Vanhan fakiirin taika hyydytti Lukon – KalPa hiljensi hurmoksessa olleen Nokia-areenan
SaiPa aloitti Liigan välierät hakemalla huimaavan 2-1-vierasvoiton Rauman Lukosta. Myös KalPa yllätti vierasottelussa Ilveksen.

SaiPa kävi isolla ryöstöretkellä Raumalla. Lappeenrantalaiset johtivat ottelua kaksi erää, mutta Saku Salmisen kolmannen erän jäähyn aikana Lukko tasoitti ottelun ja SaiPa oli haasteen edessä. Reilua minuuttia ennen loppua SaiPa iski niitin ja voitti ottelun 2–1 (0–1,0–0,1–1).
Lukkoa tappio kirveli. Se lähti sarjaan pienoisena ennakkosuosikkina, koska voitti runkosarjan ja peittosi SaiPan runkosarjan otteluissa 4–0. Lisäksi Lukko sai tyhjennettyä sairastupansa kapteeni Sebastian Repoa lukuun ottamatta välierätaistoa varten.
Lukko hallitsi selkeästi ottelua, mutta SaiPa teki kuitenkin välierän ensimmäisen maalin reilun viiden minuutin pelin jälkeen. SaiPan 1–0-osumasta vastasi Juuso Heikkilä kaukolaukauksella. Osumaa syöttivät Eero Klintrup ja Niklas Appelgren. Maalin jälkeen Lukko oli kuriton ja jäähyjä jaettiin sille peräti kolme peräkkäin. SaiPa kuitenkin nysväsi ylivoimamahdollisuutensa.
Toisessa erässä Lukko jatkoi kiekonhallintaa. Se pysyi myös poissa jäähyaitiosta. SaiPa sen sijaan otti erässä kaksi kaksiminuuttista jäähyä. Kaukalossa maalitolpat kilisivät, mutta lisää maaleja ei tullut. Kolmannessa erässä Lukko vihdoin onnistui tasoituksessa ylivoimalla. Antti Saarela iski kiekon maaliin Patrick Khodorenkon ja Antoine Morandin syötöistä. Kotiyleisö hurrasi.
SaiPa oli pulassa tasoitusmaalin jälkeen, mutta iski lopulta johtomaalin noin minuuttia ennen peliajan päätöstä. Kiekon iski maaliin Otto Kivenmäki Saku Salmisen syötöstä. Lukko haastoi maalin, mutta se hyväksyttiin. Lukko pelasi ottelun loppuun peräti kahden vajaalla, kun maalista hermostunut Khodorenko passitettiin vielä jäähylle väkivaltaisuudesta.
Lukon John Lethemon torjui ottelussa 16 kiekkoa. SaiPan Kari Riipinen teki peräti 27 torjuntaa. SaiPa porskuttaa nyt peräti kahdeksan ottelun voittoputkessa.
”Hyvin puolustettiin keskustaa. Kaveri oli ehkä vähän paremmalla jalalla kuin mitä me, mutta olimme tiiviinä ja Kari oli hyvä maalissa”, ratkaisuosuman tehnyt Otto Kivenmäki totesi MTV Urheilun tv-haastattelussa.
”Saimme siihen loppuun vielä hyvän pomppumaalin. Veljekset olivat hyvin siinä maalilla ja jostain se vain pomppi sisään. Hyvä niin.”
”Vauhtia ja tapahtumia oli. Hiki tuli. Ihan mahtava tuki kannattajilta. Kyllä sen kentällä huomaa, kun SaiPaa huudetaan”, Kivenmäki vakuutti.
KalPa venyi kahden maalin takaa voittoon
KalPa järkytti Tampereen Ilveksen kannattajien keväthurmosta nousemalla kahden maalin takaa upeaan 3-2 (0-0, 2-1, 0-2) -voittoon.
Joukueet tlähtivät illan otteluun erilaisista asetelmista. Ilves oli voittanut Tapparan suoraan neljässä ottelussa ja pelannut edellisen ottelunsa viime viikon keskiviikkona. KalPa joutui sen sijaan tahkoamaan Ässiä vastaan puolivälierissä kaikki seitsemän ottelua, joista viimeisen se pelasi keskiviikkona.
Ilvekseltä puuttui kokoonpanosta edelleen loukkaantuneena oleva Eemeli Suomi ja KalPalta samaten loukkaantuneena oleva Jaakko Rissanen.
Ensimmäinen erä oli tasainen, mitä kuvaa hyvin se, että maalivahtien torjunnat olivat avauserässä tasan 8-8. KalPa oli jopa aavistuksen hanakampi laukomaan, sillä se voitti laukaukset 19-15.
Toisessa erässä Ilves iski kahdesti. Ensin Lukas Svejkovsky huudatti täyttä Nokia-areenaa iskemällä Ilveksen johtoon ajassa 22.10 Joonas Nättisen ja Toni Utusen syötöstä.
Kasper Björkqvist lisäsi Ilveksen johdon 2-0:aan reilut kolme minuuttia myöhemmin. Esityön maaliin tekivät Samu Bau ja Simon Johansson.
KalPa ei kuitenkaan taipunut. Matyas Kantner runnoi kiekon Ilveksen maaliin, mutta maali hylättiin videotarkistuksen jälkeen maalivahdin häirintänä.
Hetkeä myöhemmin KalPa iski kuitenkin maalin, jota kukaan ei voinut viedä kuopiolaisilta, kun Jesper Mattila laukoi kiekon pienestä kulmasta ohi Dominik Pavlatin. Syöttöpisteen Mattilan maaliin kuittasivat Aleksi Klemetti ja Kasper Simontaival.
KalPa jatkoi takaa-ajoaan kolmannessa erässä ja sen yritys palkittiin erän puolivälissä, kun Aleksi Elorinteen siniviivalaukaus upposi maskin takana olleen Pavlatin taakse. Syöttäjiksi maaliin kirjattiin Lukas Kanak ja Jaakko Lantta.
Eikä draama siihen loppunut. Kun ottelua oli pelattu 57.19, Matyas Kantner pisti kiekon lähietäisyydeltä ohi Pavlatin. Syöttöpisteet saivat Juuso Mäenpää ja Andreas Okany.
KalPan ratkaisumaalin iskenyt Matyas Kantner oli ottelun jälkeen huojentunut mies
”Hyvä ottelu, myös kannattajille. Siinä oli ylä- ja alamäkiä, ja paljon tilanteita kummallakin. Jouduimme tappiolle, mutta tiesimme, että voimme tulla sieltä. Jatkossa meidän on pelattavassa tietyt tilanteen viisaammin. Menetimme nyt sinisellä muutaman kerran kiekon tyhmästi. Lisäksi meidän pitää olla vahvempia yksi vastaan yksi -tilanteissa”, Kantner sanoi MTV Katsomon haastattelussa.