Veikkausliiga teki kovan ratkaisun päättämällä, että Veikkausliigassa ei pelata loppusarjoja, vaan kausi päättyy runkosarjaan. Viimeinen kierros on tarkoitus pelata  4. marraskuuta.

Mestaruus, europaikat, putoaminen ja karsinta toteutetaan siten, kuten kausi olisi pelattu normaalisti. Ainoa mahdollinen muutos on liigakarsinnan pelaaminen yksiosaisena.

Veikkausliigan päätöksestä voidaan aina olla eri mieltä, mutta tässä kohtaa Veikkausliiga katsoi totuutta silmästä silmään ja teki tällä tietoa parhaan mahdollisen ratkaisun. Jos kautta olisi yritetty jatkaa ja pelata loppusarjat, tilanne olisi voinut hyvinkin kehittyä farssiksi. Varmasti urheilullisuus kärsii tässä tilanteessa jonkin verran, mutta se on pieni hinta siitä, ettei ihmisten terveydellä aleta tarpeettomasti riskeereta. Tässä mielessä Veikkausliiga päästään pelaamaan kunniakkaasti loppuun saakka.

Jääkiekko seuraavaksi?

Veikkausliigan osalta tiedetään nyt mitä tapahtuu, mutta varsinainen kysymys on se, mitä tapahtuu perinteisissä talvipalloilusarjoissa.

Jääkiekossa Liigaa on pelattu urhoollisesti pää pystyssä puolitoista kuukautta, mutta todellisuudessa Liigan ja Jääkiekkoliiton sisällä on keskusteltu vakavissaan Liiga-kauden keskeyttämisestä tai perumisesta kokonaan. Päätöksiä asiassa ei ole vielä tehty, mutta viesti, että jos tilanne vaatii, päätös syntyy nopeasti.

Myös monien sisäpalloilusarjojen kaudet ovat samalla tavalla vaakalaudalla. Asioissa on turha mennä niiden edelle, mutta jokaisessa lajiliitossa, sarjaorganisaatiossa ja seurassa kauden keskeyttämisen ja jopa kokonaan perumisen pitäisi olla nyt siinä mielessä agendalla, että kauden mahdollisen keskeyttämisen lisäksi seuroissa valmistauduttaisiin jo niihin seurauksiin, mitä kausien mahdollinen keskeyttäminen tarkoittaisi. Se ei ole asioiden ennalta sairastamista, vaan järkevää ja loogista varautumista pahimpaan.

Viranomaiset ovat kannanotoissaan varovaisia, mutta viranomaistahoilta on viestitetty lajiliitoille – ainakin epävirallisesti –, että jos sarjat keskeytettäisiin, kysymys ei välttämättä olisi mistään hetkellisestä keskeyttämistä. Koronatilanteen on indikoitu jatkuvan nykyisellään tai jopa pahempana kevääseen tai jopa loppukevääseen saakka.

Uhka vai mahdollisuus?

Koronaepidemia koettelee urheilua ja muuta yhteiskuntaa tällä hetkellä armottomalla kädellä. On helppo ymmärtää urheilun tuska, sillä kysymys on monella seuralla oikeasti siitä, jäävätkö ne tämän jälkeen pystyyn.

On myös mielenkiintoista nähdä, miten valtiovalta aikoo auttaa urheilua ja urheiluseuroja. Onko mahdollinen apu riittävää ja minne se kohdistetaan?

Yhtenä vaikeasti ratkaistavana kysymyksenä on, että koronakriisi iskee kaikista kovimman – varsinkin jos esimerkiksi jääkiekon Liiga-kausi lyödään säppiin – osakeyhtiömuotoisia seuroihin. Pitääkö niitä auttaa silloin samanlaisilla hansikkailla kuin kaikkia muitakin yrityksiä vai onko urheilun sisällä itse asiassa kaksi eri urheilumuotoa – osakeyhtiöpohjaiset seurat ja niin sanotun perinteisen mallin seurat?

On ymmärrettävää, että urheilussa ollaan nyt huolissaan siitä, miten se selviää tästä kriisistä. Tosiasiassa urheilu on selvinnyt paljon pahemmastakin kriisistä, toisesta maailmansodasta, joka katkaisi kaiken urheilun jopa kuudeksi vuodeksi. Toipuminen ei ollut helppoa, mutta urheilu kömpi uudelleen pystyyn – uudistettuna ja uusin ajatuksin.

Ja kun Englannissa Hillsboroughin katsomotragedia johti kaikkien liigaseurojen stadioneiden muuttamiseen istumapaikkakatsomoiksi, edessä ei ollutkaan ennusteiden mukaisesti kaikkien aikojen talouskatastrofi vaan kaikkien aikojen taloudellinen nousukausi. Kun oli pakko keksiä uusia toimintatapoja ja uusia tulonlähteitä, niitä myös keksittiin.

Siksi koronakriisi voi kaiken karmeuden keskellä olla urheilulle myös mahdollisuus, vaikka nyt sitä harvan usko riittää edes ajattelemaan.