Vimpeli valmistautuu vaihtamaan lukkaria, mutta se ei välttämättä tapahdu vielä ensi kaudella

Teemu Kinnunen on pelannut Vimpelin lukkarina kolme kautta.

Pesäpallo

Vimpeli valmistautuu vaihtamaan lukkaria, mutta se ei välttämättä tapahdu vielä ensi kaudella

Vimpelin syksyn hankinnoista mielenkiintoisin on 18-vuotias lukkarilupaus Ville Soini. Kaikki tietävät, mitä Soinin hankinta tarkoittaa.

Pekka Arffman
TEKSTI Pekka Arffman
JULKAISTU 3.10.2024 | KUVAT All Over Press

Vimpelin Veto

Kausi 2024

Vimpelin kaudesta jäi suuhun pettynyt maku.

Kysymys ei ollut vain siitä, että Vimpeli putosi ensimmäisen kerran 16 vuoteen jo puolivälierissä. Myös runkosarjassa Vimpeli oli pettymys, vaikka todellisuudessa se jäi runkosarjan voittaneesta Mansesta vain neljä pistettä ja kolmossijankin se menetti tasapisteissä olleelle Sotkamolle vain voitettujen otteluiden määrän vertailussa.

Vimpeli kautta leimasi epätasaisuus. Kentällä nähtiin varsinkin runkosarjan loppuvaiheessa tuttua Vimpeliä, mutta hyvien pelien ja hyvien jaksojen vastapainoksi se saattoi romahtaa yllättävissä paikoissa. Kauden jonkinlainen pohjanoteeraus oli 15 juoksun antaminen ja 0-2-vierastappio Imatralle heinäkuussa.

Kotonaan Vimpeli oli edelleen hankala vastustaja, vaikka Kempele pudottikin sen välieristä voittamalla puolivälieräsarjan viidennen ottelun juuri Saarikentällä.

Vimpelin normaalia heikomman kauden pohja valettiin osittain jo talvella, kun pelinjohtajaksi viime vuoden lopulla palkattu Petri Pulliainen erotettiin maaliskuussa ja tilalle kiskaistiin pikakomennuksella ikivetolainen Kari Kleemola.

Kleemola ei saanut joukkueesta kaikkea sen potentiaalia irti, mutta myös pelaajat joutuvat katsomaan peiliin.

Vimpeli löi vuosi sitten runkosarjassa huimat 344 juoksua, mikä oli yli 100 juoksua enemmän kuin seuraavaksi eniten juoksuja lyöneillä joukkueilla.

Tällä kaudella Vimpelin lyötyjen määrä putosi 91 juoksulla 253:een juoksuun, vaikka runkosarjassa pelattiin jatkosarjan mukaan lukien kaksi ottelua enemmän. Samalla Vimpelin edelle lyötyjen juoksujen määrässä ajoivat Joensuu (263) ja Manse (253).

Vimpelin ongelma sisäpelissä ei niinkään ollut tilanteiden tekeminen, vaan kotiuttaminen. Vaikka lyöjäjokerit Jukka-Pekka Vainionpää ja Janne Mäkelä löivätkin yhteensä 127 juoksua, kumpikaan heistä ei pelannut huippukautta ja heidän molempien onnistumisprosentit jäivät alle 50:n. Vuosi sitten kaksikko löi runkosarjassa 186 juoksua ja toissa kaudella 175 juoksua.

Vainionpää korjasi osakkeitaan puolivälierissä, joissa hän löi viidessä ottelussa 17 juoksua – ja niistä valtaosan erinomaisilla lyönneillä.

Ulkopeliinsä Vimpeli ei kaatunut, vaikka Vimpeli antoikin runkosarjassa keskimäärin 0,7 juoksua enemmän ottelua kohti kuin vuosi sitten.

Kauden pelaaja: Mikko Kanala

Vaikka Elmeri Anttila nousi viimeisellä kierroksella runkosarjan kärkilyöntitilaston voittajaksi, kauden pelaaja Vimpelissä oli kuitenkin vanha luottomies Mikko Kanala.

