Toni Kohonen ei ole vain yksi pesäpalloilija muiden pesäpalloilijoiden joukossa. Ei myöskään nimi muiden nimien joukossa siinä listassa, joita pelaajia olen valmentanut tai joiden peliä johtanut.

Toni Kohonen on poikkeustapaus. Hän ei ole poikkeustapaus vain minulle, vaan ympäristölleen, kaikille.

Kohonen on poikkeustapaus myös omasta mielestään. Hän ei ole koskaan suostunut syömään samaa ruokaa samoilta lautasilta muiden kanssa. Kun saimme neuvoteltua kesällä 1997 Kiteen Pallon avainpelaajien kanssa pitkät, nelivuotiset sopimukset, Kohonen oli valmis ensimmäisenä hyväksymään sopimuksen, mutta hän ei halunnut allekirjoittaa sitä yhtä aikaa muiden kanssa. Allekirjoitusta varten Kohoselle piti järjestää oma teatteriesitys viikkoa myöhemmin.

Samalla tavalla Kohonen neuvotteli myös Sotkamossa aina sopimuksensa suoraan Juha Tanskasen kanssa. Jopa vuosi sitten syksyllä Kohonen uskoi, että pelinjohtaja Jani Komulaisen narina oli turhaa, koska Tanskanen oli luvannut, että Kohosella on sopimus Jymyn kanssa niin kauan kuin hän itse haluaa. Tanskanen ei halunnut rikkoa lupaustaan ja siksi hän venytti ja venytti päätöstä tekemättä Kohoselle konkreettista tarjousta. Lopulta Kohonen ymmärsi yskän ja teki sopimuksen Oulun Lipon kanssa.

Omalaatuinen hullu

Kohosen poikkeuksellisuus oli nähtävissä jo varhain. Joku voisi sanoa, että kysymys oli poikkeuksellisesta lahjakkuudesta, mutta ei siitä ollut kysymys. Kysymys oli kolmesta asiasta: pohjattomasta kunnianhimosta, täysin poikkeuksellisista ja valtavista harjoitusmääristä sekä ehdottomasta luonteesta.

Siksi Kohonen oli ylivoimainen pelaaja jo juniorina, ja siksi hän on ollut sitä läpi uransa. Kohonen on itse todennut, ettei hän ole saanut mitään ilmaiseksi. Hän harjoitteli niin paljon, että hänelle naureskeltiin Kiteellä, jopa joukkueen sisällä. Koulumaailmassa häntä olisi pidetty hikipinkona, pesäpallossa vain omalaatuisena hulluna.

Kohosesta kerrottiin mielikuvaa tukevia tarinoita. Sanottiin, että hän harjoitteli syöttämistä kotonaan siten, että isä-Erkki löi ”Pojan” syötöstä kääntönäppejä makuuhuoneen sänkyyn. Hauska juttu, mutta hauskassa jutussa on vakavampikin puoli. Suomalaisten talojen huonekorkeus on noin 2,5 metriä ja pesäpallon sääntöjen mukaan syötön pitää nousta lukkarin pään yli metrin. Jos tarina pitää paikkaansa – mitä Kohonen ei ole koskaan kiistänyt tai vahvistanut – ei tarvitse ihmetellä, miksi hän tietää tarkallaan, mitä metrin korkuinen syöttö tarkoittaa.

Hankala ja omapäinen

Kohonen ei ollut pelaajana helppo tapaus. Kun olin Aki Pöntisen ”neuvonantajana” kaudella 1993 Kiteen Pallossa, meillä oli kaksi äärimmäisen lahjakasta nuorta lukkaria, Kohonen ja Jukka-Pekka Leskinen. Kohosesta olisi pitänyt tehdä ykköslukkari, mutta emme tahtoneet saada hänestä minkäänlaista otetta. Kohonen pelasi ja toimi kuten muulit toimivat: Hän oli palavereissa kiinnostuneempi Kiteen Kievarin ohi ajaneista autoista kuin siitä, mitä palaverissa puhuttiin. Ja vaikka hän olisi jotain kuullutkin, hän teki peleissä kaiken oman päänsä mukaan.

Kohosen potkuista Kiteeltä kesällä 1996 on puhuttu paljon, mutta kysymys oli pohjimmiltaan yksinkertaisesta asiasta. Kohonen oli päättänyt, että hänestä tulee Suomen kaikkien aikojen paras lukkari, eikä sen tavoitteen tielle voinut tulla yhtään estettä. Tai jos tuli, kävi kuten Kiteellä kävi.

