TPS:n urheilujohdon vastuunpakoilu on hävytöntä, mutta myös Jussi Ahokkaalla on peiliin katsomisen paikka
Jos TPS:n uusi päävalmentaja Tommi Miettinen on liian taipuisa mies, hänet saatetaan taluttaa Jussi Ahokkaan jälkeen seuraavana lankulle. Samuel Savolainen muistuttaa, että TPS:ssä nimittäin sanat ja teot ovat harvoin tiukassa paikassa kohdanneet.
Moni mietti KalPan kauden päätyttyä puolivälieriin, että mihin Kuopiossa vaihtelevan, mutta kuitenkin Sami Kapasen jäljiltä plusmerkkisen nelivuotisen kauden päävalmentajana toimineen Tommi Miettisen tie jatkossa veisi.
Kauaa ei tarvinnut miettiä, sillä aiemmin tällä viikolla TPS julkisti Jussi Ahokkaan siirtyvän päävalmentajan tehtävistä tylysti sivuun ja Miettisen nousevan hänen tilalleen päävalmentajaksi.
Vaikka TPS:n 100-vuotisjuhlakausi meni tuloksellisesti alta kaiken arvostelun, viime kaudella Turussa hopeaa voittaneen Ahokkaan siirtäminen ovesta ulos tuntui laajalti kovalta ratkaisulta.
Nyt sisään astuu Miettinen, joka kuitenkin joutuu Turussa tuuliseen paikkaan.
Ja myös paikkaan, jossa sanat ja teot eivät ole kohdanneet. Ja kun eivät ole, sanoillakin on vähemmän merkitystä.
Korulauseiden mestari
TPS:n johdon eri henkilöiden suulla on puhuttu valmennuksenkin osalta haastatteluissa ja juhlapuheissa esimerkiksi pitkäjänteisyydestä, ihmislähtöisyydestä ja osaamisen kehittämisestä.
Näitä sanoja on kuultu esimerkiksi urheilusta hallituksessa vastaavalta Erkka Westerlundilta.
Kun TPS:n valmentajapäätöksiä kuitenkin katsoo tarkemmin viimeisen kolmen ja puolen vuoden ajalta, voi jokainen kysyä itseltään, että miten pitkäjänteisyys, Westerlundinkin vuosien varrella toistama ihmisläheisyys ja osaamisen kehittäminen on valmentajien osalta oikeastaan onnistunut?
Vastaan itse: Surkeasti.
Westerlundin paikka HC TPS Oy:n hallituksessa tiedotettiin 23. elokuuta 2019. Mutta jo alle kolme kuukautta tästä, sai tuolloin päävalmentajana toiminut Kalle Kaskinen potkut. Vaikka sitä ei voinut suurena yllätyksenä tuolloin pitää, nopeaa oli toiminta.
Voi kuitenkin kysyä, että mitenhän ihmisläheistä johtamista oli antaa Kaskisen matkustaa vieraspelireissulle Jyväskylään joukkueen mukana ja antaa tälle lopulta potkut vain 25 minuuttia ennen kuin joukkueen piti siirtyä jäähallille illan otteluun uuden päävalmentajan komennossa?
Ja onko ollut miten pitkäjänteistä tehdä päävalmentaja Raimo Helmiselle vuoden sopimus ja Marko Virtaselle pätkäsopimus ja antaa nyt Ahokkaalle ensimmäisten vaikeuksien kohdatessa heti kenkää?
Ja kun Westerlund on puhunut johtamisen murroksesta kaikenlaisissa seminaareissa, niin onko se osa sitä muutosta, että TPS:n urheilujohdossa vaikutetaan paljon sisältöön, mutta tiedotteessa tullaan ulos toimitusjohtajan suulla sanoen, että ”vastuun Liiga-joukkueen tuloksesta sekä toiminnasta kantaa ensisijaisesti päävalmentaja.”