Kanala pelasi ehjän kauden, sillä hän oli sivussa vain neljästä ottelusta.

Vaikka Kanalalle sattui ulkopelissä muutamia virheitä, hän pelasi kokonaisuudessaan ulkona erinomaisen kauden. Sisällä hänen päätehtävänsä oli aina haasteellisen ykkösvaihdon purkaminen, jossa Kanala onnistui 73 prosentin tehoilla.

Lisäksi Kanala näytti vahvuutensa etenijänä tuomalla runkosarjassa 56 juoksua.

Muutokset

Vimpelille on ollut viime vuosina leimallista, että se on pelannut viimeiset kolme kautta käytännössä samalla kokoonpanolla.

Nyt yksi pitkäaikaisista kulmakivipelaajista vaihtaa kuitenkin maisemaa, kun Olli Heikkala siirtyy ensi kaudeksi Kempeleeseen. Myös Janne Mäkelän jatko on tuttuun tapaan tässä vaiheessa syksyä vielä auki.

Vimpeli

Ville Soini oli päättyneellä kaudella Ykköspesiksen paras lukkari. @ SMJ

Uusista hankinnoista mielenkiintoisin on Seinäjoen Maila-Jussien Ykköspesis-joukkueessa ja Mansen poikien Superin mestarijoukkueessa päättyneellä kaudella pelannut 18-vuotias lukkarilupaus Ville Soini.

Soinin hankinnalla Vimpeli haluaa selkeästi luoda lisää kilpailua ja tuoda vaihtoehdon Teemu Kinnuselle. Samalla valmistaudutaan siihen, että Vimpelissä vaihtuu tulevina vuosina lukkari.

Soini ja Kinnunen ovat pelityyliltään täysin erilaisia lukkareita, mikä on mielenkiintoinen lisäelementti kaksikon kesken.

Soini edustaa uutta pelaavaa ja taktista lukkarisukupolvea, joka hallitsee matalan syötön sekä nyppysyötön. Soinilla on myös vahvat jalat ja muutenkin hyvät kokonaisvaltaiset fyysiset ominaisuudet.

Kinnunen on hyvän tolppansa kanssa nollassa hankala lukkari. Sen lisäksi hän on taktinen ja nopeaa pelitempoa ylläpitävä lukkari. Kinnunen ei ole kuitenkaan samalla tavalla fyysinen lukkari, kuten Soini.

Soinin mahdollisuuksia lukkaritaistelussa parantaa myös se, että toisin kuin Kinnusella, Soinilla olisi hyvänä vaihtajana ja kotiuttajana käyttöä myös sisäpelissä.

Soini tulee saamaan varmasti näytönpaikkoja TalviSuperissa, mutta Kinnusen syrjäyttäminen jo ensi kaudella olisi kova temppu.  Jos Soini ei saa riittävästi peliaikaa ensi kaudella Vimpelissä, hän voi hakea pelituntumaa kasvattajaseurastaan Seinäjoen Maila-Jusseista tai Vimpelin uudesta farmiseurasta, Kannuksen Urasta.

Uusi kasvoja Vimpelin ensi kauden joukkueessa ovat myös Vetelistä tuleva Akseli Huusko, minkä lisäksi Vimpeli on tehnyt sopimukset kahden oman juniorinsa, Jussi Vihriälän ja Konsta Sovan kanssa.

Vimpelillä on myös uusi pelinjohtaja, Jussi Parvi, joka johti Seinäjoen JymyJussien Superpesis-joukkueen peliä vuosina 2020-2023.

Kausi 2025

Vimpeli pysyy ensi kaudella kiistatta yhtenä viidestä kärkiseurasta. Vaikka Vimpeli itse näytti Olli Heikkalalle ovea, hänen lähtönsä vie joukkueesta yhdet elintärkeät nopeat jalat. Ulkona hänen korvaamisensa ei niinkään ole ongelma, sillä Lauri Vihriälä ja Veeti Kortehisto ovat vaihtoehtoina polttolinjaan.