Pöntinen oli luvannut Kohoselle edellisenä syksynä, että hän valitsee Kohosen ja joukkueen toisen lukkarin, Kiteelle kaudeksi 1995 siirtyneen Jukka Holttisen välillä pelaavaksi lukkariksi sen, joka on nimenomaisesti parempi lukkarina. Kesäkuussa 1996 Pöntinen ilmoitti Kohoselle, että tämä on kyllä parempi lukkari kuin Holttinen, mutta koska Kohonen on parempi ulkokentällä, Holttinen syöttää joukkueen edun nimissä loppukauden ja Kohonen pelaa kolmospolttajana.

Toni Kohonen pelasi viime kaudella Oulun Lipassa, josta hän siirtyi täksi kaudeksi Kouvolan Pallonlyöjiin.5 palanneen Jukka Holttisen, väliltä pelaavaksi lukkariksi sen, kumpi on parempi nimenomaisesti lukkarina. Pöntinen ilmoitti Kohoselle kesäkuussa 1996, että Kohonen on kyllä parempi lukkari, mutta joukkueen etu vaatii Holttisen pelaamista lukkarina ja Kohosen kolmospolttajana.

Kohosen mustavalkeassa ja ehdottomassa maailmankuvassa se tarkoitti sanojen syömistä, lupauksen pettämistä. Se on pahinta, mitä Kohoselle voidaan tehdä. Kohosella on hankalan ja jääräpäisen pelaajan maine, mutta maineen takana on pitkälti se, että Kohonen ei tee kompromissejä siitä, mitä on sovittu ja mitkä hänen omat tavoitteensa on.

Myös Pöntisen ratkaisuun Kohonen reagoi rajusti. Hän päästi Loimaalla kolme palloa tahallaan räpylänsä ali ja se riitti. Hänelle annettiin potkut joukkueesta ja Kohonen siirtyi loppukaudeksi Ouluun.

Joukkueurheilun periaatteiden mukaan Kohonen teki väärin, mutta kun meillä on nyt käytössä 24 vuoden viisaus sitä seuranneista tapahtumista, on pakko kysyä, toimiko hän sittenkään väärin? Enkä puhu nyt vain Kohosen edusta, vaan Kiteen Pallon ja koko suomalaisen pesäpallon edusta. Kohonen palasi Kiteelle ja oli keskeisessä roolissa, kun Kitee voitti seuraavana vuonna historiansa ensimmäisen mitalin. Kohonen pelasi vuoden 1996 jälkeen Kiteellä kahteen eri otteeseen yhteensä viisi kautta, jotka toivat Kiteelle kaksi Suomen mestaruutta, kaksi hopeaa ja yhden pronssin.

Kaikista erikoisin leiri

Kohosen saavuuttama asema ei ollut helppo pala kaikille. Olen itse syntyjäni sotkamolainen ja asuin Kiteellä 20 vuotta, joten uskallan sanoa tuntevani molempien paikkakuntien sisäänlämpenevän ilmapiirin.

Kiteeläiset pesäpalloilijat voitiin jakaa junioreina karkeasti kolmeen leiriin. Ydinleirin muodostivat kirkonkylän pojat. Poikien ja heidän perheiden poliittisella ja sosiaalisella taustalla ei ollut merkitystä, elettiin konsesusaikaa. Toisen leirin muodostivat ”maalaiset”, Kiteen perukoilta tulleet pelaajat, joiden kustannuksella kirkonkylän pojat laskivat usein rujoakin leikkiä. Esimerkiksi Timo Makkoselle naureskeltiin ja pidettiin kummajaisena vain siksi, että Taikuri oli Juurikasta.

Ja sitten oli Toni Kohonen, joka kuului isänsä kanssa omaan ja kaikista erikoisimpaan leiriin, Kohosten leiriin. Kohoselle voitiin naureskella, mutta vielä helpompi häntä oli kadehtia. On ehkä liian jyrkästi sanottu, että jotkut Kiteen Pallon pelaajat vihasivat Kohosta, mutta ei se kauaksi jäänyt. Ainakaan kaikki eivät voineet sietää häntä.

Kohonen törmäsi samaan ilmiöön myös Sotkamossa, varsinkin hänen toisella Sotkamon kierroksellaan 2010-luvulla. Kohosesta oli tullut pesäpallon suurimmat tai oikeammin sanottuna ainoat kasvot, ja vaikka Sotkamon lukuisat mestaruudet olivatkin koko joukkueen mestaruuksia, Kohonen nostettiin aina ensimmäisenä esille. Eräs Jymy-vaikuttaja totesi kerran, että Kohosen suurin ongelma Sotkamossa oli se, että hän oli julkisuudessa kymmenen kertaa enemmän kuin muu joukkue yhteensä.

Kohonen ei ollut sotkamolainen, eikä hänestä koskaan tullut sotkamolaista oman kylän poikaa, jonka perhe ja suku olivat juurtuneet samalla tavalla sotkamolaiseen maaperään, kuten korhoset, komulaiset ja muut ikisotkamolaiset suvut. Sen sijaan Kohosesta tuli kateuden kohde, varsinkin joukkueen sisällä. Kuvaavaa on, että vaikka Kohonen asuu edelleen Sotkamossa, hän ei tervehdi läheskään kaikkia Jymyn toissa kauden joukkueessa pelanneita pelaajia – eivätkä nämä Kohosta.

