Korona estää kaksi kovinta suomalaistulosta – jopa Pekka Vasalan legendaarinen SE vaarassa
Topi Raitanen ja Sara Kuivisto ovat kunnossa, jonka merkitys ei täysin katsomoon asti välity. Kansainvälisten kisojen puute on jättänyt yleisurheilukesän kaksi suurinta superpaukkua räjäyttämättä. Lataus on silti valmiina.
@JariKupila
Topi Raitanen ja Sara Kuivisto ovat juuri nyt kaksi kesän mielenkiintoisinta suomalaista yleisurheilijaa. Tekeillä on hurja kansainvälisen tason läpimurto.
Mutta kuka sitä huomaa?
Kuortaneen GP-kisojen parhaat herkkupalat jäivät hieman piiloon. Ne eivät tulleet täysin näkyviin tulostaululla, mutta itse suorituksissa näkyi, että kohta rytisee myös tulostaululla. Kaksi likimain mahdotonta suomenennätystä on kaatumaisillaan.
Tai olisi, jos koronakesän realiteetit eivät pilaisi olosuhteita koko suomalaisen yu-kesän kovimpien superpaukkujen tekemiseen
Topi Raitanen on kunnossa, joka ennakoi Pekka Vasalan legendaarisen vuoden 1972 olympiakultajuoksun SE-ajan 3.36,3 olevan tehtävissä jo tänä kesänä.
Jos Kuortaneen kisa olisi aloitettu edes hieman reippaammin, olisi ennätys ollut lähellä jo nyt. Raitasen kisan toinen puolisko osoitti vahvuutta, jonka varassa voisi startata rohkeamminkin. 3.38,88 on kova aika, ja vei Raitasen tällä matkalla jo esteiden SE-mies Jukka Keskisalonkin ohi – mutta kun huomioi alkupuoliskon hitauden, tuloksen arvo nousee kohisten.
Asetelma suorastaan huutaa: Raitanen pitäisi saada äkkiä kovaan kansainväliseen kisaan, jossa paukuteltaisiin potentiaalin äärirajaa pitkin ensimmäisestä metristä lähtien!
Kotimaan kisoissa se on mahdotonta. Kun kv-toiminta on nyt mitä on, ennätys voi jäädä tekemättä ihan vain siksi, että ei ole sen tekemiseen tarvittavaa kisatilannetta.
Tärkeintä on kuitenkin, että kun päämatka on kuitenkin 3000 metrin esteet, lupaa tonnivitosen kehityksen mahdollistanut kehitys vauhtikestävyyspuolella isoa ennätysloikkaa myös päälajissa.
Se loikka jäänee toki ensi kesään. Esteissä huipputuloksen esiin rassaavia kisatilanteita on vielä heikommin kuin 1500 metrillä, mutta pääasia on, että Raitanen on ottanut ison askeleen kohti lajinsa huippua – vaikka sitä ei tulostaululta heti oivalla. Esteuran rakentumisen kannalta voi olla jopa tulevien vuosien onni se, että tänä kesänä on ollut pakkokin keskittyä kovavauhtisen juoksun kehittämiseen sileällä alimatkalla. Se kun antaa eväitä painella nimenomaan esteet lähivuosina aivan uudella tasolla, jopa Jukka Keskisalon lukemia kovempaa.
Kuivistolla sama tilanne
Sara Kuivistolla on saman tyyppinen asetelma kuin Raitasella. Kunto kehittyy upeasti, mutta paras tulospaukku uhkaa nyt jäädä piippuun.
Kuiviston Kuortaneen kisa meni päinvastaisella profiililla kuin Raitasella. 800 metrin ensimmäinen kierros mentiin kuta kuinkin täydellisesti. Jänis osasi hommansa ja veti Kuiviston puolimatkaan alle 59 sekunnin. Vauhdissa oli SE-juoksun ainekset.
Toisen kierroksen alkuun olisi kuitenkin tarvittu kilpakumppaneita, jotka olisivat jatkaneet jäniksen hyvää tahtia 150 metriä pidempään.
Kun Kuiviston viimeinen 200 metriä tuli niinkin hyvin kuin se tuli, homma nilkuttaa enää toisen kierroksen eka puolikkaasta. Ja sille pätkälle kasin kisaa on vaikea saada apua Suomessa. Tarvittaisiin kova kansainvälinen kisa.
Kuivisto on jo nyt juoksijana perustasollaan paremmalla tasolla kuin SE-nainen Tuuli Merikoski SE-kunnossaan oli. Kuivisto ei vaan ole päässyt kisatilanteeseen, jossa tämän kunnon mukainen huipputulospiikki olisi raavittavissa esiin.
Jos sellainen kisa lähiviikkoina järjestyy, menee SE:n ohella mitä luultavimmin rikki myös kahden minuutin haamuraja!
Kuivisto on juuri nyt yksi mielenkiintoisimmista suomalaisista urheilijatyypeistä, mutta jotenkin oudosti mediakatveessa. Kehitys on jatkunut tasaisena jo monta vuotta ja nyt alkaa olla eväät tuloksiin, jossa suurempikin yleisö asian huomaisi. Koronan yksi harmillinen vaikutus on se, että tämä potentiaali jää nyt näkemättä.
Ennen kaikkea se jää näkemättä 800 metrillä, mutta on sitäkin mielenkiintoisempi kysymys se, mitä hän pystyisikään nykyisellä vauhdillaan ja vauhtikestävyydellään tekemään kovavauhtisessa kansainvälisessä kisatilanteessa 1500 metrillä?
Tilaa Elmo 4 kk 35 e! Tilaus alkaa jo elokuun Elmosta, joka ilmestyy 6.8.!
Lue heinäkuun Elmo ostamalla digilehden irtonumero Lehtiluukusta tai painettu lehti irtonumerona Lehtipisteestä.