eivät Kohosen käytöstä ja sen mulkoiluja ymmärtäneet, mutta eihän Kohonen siitä korvaansa lotkauttanut.

Rönkä: Tai jos rehellisiä ollaan, kaikki eivät itse asiassa voineet sietää Kohosta. Muistan yhden istunnon Kiteellä, jossa muutamat pelaajat puhuivat avoimesti, miksi ja miten paljon Kohonen vituttaa heitä. Pirisen Pasi, joka oli joukkueen kapteeni ja muutenkin porukan henkinen johtaja, kertoi silloin kuvaavan esimerkin Kohosesta. Pirinen sanoi, että hän oli kerran harjoituksissa lyönyt letkassa pomppunsa leveäksi Kohosen syötöstä. Kohonen oli katsonut Piristä sen jälkeen kuin halpaa makkaraa, lipaissut kielellään sormenpäitään ja käynyt piirtämässä kenttään, mihin pallo oli osunut. Pirinen oli päättänyt silloin, että hän ei anna enää ikinä Kohoselle sitä tyydytystä, että hän löisi pomppunsa sen syötöstä leväksi ja Kohonen tulisi tyhmän naamansa kanssa hänen eteensä. Siksi Pirinen sanoi lyövänsä vaikka löysemmän pompun, kunhan se on vain varmasti kentässä.

Ja mikä oli tarinan viisaus? Se, että Pirinen kysyi muilta pelaajilta, kumpi on parempi tilanne – se, että Kohonen vituttaa meitä meidän pelaajana vai jonkun toisen joukkueen pelaajana? Siihen loppui se keskustelu.

Kohonen: Kyllä minä tiesin, että jotkut pitivät minua vittumaisena pelaajana myös omassa joukkueessa niin Kiteellä, Kouvolassa kuin Sotkamossakin, mutta ei se minua haitannut. Jokaisessa joukkueessa pitäisi olla ainakin yksi vittumainen pelaaja, joka uskaltaa sanoa asiat suoraan, jos joku asia ei toimi. Itse asiassa joukkueessa pitäisi kauden aikana olla aina yksi kunnon kriisikin, jossa otettaisiin kunnolla yhteen, mutta joka puhdistaisi ilmaa ja saisi joukkueen pelaamaan paremmin.

Kyllä me esimerkiksi Sotkamossa otimme joskus kunnolla ja tosissaan yhteen. Huudettiin täysillä ja sanottiin asioita suoraan, mutta ei niistä mitään arpia jäänyt tai ihmissuhteita katkennut. Pelattiin vain seuraavassa pelissä paremmin. En muista kuin pari kautta Sotkamossa, jolloin olimme niin hyviä ja ylivoimaisia, että meidän ei tarvinnut kauden aikana muuta kuin rallatella. Muina vuosina meillä oli aina vähintään yksi kunnon kriisi kauden aikana, ja se teki pelkästään hyvää.

Arffman: Kyllä kait se on sanottava, että Kohosen jotkut läksytykset omille pelaajille, rajuimmillaan jopa otteluiden aikana, olivat aikamoisia ripityksiä, mutta varmaankin ne puhdistivat ilmaa ja pakottivat joukkueen pelaamaan paremmin.

Kohonen: Niiden sanomisten takana oli aina joukkueen etu. Se, että pelaisimme paremmin emmekä huonommin. Joskus asiat on vain sanottava suoraan ja se on nähtävä voimavarana eikä haittana. Monet ovat esimerkiksi itkeneet, että Partasen Eko on aika suora ja jopa vittumainen sanomisissaan, mutta Ekokin ajattelee aina vain joukkueen parasta. Ei siitä kenenkään pitäisi ottaa nokkiinsa tai alkaa itkeä. Huippu-urheilu on huippu-urheilua.

”Kouvola oli hurja temppu”

Rönkä: Juttelimme aikoinaan Tokkarin Antin kanssa Kohosesta, ja Antti oli sitä mieltä, että Kohosesta oli tullut joillekin pelaajille jonkinlainen kammon aihe, ja ne olivat jo ennen ottelua lyöty, kun tiesivät Kohosen olevan vastassa. Kysymys oli paitsi Kohosen lukkaripelistä, myös hänen maineestaan. Mekin valitsimme kerran Urheilulehdessä Vuoden lukkariksi Kyrpä-Korpelan. Kaikki tiesivät, ketä me tarkoitimme, vaikka Kohosen nimeä ei mainittu kertaakaan koko jutussa.

