ElmoTV uutisoi keskiviikkona, että Nuorten Leijonien päävalmentajaksi on nousemassa Lauri Mikkola, U18-maajoukkueen päävalmentajaksi Marko Kauppinen ja U17-maajoukkueen päävalmentajaksi Kalle Kaskinen. Samuel, miten kommentoit valintoja?

Täytyy sanoa suoraan, että tämä on jopa Jääkiekkoliitolta täysin uskomaton, joskin samalla odotetunlainen veto. Se, mikä tästä tekee uskomatonta on se, että päättynyt kausi oli maajoukkuekiekossa todella heikko kausi ja kauden jälkeen kaikki puhuivat Jääkiekkoliiton puheenjohtajaa Harri Nummelaa myöten, että nyt on herättävä ja tehtävä korjausliike.

Ja tässäkö se korjausliike on?

Tuossa on miesten maajoukkuekiekon kolme tärkeintä pestiä miesten A-maajoukkueen jälkeen ja nyt niihin jokaiseen ollaan palkkaamassa omissa valmennuspesteissään enemmän tai vähemmän epäonnistuneita valmentajia.

Mikkola veti toissa kaudella täysin keskinkertaisen kauden Kärpissä, kunnes sai kesken kauden potkut. Kauppinen sai kaksi vuotta sitten potkut Jukureiden päävalmentajan paikalta, kun Jukurit makasi Liigassa jumbona ja oli hävinnyt 13 ottelua putkeen. Kaskinen kuului päättyneellä kaudella Brynäsin historialliseen valmennustiimiin, joka pohjusti seuran pudottamisen Ruotsin pääsarjasta ensimmäisen kerran 63 vuoteen.

Jos nämä olisivat parhaat vaihtoehdot näihin pesteihin, silloin pitäisi olla todella huolissaan suomalaisen jääkiekkovalmennuksen tasosta. Ongelma ei kuitenkaan ole jääkiekkovalmennuksen tasossa, vaan siinä, että keskeisille avainpaikoille valitaan toisen tai kolmannen luokan osaajia samaan aikaan, kun esimerkiksi Pekka Virran, Karri Kiven ja Jussi Ahokkaan tasoiset valmentajat ovat vapailla markkinoilla.

Kivi ja Ahokas ovat molemmat voittaneet Nuorissa Leijonissa maailmanmestaruuden ja Virta luotsasi kaksi vuotta sitten Lukon sensaatiomaisesti Suomen mestariksi.

On tultu todella, todella kauaksi niistä päivistä, kun Nuoria Leijonia valmensivat Jukka Jalosen tai Antti Pennasen tasoiset huippuvalmentajat.

On toki hienoa, että valmentajia ei tuomita epäonnistumisten vuoksi ikuiseen kadotukseen, mutta ei tässä voi muuta todeta kuin se, että oletin ryhtiliikkeen tarkoittavan jotain muuta kuin tätä.

Monet sanovat, että nykyiset ikäluokat eivät ole aiempien ikäluokkien veroisia. Ehkä niin on jossain määrin, mutta se ei selitä heikentyneitä tuloksia eikä se oikeuta valitsemaan keskinkertaisia päävalmentajia näihin joukkueisiin.

Jos valitaan Jukka Jalonen, silloin saadaan Jukka Jalosen tuloksia – ja jos valitaan esimerkiksi Tomi Lämsä tai Lauri Merikivi, silloin saadaan Tomi Lämsän ja Lauri Merikiven tuloksia.

 

Lue lisää: Viime hetken muutos heitti Kalle Kaskisen ulos U17-junasta, tilalle toinen yllätysnimi

 

Mistä nämä Jääkiekkoliiton valinnat kertovat?

Jääkiekkoliitto on Suomen varakkain lajiliitto, jonka kanssa jokainen muu lajiliitto tässä maassa olisi valmis vaihtamaan murheensa. Kun huippuvalmentajien palkkaaminen ei ole kiinni rahasta, silloin jäljellä jää, ettei joko arvosteta valmentajuutta, ymmärretä sen merkitystä tai sitten ei vain välitetä, ketkä nuorten maajoukkueita valmentavat ja miten ne menestyvät.

U20-maajoukkueen valmennustiimin kokoonpano kertoo samasta ongelmasta. Mikko Koivu, Pekka Rinne ja Juha-Pekka Hytönen ovat kaikki tehneet upean uran pelaajina, mutta millä perusteella he ohittavat valinnoissa sellaiset valmentajat, joilla on vuosien kokemus, vahva koulutuspohja ja vahvat näytöt valmennustyöstä?

Rinteen roolin maalivahtivalmentajana ymmärrän, sillä maalivahtipelin työ tehdään seuroissa. Mutta apuvalmentajatkin olisi saatava kovaan tikkiin.

Vain kaiholla voi katsoa vaikka Palloliittoa ja sen valintaa kohti, kun U21-maajoukkuetta luotsaa nykyisin Mika Lehkosuon kaltainen meritoitunut huippuammattilainen. Miksi ei Jääkiekkoliitossa voitaisi nojata varmempiin kortteihin? En näe yhtään syytä miksi ei.

Eikä siinä mitään, kunnioitan entisten NHL-pelaajien halua lähteä mukaan kaiketi lähinnä kulukorvauspohjalta ja heidän kokemuksellaan olevista pelaajista voi toki tulla erinomaisia valmentajia sitten joskus. Heille on ehdottomasti paikkansa, jos valmentaminen kiinnostaa, mutta onko kolme valmennusuransa alkutaipaleella olevaa ex-pelaajaa jo vähän liikaa?

Jos olen rehellinen, minusta on.

Vaikeinta on käsittää kuitenkin tuota päävalmentajalistaa, varsinkin, kun valinnoista päättävässä Jääkiekkoliiton liittohallituksessa istuu Saku Koivun ja Jyrki Louhen kaltaisia jääkiekkomiehiä. En tiedä, istuvatko he kokouksissa hiljaa ja antavat Harri Nummelan ja Jukka Toivakan kaltaisten peliä ymmärtämättömien kiekkojohtajien päättää asioista vai miten tällaiset päätökset ovat mahdollisia?

Tässä yhteydessä on pakko kysyä myös Jukka Jalosen roolia Jääkiekkoliiton huippu-urheilujohtajana. Onko hän todellakin siunannut nämä valinnat? Jos on, täytyy kyllä ihmetellä.

Joka tapauksena näitä valintoja ei voi pitää minään muuna kuin pettymyksenä.

Päävalmentajat saavat osoittaa nämä puheet vääräksi, mutta hieman epäilen, ettei niin käy. Keväällä kyllä osattiin puhua, mutta jälleen kerran puheet jäivät pelkiksi puheiksi. Toisaalta tähänhän me olemme jo Nummelan puheenjohtajakauden aikana tottuneet.