Sisälle Parvin ratkaisut riippuvat osittain siitä, jatkaako Janne Mäkelä. Jos jatkaa, silloin jokeriosastolle jää yksi ”vapaa” paikka etenijäjokerille, jolle paikalle ovat ehdolla Jere Saukko ja Atte Kortehisto. Jos Mäkelä ei jatka, silloin Vimpeli voi hyvinkin pelata jopa kahdella etenijäjokerilla.

Vimpelissä pidetään väistämättömänä, että Matias Rinta-aho siirtyy jossain vaiheessa uraansa lyöjäjokeriksi. Ensi kaudella se ei kuitenkaan tapahdu, sillä Rinta-ahoa tarvitaan Aleksi Lassilan parina etukentälle. Jatkossa Vimpelin on kuitenkin löydettävä uusi etumies joko omista junioreista tai hankkimalla hänet muualta.

Toinen iso ratkaisu ensi kauden joukkueessa on polttolinjan neljäs pelaajaa Severi Lassilan, Mikko Kanalan ja Juho Heikkalan rinnalla. Lauri Vihriälä olisi ulkopelin kannalta ja potentiaalisena kotiuttajana vahvempi vaihtoehto, mutta Veeti Kortehisto on nopeampi etenijä, mikä puoltaisi Kortehiston peluuttamista myös ulkona.

Elmeri Anttila ja Mikko Vihriälä ovat betonoineet paikkansa kopparipariksi. Jos takakentällä tarvitaan tuuraajaa, vaihtoehtoina on lähinnä Veeti Kortehisto.

Jussi Parvi on osoittanut olevansa erinomainen valmentaja, mikä on iso plussa myös Vimpelille. Pelinjohtajana ja prosessin johtajana hänellä on kuitenkin vielä todistettavaa, vaikka Parvi päättikin JymyJussit-pestinsä komeasti pudottamalla toissa syksynä Hyvinkään ulos pudotuspeleistä.

Tulevaisuus

Vimpeli asema yhtenä Superin kärkiseuroista on turvattu tuleviksi vuosiksi, sillä lähes kaikilla runkopelaajilla on pitkät, vuosiin 2026 ja 2027 ulottuvat sopimukset.

Manse ja monet muut seurat ovat yrittäneet houkutella Vimpelin kultajyviä Elmeri Anttilasta alkaen lähtemään rahakkaampien patojen ääreen. Osa pelaajista on vuosien aikana tarttunut muiden seurojen syötteihin, mutta ykköskoristaan Vimpeli on menettänyt viime vuosina vain Perttu Ruuskan.

Joukkuetta on kuitenkin uudistettava tulevina vuosina – osin siksi, että tietyille pelipaikoille halutaan parempia pelaajia, ja osin siksi, että osalla pelaajista ura on kaartumassa loppusuoraa kohti. Lähimpänä lähtöporttia on jo aiemmin mainittu Janne Mäkelä.

Vimpeli pystyy kuitenkin paikkaamaan lähtijät ja naaraamaan sopivia vahvistuksia, vaikkei se olekaan Superin kovimpia maksajia. Vimpeli pystyy tarjoamaan etenkin omille ja lähiseutujen junioreille erinomaisen paikan kasvaa ja kehittyä – sekä pelata pesäpallopyramidin huipulla.

Vimpelin seuraorganisaatio poikkeaa monesta muusta seurasta siinä, ettei siellä ole niin sanottuja vahvoja miehiä ja managereita, vaan asioista puhutaan ja päätetään positiivisessa mielessä demokraattisesti yhdistystoimintahengessä.

Tällä hetkellä malli toimii ja tuo tulosta, mutta toimintamalli ei ole tätä päivää ja yhä kiristyvässä kilpailussa seurajohdon on pakko uudistaa myös organisaatiota ja seuran toimintamalleja..

Tulevista haasteista saatiin varoitus jo tällä kaudella. Välieristä ja mitalipeleistä ulos jääminen ei sattunut vain sieluun, vaan myös kassaan.