Vallankumouksen tuulet ravistelevat pesäpalloa, maakuntasatraapit kauhuissaan
Pesäpalloliiton johtokunta on uudistumassa railakkaalla ja raikkaalla tavalla perjantaina pidettävässä Pesäpalloliiton syyskokouksessa.
Pesäpallon kulisseissa käydään värikästä vääntöä Pesäpalloliiton johtokunnan uudesta kokoonpanosta.
Pesäpalloliiton kevätkokous asetti keväällä vaalitoimikunnan, jolle se antoi tehtäväksi valmistella perjantaina pidettävän syyskokouksen henkilövalintoja.
Vaalitoimikunta teki työtä käskettyään ja se on tehnyt erinomaisen esityksen johtokunnan kokoonpanoksi. Se esittää jatkokautta vain neljälle nykyiselle johtokunnan jäsenelle – puheenjohtaja Ossi Savolaiselle sekä Tanja Vehniäiselle, Juha-Matti Rannalle ja Timo Mäkelälle.
Jos vaalitoimikunnan esitys menee läpi, johtokuntaa tulee kuusi uutta jäsentä – Ari Mononen, Jarmo Heikkinen, Minna Koivisto, Antti Määttä, Risto Ojanperä ja Päivi-Pessi Järvenpää.
Vaalitoimikunnalle pitää nostaa hattua sen tekemästä työstä. Se on saanut houkuteltua ehdokkaiksi kentällisen, joka murskaisi kertaheitolla monta aiempaa ongelmaa.
Niistä kenties tärkein on se, että nyt johtokuntaan saataisiin ihmisiä, joilla on oikeasti näyttöä seuratoiminnan menestyksellisestä hoitamisesta. Ari Mononen on ollut keskeinen voima ja visionääri Joensuun Mailan nousussa Suomen johtavaksi pesäpalloseuraksi, Jarmo Heikkinen tuntee läpikotaisin Sotkamon Jymyn menestysreseptin salaisuuden ja Risto Ojanperä on pitkän linjan pesäpallo-osaaja, joka on voittanut kaiken muun lisäksi pelinjohtajana Suomen mestaruuden. Minna Koivisto, Päivi-Pessi Järvenpään ja Tanja Vehniäinen tuovat puolestaan elintärkeää ymmärrystä ja näkemystä naispesäpallon puolelta.
Mononen, Heikkinen ja jopa Ojanperä ovat kaikki myös suurseurojen edustajia ja ymmärtävät suurseurojen tarpeet. 2000-luvun kolmen merkittävintä seuraa, Sotkamon Jymy, Vimpelin Veto ja Joensuun Maila, olivat pitkään jopa erinäisiä kapinaliikkeitä heidän turhauduttuaan aiempien johtokuntien saamattomuuteen. Nyt myös Sotkamo, Joensuu ja Vimpeli olisivat keskeisessä roolissa kehittämässä pesäpalloa uudessa johtokunnassa.
Myös johtokunnassa esityksen mukaan jatkava Timo Mäkelä olisi erinomainen valinta. Hän edustaa erilaista ja uudenlaista suurseuraa, Manse PP:tä, joka pelaa suurkaupungissa ja jolla on huippujoukkueet sekä miesten että naisten Superpesiksessä.
Kehitystä alleviivaa ja korostaa se, että myös Pesäpalloliiton operatiivisessa johdossa on tapahtunut vastaavan henkisiä muutoksia: Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Petri Pitkäranta, myyntijohtaja Jonne Kemppainen ja urheiluyksikön johtaja Mikko Huotari edustavat samaa henkistä ajattelutapaa kuin koko vaalitoimikunnan esittämä uusi johtokunta.
Esitetyssä johtokunnassa on myös hyvä maantieteellinen peitto, joka kattaa käytännössä koko Suomen. Monet ovat kavahtaneet sitä, missä esitetystä johtokunnasta ovat kasvattajaseurojen edustajat, mutta todellisuudessa Suomen parhaat junioriseurat ovat tänä päivänä Sotkamon, Joensuun ja Vimpelin kaltaisia suurseuroja.
Satraapit takajaloillaan
Missä siis ongelma?
Vastaus: siellä missä ennenkin – vanhoillisissa voimissa, jotka pitävät tiukasti kiinni omista asemistaan politbyroossa.
On ymmärrettävää, että jos johtokunnan jäsen pistetään vastentahtoisesti lankulle, hän ei kohtelustaan innostu. Muutos on kuitenkin välttämätön. Pesäpallon on uskallettava ajatella jälleen samalla tavalla ennakkoluulottomasti ja rohkeasti kuin Markku Pullisen ja kumppaneiden kulta-aikana. Pesäpallolla on nyt hyvä noste oraalla. Nyt tuo lupaava kehitys on saatava vain kestävään kiitoon.
Pesäpalloliiton johtokunta on ollut 2000-luvulla taantumuksellisuuden pesäke, jota ovat hallinneet erilaiset patsastelijat, joista monille on ollut tärkeämpää johtokuntaan kuuluminen kuin se, miten he ovat oikeasti kehittäneet pesäpalloa. Kuvaavia esimerkkejä taantumuksellisuuden seurauksista on suurseurojen jättäytyminen Pesäpalloliiton toiminnan ulkopuolelle, ja se, että Imatran Pallo-Veikoissa erinomaista työtä tehnyttä Jani Valkeapäätä ei ole valittu johtokuntaan, vaikka Valkeapää olisi useaan otteeseen halunnut päästä vaikuttamaan liiton toimintaan sisältäpäin.
Toki johtokunnassa on ollut myös aitoja osaajia, mutta heidän on ollut vaikea taistella tuulimyllyjä vastaan. Jos – ja toivon mukaan kun – vaalitoimikunnan esitykset menevät maakuntasatraappien vastustuksesta huolimatta perjantaina syyskokouksessa läpi, tuulta ei tarvitse enää erikseen etsiä. Sitä löytyisi uudesta johtokunnasta riittävästi omastakin takaa.
Pesäpalloliitolla on yksi tämän vuosituhannen mahdollisuuksista. Siihen on nyt vain tartuttava.