Jalkapallossa on yksi kolmikirjaiminen kirosana, johon on viikko toisensa jälkeen yhä vaikeampi suhtautua.

Ne kolme kirjainta ovat VAR, Video Assistant Referee.

Myönnän häpeilemättä, että olin ensihetkistä alkaen VAR:in kannattaja. Olin vakuuttunut, että epäoikeudenmukaisten tuomioiden karsiminen on jalkapallon etu.

En syyllistänyt tuomareita tai linjamiehiä, sillä heidät pantiin monissa tilanteissa mahdottomaan paikkaan.

Olisiko erotuomarin tai linjamiehen pitänyt nähdä vuoden 1986 MM-kisoissa, että Diego Maradona teki puolivälierissä Englantia vastaan elintärkein 1–0-osuman kädellään, koska argentiinalaistaikurin sentit loppuivat hänen lyhyestä varrestaan kesken?

Tai olisiko tuomareiden pitänyt nähdä, että meidän kaikkien jumaloima Thierry Henry otti marraskuussa 2009 pallon kädellään haltuun ennen kuin iski maalin, joka toi Ranskalle paikan vuoden 2010 MM-kisoissa ja jätti Irlannin rannalle Etelä-Afrikan MM-lopputurnauksesta?

Tällaiset vääryydet eivät olleet jalkapallon pyhää ydintä ja siksi oli hienoa, että niiden karsimisessa otettiin 2010-luvulla käyttöön kaiken mullistava teknologia.

Uskoa parempaan ja jalompaan tulevaisuuteen antoi se, että hieman aiemmin kehitetty maaliteknologia oli ollut jättimenestys. Jalkapallokentillä ei oltu enää vuosikausiin nähty sellaisia vääryyksiä kuin Manchester Unitedin ja Tottenhamin ottelussa vuonna 2005, kun tuomarit eivät nähneet Tottenhamin Pedro Mendesin kaukolaukauksen olleen noin metrin verran maalin sisällä.

***

Olen puolustanut vuosikaudet VAR-järjestelmää ja kuitannut kritiikin sillä, ettei ongelma ole itse järjestelmässä, vaan sen käyttäjissä. Että kyllä erotuomarit ja VAR-tuomarit oppivat käyttämään järjestelmää, kunhan vain maltetaan.

Toinen perusteeni on ollut se, että VAR vääristää mielikuvaa virheistä.

Me näemme jokaisen VAR-järjestelmän tekemän virheen tai kyseenalaisen tuomion, mutta meillä ei ole oikeaa vertailukohtaa.

Kun ennen VAR-aikaa tuomarit tulkitsivat muutaman sentin paitsion väärin, se virhe oli ja meni eikä kukaan jäänyt itkemään tuomion perään, sillä katsojat eivät nähneet itsekään, oliko jonkun pelaajan kengänkärki paitsion puolella vai ei.

***

Katselin viikonloppuna FA Cupin kolmannen kierroksen otteluita. En puhu nyt FA Cupin taiasta ja niistä huimaavista yllätyksistä, joita Englannissa neljän päivän aikana nähtiin. Puhun siitä, miten upealta otteluita tuntui katsoa, kun otteluissa ei ollut käytössä VAR:ia.

Kun otteluissa syntyi maali, mieli laukaisi automaattisesti yhden varoittavan sanan – VAR. Älä tuuleta ennen kuin VAR on mitannut senttimetrit!

Vähitellen aloin tottua siihen, ettei VAR mittaa senttimetrejä eikä katso sitä, kaatuiko joku rangaistusalueen sisällä vai kaadettiinko hänet. Kun tilanne meni, se oli saman tien paketoitu. Ei epävarmuutta, voiko maalia juhlia eikä epävarmuutta, mitä VAR-kopissa nähtäisiin ja mitä ei nähtäisi.

Oli palattu menneisyyteen, aikaan ennen VAR:ia, – ja pidin siitä. Tällaista jalkapallo oli ennen ja tällaisena minä sen muistan.

***

Kuin tilauksesta, BBC oli laskenut viikonlopun jälkeen KMI-paneelin eli otteluiden avaintuomioita (Key Match Incidents) alkukauden aikana listaamien väärien VAR-tuomioiden määrän.

Paneelissa on mukana yksi edustaja Valioliigasta, yksi tuomarijäsen ja kolme entistä pelaajaa ja manageria. Paneeli kokoontuu kerran viikossa ja käy läpi, miten VAR-tuomioissa on viikon aikana onnistuttu.

KMI-paneelin mukaan Valioliigassa oli tehty alkukauden aikana 13 väärää VAR-tuomiota 21 kierroksen aikana.

Siitä, onko määrä paljon vai vähän, voidaan väitellä, mutta VAR:in piti karsia nimenomaan väärät tuomiot jalkapallosta. Miten on siis mahdollista, että Valioliigassa tehdään tällainen määrä vääriä tuomioita VAR:ia käyttämällä?

Yksi vääristä tuomioista oli Evertonin ja Arsenalin välisessä ottelussa VAR-kopissa tehty ratkaisu, ettei William Saliban potkaisu Thierno Barryn jalkaan ollut rangaistuspotkun arvoinen rike. Arsenal voitti ottelun 1–0, joten Arsenal saattoi hyötyä ”väärästä” tuomiosta kaksi pistettä.

***

VAR-virheiden laskelman voisi kumota sillä perusteella, että VAR:in avulla muutettiin alkukauden aikana 47 otteluissa tehtyä ”väärää” tuomiota ”oikeiksi” tuomioiksi. Näin nettohyöty oli 34 tuomiota.

Kysymys ei ole kuitenkaan matematiikasta, vaan siitä, millaista jalkapalloa me haluamme katsoa.

Meillä on toisessa kädessä kiistattomat hyödyt, joita VAR on tuonut mukanaan, ja toisessa kädessä se, miten VAR on muuttanut jalkapalloa?

Kumpaa me haluamme?

Haluammeko, että jalkapallossa hinkataan jatkossakin senttejä ja niiden osia ja odotetaan räikeimmillään minuuttikaupalla, kuten tiistaisessa Newcastlen ja Manchester Cityn välisessä Englannin Liigacupin ottelussa, onko pelaajan jalka kaksi senttiä paitsion puolella vai ei – varsinkin, kun VAR-järjestelmäkään ei ole itsessään virheetön?

Vai pitäisikö meidän hyväksyä se, että jalkapallo-otteluissa tehdään inhimillisiä virheitä ja vääriä tuomioita, kuten jalkapallossa tehtiin lähes 150 vuoden ajan ennen VAR:in tuloa?

Kumpaa jalkapalloa me rakastamme enemmän?

Itse haen tällä hetkellä lohtua Winston Churchillin toteamuksesta, jonka mukaan vain fanaatikko ei pysty muuttamaan mieltään.

On siis aika kyseenalaistaa, pitäisikö koko VAR laittaa saman tien romukoppaan.