Meneepä jääkiekolla lujaa! Hallit notkuvat täysinä. On superyllättäjiä ja kliinisen kovia jättiläisiä. Itse tuote, peli, on loistavalla tasolla.

Kaikki edellä sanottu on keväisessä kiekkokontekstissa totta, mutta liikaa ei kannata kevätauringosta häikäistyä.

Jos onkin käynyt niin, että jonkinlainen lumisokeus vielä hämärtää näkökenttää, tarjosi torstai-ilta siihen täsmälääkettä. Keskellä kiihkeimpiä mestaruusjahteja Suomessa ja muualla maailmassa Ilveksen ja HIFK:n pronssiottelu sekä Leijonien harjoitusottelu Tanskaa vastaan muistuttivat tärkeästä asiasta.

Jääkiekko kaipaa kipeästi merkityksellisyyttä. Jos merkityksellisyys viedään siltä pois, häviää lajista käytännössä kaikki muukin arvokas.

Heikko pronssiottelu ehkä jonkun mielestä heräsi eloon sen kolmannessa erässä. Enemmän nähtiin kuitenkin hieman kiusallista ja väsynyttä tilanteiden jälkeistä tökkimistä kuin aidosti laadukasta jääkiekkoa.

Suomen ja Tanskan välillä varsinaista voittokamppailua ei edes nähty, kun laadukas Suomi varmisti voittonsa jo käytännössä avauserässä.

***

Sen verran tarkennan vielä, etten väitä Liigan pronssiottelun tai Leijonien harjoitusottelun olevan kaikkein vähiten merkityksellisimpiä kiekkopelejä.

Leijonille pitkällä leirityksellä on perinteisesti ollut iso merkitys aivan maailmanmestaruustaistoon asti. Suomi on kaivanut selvää kilpailuetua onnistuneesta leirityksestä. Myös kisapaikoista pelaaville pelaajille merkitystä aivan varmasti on.

Pronssiottelun mielekkyyttä välierissä hävinneille Liiga-joukkueille kyseenalaistetaan, eikä varmasti syyttä. Varsinkin näin pitkän odotusajan jälkeen himmeimmästä mitalista pelaaminen tuntuu ainakin näin ulkopuolisesta lähinnä pakkopullalta. Ja onhan HIFK:n Ilari Melartinkin viesti julkisuuteen aiheesta ollut melko selvästi pelin vastainen.

Toki on varmasti pelaajia, joita pronssi myös kiinnostaa. Kaikki eivät SM-mitalia koskaan saavuta ja sen voittaminen varsinkin, jos suhde seuraan on poikkeuksellisen vahva, saattaa olla kovinkin merkittävä asia.

Silti juuri nämä kaksi ottelua ovat sopivia avaamaan silmiä. Kun ei pelata niin konkreettisesta tavoitteesta kuin vaikkapa sarjanousu, Suomen mestaruus, Stanley Cup tai maailmanmestaruus, näyttävät esimerkkiottelut keskellä kaikkein kiihkeintä kiekkokevättä kovin irvokkailta.

***

Joka syksy klassinen, jopa populistinen puheenaihe on Liigan yleisömäärät. Usein nostetaan esiin, kuinka yleisöä ei kiinnosta trap tai viivelähtö tai passiivinen suomalainen tapa pelata.

Ei kyse ole siitä. Yhtä lailla NHL:ssä nähdään yleisön silmissä epäkiinnostavaa jääkiekkoa. Heikosti valmennetut, sarjan alakastin joukkueet pelaavat keskenään valtavan määrän merkityksettömiä otteluita.

Kyse on merkityksestä. Kun Liigan sarjajärjestelmä on mitä on, jokaiselle kuudellekymmenelle runkosarjaottelulle on vaikea löytää merkitystä.

Enkä väitä, että pelkästään sarjan avaamisella syksyn jokaisessa ottelussa hallit notkuisivat täysinä kevään tapaan. Ei tarvitse kuin katsoa kohti Veikkausliiga huomatakseen, että muutakin tarvitaan kuin avoin sarja. En edes väitä, että pelkästään sarjan avaaminen loisi jokaiseen otteluun merkityksen.

Muistutan vain, että jääkiekon ja urheilun tärkein voimavara on merkityksellisyys. Siitä ei kannata luisua liian kauaksi eikä sitä sovi unohtaa, kun jääkiekon tulevaisuutta linjaavia päätöksiä tehdään.