Kun vielä lisätään tähän kaikkeen se, että Erkka Westerlund on ollut huolissaan valmentajien asemasta Suomen Ammattivalmentajien (SAVAL) puheenjohtajana, niin TPS:n toiminta on hänen hallituskaudellaan sanojen ja tekojen ristiriitaisuudessa jo hävytöntä luokkaa.
Uusimman Valmentaja-lehden kannessa samainen Westerlund poseeraa kuvassa, jonka kansitekstinä lukee ”Suomalaisen urheilun arvovalinta: Ihmislähtöinen valmennus”.
Taipuisan miehen dilemma
Nyt, kun Tommi Miettinen astuu TPS:n päävalmentajaksi, hänen on vältettävä myös Ahokkaan tekemät virheet.
Päävalmentaja Jussi Ahokkaan kunniaksi voidaan sanoa, että hänen joukkueensa ovat kaikesta huolimatta onnistuneet useammin kuin epäonnistuneet. Silti pelissä on ollut Nuorissa Leijonissa, KooKoossa, TPS:ssä havaittavissa myös paljon muutoksia ja epäjohdonmukaisuutta.
Jos ajoittain on menty vaisulla rakenteella hyökäten vaikkapa Nuorten Leijonien ensimmäisellä kaudella, oli jo TPS vahvasti ja lähes yksinomaan puolustuspeliin nojaava joukkue. TPS:n paras pistemies tällä kaudella oli Arttu Ilomäki vain 29 tehopisteellään.
Mistä tällainen epäjohdonmukaisuus sitten voi johtua?
On luonnollista, että valmentaja haluaa kuulla valmennustiiminsä ja urheilujohtonsa näkemystä, mutta päävalmentajan on myös kannettava viimeinen vastuu päätöksistä. Ei voi olla tuuliviiri.
Vaikka moni on herkkä ajattelemaan, että TPS:n urheilujohdossa esimerkiksi tehtiin liikaakin linjauksia urheilutoimintaan, josta päävalmentaja sitten kantaa ainoana vastuun, sitä on syytäkin miettiä.
Sen miettiminen ei silti poista sitä tosiasiaa, että myös päävalmentaja Ahokkaalla on peiliin katsominen.
Miksi päävalmentaja ei ole niissä hetkissä, kun sisältöasioista on päätetty, ottanut tiukempaa linjaa ja antanut substanssiaan näkyviin?
Onko Ahokkaalla kaikesta menestyksestään huolimatta syntynyt kuitenkaan selkeä näkemys siitä, mikä hänen oma filosofiansa on?
Vai onko se syntynyt kulloinkin nuorten maajoukkueissa ja Kouvolassa sekä Turussa myös apuvalmentajien kuten Mikko Heiskasen, Matti Tiilikaisen, Olli Salon ja nyt TPS:ssä Ari Moisasen tuotteena?
TPS:n liepeillä on jo vuosia kuiskittu siitä, miten Ari Moisanen vaikuttaa maalivahtivalmentajan positiosta peliin enemmän kuin yksikään maalivahtivalmentaja missään muussa seurasssa.
Kyllä, hyvinkin on mennyt. On tullut pari hopeaa ja Moisanen on varmasti pätevä valmentaja, mutta eihän silti tällainen nyt terve tilanne ole.
Päävalmentajan on oltava päävalmentaja – johtaja myös substanssiltaan ja otteeltaan. Adjutantit eivät voi ottaa auktoriteettia ja fläppitaulun tussia kädestä.
Lopulta johtamiseen tarvitaan muutakin kuin löperöitä puheita filosofiasta, tarvitaan keinoja ja sisältöä. Jos niitä ei ole riittävästi, johtajaa aletaan kyseenalaistaa ja lopulta vierastaa.
Ja lopulta johtajalle käy potkujen hetkellä se, mitä ei pitäisi käydä. Maailman parhaimmatkin valmentajat ovat saaneet joskus potkut, mutta ne on helpompi sietää, kun on toiminut parhaalla näkemällään tavalla johdonmukaisesti ja silti on mennyt vihkoon.