Kohonen: En minä itse sitä niin ajatellut tai tehnyt tietoisesti mitään sellaista, että minua olisi pidetty vittumaisena tai ärsyttävänä pelaajana vastustajien keskuudessa. Totta kai ne kirjoituksetkin saattoivat vaikuttaa joihinkin pelaajiin, mutta minä keskityin vain omaan tekemiseeni. Jos se oli jostakin vittumaista, sitten se oli, mutta en minä itse sitä asiaa niin ajatellut. Ehkä jossain vaiheessa huomasin sen, että minun kanssani ei enää kovin herkästi lähdetty sanailemaan. Jos joku yritti aloittaa, saatoin sanoa, että haluatko oikeasti aloittaa. Yleensä se riitti.

Arffman: Kohosella oli kieltämättä varsinkin 2010-luvulla jo sellainen maine, että häntä kunnioittivat niin vastustajat kuin syöttötuomaritkin – ja varmasti hänen maineensa vaikutti siihen, että häntä kunnioitettiin jopa liikaakin ja Kohonen oli asemansa ja maineensa kautta tietyllä tavalla jopa parempi lukkari.

Minusta Kohosen uralla yksi mielenkiintoinen kysymys on se, milloin hän itse asiassa oli parhaimmillaan lukkarina. Minusta se ajoittui sinne jonnekin 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puoliväliin ja siitä eteenpäin aina niihin Sotkamon 2010-luvun mestaruusvuosiin saakka. Itse nostaisin erittäin suureen arvoon myös hieman varjoon jääneet Kouvolan vuodet, sillä Kohonen hinasi melkein yksinään Kouvolan pudotuspeliviivan alta kahtena vuonna finaaliin. Se oli hurja temppu ja kertoi, miten valtava hänen merkityksensä joukkueelle oli.

Kohosella on kymmenen Suomen mestaruutta, mutta minusta jopa vieläkin kovempi saavutus on se, että Kohonen pelasi 21 kauden aikana vuosina 1997–2017 17 kertaa lukkarina loppuottelussa. Ja siihen väliin mahtuvat ne Kouvolankin vuodet, joista kahtena Kopla ei ollut finaalissa.

Kohonen: Se, milloin olin parhaimmillani lukkarina, on vaikea kysymys. Sanoisin, että ensimmäiset todella hyvät vuodet olivat 2003–2005. Sitten tuli se yksi Kiteen kannalta huono kausi, sitten Kouvolan vuodet ja sitten viisi peräkkäistä mestaruutta Sotkamossa. Ehkä sieltä 2003:sta sinne jonnekin 2014–2015 paikkeille ovat olleet parhaat vuoteni lukkarina.

Toni Kohonen

Toni Kohonen on voittanut urallaan 10 Suomen mestaruutta ja pelannut loppuottelussa 18 kauden päätteeksi.

”Onhan se mustavalkea luonne”

Rönkä: Kohosen luonteesta on puhuttu paljon ja häntä on pidetty hankalana luonteena. Sen verran minäkin tunnen Kohosta, että uskallan sanoa, että Kohonen on aika mustavalkea ihminen. Jos Kohoselle on suora ja rehellinen, ja pitää kiinni siitä, mitä sille lupaa, Kohosen kanssa ei ole ongelmia. Muistan pari neuvottelua 90-luvulta, että Kohoselle piti sanoa asioita aika suoraan, mutta ei se niistä moksiskaan ollut.

Mutta auta armiasta, jos lupaukset ja sana eivät pidä. Silloin Kohosessa lähtevät mustat voimat liikkeelle. En tietenkään tiedä tarkkaan kaikkien Kohosen siirtojen taustoja, mutta aika monessa tapauksessa kysymys on ollut siitä, että asiat eivät ole menneet Kohosen mielestä siten, kuten oli sovittu. Ja sitten kun ne eivät mene, se alkaa näkyä Kohosesta.