Myös Kohosen Sotkamon uran surullinen päätös kulminoitui entiseen pelitoveriin. Kun Jani Komulainen nimitettiin Jymyn pelinjohtajaksi, hän ilmoitti Kohoselle jo syksyllä 2017, että tämä tulisi pelaamaan seuraavalla kaudella sisäpelissä numerolla 7.

Kohosen arvomaailmaan mahtuu toki jokunen poikkeavakin värisävy, mutta hänen oli mahdoton hyväksyä, että hänen sisäpeliroolinsa päätettiin jo edellisenä syksynä. Siksi hän tulkitsi Komulaisen päätöksen hyökkäykseksi itseään kohtaan. Lopputulos oli väistämätön: Kohosen ja Komulaisen välit katkesivat ja tulehtuivat niin pahasti, että jommankumman oli lähdettävä. Vaikka Komulaisen erottaminen oli juhannuksena 2018 hiuskarvan varassa, hän sai pitää paikkansa – ja kun Jymy päättii jatkaa Komulaisen ohjissa myös seuraavalla kaudella, se tarkoitti Kohosen lähtöä. Ratkaisu oli oikea siinä tilanteessa, mutta tapa, miten asia hoidettiin, oli tökerö.

Suuruus tilastoja suurempi

Kohosen suuruus olisi helppo todistaa tilastoilla ja numeroilla. Ehkä kaikista merkityksellisin tilasto Kohosen uralla on se, että hän pelasi vuoden 1997 jälkeen viittä kautta lukuun ottamatta joka vuosi loppuottelussa ja voitti kymmenen Suomen mestaruutta ennen siirtymistään Ouluun syksyllä 2018.

Kohosen perinnön suurin arvo ei ole kuitenkaan se, mitä hän on saavuttanut, vaan se, miksi hänestä tuli kaikkien aikojen paras pesäpalloilija. Juha Väätäinen on todennut, että urheilussa ainoa lahjakkuuden muoto on harjoittelun lahja. Se lahja yhdessä hänen kunnianhimonsa ja kompromisseihin taipumattoman luonteensa kanssa tekivät Kohosen kaikkien aikojen pesäpalloilijan.

Kohosen harjoittelussa ei ole ollut kysymys vain valtavista lajiharjoittelu- ja syöttömääristä, vaan kokonaisvaltaisesta harjoittelusta. Monet ovat sanoneet, että Kohosella on ollut onnea loukkaantumisten kanssa. Varmaan on ollutkin, mutta Kohosen kestävän fysiikan takana on myös loogiset syyt.

Hän oli nuorena valtakunnan tason lupaus hiihtäjänä ja ratkaisi jopa kerran juniorivuosinaan Pohjois-Karjalan maakuntaviestin voiton Kiteelle. Hiihtoura antoi hyvän pohjan Kohosen lihaskestävyydelle, mutta se on vain osa tarinaa. Kohonen hiihtää edelleenkin talvisin kovia kilometrimääriä ja tekee muina aikoina viikottain usean tunnin vaellusmatkoja luontoon, joiden aikana hän hyppii kantojen yli ja pomppii kiviltä toisille. Kysymys ei ole luonnon tuulien haistelusta, vaan jokainen hyppy kiveltä toiselle tai nilkan alastulo epätasaiseen maastoon pitää kaiken muun ohella Kohosen fysiikan elastisena ja jalat kestävinä.

Takaisin Superiin

Toni Kohonen palaa kesällä takaisin Superiin Kouvolan Pallonlyöjissä. Vaikka Kohonen on ikoninen hahmo Kiteellä ja Sotkamossa, hän itse viihtyi ylivoimaisesti parhaimmin Kouvolassa, jossa hän pelasi neljä kautta vuosina 2007–2010.

Kouvolaan ei tule enää vanhaa raivopäistä ja täysin ehdotonta Kohosta, vaan 44 vuotta tammikuussa täyttänyt leppoisa valtiomies. Lukkariksi hänen ei tarvitse enää päästä, sillä tärkeintä Kohoselle Kouvolassa on kaunistella huimaavia tilastojaan ja huuhdella kahden viime kauden pettymykset pelaamalla mitaleista ja jopa Suomen mestaruudesta.

Kaikkien aikojen pesäpalloilija on ansainnut uralleen toisenlaisen lopun kuin sen, miten hänen uransa olisi päättynyt Sotkamossa tai viime kaudella Oulussa. Nyt se on mahdollista.

Juttu on alun perin julkaistu Elmossa 1/2020.