Mutta mikäli päätyy toimimaan miellyttääkseen muita liian taipuisasti, menestystä ei tule ja seuraus on jopa potkut, pahimman seurauksen kanssa on myöhemmin vaikeampi elää.
Urheilujohtaja Uraman vastuunsiirtely
Asiaa voi silti kuitenkin peilata myös toisin päin – kuten pitääkin.
Jos TPS:ssä petyttiin nyt esimerkiksi siihen, että Ahokas oli jopa liian taipuisa, niin eikö urheilujohtaja Rauli Uramalla ollut jo tiedossa maajoukkuevalmentaja Ahokkaan vahvuudet ja heikkoudet toimiessaan tämän kanssa jo Jääkiekkoliiton huippu-urheilujohtajana?
Ahokas kun voi olla syyllinen TPS:n tuloksessa moneen asiaan, mutta ei siihen hän päätökseen hän ei voinut kuin puhumalla, että hänet palkattiin.
Kun TPS:n linjauksessa puhutaan vain päävalmentajan kantavan tuloksesta vastuun, niin herättäähän se paljon kysymyksiä myös urheilujohtajista.
Jos vastuuta ei kukaan muu kuitenkaan kanna kuin valmentaja, niin silloin sana johtaja voidaan pyyhkiä tittelistä välittömästi pois.
Miettisen tartuttava härkää sarvista ennemmin kuin myöhemmin
Miten tämä liittyy sitten Tommi Miettiseen?
Paljonkin.
Miettisen on TPS:n päävalmentajana tehtävä nyt taustatyönsä hyvin.
Jos jokin valmennustiimissä, pelaajarekrytoinnissa, yleisesti toiminnassa tai vaikkapa luottamuksessa epäilyttää, ne johtopäätökset on tehtävä nyt.
Ei myöhemmin, vaan nyt.
Nyt Miettisellä on uutena valmentajana helpompaa sanella mitä haluaa ja häntä kuunnellaan. Nyt on paras mahdollisuus vaikuttaa, vaikka kokemusta seurassa päävalmentajana toimimisesta ei vielä olekaan.
Kompromisseillakin voidaan saada aikaan jotain, mutta useammin se tuottaa keskinkertaisuutta. Mutta Miettinen palkattiin tekemään muutos. Se ei toteudu kuin muuttamalla. Eikä se tarkoita sitä, etteikö voisi silti kuunnella ja tehdä yhteistyötä.
Näyttää siltä, että kun mahdolliset tappioputket joskus sitten koittavat, alkaa Turussa tuki ja vastuunkantajat ympäriltä kadota.
Eikä tämä ole vain TPS:n ongelma, vaan niin se menee lähes kaikissa liigaseuroissa. Siitä voi kertoa enemmän muut Liigan päävalmentajat.
Jos Miettinen päätyy hymistelemään, suostumaan keskeisissä asioissa kaikkeen ja liikaakin kumartelemaan talon tavoille, vaanii selän takana samat vaarat kuin niin monella muullakin jo entisellä TPS:n päävalmentajalla. Nykyinen kulttuuri syö hänet.
Hän astuu taloon, jota ovat jo remontoineet Westerlund, Urama, Tomi Kallio, Saku Koivu ja niin moni muu, jotka lopulta eivät kanna tuloksesta suurinta vastuuta. Se on nyt ääneen sanottu TPS:n virallisessa tiedotteessakin.
Ne sanat ovat sentään TPS-leirissä pitäneet tekoinakin täydellisesti paikkaansa.
Mutta juuri siksi Miettisen on nyt saatava laiva lastattua oman näköisillään tekijöillä – ja päätettävä sen suunta. Muuten hän voi jäädä historiaan vain yhdeksi nimeksi pitkällä listalla 2000-luvulla TPS:ssä toimineista valmentajista ja tehdä uralleen ison karhunpalveluksen.