Muistan esimerkiksi Kohosen meille Urheilulehteen kesällä 2003 antaman haastattelun, jossa se haukkui omia pelikavereitaan siitä, että ne ovat mieluummin Sapsolla soutelemassa kuin harjoittelemassa, ja että Sotkamon pesislukiosta ei ole tullut kuin pelkkää metritavaraa. Ei se ollut syy, vaan seuraus – ja olin varma, että Kohonen ei pelaa sopimustaan loppuun Sotkamossa. Eikä sitten pelannutkaan.

Muutenkin Kohonen on paitsi kunnianhimoinen myös tietyissä asioissa täysin ehdoton. Se yksi Loimaan ottelu, jossa Kohonen päästi kesällä 1996 kolmospolttajana kolme palloa tahallaan räpylänsä ali, voidaan aina nostaa tapin nokkaan, mutta todellisuudessa Kohosen ja Holttisen taistelu Kiteellä ei olisi voinut muuten päättyäkään kuin siten, että toinen lähti ja toinen jäi. Kysymys oli vain siitä, milloin ja miten se sauma ratkesi.

Kohonen sai – varmaankin täysin ansaitusti – sen jälkeen potkut Kiteeltä, mutta minusta se vain kuvasi sitä, että jos Kohosen ja hänen tavoitteensa väliin tulee jotain, se jotain joutuu aina väistymään, sillä Kohonen ei tee kompromisseja. Kunnianhimo ja siihen kytkeytyvä ehdottomuus ovat Kohosen suuri voimavara ja yksi selitys sille, että hänestä on tullut mitä hänestä on tullut.

Kohonen: Tuo on varmaan totta, mutta en minä sitä sillä tavalla ole itse ajatellut. Sekin on vaikea kysymys, mistä nuo piirteet ovat tulleet. Varmaan osittain kotoa ja varmasti myös siksi, että olin nuorempana hiihtäjä ja oli hyvin lähellä, että olisin valinnut pesäpallon sijasta hiihdon.

Hiihto opetti minulle sen, että jos haluaa hyväksi hiihtäjäksi, silloin ei ole olemassa ketään muuta, joka tekisi työt sinun puolestasi. Ei ketään, kuka kantaa sukset ladulle, ei ketään, kuka hiihtää sinun puolestasi. Sitä kautta opin sen, mikä on yksilöurheilijan vastuu. Että on vain itsestäsi kiinni, mitä sinusta tulee tai ei tule. Sillä tavalla toimin myös pesäpallossa.

Jossain vaiheessa jotkut sanoivat, että helppohan se Kohosen puhua, kun sillä on sitä tai tätä eikä sillä ole ollut loukkaantumisia, mutta sen sanon, että en ole saanut urallani mitään ilmaiseksi. En mitään. En yhtään mitään. Kukaan ei tiedä oikeasti, miten paljon työtä olen tehnyt sen eteen, että minusta on tullut mitä on tullut. Jos joku haluaa tällaisen uran, niin sinne vaan harjoittelemaan.

Arffman:  Jos Kohosen uran salaisuus pitäisi tiivistää johonkin, sanoisin, että se on kolmen asian summa –Kohosen tavoitteellisen kunnianhimon, valtavien harjoitusmäärien ja sen, että hänen luonteensa ei ole koskaan taipunut kompromisseihin.

Moni joustavampi luonne olisi esimerkiksi 90-luvulla taipunut siihen, että hän olisi pelannut joukkueen edun nimissä ulkokentällä, vaikka olisi ollut parempi lukkari ja olisi halunnut kehittyä urallaan Suomen parhaaksi lukkariksi. Kohonen ei kuitenkaan taipunut. Kaikki eivät sitä silloin ymmärtäneet eivätkä hyväksyneet, mihin se johti, mutta ehkä he nyt ymmärtävät.

Varmaan Kohosesta olisi tullut loistava kolmospolttajakin, mutta tuli hänestä aikamoinen lukkarikin. Ja se joustamattomuus on ollut pesäpallon etu.

Toni Kohonen

Toni Kohonen pelaa perjantaina historiallisen 1000. pääsarjaottelunsa Superissa.

Lue myös Pekka Arffmanin upea henkilökuva Toni Kohosesta tammikuulta 2020.