Uudelleen henkiin puhallettu Superpesis Oy kertoi aiemmin tällä viikolla organisaation avainpaikkojen ja hallituksen henkilövalinnoista sekä strategisista linjauksistaan ja tavoitteistaan.

Olen viime vuosina monta kertaa kritisoinut Pesäpalloliiton ja 2000-luvun Superpesis Oy:n toimintaa, mutta nyt on sanottava suoraan, että näissä muutoksissa on juuri sellaista henkeä, jota pesäpallossa on kaivattu 80- ja 90-lukujen menestysvuosien jälkeen.

Aloitetaan henkilöistä.

Tässä on turha mennä kovin syvälle historiaan muuten kuin toteamalla, että yksi pesäpalloliikkeen ongelmista on ollut epäonnistuminen avainhenkilöiden rekrytoinneissa. Valonpilkahdukset ovat olleet harvassa ja nekin ovat kestäneet Pesäpalloliiton puolihalvautuneen toiminnan innoittamina vain hetken.

Nyt henkilövalinnat viestivät selvästi uuden aikakauden alkua ja mikä oleellista, ne kertovat jo valintoina, että strategiassa painotetaan juuri niitä asioita, joita Superpesis Oy:n kaltaisen organisaation pitääkin painottaa – markkinointia, myyntiä ja brändiosaamista.

Pesäpalloa pitää toki kehittää koko ajan lajina, mutta jos pesäpallo halutaan siirtää lajina uudelle tasolle, silloin kokonaisuutta on ajateltava laajemminkin kuin vain pelkän pelin näkökulmasta. On ajateltava bisnestä, on ajateltava näkyvyyttä ja brändiä, on ajateltava markkinointia ja on ajateltava sitä, miten seurat ja koko laji saisivat tahkottua muitakin tuloja kuin niitä, joita tulee otteluita pelaamalla.

Olkoon tästä hyvänä esimerkkinä vaikkapa isot konsertit, joista viimeisin esimerkki oli Nightwishin konsertti Kiteen Rantakentällä.

***

Tätä taustaa vasten nyt julkistetut henkilövalinnat ovat raikas ja oikeanlainen tuulahdus aikojen muuttumisesta.

Superpesis Oy:n hallituksen puheenjohtaja Vesa Karjalahti, toimitusjohtaja Olli Aro ja hallitukseen valittu Timo Rajala ovat meritoituneet aiemmilla työurillaan juuri sellaisissa tehtävissä, joissa hankittua osaamista, kokemusta ja näkemystä Superpesis tarvitsee.

Karjalahti on rakentanut Baronasta menestysbisneksen, Aro on tehnyt erinomaista työtä Mestiksen toimitusjohtajana ja Rajala oli Rauman Lukon toimitusjohtaja Lukon voittaessa keväällä 2021 Suomen mestaruuden.

Hallitukseen valittu Jere Marttila on puolestaan Haloo Helsinki -yhtyeen jäsen, mikä jo itsessään kertoo, mistä ilmansuunnasta Superpesis Oy on etsinyt osaamista. Toki pakettiin mahtuu myös kaikkien tuntema Risto Ojanperä.

Kukaan ei voi väheksyä Superpesis Oy:n uudelleenperustamista vahvimmin ajaneiden Juha Tanskasen ja Ari Monosen markkinoinnillista tai liiketaloudellista osaamista, mutta heille on annettava tunnustus siitä, että he ovat uskaltaneet katsoa asioita laajemmasta perspektiivistä ja hakea avainrooleihin osaamista lajin ulkopuolelta.

Sillä juuri sitä pesäpallo tällä hetkellä kaipaa. Uudenlaista ja ennakkoluulotonta lähestymistapaa, mihin suuntaan pesäpalloa pitää ja kannattaa tulevaisuudessa kehittää niin lajina kuin bisneksenä – ja miten sinne käytännön tasolla päästään.

***

Myös urheilullisissa linjauksia ollaan lupaavien tuulten äärellä.

Päätös pudottaa Superpesiksen joukkuemäärä 12:een kaudesta 2025 alkaen on ainoa oikea ratkaisu. Samoin se, että vuoden mittaisen siirtymäkauden jälkeen Superpesiksestä putoaa joka syksy yksi joukkue suoraan ja sinne nousee yksi joukkue Ykköspesiksestä suoraan. Karsintojen kautta voi nousta tai pudota toinenkin joukkue.

