Valtteri Bottaksen autoon tulee Silverstonessa jälleen uusia osia, mutta se ei tee yöstä päivää
Cadillac tuo Silverstoneen viikonlopuksi jälleen uusia osia, mutta Valtteri Bottaksen tilanne ei siitä parane.

Cadillacin F1-tallin suomalaiskuski Valtteri Bottas kertoi Silverstonen GP:n alla lehdistölle, että hänen autoonsa on tulossa uusi jäähdytysjärjestelmä. Bottas on keskeyttänyt kolme viimeistä kisaa auton jarrujen ylikuumenemiseen. Viikonloppuna on tarkoitus päästä taas maaliin asti.
”Maaliinpääsy olisi toivottavaa. Bottas ei ole ajanut maaliin vielä yhtään Euroopassa ajettua kisaa tällä kaudella. On aikakin tehdä jotain suurempaa auton ylikuumenemiselle”, ElmoTV:n F1-asiantuntija Erkki Mustakari täräyttää.
”Mutta eipä nyt liikaa tuskastuta. Tulokastallissa on hyvinkin osaavaa porukkaa, mutta se, että uusi F1-auto saadaan kilpailukykyiseksi radalla vie yleensä pitkään, jopa vuosia, ja nyt on kaudesta ajettu vasta kahdeksan osakilpailua”, Mustakari muistuttaa.
Silverstone on Bottakselle tuttu kisapaikka. Hän on seissyt Silverstonen palkintopallilla viidesti. Hän on ajanut siellä urallaan Williamsin kerran kisan kakkoseksi ja Mercedeksen kahdesti kolmanneksi ja kahdesti toiseksi. Cadillacin toinen kisakuski Sergio Perez on ajanut Silverstonessa kerran kisan kakkoseksi Red Bullilla.
”Bottas osaa tämän radan metkut, mutta Cadillac tallina ei välttäämättä osaa. Täytyy siis toivoa, että talli kuuntelee Bottaksen kokemuksen ääntä. On silti ihan turhaa odottaa, että ilman mitään isompia kisatapahtumia Cadillac nousisi täällä edes pisteille – edes Sergio Perezin ajamana. Se, että kyseessä on sprinttiviikonloppu tuo Cadillacille vielä lisähaastetta”, Mustakari uskoo.
Viime kauden Silverstonen GP-kisan voittoon ajoi McLarenin Lando Norris. McLaren otti tuplavoiton, kun Oscar Piastri oli toinen.
”Brittikuskit ovat tänä vuonna kotikisansa ehdottomia suosikkeja. Vaikka Ferrari ei ole omimmillaan tällä radalla, saattaa MM-jalkapallon tuoma menestyshype Englannissa olla sillä tasolla, että se siivittää Lewis Hamiltonia yrittämään kovasti. Englannissa kohistaan nyt Harry Kanen MM-maaleista ja jalkapallomaajoukkueen tekemisistä sellaisella tunteella, että se varmasti välittyy jotenkin myös muihin lajeihin. Niin usein käy.”
”Hamilton on jo sanonut tietävänsä, etteivät Ferrari ole parhaimmillaan Silverstonessa. Hän kehui lehdistölle myös entistä talliaan Mercedestä kovin korulausein ja hehkutti sitä, miten uskomatonta työtä tallissa on tehty voimanlähdemuutoskaudelle.”
”Mercedeksen George Russell otti kauden ensimmäisen voittonsa Itävallassa viime viikonloppuna, mutta hänellä on suuri MM-piste-ero kurottavana kiinni omaan tallikaveriinsa Kimi Antonelliin nähden. Italialainen johtaa MM-sarjaa 40 pisteen erolla Russelliin. Sen gäpin Russell haluaa kuroa kiinni ja kotiedulla Silverstonessa hän voi olla vahvoilla.”
”Silverstone on myös sellainen kisapaikka, jossa kuskien täytyy oikeasti laittaa välillä jäitä hattuun. Antonelli on kovin voitonnälkäinen ja välillä myös mahtavan itsepäinen, mutta nämä piirteet tuovat kisoihin myös riskitekijöitä. Ennustan, että italialaiskuski on taas kisan väriläiskä.”
”Myös McLarenin mestari Lando Norris janoaa jo voittoa. Koko kisaviikonlopun sekoittaa se, että kysessä on sprinttiohjelma. Vain yhdet treenit voivat riittää Mercedekselle, mutta muut tallit olisivat varmasti mielellään kurvanneet pari muutakin harjoitusta.”
”Pitää myös pistää merkille löytyykö yleisön seasta viime kautta enemmän Ferrarin punaisia hattuja? Hamilton uskoo, että Ferrarin kannatus on viime aikoina saarivaltiossa kasvanut. Voittaminen auttaa aina”, Mustakari hekottelee.