Tämä malli takaa sen, minkä terve ja avoin kilpailu takaavat: Superin seurojen on pakko kehittää toimintaansa, jos ne haluavat pelata ja menestyä Superissa, – ja kun Ykköspesiksen seuroilla on aito mahdollisuus nousta Superiin, niillä on silloin motiivi ja vapaa valtatie kehittää omaa toimintaansa Superiin nousua ja siellä menestymistä silmällä pitäen.

***

Hyvää uuden Superpesiksen linjauksissa on myös se, että vaikka nyt puhutaan ensisijaisesti Superpesiksestä, kysymys on myös Ykköspesiksestä ja sen entistä vahvemmasta mukaan ottamisesta osaksi huippupesäpallon tulevaisuutta. Sama ajattelutapa koskee luonnollisesti myös naispesäpalloa.

Myös Ykköspesiksessä siirrytään vuodesta 2026 alkaen 12 joukkueen sarjaan. Näin kahdessa ylimmässä miesten sarjassa pelaa jatkossa yhteensä 24 joukkuetta.

Joukkuemäärän supistaminen johtaa molemmissa sarjoissa siihen, ettei niissä riitä enää sinne päin tekemisen mentaliteetti. Jokainen näkee yhdellä silmäyksellä, millaiset joukkueet olisivat esimerkiksi tällä kaudella vaarassa pudota Superpesiksestä – ja kahdella silmäyksellä, mitkä seurat olisivat vaaravyöhykkeessä Ykköspesiksessä, jos kahdessa ylimmässä sarjassa palaisi kummassakin vain 12 joukkuetta.

Hyvää uusissa suunnitelmissa on muutenkin seurojen roolin korostaminen. Kattojärjestöllä on toki oma elintärkeä tehtävänsä kokonaisuuden kannalta ja esimerkiksi nyt suunniteltavien uudistusten ja linjausten tulenkantajana, mutta pitkässä juoksussa tärkeintä on jalkauttaa osaaminen seuroihin, koska seurat ovat kuitenkin kaiken ydin. Mitä ammattitaitoisemmin seurojen johdetaan, sitä paremmin ne voivat ja sitä paremmin koko laji voi.

***

Vaikka nyt julkistetuissa linjauksissa ja henkilövalinnoissa on paljon hyvää, kysymys on vasta sadetanssista. Kaikki ratkeaa nyt siihen, saadaanko uudet ja osin äärimmäisen kunnianhimoiset suunnitelmat myös toteutettua.

Myös nyt valittujen avainhenkilöiden on osoitettava osaamisensa tuloksilla. Pelkillä ansioluetteloilla ja hyvällä maineella ei vielä päästä kuin lähtötelineisiin.

Suunnitelmissa on myös sellaisia tavoitteita – kuten Superin seurojen budjettien tuplaaminen kaksinkertaiseksi –, että niiden kanssa on tekemistä, mutta kovat tavoitteet kertovat oikeanlaisesta kunnianhimosta. Nyt ei näperrellä tulitikkulaatikkojen kanssa – ja hyvä niin.

Superpesis Oy:n perustaminen tulee hyvään saumaan, sillä pesäpallon pinnan alla kuplii lupaava potentiaali. Laji on noussut näyttävästi maihin Tampereen ja Joensuun kaltaisille uusille pesäpallopaikkakunnille ja monet perinteiset pesäpallopaikkakunnat, niin Kouvolan ja Hyvinkään kaltaiset isommat paikkakunnat kuin Vimpelin ja Sotkamon kaltaiset pienemmät paikkakunnat, voivat edelleen erinomaisesti.

Oulun seutu on myös potentiaaliltaan arvaamaton Kempeleen räiskyvän nousun ansiosta. Jos ja kun Oulun Lippo saataisiin vielä joku päivä jaloilleen, mikä olisikaan sähköisempi ja värikkäämpi näytelmä kuin pohjoisen Tervaderby.

Myös pesäpallon yleisömäärissä on ollut hyvä suunta mitä pidemmälle kesä on ehtinyt. Jos sarja pysyy näin tasaisena, loppukesällä ja syksyllä katsomoissa voi rytistä kunnolla.

Positiiviseen kehitykseen kuuluu myös uusien pelaajasukupolvien ja etenkin nuorten pelaajien voimakas esiinmarssi. Roope Korhosen, Henri Puputin, Juha Puhtimäen ja Sami Haapakosken sukupolvi on vielä vahvasti kiinni vallankahvassa, mutta jokainen näkee, että vallanvaihdos on enää kulman takana – jos sielläkään.

Pesäpallossa eletään nyt mielenkiintoisia aikoja. Niin kentällä kuin sen ulkopuolella.